1,5 vuotta sitten:
vaikeasta suhteesta ja erosta oli kuukausi kun sinä tulit.. rakastuin ja sokaistuin,olit niin ihana kun hellitä minua, paikkasit rikki menneen sydämeni.. Meillä meni hyvin, ihanasti..
Muutimme vasta yhteen, nyt ahdistaa, en halua sinua enää. sinä haluat minua enemmän kuin mitään muuta, rakastat etkä halua jättää.. Jo erosta puhuminenkin saa kyyneleet silmiisi.
Mikä minussa on vikana? Mihin se kaikki rakkaus hävisi?
Eihän se mihinkään hävinnyt, välitänhän sinusta vielä mutta se kiihko on jossain kaukana..
Olet minulle kuin hyvä ystävä jonka kanssa puhua asioista, mutta onko poikaystävä sama kuin ystävä jolle puhua?
Mielestäni ero on siinä että poikaystävää haluaa, ystäviä ei..
Me ei enää edes riidellä, ei ole aihetta siihen.
Minä juon ja menen, se helpottaa hetkeksi..
Sinä katsot surullisena vierestä.
On niin paha olla, tyhjä olo, kuin mitään ei olisi jäljellä. Vaikka onhan meillä, en vaan löydä niitä asioita mistään. Mihin hukkaan ne ovat menneet?
Haluaisin taukoa mutta ei noin vain voi muuttaa pois, vastahan muutimme yhteen!! Ja kaiken pitäisi olla hyvin??
Mitä vanhempamme ja ystävämme sanoisivatkaan, mehän olemme "täydellinen pari" joilla on "täydellinen suhde"!
"Teillä menee niin hyvin" meille sanotaan..
Hymyilen kauniisti ja suutelen sinua, mutta sisimmässäni on mörkö nimeltä Ahdistus. Se hyökkää sydämeeni aina kun kosket minuun ja yrität helliä, silloin se hyökkää ja saa minut tönäisemään sinut pois, mene pois!!! Älä koske, tahdon olla yksin!!! Silmissäsi pohjaton suru..
Onko kaikki ohi? Eikö kannattaisi vielä yrittää? Miksi sinä et ymmärrä miltä minusta tuntuu, alistut vain hiljaisena sanomaan "tehdään niin, jos se vain helpottaa oloasi".. Mikä tätä oloa helpottaa?
*Kyynel*
vaikeasta suhteesta ja erosta oli kuukausi kun sinä tulit.. rakastuin ja sokaistuin,olit niin ihana kun hellitä minua, paikkasit rikki menneen sydämeni.. Meillä meni hyvin, ihanasti..
Muutimme vasta yhteen, nyt ahdistaa, en halua sinua enää. sinä haluat minua enemmän kuin mitään muuta, rakastat etkä halua jättää.. Jo erosta puhuminenkin saa kyyneleet silmiisi.
Mikä minussa on vikana? Mihin se kaikki rakkaus hävisi?
Eihän se mihinkään hävinnyt, välitänhän sinusta vielä mutta se kiihko on jossain kaukana..
Olet minulle kuin hyvä ystävä jonka kanssa puhua asioista, mutta onko poikaystävä sama kuin ystävä jolle puhua?
Mielestäni ero on siinä että poikaystävää haluaa, ystäviä ei..
Me ei enää edes riidellä, ei ole aihetta siihen.
Minä juon ja menen, se helpottaa hetkeksi..
Sinä katsot surullisena vierestä.
On niin paha olla, tyhjä olo, kuin mitään ei olisi jäljellä. Vaikka onhan meillä, en vaan löydä niitä asioita mistään. Mihin hukkaan ne ovat menneet?
Haluaisin taukoa mutta ei noin vain voi muuttaa pois, vastahan muutimme yhteen!! Ja kaiken pitäisi olla hyvin??
Mitä vanhempamme ja ystävämme sanoisivatkaan, mehän olemme "täydellinen pari" joilla on "täydellinen suhde"!
"Teillä menee niin hyvin" meille sanotaan..
Hymyilen kauniisti ja suutelen sinua, mutta sisimmässäni on mörkö nimeltä Ahdistus. Se hyökkää sydämeeni aina kun kosket minuun ja yrität helliä, silloin se hyökkää ja saa minut tönäisemään sinut pois, mene pois!!! Älä koske, tahdon olla yksin!!! Silmissäsi pohjaton suru..
Onko kaikki ohi? Eikö kannattaisi vielä yrittää? Miksi sinä et ymmärrä miltä minusta tuntuu, alistut vain hiljaisena sanomaan "tehdään niin, jos se vain helpottaa oloasi".. Mikä tätä oloa helpottaa?
*Kyynel*
Vastaukset 6
Vanhimmat
Erosin monen vuoden suhteesta. olin rikki. Aattelin että keneenkään en pysty enää rakastumaan... ero sattui niiin paljon. Olimmehan olleet "lapsesta" saakka yhessä.
Sitten eräs mies tuli ja "vei" sydämmeni.. kaikki se erontuska haihtui pois ja rakastin jälleen tai niin aikakin luulin. Muutaman kuukauden leijuin pilvissä. Ja tämä mies rakasti minua ylikaiken ja rakastaa vieläkin. Olimme täydellinen pari. Mutta minuun iski samanlainen ahdistus kuin mitä sinä kuvasi jutussasi.
Ei auttanut muuta kuin ottaa etäisyyttä koska en tiennyt mistä yhtäkkinen ahdistus johtui???
Mies ei ymmärtänyt (ensin) minua, koska kuitenkin välitin älyttömän paljon hänestä.
Nyt olen saanut miettiä elämääni ja tunteitani rauhassa... syytä en ole ahdistukseen saanut vieläkään selville ... erosimme kokonaan. Ehkä en ollut valmis vielä uuteen suhteeseen tai sitten hän ei vain ollut se oikea.
Luulen että etäisyys auttaisi sinunkin tilanteessasi.? Sillä tavalla saisit selville välitätkö hänestä....
Moi!
Luin teidän molempien kirjoituksen ja
tuli mieleen että jäikö surutyö tekemättä kun
hyppäsitte uutteen suhteeseen.
Mielestäni ei kannata hypätä uuteen suhteeseen aivan heti kun vanha on ohi. (itse olen sen virheen tehnyt).
Hoitamattomat tuntee tulevat pintaan jossakin vaiheessa ja sitä myöten paha olo.
Just tasan samat fiilikset...
Mutta onko välimatkan ottaminen (ero) ainoa vaihtoehto? Tuntuu nyt melkeinpä ainoalta, mutta tuntuu pahalta lopettaa muuten niin hyvä suhde. Pääseekö tästä "ahdistuksesta" mitenkään muuten eroon? Ex ei kuitenkaan enää vaivaa, siitä olen menny yli aikaa sitten. Erottiin yli vuosi sitten ja uuden kanssa olen ollu sit vähän vähempi.
Mäkin vedin ääriv:ttumaisen jälkeen medipamii joka päivä, että pysty edes syömään. Varsin v:ttumaisia osaa muijat olla. Pakko niellä, ei voi antaa takaisin, voi muttei siitä mitään kostu. Pilaa vaan elämänsä, ja ohan noita. Mutta pettäminen on aina tukalaa.-(
Jos ihminen on noin ahdistunut toisen ihmisen seurasta ja olemassaolosta, eikö kannattaisi jo luovuttaa? Se ahdistus ei mihinkään katoa juomalla tai huumeilla, se siirtyy siihen pisteeseen kunnes toinen ottaa jalat alleen ja sitä edeltää monet tuskaiset ajat. Lähde tutkimaan itseäsi!Kumpi on suurempi rakkaudenteko, esittää toiselle ns. hyvää suhdetta ja kärsiä itse vai antaa periksi väistämättömälle ja vapauttaa molemmat tahoilleen..
Oletko, Damic, tehnyt jo ratkaisusi? Mulla on suunnilleen sama tilanne, tosin ollaan oltu kolme ja puol vuotta yhdessä, josta vuosi kihloissa ja leijonanosa asuttuki saman katon alla.
Intohimo on kadonnut. Rakastan sitä miestä, mutta ystävänä. Tuntuu pahalta työntää se pois, kun se yrittää päästä lähemmäs. Eikä se tietenkään ymmärrä, mikä on, kun en oo uskaltanu kertoa.
Mä kans mietin, mitä sukulaiset ja ystävätki sanoo, jos erotaan. Meillä on aina menny niin hyvin. Yhdelle luotetulle kerroin, ja se oli aivan ihmeissään, ei olis ikinä voinu uskoa.
Oon miettiny pääni puhki, että miten sanoisin ne tuskalliset sanat ääneen, ja miten lähen pois. Tai mihin edes menisin?!