Mikä tehdä seuraavaksi??

ihastunut jo liian kauan

Olen ollut jo pitkään ihastunut erääseen naishenkilöön koulussani. Välillämme on ollut silmäpeliä jo useita kuukausia. Uskalsin vihdoin ottaa häneen yhteyttä tekstiviestillä ja vihjailla hänelle jotain tunteistani. Hän teki epäsuorasti selväksi että on kyllä kiinnostunut jollain tavoin.

Koen kuitenkin epäluontevaksi keskustelun hänen kanssaan mesen välityksellä (millä tavoin kaikki vähät keskustelut tähän mennessä on käyty), ja tuntuu että keskustelu on kovin teennäistä. Hän on hieman ujo kuten minäkin ja vaikuttaa ettei hän sano mitään jollei hänelle jotain ala juttelemaan. Katseen välityksellä hän kuitenkin kertoo, että jotain tunteita hänellä minua kohtaan on, ja katseemme kohtaavat todella usein.

Mutta mitä pitäisi tehdä tai mistä jutella tms. koska en tällä hetkellä saa häntä ajatuksistani millään.. Ystävänpäiväkin lähestyy..

10

2003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äläteesamaavirhettäkuinminä

      Mene kuule vaan rohkeasti juttelemaan ja pyydä vaikka elokuviin tai jonnekin muualle.

      Toivottavasti et tee samaa virhettä kuin minä.. Minä en uskaltanut tehdä mitään vastaavanlaisessa tilanteessa ja minua harmittaa vieläkin todella paljon. Siitä on kuitenkin jo 6-7 vuotta kun oli sama tilanne kuin sinulla nyt. Joten kerää rohkeutesi ja toimi!

    • teennäisyys

      jos se ei ole luonnollista, niin ei siitä tule edes. Tuskin edes tunnette toisianne, koska ette osaa edes jutella. Kannattaisko tutustua, ja selvittää onko asiat ihan oman pään kuvitelmia.
      Jos nainen ei osaa puhua, tai ilmaista mitään itsestään ei se sitä opi, ei kukaan ihminen muutu. Kaikki ovat sellaisia kuin ovat. Silmäpelit nyt on jotain kivaa ajanvietettä, se nyt ei tarkoita vielä yhtään mitään varsinkaan, jos kummastakaan ei ole mitään tekemäänkään. Jos se on nyt teennäistä, se on aina teennäistä. Etsi uusi ja anna toisellekin mahdollisuus löytää joku vähemmän teennäinen.

      • toinen kysyy neuvoa

        Mikä vituttaa omassa elämässä niin paljon, että pitää heti lytätä toisen unelmat.

        Jos olet ihastunut tyttöön ja tyttö sinuun, niin tutustukaa siinä tahdissa, mikä tuntuu luontevalta. Hiljaa hyvä tulee.

        Itselläni on suhde, joka alkoi melkoisen hitaasti. Tekstailua, ei koskaan soiteltu. Nyt ollaan menossa toivottavaan suuntaan.

        Kumpikaan ei vain osannut soittaa, koska se ei tuntunut luontevalta. Se tuli kuvioihin sitten ajan kanssa.

      • sitä hyvää suuntaa?
        toinen kysyy neuvoa kirjoitti:

        Siitä vaan, jos uskoo, että ihmiset muuttuu. Ei ujosta saa puheliasta ja vaisu opi puhumaan ajankaan kanssa.

        Nimenomaan kun juttu on unelman tasolla sen seitsemän vuotta, ja sillä unelmoinnilla ei ole kärpäsenpaskan vertaa merkitystä jos ihminen ei osaa tehdä mitään. SEllaiselle uneksijalle jos koettaa jotain ihan konkreettistakaan yrittää, niin toinen on vain unelmoi, mut ei sillä oikeesti käy mielessäkään, et jotain vois itsekin tehdä. Hiljaa hyvä tulee- ne sanoo, ja sittenkin kun tulis mahdollisuus ne painaa varalta ja jarrua ja pakkia yhtä aikaa.
        Ettei menis hyvä haaveilu pilalle.

        Kyllä ihmiset noin yleensä osaa ottaa toisiinsa yhteyttä edes kohtuuluontevasti. Jos ei osaa, niin vähän kummalta kuulostaa, että siitä sitten aika auttais asiaa.

        Jos menee hankalaks, niin eihän se voi olla kuin aivan väärä ihminen sitten. OSaamisesta se ei ole kiinni, jos ei uskalla, niin sitten ei uskalla, mut mitä sellasella suhteella sit tekis, et toinen ei uskalla.. herranjestas..
        päiväkotiin harjoittelemaan sitä toiselle puhumista, jos niin alkeista pitää aloittaa.

      • sama vanha
        toinen kysyy neuvoa kirjoitti:

        Mikä vituttaa omassa elämässä niin paljon, että pitää heti lytätä toisen unelmat.

        Jos olet ihastunut tyttöön ja tyttö sinuun, niin tutustukaa siinä tahdissa, mikä tuntuu luontevalta. Hiljaa hyvä tulee.

        Itselläni on suhde, joka alkoi melkoisen hitaasti. Tekstailua, ei koskaan soiteltu. Nyt ollaan menossa toivottavaan suuntaan.

        Kumpikaan ei vain osannut soittaa, koska se ei tuntunut luontevalta. Se tuli kuvioihin sitten ajan kanssa.

        Ja niin siinä yleensä käy, että se hitaus on niin täys tekosyy kuin olla vaan voi. Niin nopsaan olen nähnyt näiden hitaitten saavan suhteen sitten jonkun muun kanssa aikaan, ettei siinä hidastelu ole mikään syy, vaan se vaan, ettei kiinnosta.

        Sehän on se tyypillinen pelailun logiikka, lämmitellään ja lämmitellään, mut ei aleta, ei uskalleta, ei osata, ei ehditä, ja lopulta syy on ettei haluta, kuin vain leikkiä toisen tunteilla. Oli se tekosyy sit mikä hyvänsä, ei se enää siinä vaiheessa haittaa, kun on joku muu saatu samaan ansaan.

      • pitäiskö
        sama vanha kirjoitti:

        sitä olla morsiuskimppu kädessä heti toisten treffien jälkeen...

        KATKERAA tilitystä teiltä.. ei muuta.

      • jos keksit
        pitäiskö kirjoitti:

        sitä olla morsiuskimppu kädessä heti toisten treffien jälkeen...

        KATKERAA tilitystä teiltä.. ei muuta.

        Ei ole kysymys siitä hoituuko se homma nopsemmin vai hitaammin kunhan hoituu, mut kun tahtoo vaan toisilla olla enempi sitä kusetuksen periaatetta sama minkä ujouden tekosyyllä sitten. Ja siks toisilla sit ei riitä mikään aika, kun ei itseasiassa ole tarkoituskaan kuin vähän pelata.

      • pitäiskö
        jos keksit kirjoitti:

        Ei ole kysymys siitä hoituuko se homma nopsemmin vai hitaammin kunhan hoituu, mut kun tahtoo vaan toisilla olla enempi sitä kusetuksen periaatetta sama minkä ujouden tekosyyllä sitten. Ja siks toisilla sit ei riitä mikään aika, kun ei itseasiassa ole tarkoituskaan kuin vähän pelata.

        Kyllä sekin pitää rehdisti osata sanoa, että missä mennään... Toisen ajan haaskausta vaan jos ei olla tosissaan.. Minäkään leikkijöitä siedä..

        Mutta on myös meitä superpelokkaita jotka kai sitten vaarana on hukkua meteliin..

    • ujottaa

      Ujous on aika piinallista ja alussa se saattaa olla sellainen muuri.. Ei oikein tiedä mitä puhuisi ja sitten tulee juteltua säästä ja ja..
      Mutta jos oikeasti olet kiinnostunut naisesta niin neuvoni on, että annat aikaa.. Katsot mihin suuntaan lähtee, se teennäisyys taatusti varisee ajan mittaan pois, eivät kaikki osaa olla pää auki koko ajan. :)

      Itsellä vähän vastaava tilanne päällänsä, pari kertaa kahvilla miehen kanssa käynyt ja jostain syystä jännitän tätä miestä ihan kamalasti ja lukossa näiden puheenaiheiden kanssa. Tuntuu muuten aika typerältä, lähes masentavalta ettei saa suutaan auki.

    • tsäb

      vaan toimi. Laita textiviesti lähtisikö kahville. Jos kaikki menee hyvin, pyydä elokuviin jne.. Ei tarvi heti tykkäämistään tunnustaa. Voihan olla, että toinen ei o sellainen kun oot kuvitellut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5035
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4472
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2341
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1920
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1826
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe