Olen Hukassa!!!

...::stella::..

Kertoisin ensin meidän yhteistä hirstoriaa: Minä olen 19 ja poikaystäväni on 22, asumme yhdessä omistus asunnossa, josta minä omistan puolet... Olemme asuneet tässä vasta noin vuoden, ja sitä ennen asuimme vuokralla yhdessä myös noin vuoden. Siis kaiken kaikkiaan olemme olleet yhdessä noin kolme vuotta!
Asiani koskee riitaa joka meidän välillämme nyt on meneillään... se alkoi täysin mitättömästä pikku asiasta ja paisui aivan valtavaksi käsittämättömäksi kokonaisuudeksi, sillä seurauksella, että poikaystäväni haluaa erota!! meidän suhde on ollut melko räiskyvää, mutta pääsääntöisesti vietimme yhdessä hyvää ja tasapainoista elämää... meillä oli yhteisiä harrastuksia, koira jota rakastamme kumpikin ylikaiken!
Onko nyt tosiaan niin että puolisoni haluaa todentotta minusta eroon näinkin pitkän ja hyvän yhdessä olon jälkeen? ja onko tämä nyt vain jonkin näköistä valtataistelua hänen puoleltaan kun huomaa että on saanut minut polvilleen?
ajatuskin erosta hirvittää minua ja olen jo välmiiksi ihan hajalla!!!
Toivoisin teidän näkemystänne asiaan ja vinkkejä minulle miten toimia.. itse en halua erota tästä miehestä, rakkautta on edelleen..

7

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riitapukari

      Tuota. Mikäs tämä riita nyt sitten on? Mistä se aiheutui? Mikä? missä? Miten? Kerro nyt vähän.

      • ...::stella::...

        nii eli se riita oli todellakin tyhmä, lapsellinen ja kaikinpuolin ihan turha! Riita alkoi sunnuntaina seksin jälkeen kun mies ei tajunnut tyydyttää myös mnua.. veteli rintojen väliin ja se siinä.. suutiun ja asiasta ei enää silloin illalla keskusteltu, niinkuin ei mistään muustakaan. sitten seuraavana päivänä räjähdin, en kestänyt sitä kun mies vaan mököttää, vaikka hänen vika koko riita.
        Kieltämättä tämän jälkeen toimin HIEMAN epäkypsästi, räyhäsin haukuin hänet pystyyn ja jne... olin hirveä,mutta nyt haluaisin hyvittää tekoni ja keskustella ja anteeksi pyytää.. mutta mies ei anna siihen mahdollisuutta, hän ei puhu mitään, ei vastaa puhelimeen... asun nyt porukoideni luona ja hän ei ole ottannut mitään yhteyttä. Kävin hänen luonaan tänä aamuna, mutta hän vain lähti pois, sanomatta mitään... oon aika toivoton nyt.

      • miehesi...
        ...::stella::... kirjoitti:

        tuon takia haluaa erota, niin johan on kumma! Etenkin kun olet itse myöntänyt hänelle virheesi - ettei ollut kaunista räyhätä. Eipä se hänkään ole täysin korrektisti toiminut, joten toivottavasti ymmärtää puolestaan katsoa peiliin!
        Ei tuossa kai oikein muuta ole tehtävissä kuin odottaa, että hän siitä rauhoittuu. Toista kun ei voi pakottaa asioita selvittämään ja sopimaan, jollei itse halua. Voimia!!!

      • kukaan...
        ...::stella::... kirjoitti:

        nii eli se riita oli todellakin tyhmä, lapsellinen ja kaikinpuolin ihan turha! Riita alkoi sunnuntaina seksin jälkeen kun mies ei tajunnut tyydyttää myös mnua.. veteli rintojen väliin ja se siinä.. suutiun ja asiasta ei enää silloin illalla keskusteltu, niinkuin ei mistään muustakaan. sitten seuraavana päivänä räjähdin, en kestänyt sitä kun mies vaan mököttää, vaikka hänen vika koko riita.
        Kieltämättä tämän jälkeen toimin HIEMAN epäkypsästi, räyhäsin haukuin hänet pystyyn ja jne... olin hirveä,mutta nyt haluaisin hyvittää tekoni ja keskustella ja anteeksi pyytää.. mutta mies ei anna siihen mahdollisuutta, hän ei puhu mitään, ei vastaa puhelimeen... asun nyt porukoideni luona ja hän ei ole ottannut mitään yhteyttä. Kävin hänen luonaan tänä aamuna, mutta hän vain lähti pois, sanomatta mitään... oon aika toivoton nyt.

        Haluaa erota tuollaisesta syystä. Ettei vain olisi vakavempiakin syitä taustalla esim. vaikka toinen nainen!?

      • ...::stella::...
        kukaan... kirjoitti:

        Haluaa erota tuollaisesta syystä. Ettei vain olisi vakavempiakin syitä taustalla esim. vaikka toinen nainen!?

        niin, mietin itsekkin, että taitaa menneisyys vaivata. minulla oli noin puolivuotta sitten toinen mies... ja tuntuu että puolisoni haluaa minun tuntevan nahoissani saman epävarmuuden tunteen kuin hän aikoinaan tunsi. ja tuntuu myös että tämä on valtapeliä, hän on nyt saanut minut polvilleen ja nauttii siitä...

      • ja voi

        Miltä sinusta tuntuisi jos sinun miehelläsi olisi teidän aikana ollut toinen nainen? Epävarmalta? Tunteelta ettet riitä miehellesi?

        Tämän jälkeen kun jatkatte yhdessä oloa tästä huolimatta,miehesi seksin jälkeen alaa räyhäämään sinulle,koska et tyydyttänyt häntä?

        Tuntuisiko mukavalta? Varmalta,ettei mene tämän naisen luo uudestaan?

        Kuule tyttönen,kyllä miehesi pelkää että sinä taas lähdet omille riiuureissuillesi,vaikka kuinka pyytelet tapahtumaa anteeksi.

        On kova paikka miehelle,kun nainen huutaa ja syyttää ettei tyydytä häntä. Varsinkin kun tyydyttäjiä on ollut muitakin.

        Nyt voisit vähän katsoa peiliin. Asiat voi sanoa nätimminkin,toista satuttamatta. Kyllä tässä nyt on sinulta moka päässyt käymään.

        Ajattele myös miehesi tunteita. Varsinkin kun itse olet temppuja tehnyt muuallakin.

        Kasvunpaikka. Sanoisin.

    • nuoria..

      En halua mitenkään vähätellä tilannettasi, joka kieltämättä on todella ikävä. Itsekin aloitin seurustelun nuorena(17v.) ja olimme mieheni kanssa viisi vuotta yhdessä. Erohan siinä sitten tuli, ja nyt kun on kolme vuotta erosta kulunut voin sanoa että hyvä kun se tuli. Aivan liian nuoria olimme kotia leikkimään siinä vaiheessa. Enkä sano sitä etteikö jotkut nuorena aloitetut suhteet tulisi toimimaan, mutta useimmat ei. Joten hyvä ihminen, päästä irti suhteestasi,vaikka vaikeaa se on, mutta lopussa kiitos seisoo. Elä ja nauti elämästäsi vielä kun voit. Kyllä se oikea tulee kohdalle ja voit perustaa kodin ja perheen kun sen aika on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5250
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      130
      1691
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1680
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1315
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1140
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1067
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe