Tämä taitaa olla ikuisuuskysymys, mutta tarpeellista olisi lukea taas kokemuksistanne ja saada niistä vinkkejä.
Ongelmana on seksin vähyys miheni näkökannalta. Hän tarvitsee seksiä lähes päivittäin (ikä 43), minulle riittää nykyään pari kertaa kuukaudessa (ikäni 55).
Aviossa ollaan oltu 4 v, ja pari viimeistä vuotta tapeltu miehen puutteesta. Hän uhkaa avioerolla, hänen mielestään seksitön liitto on turha. Hän ei näe parisuhteen muita hyviä ominaisuuksia, vain seksi on hänelle tärkeä. Näin hän sanoo itse.
Minä ottaisin suihin tai tyydyttäisn hänet muuten, mutta se ei hänelle käy, koska en ole siinä tarpeeksi mukana (??!). Niinpä hänellä lakkaa seisomasta ja hän turhautuu ja raivostuu. Kamala tilanne.
Kuinka ihmeessa olette seksin epätasapainosta selvinneet ? Vaioletteko selinneet ollenkaan ?Onko ero ainoa vaihtoehto ? Mieheni ei halua aloittaa "pappaantumista" nelikymppisenä, eikä pysty pettämään. Minä olisin valmis jopa hyväksymään syrjähypyt.
Entä minun ikäni ja vaihdevuodet ? Voisiko se vaikuttaa haluttomuuteeni? olen jutellut gynekologille, vain ympäripyöreitä vastauksia tuli.
Tilanne on paha, sydän syrjälläni tätä kirjoittelen ja odottelen kokemuksia.
Mielestäni avioero on liian kova hinta seksin vähyydestä, mieheni mielestä ei.
Erilainen seksitarve erottaa
19
2383
Vastaukset
- diipadai.
Niin se vaan on että jossei suhteessa saa seksiä niin kyllä mä ite ainaki turhaudun sen verran että mieluummin eroan kun yritän selvitä ilman seksiä. Jos rakastan naistani niin seksi on paras tapa osoittaa rakkautta ja olla rakkaani lähellä. Se on sen verran tärkeä asia miehille että sitä on vaan pakko saada tarpeeksi että säilyy hyvä mieli ja jaksaa eteenpäin. Mietippä jos itse olisit miehesi tilanteessa. Oon ite ollu suhteessa jossa en oo saanu seksiä ja se on todella huono juttu. Koko ajan on paha mieli ja varsinkin se tuntuu pahalta kun haluaisi seksiä, mutta toista ei kiinnosta. Tuntuu ettei toinen oikeasti välitä ja halua olla lähellä. Siinä hiipuu kuuminkin rakkaussuhde ja alkaa vaan v*tuttamaan.
- kymppikuppi
Mmh... kyllä pitää otta huomioon toinekin osapuoli, päälle 50llä jo vaihdevuodet rupea painamaan, eikä minun mielestä sexi ole minkä avioeron syy. Ainakin minä antaisin sexiä koska ja missä muodossa vaan, jos aviomies vaan osais antaa hellyttä ja halauksiä ja huomais minut muutenkin,kuin illalla sängyssä - nukkumaan mennessä!
- vastaus....
Kiitos nopeasta vastauksesta ! Puhuit kuin mieheni puhuu. Ongelma on paha. En voi pakottaa sen enempää itseäni kuin häntäkään. Harmittaa, kun muuten hyvä ihmissuhde kaatuu tällaiseen asiaan. Ymmärrän, että seksi on tärkeää ja harmittelen että itseltäni ovat halut hävinneet. Ei oo auttaneet erottiset elokuvat, kirjat yms. Kun sitä kipinää ei enää sisällä ole, niin ei ole...
- diipadai.
vastaus.... kirjoitti:
Kiitos nopeasta vastauksesta ! Puhuit kuin mieheni puhuu. Ongelma on paha. En voi pakottaa sen enempää itseäni kuin häntäkään. Harmittaa, kun muuten hyvä ihmissuhde kaatuu tällaiseen asiaan. Ymmärrän, että seksi on tärkeää ja harmittelen että itseltäni ovat halut hävinneet. Ei oo auttaneet erottiset elokuvat, kirjat yms. Kun sitä kipinää ei enää sisällä ole, niin ei ole...
Vielä sen verran kommenttia että olisi tosi hyvä jos menisitte vaikka johonkin terapiaan, tai ottaisit jotain hormonihoitoja. Ainakin miehesi näkisi että yrität muuttaa tilannetta. Kaikista pahinta on se jos et edes yritä muuttaa tilannetta vaan annat miehellesi sen kuvan että tilanne jatkuu aina vaan samalla tavalla. Jos miehesi alkaa ajattelemaan että ehkä tilanne paranee tästä niin se on hyvä syy jaksaa suhteessa. Kokeilkaa siis kaikkea mahdollista. Ero on se vihoviimeinen vaihtoehto jota en toivo kenellekään.
- tuossa iässä
"Entä minun ikäni ja vaihdevuodet ? Voisiko se vaikuttaa haluttomuuteeni? olen jutellut gynekologille, vain ympäripyöreitä vastauksia tuli."
Yleensä tuollaiset 5-kymppiset naiset haluavat seksiä 5 kertaa päivässä (tai ainakin minulle väittävät haluavansa ja kovasti kinuavat seksiä).
Ehkäpä miehesi voisi aloittaa sivusuhteen ja ottaa panokaveriksi tuollaisen parhaassa viihdevuosi-iässä olevan naisen? Niitä löytyy esim. baareista tosi helposti. - Yliarvostettu seksi
Niinpä niin eipä se seksin tarve aina ole vaihdevuosistakaan kiinni itse olen 38 v nainen ja sitä mieltä, että parisuhteessa on PALJON muutakin kun seksi......mielestäni seksi on yliarvostettua!!! Itselläni myös nuorempi mies ja meillä myös usein sanomista hänen osaltaan seksin puutteesta!! Minun ex oli minua 2 vuotta vanhempi ja aivan sama "ongelma" , etten myöskään näkisi asian syynä ikäeroa vaan halueron!!
- vain on että
jos toinen haluaa seksiä vaikkapa 4 kertaa viikossa ja toinen kaksi, niin kyllä siitä sanomista ajanmittaan tulee.
Meitä ihmisiä on erilaisia ja toisilla seksuaalinen vietti on vain paljon kovempi, kuin toisilla.
Minulla itselläni on kova seksuaalinen vietti ja seksin puute tekee minusta levottoman ja kiukkuisen. Aikaisempi suhde kaatui juuri siihen, että meillä oli erilaiset tarpeet seksin suhteen. Ei se ainakaan miestä hirveästi kannusta, jos saa aina kahdesti: pyytää ja olla ilman.
On todella ikävää, jos liitto kaatuu seksiin, tai sen puutteeseen, mutta toisille seksi on syömiseen verrattava asia. Sitä tarvii useasti. - Yliarvostettu seksi
vain on että kirjoitti:
jos toinen haluaa seksiä vaikkapa 4 kertaa viikossa ja toinen kaksi, niin kyllä siitä sanomista ajanmittaan tulee.
Meitä ihmisiä on erilaisia ja toisilla seksuaalinen vietti on vain paljon kovempi, kuin toisilla.
Minulla itselläni on kova seksuaalinen vietti ja seksin puute tekee minusta levottoman ja kiukkuisen. Aikaisempi suhde kaatui juuri siihen, että meillä oli erilaiset tarpeet seksin suhteen. Ei se ainakaan miestä hirveästi kannusta, jos saa aina kahdesti: pyytää ja olla ilman.
On todella ikävää, jos liitto kaatuu seksiin, tai sen puutteeseen, mutta toisille seksi on syömiseen verrattava asia. Sitä tarvii useasti.Niinhän se on, kunpa kaikki parit löytäsvät kultaisen keskitien....niin monilta eroiltakin vältyttäisiin....tai kaltaisensa kumppanin!!! Itselleni kun riittää läheisyys en edes tarvitse välttämättä kosketusta, vaikka lapsiani olen kova halailemaan ja heitä RAKASTAN äidin rakkaudella täysillä.....lapsia on 3 ja heistä en luopuisi mistään hinnasta, oikeastaan elän aikalailla lasteni ehdoilla....josta toisinaan nykyinen kumppanini on mustasukkainen.....on hänelläkin 3 lasta edellisestä liitosta!!! Odotan innolla jopa lastenlapsia, että saan hoivata heitäkin
;-).....tosin TOIVOTTAVASTI niitä ei vielä pariin vuoteen tule...vanhin lapseni on 16 v ja seuraava 14 v ja nuorin 9 v. - hyvin ehtii kaikenlaista
"parisuhteessa on PALJON muutakin kun seksi"
No jos vaikka joka aamu ja ilta käyttää 15 min seksiin, niin onhan siinä välissä yli 12 tuntia aikaa tehdä kaikenlaista muutakin.
Jos joka päivä käyttää aikaa vaikka 30min suihkussakäyntiin, hampaiden harjaukseen yms, niin luulisi että vähintään yhtä paljon aikaa löytyisi seksiinkin. Seksi taitaa nykyisin olla aika aliarvostettua, kun salkkarit, nenän kaivaminen ym ajantäytetoiminta menee arvoasteikossa edelle. - Yliarvostettu seksi
hyvin ehtii kaikenlaista kirjoitti:
"parisuhteessa on PALJON muutakin kun seksi"
No jos vaikka joka aamu ja ilta käyttää 15 min seksiin, niin onhan siinä välissä yli 12 tuntia aikaa tehdä kaikenlaista muutakin.
Jos joka päivä käyttää aikaa vaikka 30min suihkussakäyntiin, hampaiden harjaukseen yms, niin luulisi että vähintään yhtä paljon aikaa löytyisi seksiinkin. Seksi taitaa nykyisin olla aika aliarvostettua, kun salkkarit, nenän kaivaminen ym ajantäytetoiminta menee arvoasteikossa edelle.Juu, enpä väittänytkään etteikö sitä ehtisi "harrastaa"....vaan, kun EI KIINNOSTA, EI OLE HALUJA!!
- iso tarve
Yliarvostettu seksi kirjoitti:
Niinhän se on, kunpa kaikki parit löytäsvät kultaisen keskitien....niin monilta eroiltakin vältyttäisiin....tai kaltaisensa kumppanin!!! Itselleni kun riittää läheisyys en edes tarvitse välttämättä kosketusta, vaikka lapsiani olen kova halailemaan ja heitä RAKASTAN äidin rakkaudella täysillä.....lapsia on 3 ja heistä en luopuisi mistään hinnasta, oikeastaan elän aikalailla lasteni ehdoilla....josta toisinaan nykyinen kumppanini on mustasukkainen.....on hänelläkin 3 lasta edellisestä liitosta!!! Odotan innolla jopa lastenlapsia, että saan hoivata heitäkin
;-).....tosin TOIVOTTAVASTI niitä ei vielä pariin vuoteen tule...vanhin lapseni on 16 v ja seuraava 14 v ja nuorin 9 v.seksiin.sanotaanko että lähes päivittäin tekisi mieli.....keskimäärin harrastamme kuitenkin 4 kertaa viikossa, ja tiedän että vaadin liikoja mieheltäni, onhan se ymmärrettävää että kun on herännyt puoli 4 aamulla ja nukkuu aina sen 6h yössä ja raskas fyysinen työ niin ei sitä enään illalla halua kun vällyjen väliin:)kun päivällä hankalaa kun on pieni tyttö niin pitäää vähän katsoa että missä ja milloin:)koeta saada miehesi ymmärtämään että seksissä ei ole mieltä jos molemmat eivät nauti siitä. Jos todella haluat pitää miehesi, ne aiemmin mainitut hormonihoidot kuulostaa aika hyvältä idealta. voisitte myös kokeilla joskus jos jonkinlaisia leluja ja leikkejä ja koettaa keksiä millä saisit sisäisen tiikerisi ulos:)kannattaa tutustua alan liikkeiden nettisivuille ja käydä katsomassa ihan pokkana onko siellä mitään mikä voisi toimia teille:)uskon että miehesi olisi mielissään siitä että yrität ja ymmärtäisi sinua paremmin:)jaksamista
- yliarvostettu seksi
iso tarve kirjoitti:
seksiin.sanotaanko että lähes päivittäin tekisi mieli.....keskimäärin harrastamme kuitenkin 4 kertaa viikossa, ja tiedän että vaadin liikoja mieheltäni, onhan se ymmärrettävää että kun on herännyt puoli 4 aamulla ja nukkuu aina sen 6h yössä ja raskas fyysinen työ niin ei sitä enään illalla halua kun vällyjen väliin:)kun päivällä hankalaa kun on pieni tyttö niin pitäää vähän katsoa että missä ja milloin:)koeta saada miehesi ymmärtämään että seksissä ei ole mieltä jos molemmat eivät nauti siitä. Jos todella haluat pitää miehesi, ne aiemmin mainitut hormonihoidot kuulostaa aika hyvältä idealta. voisitte myös kokeilla joskus jos jonkinlaisia leluja ja leikkejä ja koettaa keksiä millä saisit sisäisen tiikerisi ulos:)kannattaa tutustua alan liikkeiden nettisivuille ja käydä katsomassa ihan pokkana onko siellä mitään mikä voisi toimia teille:)uskon että miehesi olisi mielissään siitä että yrität ja ymmärtäisi sinua paremmin:)jaksamista
Onpa hieno kuulla, että joku sellainen jolla suuri tarve seksistä....ymmärtää myös ihmistä, joka sitä ei niinkään kaipaa!! Kiitos, tuli jotenkin tosi helpottunut olo.....ehkäpä jonain päivänä vielä menenkin sinne seksikauppaan ja tosiaan tiedä mikä tiikeri itsestäni löytyykään :-) No kaikesta huolimatta sinulle ja miehellesi ihania yhteisiä hetkiä :-)
- vaan anna
Minä olen pieni nainen ja mieheni on minua paljon isompi ja niin myös hänen iso veitikkaisensa on iso.
En saa yhdynnästä nautintoa ja se sattuukin usein kokonsa vuoksi. En halua seksiä niin usein kuin hän, mutta ei se silti estä meitä harrastamasta sitä.
kyllä minä ainakin annan aina kun miestä haluttaa. Minä tykkään kun hän saa nautintoa minusta, vaikka se olisikin välillä epämukavaa.
Rakastan miestäni ja olen valmis tekemään sen uhrauksen.- vaan ei halua
Meidän ongelmamme on se, että minä naisena kyllä antaisin, mutta mies ei halua ellen ole täydellisesti mukana ! Sehän tässä mättääkin. Vaikka itselläni ei aina halua olekaan,ei touhu tunnu kuitenkaan vastenmieliseltä. Olen miehelleni sanonut monta kertaa, että hänen ei tarvitse olla puutteessa, olen aina valmis.
Mutta homma ei onnistu vaikka kuinka lantioitani hetkutteisin. Hän vaistoaa heti, etten ole täysin mukana.
Kamalan ahdistava tilanne. Aiheuttaa sen, että seksiä on harvoin, koska minä en tarvitse sitä usein. Ja mies marisee... - Kysyn vaan.
vaan ei halua kirjoitti:
Meidän ongelmamme on se, että minä naisena kyllä antaisin, mutta mies ei halua ellen ole täydellisesti mukana ! Sehän tässä mättääkin. Vaikka itselläni ei aina halua olekaan,ei touhu tunnu kuitenkaan vastenmieliseltä. Olen miehelleni sanonut monta kertaa, että hänen ei tarvitse olla puutteessa, olen aina valmis.
Mutta homma ei onnistu vaikka kuinka lantioitani hetkutteisin. Hän vaistoaa heti, etten ole täysin mukana.
Kamalan ahdistava tilanne. Aiheuttaa sen, että seksiä on harvoin, koska minä en tarvitse sitä usein. Ja mies marisee...Kerroit,että haluat seksiä noin pari kertaa kuukaudessa,mutta saatko silloin myös orgasmin?
- tullut tiensäpäähän
Ikävä tosiasia, josta tälläkin palstalla on paljon puhuttu on se, että ikäero tulee jossakin vaiheessa seksiasioissa vastaan ja teillä se on tullut nyt.
- mikä ihme siinä on
aluksi seksiä saattoi saada useita kertoja päivässä ainakin vaikutti siltä että yhteisestä myös naisen halusta. Pari vuotta mennyt ja viimeisen puolen vuoden jälkeen voisin sanoa että nyt on saman katon alla naispuolinen kämppis ikää ei ole kummallakaan edes 30 vielä ja kyllä vituttaa ajatella vaikka naista rakastankin niin mitä tämä "seksi elämämä" on toisen parin vuoden päästä. Pitääkö ruveta munkiksi ja kestää?? Pettämistä en siedä mutta nyt kun asiaa ajattelen tämän parin vuoden jälkeen niin kyllä sen toisaalta ymmärrän jos joku retkahtaa jos kyseinen tilaisuus tulee eteen. Tiedä sitten onko tämä joku naisten juttu että alussa annetaan ja sitten kiristetään köyttä pikku hiljaa tuntuu että menkat kestää nykyään 2 viikkoa ja muulloin sitten päänsärkyä,vatsakipuja,väsyttää yms onhan tässä useaan kertaan käynyt tuo ero mielessä en vain tajua asiaa mikä mättää jos itellä ei vehkeet tai halut toimis juoksisin saman tien lekuriin selvittämään asiaa.En varmasti antaisin toisen osapuolen kuvitella että hanessä on vika vaan selvittäisin asian. Onko samanlaisia kokemuksia?
- Kyllä
"Onko samanlaisia kokemuksia?"
Kyllä, ongelmat johtivat eroon. Jatkuvassa puutostilassa ei vain pysty elämään, eikä ratkaisua ongelmaan löytynyt. Tiedä häntä sitten, mikä oli ongelmavyyhdin todellinen alkuperä. Ei meillä oikeastaan ollut mitään yhteistä tekemistäkään, joten suhdetta ei ollut järkeä jatkaa.
- LaaLaaa
Täällä oli joskus muinoin mielestäni upea teksti tästä haluongelmasta ja siis aika pätevän oloista ratkaisumallia siihen. Tallensin sen ja voisin sen nyt tähän liittää, toivottavasti alkuperäistä tekijää ei haittaa se. =)
Itse oon nainen, mutta tiiän kyllä, miten tuskallista on elää haluttomamman puolison kanssa. Minulla on kokemusta molemmastakin olotilasta.
""Miksi liian vähän ?
Kirjoittanut: mies kadulta 3.10.2006 klo 15.13
Täällä on paljon kirjoituksia siitä kuinka puolisoiden välinen seksi ei toimi. Jompi kumpi osapuolista ei saa tarpeeksi ja se koetaan isoksi ongelmaksi. Sitä se on, mutta miksi. Ihmiset tarjoavat toinen toistaan järjettömämpiä yksilö-ratkaisuja ongelmaan, mutta kukaan ei pohdi ongelman juuria. Kaikki neuvot keskittyvät seurausten hoitoon. En todellakaan ole asiantuntija, mutta kai tätä voi yrittää ratkoa maalaisjärjelläkin.
Palataanpa juurille: Seksi on lisääntymistä ja yhteistä nautintoa varten. Tuoreet parit harrastavat sitä taatusti useammin kuin kauemmin seurustelleet. Onhan siinä uutuuden viehätystä, seksillä sitoudutaan partneriin ja osoitetaan äärimmäistä hyväksymistä ja kiintymystä. Ongelmat tulevat esiin vasta jonkin ajan kuluttua, kun seksi ei enää palvele näitä tarkoitusperiä. Osapuolet huomaavat (virheellisesti) että toisen seksuaalinen aktiivisuus ei vastaa omia tarpeita ja soppa on valmis.
Toinen osapuoli kokee kiintymyksen ja sitoutumisen sijaan jatkuvaa torjutuksi tulemista. Hän ei saa tarvitsemaansa hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Toinen osapuoli kokee, että häneltä vaaditaan jatkuvasti jotain johon hän ei nykyisellään kykene. Hän sulkeutuu, koska ei näe ongelmaan ratkaisua.
Valitettavasti seksi on yksi ihmisen monista perustavaa laatua olevista tarpeista ja siksi siihen liittyviä ongelmia on turha yrittää ohittaa olankohautuksella tyyliin: "jos rakastat minua, niin älä vaadi..." tai "jos rakastat minua, niin anna..." Se vaatii paljon enemmän.
Pahimmassa tapauksessa hyväksymisen tarve johtaa johonkin jota kumpikaan ei halua. On siis turha ihmetellä palstoilla keitä ovat ne ravintolan "varatut miehet" ja "varatut naiset", jotka avoimesti flirttaavat itselleen seksiä ja hakevat näin hyväksyntää, jota he eivät ehkä muuten saa (ketään syyllistämättä tai tekojen oikeutusta hakematta). Ehkä he testaavat omaa viehätysvoimaansa, pönkittävät omaa vuosien saatossa syntynyttä seksuaalista epävarmuuttaan. Kunnes joskus vanhuuden kynnyksellä he päätyvät kriisiin ja miettivät oliko puoliso sittenkin oikeassa hylkiessään häntä. No ei kai nyt sentään! Tehkää asialle jotain.
Olisi onnellista, jos meillä kaikilla olisi samantasoinen läheisyydentarve ja sukupuolivietti. Tosielämässä näin ei ole, joten asia pitäisi ratkaista jotenkin. Kysehän oli perustarpeesta, joten toimivan suhteen kannalta ratkaisun olisi löydyttävä. Tie on kivinen, mutta se on kuljettava jos haluaa perille.
Ratkaisu löytyy. Se kuullostaa helpolta, mutta se on äärimmäisen vaikea. Ongelma ratkeaa keskustelemalla rehellisesti oman puolison kanssa. Se ei tarkoita sitä, että sinä kerrot puolisollesi mikä mättää vaan sitä, että myös sinä kuuntelet häntä. Kuunteleminen ei tarkoita sitä, että kuuntelet sujuvasti mitä hän sanoo, vaan sitä että mietit itse kuinka voitte yhdessä korjata kuulemiasi epäkohtia. Siis käytännön tekoja. Jokainen kuulemistasi ongelmista pitää ratkaista jotenkin, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Jos puolisosi sanoo, ettei hän saa tarpeeksi hellyyttä, niin sinun kuuluu kysyä mitä hän toivoisi sinun tekevän. Siis lista käytännön asioita. Myös sinun on turha purnata ongelmista, jos et osaa pukea sanoiksi sitä mitä toiselta vaaditaan, että olisit tyytyväinen. Purkakaa asiat konkreettisiksi palasiksi ja ratkaiskaa ne yksi kerrallaan. Ja kyllä: se tarkoittaa pitkiä "tunnerikkaita" keskusteluja, unettomia öitä. Se tarkoittaa kynää ja paperia. Se tarkoittaa yhteisiä päätöksiä siitä, mitä tämän ja tämän ongelman kanssa tehdään. Pikkuhiljaa sovitut asiat muuttuvat normaaliksi elämänrytmiksi ja aurinko alkaa taas paistaa.
Valitettava tosiasia on, että tarpeet muuttuvat päivästä toiseen ja siksi puolisoiden on opittava puhumaan ja näyttämään tunteensa joka päivä. Ja jos se nyt jäi jollekin epäselväksi, niin ongelman nimi on siis "keskustelun puute", ei "seksin puute". Päänsärky ja väsymys ovat pelkkiä seurauksia.
Järki käteen ja hattu myös. Keskusteleminen vaatii nöyrtymistä toisen ihmisen arvosteltavaksi ja sitä kautta myös omien puutteiden tunnustamista ja "julkista" näyttämistä. Sehän ei ole tunnetusti kenellekään helppoa ja siksi sitä vältellään viimeiseen asti. Kuka haluaisi kuulla, että hänellä on "inhottava paino-ongelma" tai että "seksi hänen kanssaan on huonoa". Keskustelu on käytävä ja ongelmien ratkaisemiseen on sitouduttava molemmin puolin. Kuorman tulee olla tasapuolinen, jotta molemmat voivat tuntea tekevänsä hommaa yhdessä.
En ole mikään asiantuntija, mutta satuin vain löytämään ratkaisun, joka toimii. Tehkää jotain tai unohtakaa seksielämänne. Ei se itsestään korjaannu.
T: Jälleen tyytyväinen MIES""
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760