Vierailin täällä muutama kuukausi sitten,rikkinäisenä,hukassa,sairaana,
epätoivoisena...
"tuntomerkit": yli 50v nainen,miehen uskottomuus selville syksyllä,kesto n.puoli vuotta,aviliitto jatkuu,luottamus palautumassa pikkuhiljaa,mutta..se anteeksianto..
Mitä se on, miten siihen kykenee?
En enää kertaile "näkymiä sängyssä",en kohtaamisia asemilla,en puheluja.Nyt on tullut keskeisimmäksi kysymys siitä että minkälaisen ihmisen kanssa olen naimisissa.Kykenenkö antamaan anteeksi sitä mitä hän on ollut viime vuonna,onko hän muka eri mies nyt,vaikka ei pettäisikään..?!
Meillä oli ongelma,sen myönnän,eli minä en enää ollut kiinnostunut seksistä. Se nykyään aika tavallinen juttu taustalla,vaihdevuodet, masennus, masennuslääkkeet jotka veivät lopunkin kiinnostuksen seksiin.Tähän lisään kuitenkin että ilman lääkkeitä en olisi selvinnyt muuten.
Mutta..minä halusin selvittää tämän asian,puhuin siitä ja sain mieheltä vastauksen että ei tehdä asiasta ongelmaa.Ymmärsin että hänelläkään ei ollut erityisemmin haluja..niin,tyhmähän minä olin kun näin uskoin..
Miehellä oli suhde toiseen naiseen.Hän valehteli ummet ja lammet reissuistaan (niitä kertyi 4tai 5),(näin on kerrottu)sitten ihan sattumalta sain hänet kiinni.
Mies jota olen pitänyt aika suoraviivaisena,vähän mielikuvituksettomanakin, kuitenkin rehellisenä ja hauskana miehenä,"kykeni" tällaiseen.Toisin sanoen: olen luullut lukevani häntä kuin avointa kirjaa 35v, ja hän onkin tällainen: Hänellä on omatunto jonka hän osaa vaientaa.Hänellä on loistava mielikuvitus joka toimii kunhan hän vain haluaa satuja keksiä.Hän joka aina minulle sanoo että ei voi sille mitään että ei osaa keskustella,keskustelee reissultaan minun kanssani puhelimessa selostuksia siitä mitä meille kummallekin kuuluu tänään..(sillä erotuksella että minun kuulumiseni ovat totta..
No,yhdessä tässä nyt kuitenkin eletään.Välillä menee paremmin ja välillä minä rähisen,itken ja ihmettelen..
Mies on nykyään paljon kotona.Katellaan elokuvia.Käydään syömässä.Käydään lasten luona, (niinkuin ennenkin).Saunotaan yhdessä.Joskus yhdytään,olen nyt hoidellut itseäni kuntoon eikä se ollut niin mahdotonta kun luulin.
Mutta..mutta..anteeksi en osaa antaa
toivon..toivon..ottakaa kantaa..
epätoivoisena...
"tuntomerkit": yli 50v nainen,miehen uskottomuus selville syksyllä,kesto n.puoli vuotta,aviliitto jatkuu,luottamus palautumassa pikkuhiljaa,mutta..se anteeksianto..
Mitä se on, miten siihen kykenee?
En enää kertaile "näkymiä sängyssä",en kohtaamisia asemilla,en puheluja.Nyt on tullut keskeisimmäksi kysymys siitä että minkälaisen ihmisen kanssa olen naimisissa.Kykenenkö antamaan anteeksi sitä mitä hän on ollut viime vuonna,onko hän muka eri mies nyt,vaikka ei pettäisikään..?!
Meillä oli ongelma,sen myönnän,eli minä en enää ollut kiinnostunut seksistä. Se nykyään aika tavallinen juttu taustalla,vaihdevuodet, masennus, masennuslääkkeet jotka veivät lopunkin kiinnostuksen seksiin.Tähän lisään kuitenkin että ilman lääkkeitä en olisi selvinnyt muuten.
Mutta..minä halusin selvittää tämän asian,puhuin siitä ja sain mieheltä vastauksen että ei tehdä asiasta ongelmaa.Ymmärsin että hänelläkään ei ollut erityisemmin haluja..niin,tyhmähän minä olin kun näin uskoin..
Miehellä oli suhde toiseen naiseen.Hän valehteli ummet ja lammet reissuistaan (niitä kertyi 4tai 5),(näin on kerrottu)sitten ihan sattumalta sain hänet kiinni.
Mies jota olen pitänyt aika suoraviivaisena,vähän mielikuvituksettomanakin, kuitenkin rehellisenä ja hauskana miehenä,"kykeni" tällaiseen.Toisin sanoen: olen luullut lukevani häntä kuin avointa kirjaa 35v, ja hän onkin tällainen: Hänellä on omatunto jonka hän osaa vaientaa.Hänellä on loistava mielikuvitus joka toimii kunhan hän vain haluaa satuja keksiä.Hän joka aina minulle sanoo että ei voi sille mitään että ei osaa keskustella,keskustelee reissultaan minun kanssani puhelimessa selostuksia siitä mitä meille kummallekin kuuluu tänään..(sillä erotuksella että minun kuulumiseni ovat totta..
No,yhdessä tässä nyt kuitenkin eletään.Välillä menee paremmin ja välillä minä rähisen,itken ja ihmettelen..
Mies on nykyään paljon kotona.Katellaan elokuvia.Käydään syömässä.Käydään lasten luona, (niinkuin ennenkin).Saunotaan yhdessä.Joskus yhdytään,olen nyt hoidellut itseäni kuntoon eikä se ollut niin mahdotonta kun luulin.
Mutta..mutta..anteeksi en osaa antaa
toivon..toivon..ottakaa kantaa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitit ettei sinua enää seksi kiinnostanut. Varmaan se on ollut kova paikka miehellesi ja hän ratkaisi asian tällä tavoin. Ei kuitenkaan halunnut hylätä sinua vaan otti suhteenne sellaisena kuin sinä toivoit sen olevan. Tietysti valehtelu on luotaantyöntävää, sen myönnän ja siitä minunkin olisi varmaan ollut vaikea päästä yli. Mutta anteeksianto kuulu rakkauteen.
Se anteeksi antaminen tulee ajan kanssa, jos tulee.
Se pystyykö antamaan anteeksi johtuu monista asioista. Onko asia käsitelty riittävän hyvin? Tiedätkö sinä kaiken sen minkä haluat tietää? Puhuuko mies avoimesti? Suostuuko mies puhumaan asiasta? Syyllistääkö mies sinua?
Katuuko hän?
Seksin puute on asia joka ratkaistaan puolisoiden välillä, siitä puhutaan, se koitetaan ratkaista, mietitään keinoja yhdessä, ei mennä vieraisiin.
Jos te olette puhuneet asiasta ja mies on sanonut ettei puute haittaa ja kuitenkin väittää seksin puutetta syyksi mennä vieraisiin, yrittää mies vierittää syyn sinulle. Tyyliin: enhän minä olisi pettänyt jos...
Tämä asia ei helpota sitä anteeksi antoa.
On kuitenkin hyvä että osaat katsoa asiaa myös siltä kannalta että teillä meni huonosti tai oli puutetta, se helpottaa asian hyväksymistä.
Jos asian voi hyväksyä tapahtuneeksi, jos sen voi ajatella olleen kriisi josta yhdessä halutaan selvitä, jos jonakin päivänä jo pystyy ajattelemaan asiaa ilman kipua, ollaan sillä tiellä että anteeksi antokin on mahdollinen.
Kuitenkin se vaatii molemmilta kovaa työtä sekä aikaa, ei puolivuotta ole paljon tälläisen asian käsittelyssä.
Anna itsellesi aikaa ja ole itsellesi armollinen, se tulee se anteeksi antaminen sitten kun olet siihen valmis, sitä ei kannata kiirehtiä, eikä tunteitaan tukahduttaa.
samaa mieltä,itselläni tulee kolmevuotta kun sain mieheni kiinni,yhdessä edelleen milloin paremmin milloin huonommin,mieheni on kyllä joka tavalla näyttänyt katuvansa ja tekee paljon että luottamus palaisi.en kyllä tiedä olenko minä anteeksi antanut,en varmaan koska saan joskus vieläkin hirveitä itku kohtauksia ja huudan ja raivoon,mutta suon sen kyllä itselleni ja mieheni hyväksyy sen että pahoja päiviä tulee,niin pahalta välillä tuntuu,eikä ymmärrä miksi toinen teki jotain niin kamalaa.mutta uskon että se lopullinen anteeksi anto tulee sieltä,kun on sen aika ,koita jaksaa
kirja
"Uskalla antaa anteeksi itsellesi ja muille, Author: Vakkuri, Kai"
Siinä on näkemystä.