Olisin halunnut mielipiteitä kokemuksia jne tällaisesta kun olemme olleet yhdessä 7v ja meillä alussa oli tosi tosi aktiivinen sex elämä vähitellen se on hiipunut mikä on kai ihan normaaliakin.
Seksiä meillä kuitenkin vielä on ja sitten kun on niin se on hyvää.
Minä olen nykyään meistä se aktiivisempi osapuoli hänen halunsa on hiipuneet enemmän ja minä olen se joka jää useemmin halutessaan ilman.En ole häntä painostanut ja ymmärrän väsymyksen jne..
Mutta mieheni katsoo pornoa olen aina tiennyt että hän sitä silloin tällöin katsoo ja se on minusta ihan ok kaikkihan sitä varmaan joskus tiiraa.
Mutta joskus kun olen kysynyt onko hän katsonut hän valehtelee ja kun jäi siitä kiinni väitti että se oli vain valkoinen valhe että ei halunnut loukata.
Minua taas loukkasi juuri se valhe koska kaikesta aina olemme puhuneet ja olleet rehellisiä niin miksi tämmösestä pitää valehella jos se ei mikään ongelma ole?
No sittemmin selvisi että hän katsoo sitä enemmänkin kun sillon tällön ja että hänellä on runsaasti (kaapillinen)pornoa itsellään.
Ja aloimme keskustella että olisiko hän jäänyt siihen koukkuun ja sanoi itse että sekin on paljon mahdollista.
Hän väittää että katsoo pornoa ajan vietteenä ja että ei häntä enää porno edes kiihota.Hän on pornoa katsellut piiiitkään ja ei kuulemma saa siitä enää viboja katsoo sitä vain silloin kun haluaa nollata ajatukset ja ei tyydytä itseään kuitenkaan tai kiihotu siitä vain ajan vietteenä.
Seksimme on viimeaikoina myös vähentynyt ja alan todenteolla miettiä onko tämä porno asia muutakin kun satunnaista katselua.
Kun puhuimme pystyisikö hän sen tyystin lopettamaan hän sanoo että ei tiedä ei koskaan ole ollut ilman sitä.Mutta sanoo myös ettei oikein ymmärrä miksi hänen tulisikaan se lopettaa.
En siis ole pyytänyt missään kohtaa häntä lopettamaan sen katselua vain vähentämään.
Kuhan vain ajatuksellisesti puhuimme siitäkin.
Koska olen alkanut epäillä että onko tässä joku suurempikin onkelma ja jos on niin sille on tehtävä jotain meillä menee tosi hyvin muuten ja rakastamme toisiamme jne enkä todellakaan näin naurettavan syyn takia haluaisi menettää hyvää suhdetta.
Mutta en todellakaan halua mitään valehtelua ja salailua jos ei sitten tässä asiassa voidakaan kertoa koko totuutta.
Koska silloin jos kyse on pornoriippuvuudesta niin silloin se on myös minulle ongelma en halua valehtelua ja salailua suhteeseen silloin asian tiimoilta on toimittava.
Satunnainen pornon katselu ei minua liikuta mutta se jos sitä tiiraillaan joka pvä joka toinen pvä niin sitten se on jo outoa koska miksi porno kiinostaa muttei seksi ja siinä tapauksessa minusta jo tuntuisi että jään toiseksi pornolle että ennemmin hän sitä katsoisi kun minun kanssa olisi..
Mitä olette mieltä tällasesta?
Voiko pornoa katsella ajanvietteenä tyydyttämättä itseään useita kertoja vkossa vai onko kyse riippuvuudesta?
Kiitän ja kumarran vastauksistanne.
parisuhde porno
13
1814
Vastaukset
- setäville
kirjoitettu ennenkin, ja jos haluat niin joku on varmaan valmis kaivamaan vanhojakin linkkejä esiin, eihän tekstit periaatteiltaan heti vanhene.
Joo, on se porno ongelma viimeistään silloin, kun siihen tulee mukaan pakonomaisuutta
"Voiko pornoa katsella ajanvietteenä tyydyttämättä itseään useita kertoja vkossa vai onko kyse riippuvuudesta? "
Voi kyllä (varsinkin jos samoja filmejä pyörittää), mutta ei niin takuuta ole :))
se on kuin pukki kaalimaan vartijana..
Tuo mahdollinen pakonomaisuus vaatii kyllä selvittelyjä. Tää oli tällainen vastausten aloitus, varmalla tulee lisää. - eräs nainen
Tilanne aivan kuten meillä. Miestä ei oikein enää seksi kiinnosta entiseen malliin. Pornoa katselee. Kaiken huippu se, että on rekisteröitynyt pornosaitille ja vaihtelee siellä kuvia yms. mitä kaikkea voikaan tehdä. Tämä oli mulle liikaa jotenkin, enkä osaa suhtautua asiaan oikein mitenkään.
Ja saatavilla olisi vaikka joka päivä ihan aito halukas nainen. Ei ymmärrä. Mitä täss pitäisi tehdä? - on myös
Otsikossa nyt ahdistaa porno puheenaiheena...
Tuntuu olevan melko yleinen ongelma.
nouskaamme naiset pornorintamaa vastaan!- mr orange
Parissa pitkässä parisuhteessa eläneenä kannatan ajatusta että vaimot nousevat pornoa vastaan. Vähäisestä kokemuksestani johtuen en voi ymmärtää kaikkien ongelmia. Pari ohjetta voin kuitenkin antaa.
Omaa miestä ja hänen mielipietitään ei kannata vähätellä. "Mistä sinä sen muka tiedät?" vie sksihalut pitkäksi aikaa.
Jokaisella meillä on omat seksualiset fantasiamme ja intohimomme. Antakaa sille miehelle niitä virikkeitä, jotka sytyttävät hänet. Jos olette kiinteässä parisuhteessa, toisen mieltymykset oppii muutamssa kuukaudessa. Itse en esimerkiksi ymmärrä miten kahden kesken ollessa nainen pukeutuu ällöttäviin mummopikkareihin, verkkareihin ja säkkimäiseen t-paitaan.
Jos minä miehenä pystyn oppimaan miten oma vaimo saadaan kuumaksi, ei se ole liikaa pyydetty vaimoltakaan.
- Kolo me kymppinen
En usko, että kukaan ukko jolla vehkeet edelleen seisoo ja toimii, katselee pornoa yksikseen masturboimatta ja ilman kiihoittumista.
Itse ollessani parisuhteessa katselin pornoa ja runkkasin. Pyrin kyllä yleensä hoitelemaan käsityöni niin, että kykenin myös tarvittaessa tyydyttämään kumppanini.
Ei millään pahalla: Ukkosi vaikuttaa pornofriikiltä, riippuvaiselta.- miksi?
Tarvitsit sitä pornoa runkkaamiseen tai muuten?tiesikö kumppani?ajttelitko että se voi loukata toista?onko se normaalia parisuhteessa,että pitää katella jotain tekemällä tehtyä jyystämistä?
- äitix2
Olen myöskin naimisissa miehen kanssa jota nettiporno viehättää. Ja olen saanut hänet kiinni seksin hausta joissa hän hakee bi-miehiä pukeutuneena sukkahousuihin ja mekkoihin. Itse hän sanoo tätä leikkimieliseksi harrastukseksi, kieltää olevansa homo tai muutenkin "pervo". Tätä on jo jatkunut kauan ja luvannut lopettaa pyörimisen seksichateissa. Kunnes sain hänet taas kiinni tästä samasta puuhasta. Tiedän että hän tyydyttää itsensä katellessaan muita miehiä sukkiksissa ja alusasuissa. En vaan tiedä kuinka kauan tätä itse jaksan.
- Sararara
Tekstisi oli kyllä melkein kuin minun kirjoittamani. Meilläkin seksi on vähentynyt roimasti ja olen saanut selville, että mieheni katsoo pornoa kuitenkin usein, mutta kieltää tämän täysin minulle.
En ole kertonut miehelleni vielä, että tiedän hänen toiminnastaan, enkä tiedä miten asian oikeastaan puuttuisin. Itse olen kertonut miehelleni avoimesti satunnaisesti katselevani pornoa, ja minua loukkaa se, että tuolloin hän kielsi totaalisesti tekevänsä niin itse. Miksi pitää valehdella, en ymmärrä. Lisäksi minua mietityttää se, että seksimme on vähentynyt, ja ikävä kyllä laatu huonontunut. Enkö enää miellytä häntä seksuaalisesti vai missä on vika. Asia vaivaa mieltäni niin, etten osaa enää nauttia seksistä hänen kanssaa kuten aiemmin. Itse kuitenkin haluaisin hyvää seksiä edes kerran viikossa ja että suhteemme perustuisi rehellisyyteen ja luottamukseen, eikä valehteluun tuollaisesta asiasta... - Elämänsä
kanssa.Jotain on pielessä.Pornon katsominen nyt vaan sattuu olmaan hänelle se mielen työkalu.Onko hänellä muita riippuvuuksia?Suosittelen kunnollista keskustelua siitä mihin elämänne on menossa.
- linkki..
aiempiin keskusteluihin aiheesta, jos vaan jaksaa lueskella niitä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000041227129
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000041032468
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000040674712
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000040574420
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000040271718
Tässä lisänä se, että onko todella kyse riippuvuudesta. Siihen vaikuttaa mm.persoonan laatu, esim. onko muita mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia vai alkaako suurin osa vapaa-ajasta mennä pornoa tiiraillen- vastauksistanne
Kiitos kaikille ensin vastauksista.
Olen katsonut mitä mieheni katsoo ja se on ihan peruspornoa (tai mikä nyt on perus)mutta siis mies ja nainen ja ihan perusjuttuja ja joskus hän on katsonut 2 naisen tekemää juttua mikä on myös ihan kai perus normaalia settiä.
Hän käy salilla 3-5 kertaa vkossa ja työ vie tosi paljon hänen aikaansa 5-6 pvää vkossa noin 8-15h pvässä.
Joten tuskin hän tunteja kerrallaan katselee mutta ilmeisesti useana päivänä tiiraa jotakin pätkän kaksi netistä tai videon kaapistaan tms..
Minulla ei sinällään ole pornoa vastaan mitään ja tai sen katselua.
Mutta siinä kohtaa jos siitä täytyy valehdella taikka se alkaa vaikuttaa suhteeseemme seksiin tms niin silloin sille on minusta jotakin tehtävä.
Seksissä olen tosi aktiivinen ja olen kokeilunhaluinen.Ja tykkään yllättää mieheni suihinotolla hänen katsellessaan lempiurheilua tms mutta hänkin oli ennen aktiivinen ja yllätteli minua.Toki ymmärrän sen että ikää tulee ja pitkä suhde ettei enää olla alkuajan kani vaiheessa mutta alkaahan se huolestuttamaan jos seksi todentosiaan jää pikkuhiljaa pois.
Ja tosiaan kun muuten suhteessamme olemme avoimia ja puhumme kaikesta rehellisesti ja meillä menee hyvin ja olemme onnellisia.
Tuntuisi niin tyhmältä et voiko tällänen asia tulla väliimme??
Toki tässä nyt se että onko nää vain mun luuloja et tollanen katselu on ihan normia?vai onko hänellä riippuvuus?
Jos hänellä on niin toki tuen ja autan häntä siinä mutta silloin toki myös hänen täytyy olla halukas pääsemään riippuvuudestaan eroon.
Hän on 30v adhd (tosi rauhallinen mutta muita adhd oireita on jos joku on aikuisen adhd:sta lukenut).Ei polta ei juo.Urheilu on tärkeää ja autojen ja prätkien parissa viihtyy myös.
Eli muuten ihan normaali kunnollinen mies.
Haluaisin tämän asian selväksi että olenko itse hätääntynyt turhaan vai onko tässä onkelma ja jos on niin sitten asian kanssa on toimittava.
Lyhyesti minusta:minäkin urheilen ihan perus urheilua salilla.en ole mikään bodari tms mutta painon alhaalla pitämiseksi ja kunnon yllä pitämiseksi ja omaksi iloksi.Minun työ vie myös paljon aikaa päivästä ja tosi harvoin käyn baarissa noin max 4kertaa vuodessa.Nyt viime kerrasta on tosin jo yli 6kk.
- jotain...
Ketju tältä alueelta, Pornon katselu tullut julki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000036838673
Sitten käänteinen keskustelu aiheen ympärillä, Vaimo lukee rakkaus/romantiikka...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000036850739
Sitten ketju pornon muodoista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000036868843 - nuori nainen
Jooh, muakin on lähiaikoina alkanut huolettaa tuo avomiehen pornon katselu. En kyllä tiedä paljonko katsoo sitä, on niin hyvä piilottelemaan, mutta tiedän että katsoo kuitenkin. Hyvin pitkään en jaksanut välittää, mutta nykyään alkaa seksielämä olla jo tosi huonossa jamassa meillä. Mies valittaa aina stressiä ja väsymystä, ja minulla alkaa olla jo todella huono itsetunto. Aina saa olla vonkaamassa ja lähes aina tulee torjutuksi. Silti porno tuntuu kiinnostavan, ja tunnenkin jo itseni todella huonoksi naiseksi, kun häviän liikkuvalle kuvalle.
Lisänä tässä vähän aikaa sitten tuli semmoinen juttu, että mieheni soittaa (ei missään kuuluisassa) bändissä ja nyt hän kertoi että olivat kokonaisen keikkareissun, katsoneet pornoa poikien ja yhden naisen kanssa yhdessä. Minä tulin siitä mielestäni ihan oikeutetustikin mustasukkaiseksi, koska mun mielestä se on jo niin intiimien asioiden jakamista muiden kanssa (varsinkaan kun ei minun kanssa seksi enää meinaa kelvata), että ei kuulu parisuhteessa elävän ihmisen elämään. Mitä mieltä te muut olette?
Mies vaan puolustelee pornon katsomista yksin ja seurassa sillä, että "ei se ole miehille sama asia". En silti ymmärrä, että jos tämä ei ole mikään iso juttu, niin miksi minua pitää loukata niin, että en pidä enää itseäni yhtään viehättävänä, lähinnä ällöttävänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1277148Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234944L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664286TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2881733Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221476- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394