Tiedän, että aiheeseen liittyvää on todella paljon, mutta ajattelin kysellä suoraan..
Olen seurustellut muutaman vuoden mieheni kanssa.
Hän on yleensä todella ihana, hellä, rakastavainen, huomaavainen jne,. mutta hän on myös yhä useammin välinpitämätön, väkivaltainen ja todella toisessa maailmassa.
Hänellä napsahtaa, silmät mustuu, hän näyttää että ei ole sama herra kuin "normaalisti", hän haukkuu, käy käsiksi, hajottaa paikkoja, uhkailee mm. veitsillä, tönii...jne.
Viimekerralla kun hänellä napsahti, olin aivan varma että se oli viimeinen päivä tästä elämästä, hei hei ja hellät tunteet.
Hän uhkaili tappavansa, mm. veitsellä osoittaen ja sanoi että tätä huoraa ei enää tarvita tässä maailmassa.
Eikös olekkin ihana mies?
Ainakin arvostaa hirveästi minua!????
Kaikki jotka tietää asioistani,
ovat vähätelleet, esim. mieheni vanhemmat taputtavat poikaansa päähän ja sanovat minulle että olen kaiken aiheuttanut. Heidän mielestään me emme saa myöskään erota, vaikkei tykkää minusta. Pelkäävät poikansa joutuvan linnaan kun poliisit saavat tietää asioista??
Olen sanonut muutamille kavereilleni joita minulla vielä on, että jos musta ei kuulu pitkään aikaan mitään niin soittaa tai laittaa viestiä, tai tulee käymään. Tämä siis sen takia kun pelkään että uhkaukset toteutuvat, ja minua ei kohta ole.
Huhuh. Ja tässä tilanteessa en ole tahallani,
haluan eron, mutta asumme samassa asunnossa ja uutta en ole saanut, niin on pakko yrittää sinnitellä.
Pelottaa vaan että kun saan asunnon niin mieheni, luultavasti silloin eksä, roikkuu nurkissani, vahtii.. jne.
Mutta, lähestymiskieltoahan voi yrittää hakea.:/
Apuva:(
P*skoja juttuja nämä.
Missä ne ihanat miehet ovat?
Miehen väkivaltaisuus
40
2754
Vastaukset
- miehestä kun
ei ole miehenmalliksi. Suomalainen väkivallan kierre olisi nyt katkaistava, mutta miten? Kertokaa miten löytyisi oikeita miehenmalleja suomalaisille pojille?
- siellä vain 40%
naisista saa turpaansa.
Lisää turkkilaisia tänne, kyllä se tasa-arvo siitä kohentuu.
- turvakotiin
Ei sinun varmaan sinne tarvitse muuttaa, jollet tahdo, mutta ainakin he osaavat neuvoa sinua. Ja kertoa, mitä vaihtoehtoja sinulla on tilanteesi helpottamiseksi.
Kuulostaa siltä, että ukkosi narsismi on appivanhemmilta perittyä, vaikka ilmeneekin aivan eri muodossa.
Sinun ei missään nimessä kannata jäädä toimettomaksi ja toivoa, että asiat itsestään kääntyisi parempaan päin. Otat vain reippaasti yhteyttä näiden ongelmien kanssa työskenteleviin ammattilaisiin.- lil87
että mieheni vanhemmat ovat hänestä tuollaisen tehneet.. Mies on todella ujo ja elää itsesäälissä, ja olen tästä jutellut hänen vanhempien kanssa, he sanovat että mielestään eivät ole poikaansa "haukkuneet" / arvostelleet, mutta eihän itsetunto huonone noin vaan, ainakaan mielestäni?
Ja onko sitten miehen ollessa pieni niin isä vähän läiskinyt äitiä turpaan kun poika on jostain mallin ottanut? En ymmärrä kyllä. - edellisen kirjoittaja
lil87 kirjoitti:
että mieheni vanhemmat ovat hänestä tuollaisen tehneet.. Mies on todella ujo ja elää itsesäälissä, ja olen tästä jutellut hänen vanhempien kanssa, he sanovat että mielestään eivät ole poikaansa "haukkuneet" / arvostelleet, mutta eihän itsetunto huonone noin vaan, ainakaan mielestäni?
Ja onko sitten miehen ollessa pieni niin isä vähän läiskinyt äitiä turpaan kun poika on jostain mallin ottanut? En ymmärrä kyllä.Kuulostaa siltä, että vanhemmat ovat tukahduttaneet pojan jollain erinomaisuudellaan tai jollain, mitä en osaa selittää. Veikkaan, että pojalla on vanhempien kanssa joku todella erikoinen henkinen kuvio. Siihen ei tarvitse liittyä mitään väkivaltaa.
Vanhemmat suojelevat poikaa vaikka tämä tekisi miten pahoja asioita tahansa. Sinä saat olla uhri, eikä sillä ei ole mitään merkitystä, koska onhan kyse heidän pojastaan. Ihan kuin eläisivät jossain itsepetoksessa, missä heidän perheen mukaanlukien heidän poikansa on täydellinen. Ehkä tälläinen valheessa eläminen on sekoittanut pojan pään, hän on huomannut, ettei asiat olekaan niin kuin vanhemmat ovat opettaneet. Koulussa on tullut kiusatuksi samalla padottu itseen vihaa, jne.
Melkoista arvailua, joten voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta jotain outoa tuossa kuviossa on. Sinun ainakin itse kannattaa pyrkiä irti siitä.
- mirame81
Niin yleensä ja oman tunnon tuskissaan hän voi olla ihana,mutta herää kysymys ottaako hän alkoholia silloin kun napsahtaa?Tressi tai muu tyytymättömyys suhteeseenne saa useammat meistä käyttäytymään noin-haukkuu,paikat hajoaa,tönii ja uhkailee.Haluaa alistaa sinua.Hän ei arvosta naisia ja ihmettelen kummasti hänen vanhempiaan.Mitenkä sinä olisit voinut vaikuttaa minkälainen hermo kimppu kanssasi elää?Et ole miestäsi kasvattanut,Vaikka kuinka paljon auot päätäsi se ei oikeuta käymään kiinni.Osta sille nyrkkeilysäkki kun VIt...aa hakkaa siihen.-Uskalla toimia soita poliisit hommaa näyttö(jos sitä ei ole todistajat,lääkärissä käynti) kiinni käymisestä yms...Saat lähestymis kiellon.Usko vaan olen kokenut tuon paskan ja 7v sitä rakkautta ja alistamista kesti nyt turvallista normi elämää-privaa tai profiiliin jos kaipaat lisää tukea.
- joskus kaiken jättänyt
mitätehdä vie elämästäsi monta hyvää vuotta - kukaan ei ole täällä ikuisesti.
Jos mietit vastauksia niitä ei ehkä ole, mutta sinulla on ehkä terveys ja jalat sekä aivot mitkä toimivat, kun joku kauniskerta olet saanut sen pisteen yli liikaa halveksuntaa ja väkivaltaa, että olet valmis lähtemään maksoi mitä maksoi sinulle.
Itse täällä suomessakin täytyy itseään auttaa, ei sääli auta eikä katkeruus.
Sinä kestät = sinä myös päätät elämästäsi.
älä ala uskoa tai toteuttaa sitä mitä päähäsi tai olemuksestasi iskostetaan tms.
Nim.mer. Ystävän menettänyt psykopaattialkoholistille, miehelle joka oli niin kiltti muiden silmissä.
Joskus aina joku ei enää saa tilaisuutta lähteä, niistä voi lukea lehdistä.
Voimia ja parempia päiviä sinulle!- lil87
Niin paljon olen lukenut täältä juttuja, ja tiedän etten jaksa enää tätä suhdetta.
Jos olisi rahaa ja saisin takuu vuokran maksettua, lähtisin heti pois suhteesta.
Niinhän se tänäpäivänä on että mies tappaa perheensä, mistä sitten johtuukaan? - kbb
lil87 kirjoitti:
Niin paljon olen lukenut täältä juttuja, ja tiedän etten jaksa enää tätä suhdetta.
Jos olisi rahaa ja saisin takuu vuokran maksettua, lähtisin heti pois suhteesta.
Niinhän se tänäpäivänä on että mies tappaa perheensä, mistä sitten johtuukaan?Maassamme on sossu juuri näitä elämän kriisitilanteita varten. Jos käännyt sosiaalitoimiston puoleen sinulle voidaan myöntää takuuvuokrat etc. Rahatilanne ei ole mikään syy jäädä, koska siihenkin löytyy apu.Älä hyvä ihminen jää sinne enää odottamaan sitä viimeistä iskua! Heti huomenna sossuun soitto ja pistä rattaat pyörimään. Voimia, tsemppiä ja haleja! Kyllä sä selviät ja pärjäät kunhan toimit!!!
- Arvoton
paitsi mies jätti minut. Löysi uuden suhteen kun oli ensin minua heitellyt 10 vuotta pitkin seiniä. Viimeisinä aikoina hänestä "kuoriutui" aivan käsittämätöntä henkistä/fyysistä väkivaltaa. Ihmettelin, että mikä nyt on, koska yleensä väkivaltaan tarvittiin hieman isompaa riitaa, mutta kun sellaista ei niihin aikoihin ollut. Aikani meni ns. läheisen ihmisen kuoleman käsittelyyn ja hän siinä samalla "savusti" minua ulos kodistamme väkivallalla ja myös uhkasi tappaa ja viimeinen käsittely oli lähes toteuttaa tämän, mutta henki sentään säilyi. Oli kuulemma jo vuosi sitten kesällä päättänyt, että vuoden päästä hän eroaa, tapahtui mitä tahansa, niin hän eroaa. Vittu niin en usko moista päätöstä, koska hänellä oli katsottuna naapurista juuri eronnut ämmä kersoineen, jonne hän sitten menikin. Raakaa touhua, en voi muuta sanoa. Minua kohdeltiin kuin mitäkin räsynukkea lasten aikana.
- lil87
Meitä naisia ei näköjään tässä maailmassa arvosteta sitten penniäkään.. Oletko voinut luottaa uusiin miehiin? Eli siis eron jälkeen oletko ajatellut että kaikki miehet ovat samanlaisia?
- Arvoton
lil87 kirjoitti:
Meitä naisia ei näköjään tässä maailmassa arvosteta sitten penniäkään.. Oletko voinut luottaa uusiin miehiin? Eli siis eron jälkeen oletko ajatellut että kaikki miehet ovat samanlaisia?
kaikkien olevan samanlaisia, onneksi. En taida silti kovin äkkiä uuteen suhteeseen ryhtyä, eikä se ole oikein mahdollistakaan, koska käyn vain töissä ja muun ajan kökötän kotona. Sen verran kuitenkin kärsin luottamuspulasta, että mitä jos seuraavakin sattuisi olemaan juuri se väkivaltainen mies?
- Aiheesta,
Oikeaa miestä ei vääristelyt nujerra.
- mirame81
Itse puollustukseksi hoh.hoijaa.Jos on niin heikko ettei kestä sanoja ja kritiikkiä.Silloin lyöjän itsetunto on 0.Ja sitä itse tuntoa.Omaa ITSETUNTOA pönkitetään Sanallisella että fyysisellä väkivallalla.Voin kokemuksesta sanoa että on MIEHIÄ, mitkä ei hakkaa koska niillä on sen verran hyvä ITSETUNTO että vastaavat sanallisesti ja oppivat rauhoittumaan hetken mietittyään.Nyrkin heiluttaminen ja alistaminen ei ole mitään rakentavaa etenemistä parisuhteessa se johtaa vaan eroon pahimmillaan kuolemaan.Onneksi fiksuja ja hyviä miehiä on sitä ei sovi unohtaa siksi en tykkää yleistämisestä että kaikki miehet...
- vastaukseen
mirame81 kirjoitti:

"Jos on niin heikko ettei kestä sanoja ja kritiikkiä".
Siis ei kestä henkistä väkivaltaa.
"Omaa ITSETUNTOA pönkitetään Sanallisella että fyysisellä väkivallalla".
Miksi miehen pitäisi kestää rajattomasti vi..uiluaja nalkutusta. Jos mies vi..uilee niin korvapuusti on kovin herkässä - mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa - vai?
Tilastojen mukaan naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet ja hakkaavat useammin lapsiaan, siis syyllistyvät perheväkivaltaan miehiä useammin.
Täällä itketään että miehet on niin väkivaltaisia niin väkivaltaisia.
Kattokaa nyt hyvät femakot peiliin. - miehen tekemästä

yhtään mitään !! Jo on reppana nainen, opettele jo vihdoinkin uutta suhtautumista.
- oli sinunkin
vastaukseen kirjoitti:
"Jos on niin heikko ettei kestä sanoja ja kritiikkiä".
Siis ei kestä henkistä väkivaltaa.
"Omaa ITSETUNTOA pönkitetään Sanallisella että fyysisellä väkivallalla".
Miksi miehen pitäisi kestää rajattomasti vi..uiluaja nalkutusta. Jos mies vi..uilee niin korvapuusti on kovin herkässä - mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa - vai?
Tilastojen mukaan naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet ja hakkaavat useammin lapsiaan, siis syyllistyvät perheväkivaltaan miehiä useammin.
Täällä itketään että miehet on niin väkivaltaisia niin väkivaltaisia.
Kattokaa nyt hyvät femakot peiliin.vastauksesi!
Minäpä kerron sinulle. Miehen ei pidä kestää rajattomasti vittuilua ja nalkutusta. Miehen ei tarvitse kestää sitä ollenkaan niin halutessaan. Miksi muka tarvitsisi? Kuka sellaista vaatii?
Kerron sinulle vielä ratkaisunkin tällaiseen ongelmaan, koska et ole sitä itse keksinyt.
Miehen ei tarvitse eikä hän saa ottaa nyrkkejään avuksi lopettaakseen nalkutuksen ja vittuilun. Mies voi toimia ihan samalla tavoin kun nainenkin halutessaan eroon väkivaltaisesta tai nalkuttavasta ja vittuilevasta kumppanistaan. Mies voi lähteä kävelemään huonosta suhteesta.
Yksinkertaista.
Lasten pahoinpitely on vakava asia, mutta niin on naisiin kohdistuva väkivaltakin. Et voi vähätellä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa alkamalla puhua naisten tekemästä väkivallasta.
Vai oletko tosiaan sitä mieltä, että naisia saa hakata koska jotkut naiset pahoinpitelevät lapsiaan? - mirame81
vastaukseen kirjoitti:
"Jos on niin heikko ettei kestä sanoja ja kritiikkiä".
Siis ei kestä henkistä väkivaltaa.
"Omaa ITSETUNTOA pönkitetään Sanallisella että fyysisellä väkivallalla".
Miksi miehen pitäisi kestää rajattomasti vi..uiluaja nalkutusta. Jos mies vi..uilee niin korvapuusti on kovin herkässä - mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa - vai?
Tilastojen mukaan naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet ja hakkaavat useammin lapsiaan, siis syyllistyvät perheväkivaltaan miehiä useammin.
Täällä itketään että miehet on niin väkivaltaisia niin väkivaltaisia.
Kattokaa nyt hyvät femakot peiliin.Mie en tarkottanu että tarvitsisikaan kestää miehenkään sitä henkistä väkivaltaa.Eli sinun sana kielellä Vit..ilua.Nalkutus ei olekkaan mitään rakentavaa keskustelua eikä se ALISTAMINEN eli sanan vapaus.En ole koskaan ketään miestä lyönyt vaikka itse olen saanut kyytiä aikoinani tarpeeksi.Onhan niitä väkivaltaisia naisiakin,niistä vaan vaijetaan.Tilasto puheesi on ikävä kyllä totta.Se on ALISTAMISTA sekin että lastaan lyö niin opetetaan jälkikasvulle että väkivalta on sallittua.Saamaan hengen vetoon ihmetellään miksi minun poika tai tyttö.MIKSI siitä kasvoi väkivaltainen Minä en missään nimessä ole halunnut yleistää tai itkeä(olen sitäkin aikoinani tehnyt meinaa itkenyt)Kukaan henkistä tai fyysistä VÄKIVALLASTA kommentoiva ei saisi leimautua FEMAKOKSI siinä taas sitä sinun yleistämistä.Ja luetun ymmärtäminenkin on joskus hakusessa näissä keskustelu foorumeissa.Tuntuu että se johtuu siitä miehet vastaan naiset.Onko yhtään miestä lukijoissa joka voisi sanoa että väkivallan muodot ovat väärin?
- lil87
vastaukseen kirjoitti:
"Jos on niin heikko ettei kestä sanoja ja kritiikkiä".
Siis ei kestä henkistä väkivaltaa.
"Omaa ITSETUNTOA pönkitetään Sanallisella että fyysisellä väkivallalla".
Miksi miehen pitäisi kestää rajattomasti vi..uiluaja nalkutusta. Jos mies vi..uilee niin korvapuusti on kovin herkässä - mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa - vai?
Tilastojen mukaan naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet ja hakkaavat useammin lapsiaan, siis syyllistyvät perheväkivaltaan miehiä useammin.
Täällä itketään että miehet on niin väkivaltaisia niin väkivaltaisia.
Kattokaa nyt hyvät femakot peiliin.sitten takasin eikä hyökkäisi päälle!
Ja siitähän se lähtee että mies tönii, ja sitten kun on sen tönäsyn tönässyt, saattaa ajatella että eihän siinä mitään pahaa ollutkaan ja nuo teot kasvaa.
"mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa"
mitä käsität tuolla pienellä korvapuustilla? - ei tee kipeää
lil87 kirjoitti:
sitten takasin eikä hyökkäisi päälle!
Ja siitähän se lähtee että mies tönii, ja sitten kun on sen tönäsyn tönässyt, saattaa ajatella että eihän siinä mitään pahaa ollutkaan ja nuo teot kasvaa.
"mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa"
mitä käsität tuolla pienellä korvapuustilla?mutta se laukaisee raivon jota sitten on vaikea hillitä.
- kuka sanoi
ei tee kipeää kirjoitti:
mutta se laukaisee raivon jota sitten on vaikea hillitä.
että nainen aloittaa väkivallalla?
- kbb
vastaukseen kirjoitti:
"Jos on niin heikko ettei kestä sanoja ja kritiikkiä".
Siis ei kestä henkistä väkivaltaa.
"Omaa ITSETUNTOA pönkitetään Sanallisella että fyysisellä väkivallalla".
Miksi miehen pitäisi kestää rajattomasti vi..uiluaja nalkutusta. Jos mies vi..uilee niin korvapuusti on kovin herkässä - mutta eihän yks pieni korvapuusti ole väkivaltaa - vai?
Tilastojen mukaan naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet ja hakkaavat useammin lapsiaan, siis syyllistyvät perheväkivaltaan miehiä useammin.
Täällä itketään että miehet on niin väkivaltaisia niin väkivaltaisia.
Kattokaa nyt hyvät femakot peiliin....tilastothan ovat mitä ovat, sillä eihän ne huomioi sitä, että harvapa näistä vaimonhakkaajista siellä kotona niitä lapsia hoitelee...Tai ylipäätänsähän miehet ei pahemmin siellä kotihoidontuella roiku. Jos asiat tällä saralla muuttuisivat ja miehet jäisivät kotiin lapsia hoitamaan ja naiset roikkuisivat kapakassa niin aikamoista häränpyllyä heittäisi tilastot.Ei loppuisi väkivalta ei. Naiset katutappelisivat ja miehet kotona läpsisi lapsiaan.Tänäpäivänä vaimokullat turpaa ottaneena siellä nyrkin ja hellan välissä, mies kapakassa ja vaimo ahdistuneena lyö lapsia ja lapset potkivat koiraa.Koira puree kissaa jne. Loputon kierre ja kaikilla paha olla:-(
Niin tai näin, sairaita kaikki väkivaltaiset ovat ja voimia heille hakeutua hoitoon,sukupuoleen katsomatta. Turhaa tehdä tästä mitään sukupuolien välistä taistelua kun oikeat kysymykset lienevät: Miksi joku turvautuu väkivaltaan? Miksi ihmiset voivat niin huonosti? Mikä meni kasvatuksessa pieleen? Miksi narsismi, sairas sellainen, lisääntyy yhteiskunnassamme?Miten voimme katkaista väkivallan kierteen? Miten kasvattaa lapsista ehjiä ihmisiä joilla terve itsetunto? - tuossa yllä
kuka sanoi kirjoitti:
että nainen aloittaa väkivallalla?
Lueppas se niin alat tajuta mistä usein on kysymys kun naista hakataan.
Ja kun luet enemmän niin luulet vähemmän myös naiten väkivaltaisuudesta.
Naiset syyllistyvät myös miehiä useammin lasten pahoinpitelyyn. - mies/nainen
tuossa yllä kirjoitti:
Lueppas se niin alat tajuta mistä usein on kysymys kun naista hakataan.
Ja kun luet enemmän niin luulet vähemmän myös naiten väkivaltaisuudesta.
Naiset syyllistyvät myös miehiä useammin lasten pahoinpitelyyn.voi itse kantaa vastuun jos joutuu hakatuksi. Kaikkinainen väkivalta, jopa väkivallalla uhkailu on aina väärin.
- mieltä
kbb kirjoitti:
...tilastothan ovat mitä ovat, sillä eihän ne huomioi sitä, että harvapa näistä vaimonhakkaajista siellä kotona niitä lapsia hoitelee...Tai ylipäätänsähän miehet ei pahemmin siellä kotihoidontuella roiku. Jos asiat tällä saralla muuttuisivat ja miehet jäisivät kotiin lapsia hoitamaan ja naiset roikkuisivat kapakassa niin aikamoista häränpyllyä heittäisi tilastot.Ei loppuisi väkivalta ei. Naiset katutappelisivat ja miehet kotona läpsisi lapsiaan.Tänäpäivänä vaimokullat turpaa ottaneena siellä nyrkin ja hellan välissä, mies kapakassa ja vaimo ahdistuneena lyö lapsia ja lapset potkivat koiraa.Koira puree kissaa jne. Loputon kierre ja kaikilla paha olla:-(
Niin tai näin, sairaita kaikki väkivaltaiset ovat ja voimia heille hakeutua hoitoon,sukupuoleen katsomatta. Turhaa tehdä tästä mitään sukupuolien välistä taistelua kun oikeat kysymykset lienevät: Miksi joku turvautuu väkivaltaan? Miksi ihmiset voivat niin huonosti? Mikä meni kasvatuksessa pieleen? Miksi narsismi, sairas sellainen, lisääntyy yhteiskunnassamme?Miten voimme katkaista väkivallan kierteen? Miten kasvattaa lapsista ehjiä ihmisiä joilla terve itsetunto?olen kanssasi.
Tilastot kertovat sitä ja tätä, mitä sitten?
Eli mies kun lyö kotona naistaan sanoo että: No vedänpä sua turpaan kun tilastot sanovat että naiset hakkaavat lapsiaan??
Häh??
Jos väkivalta ratkaisee ongelmat, niin alkakaapa presidenteiksi ja katsotaan, olisko jo huomenna sota???!!
Ja jos täällä joku sanoo että se on oikein ylipäätänsä lyödä ketä tahansa niin sanoo hep!
Jos ei puhumalla riidoista selviä, täytyy päässä olla vikaa!
Ne miehet, jotka vaimojaan hakkaa niin täytyy olla egossa jotain vikaa, eikö ne pärjää jätkille niin pitää tyytyä muijaan?
Ja harvemmin äijä missään lesottaa että vedinpä muijaa turpaan!
Ehkä miehet haluaa harjoitella muijan kanssa niin voi sitten jos uskaltaa niin tapella jätkän kanssa?????
Voi että
- MINÄÄÄÄÄ
eihän tollost pidä kattella, lähe vetää ja vähän äkkii!!! se luulee tekevänsä oikein ku vanhemmat aina vaan kannustamassa. kyl sit herää ku tajuu ettei koht oo muijaa enää!!
- Huomannut
alkavat miehen PUOLUSTELULLA?! "Hän on yleensä todella ihana, hellä, rakastavainen, huomaavainen jne,. "
Ettekö te ymmärrä, että on olemassa miehiä, jotka ovat AINA tällaisia?! Ei ole mitään väliä, minkälainen mies on siinä "välillä", kun ei hakkaa... *pyörittää päätään*- että ne
väkivalan piirteet ja muodot tulevat esille vasta suhteen myöhemmässä vaiheessa. Alussa suhde on kuten kuuluukin, normaaleja riitelyitä ja helliä hetkiä.
Ensin tulee jokin pienempi vakivallan teko, siten vähän isompi jne. ja aikaväli tapahtumien välillä pienemee. Siinä vaiheessa alkaa havahtumaan, että missä mennään. Harvemmin kukaan parin viikon seurustelun jälkeen heiluu leipäveitsen kanssa. Sehän olisi selvä merkki toisen väkivaltaisuudestä.
Ja tuo on juuri niin häkellyttävää, että mies osaa käyttäytyä myös ihanasti kun sille päälle sattuu! Väkivaltaan kuuluu myös tuo äärimmäisen hyvän ja äärimäisen pahan vuorottelu.
Huomaa selvästi, että sinä et ole kokenut väkivaltaista parisuhdetta, jossa tilanteet tulevat yllättäen ja siinä vaiheessa kun haluaisi lähteä, niin väkivaltainen osapuoli alkaa ylensä kiristämään jollakin tärkeällä, esim, lapsilla. Väkivaltaisesta suhtestä ei lähdetä kovin helposti, sillä se on parisuhteen vaarallisin hetki, kun on lopettamassa suhdetta. - kbb
...ikävä kyllä näille väkivaltaiselle parisuhteille yhteistä on se, että uhri ei koskaan näe sitä totuutta ennenkuin on sieltä irtaantunut ja katsoo elämäänsä sinne taaksepäin. Vasta lähdettyään hän näkee totuuden siitä, kuinka sairaassa suhteessa on ollut. Hän tulee myös tiedostamaan oman "sairautensa", ts. syyn sille, miksi loppupeleissä jäi. Yhteistä sekä pieksijälle että sille, joka pieksettäväksi jää, on heikko itsetunto.Nämä väkivaltaiset suhteet ovat sellaista sairasta symbioosia, sairasta riippuvuutta. Kyse ei ole rakkaudesta.
En halua tekstilläni loukata uhreja, enkä väitä että he ovat syyllisiä tapahtuneeseen. Entisenä uhrina tiedän, että vastaus ja ulospääsy löytyy vain omasta itsestään. Siellä ovat avaimet vapauteen. Avainasemassa itsetutkiskelussa on kysymys: Miksi pidän itseäni niin arvottomana ihmisenä että annan toisen pahoinpidellä,sortaa ja vahingoittaa minua?
- aikaa ottaa
suhteesta lähteminen on vaikeaa.Sitä eroamista voi olla monta kertaa,palaa takaisin koska toinen vannoo muuttuvansa,myös siihen uskoo uhri.
Lopulta on pakko lähteä,mutta joku tukihenkilö olisi oltava,sukulainen ei ole hyvä siinä.
Kun menee aikaa erosta ja toipuminen edistyy,minulle tuli inho,sitä väkivaltaista kohtaa ja lopulta suuri helpotus,kun saan elää rauhassa.- lil87
yrittänyt lähteä suhteesta jo aikaisemmin, ja jättänyt miehen useasti, mutta hän ei vaan tajua lähteä, vaan ruinuttaa takasin.
Ja tosiaan, suhteen alkuvaiheessa ei ole mitään merkkejä väkivaltaisuudesta, joten paha se on toisesta lukea että on väkivaltainen.
- Jep jep
Kuulostaa siltä että miehelläsi on vakavia mielenterveysongelmia. Nuo kohtaukset kuulostavat psykooseilta. Yritä saada miehesi lääkäriin tai ota jalat alle vielä kun voit. Vaikka pahalta tuntuiskin, niin saatpahan ainakin henkikultasi säilyttää. Itse pakenin sekopäistä miestäni useita kertoja, vähitellen pääsin hänestä eroon. Ensimmäinen askel oli oma asunto.
- Äkkiä pois
Parisuhdeväkivalta yleensä vain pahenee ajan myötä. Tekijä ei saa enää "tyydytystä" samasta määrästä väkivaltatekoja kuin aiemmin (ainakin jos tekijällä on narsistisia piirteitä). Ole yhteydessä turvakotiin, mihin niistä tahansa niin saat ainakin ohjeita tilanteeseesi. Yhteystiedot löytyy netistä. Ota myös yhteyttä alueesi sossuun, sieltä on mahdollista saada esim. asuntopuolto (silloin saa nopeammin asunnon), vuokravakuus jne.
- puhut
Äkkiä pois kirjoitti:

Omasta kokemuksesta voin myös sanoa että väkivalta pahenee ajan myötä.
Eka vähän tönästään, ja kuin muija ei mene siitä rikki niin seuraavalla kerralla lyödään, sitten kun ollaan lyöty niin seuraavaksi potkitaan, tönitään ja lyödään..... - kuvailet
puhut kirjoitti:
Omasta kokemuksesta voin myös sanoa että väkivalta pahenee ajan myötä.
Eka vähän tönästään, ja kuin muija ei mene siitä rikki niin seuraavalla kerralla lyödään, sitten kun ollaan lyöty niin seuraavaksi potkitaan, tönitään ja lyödään.....tuossa sitä tyypillistä tapaa jolla naiset ilmeisesti aloittavat kun ryhtyvät väkivaltaiseksi sen jälkeen kun verbaalisuus ei ole tehonnut. Tuon käyttämäsi sana muija voisi tietysti olla äijä.
Tämä on myös ihan oma kokemus. - ja ...
kuvailet kirjoitti:
tuossa sitä tyypillistä tapaa jolla naiset ilmeisesti aloittavat kun ryhtyvät väkivaltaiseksi sen jälkeen kun verbaalisuus ei ole tehonnut. Tuon käyttämäsi sana muija voisi tietysti olla äijä.
Tämä on myös ihan oma kokemus.mun puolesta oma kokemus.
Ikinä en ole miehen päälle käynyt,
koska tiedän, että siinä itse saan turpaan eikä se mtn hyödytä.
50kg vs 80kg, kumpi voittaa????
- ja aseistaudu
Kun olet omassa kämpässäsi, älä avaa tuntemattomille ovea tai jos avaat, pidä aina ensin turvaketju paikoillaan. Hommaa veitsiä käsilaukut ja taskut täyteen, sellaista tarvit jos mies käy kimppuun.
- tiityyyyy
Urheileeko miehesi. Jos vaikka käyttää anabolisia aineita??? Tiedän että sellaiset aineet väärinkäytettyinä tekee miehestä hirviön. Normaali mies ei ole väkivaltainen. Ota ammati autajaan yhteyttä. Kerro tämä luotettavalle taholle. Joku päivä voi olla ettet ole elossa. Entisessä suhteessa on voinut olla nainen joka on pettänyt ja siten ei enää luota sinun rakkauteesi. Joten etsippä ammattiapua. Voimia sinulle sinne.
- lil87
mutta mieleeni on tullut kysymys että käyttääkö huumeita?
Jos olen niin sokea etten huomaa ja kun itse olen niin täysin huumeita vastaan!
Joten jos salaa ottaa nappia esim. vessassa
ja on käyttänyt niin pitkään että osaa piilottaa
käyttämisen niin...?
Moni muu on sanonut juuri tuosta huumeiden käytöstä, mutta automaattisesti ajattelen että eihän se mitään käytä, kun on itse sanonut
että jos ei kalja ja tupakka riitä niin.. ja vielä kun en ole nähnyt mitään erikoisia nappeja jne tai nähnyt vetävän.
Mutta olen aikaisemmin seurustellut erään herran kanssa joka oli minun aikanani käyttänyt aineita, enkä sitäkään ollut huomannut, niin miten tämä tekisi poikkeuksen?
Tiedän hänen entisestä naisesta että hän kävi vieraissa, lähti baareihin "yksin" ja käski miehen olla kotona, haukkui miestä (esim. rumaksi jne)..
Ja tiedän että mies on kaksi kertaa käynyt hänenkin päälleen vuosien suhteensa aikana,
minun päälle hän onkin sitten käynyt viimeisen puolen vuoden aikana yli viisi kertaa.
- I’ve been there
Kerää tavarasi ja lähde. Mies ei muutu – sitä on ihan turha toivoa. Minä en ”älynnyt” lähteä ajoissa ja siinä oli mennä henkinen ja fyysinen terveys ja lopulta henki.
Minunkin ex-mieheni sai juuri tuollaisia kohtauksia – silmät alkoivat seistä päässä ja olivat täynnä vihaa, mies irvisteli, näytteli hampaitaan – eikä todellakaan tuolloin näyttänyt olevan tässä maailmassa.
Vaikka ystävät, sukulaiset, työkaverit, työnantaja ja työterveyshuolto neuvoivat minua lähtemään minä jäin. Alistuin jatkuvasti raaistuvaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Kun väkivaltaista perhe-elämää oli kestänyt noin 14 vuotta, ex-mieheni meni viime keväänä teoissaan niin pitkälle, että pelkäsin todella kuolevani hänen ”käsittelyssään”. Silloin tuli mitta täyteen ja minä läksin. Tein hänestä rikosilmoituksen joka johti käräjille. Hän sai tuomion – ehdollista vankeutta ja joutui maksamaan minulle korvauksia sekä oikeudenkäyntikuluni.
Tuosta episodista ei kulunut puolta vuottakaan ja hänellä oli jo uusi uhri kierroksessa.
Mitään ei ole kyseinen mies oppinut eikä varmasti ikinä opikaan: vika oli minussa, minä olin syyllinen hänen väkivaltaiseen käytökseensä samoin kuin oli hänen minua edeltävä vaimonsa. Samaa mieltä on koko ex-miehen suku.
Joten – älä jää sinne vaan lähde heti! Mikään ei muutu ja saatat säästyä pahimmilta potkuilta ja iskuilta sekä voimia kuluttavalta oikeusprosessilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595930Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242541No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402125- 202075
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085