Oliskos teillä antaa hyviä vinkkejä,mitä keksisi murroikäiselle tytölle tekemistä hiihtolomalle. Tilanne on tämä olen työttömänä tällä hetkellä ja rahaa ei ole tuhlattavaksi kovin paljon. Ero tulla paukahti yllättäen viime vuoden lopussa. Mielestäni se ei kokonaan ole minun vastuulla keksiä jotain mukavaa tytölle,koska kuitenkin meillä on yhteishuoltajuus. Totta kai pidän huolen lapsesta, sehän on itsestään selvyys.
Kerkesimme olla 23 vuotta naimisissa, mutta koko avioliiton aikana mies ei välittänyt käyttää lapsia missään, silloinkin se oli minun vastuulla. Joten aika vähän on ollut hupia lapsilla.
Nyt ahdistaa, kun ei tiedä mitä keksisi, jotenkin haluaisi hyvittää ja kuitenkin itsekkin haluaisi olla vapaalla. Koska olen joutunut huolehtimaan melkeinpä yksinään lapsista avioliiton aikana, mies sai kulkea omia reissuja silloin eikä paljon välittänyt perheestään. Nyt tuntuu, että minäkin haluasin nauttia elämästä jonnin verran. Itsekästä eikö?
Mitä tehdä hiihtolomalla ?
23
11405
Vastaukset
- lunta joka paikassa,
pääse pulkkamäkeen, hiihtämään ja snoukkaamaan. Varsinkin snoukkaaminen on upea harrastus, snowskede on halpa vehje lajin treenaamiseen, muttei niitä saa enää kuin käytettynä. Lautailulajeja voi harrastaa ympäri vuoden, lumilauta vaihtuu skeitti ja surffilautaan, jos ei ole lunta.
- Samassa veneessä
Pilkille jos on mahdollista joidenkin tuttavien kanssa. Luistelemaan jäälle. Hiihtämään. Maalle, jos on ystäviä tai tuttuja soitto heille ja kerrot mitä meinasit, siellä autetaan ja järjestetään ihan tavallista ja mukavaa tekemistä. Vaikka sinne pilkille ja makkaranpaistoon tai jotain muuta sellaista.
Hyvää lomaa Teille ja nauttikaa lomastanne! - TerveisetTäältäMaalta
"...siellä autetaan ja järjestetään ihan tavallista ja mukavaa tekemistä."
Muistattehan, että kun taloon tulee väkeä lisää niin se myös isontaa työn määrää?
Se on kivaa kun tulee tuttuja/sukulaisia pariksi yöksi käymään, mutta jos he tulevat viikoksi passattaviksi All Inc-tyyliin, niin ei enää naurata. Siis emäntää ja isäntää...
Niitäkin on, jotka tulevat passattaviksi ja ihmettelevät vielä, että miksi isäntäväki menee kymmeneltä nukkumaan. Silloin pitäisi kuulemma ottaa muutama lasi viiniä, jotta saa unen päästä kiinni..! Meillä ei ole sitä ongelmaa kun rättiväsyneenä kaatuu sänkyyn. Vieraat ei välttämättä huomaa, herätessään puolilta päivin, että isäntäväki on ollut jo 6 tuntia töissä.
Jos jollain tutulla on rahat vähissä, niin tarjoan kyllä erittäin mielelläni täyden ylöspidon vaikka koko viikoksi, kunhan tekee töitä sen eteen.
- tilanteessa
kanssasi.
Ei se lapsen viihtyminen ja tekeminen ole aina rahasta kiinni.
Se aika lapselle tärkeä ja yhdessä tekeminen ja tuohuaminen.
Meillä suunnitelmissa pulkkamäki, luistelu ja hiihtäminen, ei vaadi rahaa kun varusteet on jo hommattu(koulussakin tarvitsee).
Kaverit lähtee lomalle sinne sun tänne ja lapseni hieman "kateellisena" kertoili siitä, mutta tietää tilanteeni ja sen ettei rahaa ole ns. ylimääräiseen.
Kyllä murrosikäinen jo ymmärtää ettei raha kasva puussa(jos on opin saanut pienempänä ja ei ole myöhäistä opettaa sitä vieläkin).
Rentouttavaa ja hauskaa lomaa teille! :) - wilma60
Mieti mikä teitä molempia kiinnostaa. Päivä kaupungilla, katselu on ilmaista ja sitten vaikka hampurilaiset jossakin. Elokuvissa voi myös käydä jos ne teitä kiinnostaa. Jos on talviurheiluvälineet ja lunta niin nekin voi ottaa hyötykäyttöön. Sukset/luistimet sekä eväät mukaan ja siinä menee yksi päivä. Pulkkamäki ei taida enää murrosikäistä innostaa.
Ei ole itsekästä haluta nauttia elämästä. Kyllä minäkin välillä haluan nauttia naisen elämästä, en vain elää sitä äidin elämää. Itsekkäästi olen nyt lapsenvahtia käyttänyt aika useinkin ja tehnyt asioita jotka minua kiinnostavat. Päätin, ettei ole pelkästää ex-miehen yksinoikeus nauttia elämästä. Lapsetkin ovat tyytyväisiä kun äiti on iloinen ja onnellinen. Minun onnellisuuteen ei riitä se, että käyn vain töissä ja olen lasten kanssa kotona. Kaipaan välillä aikuista seuraakin ilman lapsia.- Pariksi yöksi
Minä niin mummina odotan lapsenlapsia luokseni. He tosin asuvat lähellä ja käyvät koulumatkoilla moikkaamassa ja välipalalla. On se niin mukavaa vaihtaa kuulumisia ja olla ihan ilman vanhempiaan. Meillä on niin rattoisia iltapäivähetkiä.
- wilma60
Pariksi yöksi kirjoitti:
Minä niin mummina odotan lapsenlapsia luokseni. He tosin asuvat lähellä ja käyvät koulumatkoilla moikkaamassa ja välipalalla. On se niin mukavaa vaihtaa kuulumisia ja olla ihan ilman vanhempiaan. Meillä on niin rattoisia iltapäivähetkiä.
Minun lasteni ainoat isovanhemmat (minun vanhemmat) ovat jo niin iäkkäitä, yli 80 vuotiaita, etteivät jaksa enää lapsia ottaa kuin ehkä tunniksi. Koululaisten kanssa jaksavat olla pitempään mutta tuo nuorimmainen on sellainen elohopea että isovanhemmat väsyvät hetkessä. Sukulaisia ei muitakaan ole ja ystävät niin kiireisiä että tuon oman ajan otan lapsenvahdin avulla. Ja käyhän lapset ehkä kerran kuukaudessa yön ajan isällään.
- Takana on
Kuule. Kolme lasta olen samassa tilanteessa saanut isoiksi.Omaa elämää elin silloin ,kun lapset olivat isällä. Halpaa tekemistä lapsen kanssa on paljon: luonnossa liikkuminen,kävely,luistelu yms.esim. uimahalli. Tai kotona jumppaaminen. Kirjastosta sa a paitsi kirjoja myös leffoja ja äänilevyjä, älkää unohtako äänikirjoja. Unelmoida voi vaikka matka-
kertomuksia lukemalla. Lukusaliin voi mennä lukemaan lehtiä.Kirjastosta saa myöskaraokelaitteita jalevyjä. Voi laulaa,soittaa..
Piirustuspaperia ja kyniä tulee aina olla.
Voi käydä kahvilassa tai keitolla, tai leffassa.
Voi tehdä käsitöitä,uudistaa vanhoja vaatteita ja siivota komeroita. Kokeilla uusia kampauksi ja meikkejä. Nukkua ja levätä. Käydä vieraisilla
Lapsellakin onloma töistä,koulusta,hänkin haluaa levätä..Matka reittilaivalla Tallinnaan ei paljoa maksa, perillä voi syödä halvalla ja vain kävellä.Siivoaminenkin on kevättalvella ihanaa... - tretori
Tässä halpaa hemmotteluhupia
-tehkää eväiden kanssa hiihtolenkki (ihan extremeä nykynuorille:)/ minä vien omani hiihtoratsastamaan..
-leipokaa&syökää yhdessä laskiaspullia tai vaikka kääretorttua
-vuokratkaa makuunista muutaman mainio video ja kutsukaa kaveritkin nyyttäriperiaatteella leffailtaa (yksi tuo sipsit, toinen karkit, kolmas limut jne.)
-käykää porukalla uimahallissa ja kuvitelkaa olevanne viiden tähden kylpylässä.. - Rillumarei!
Kannattaa ryypätä!
Kossupullo ei paljon maksa. - vapaa-ajaton
Ulkoilu Suomen ihanassa talvessa hiihtäen,luistellen tai vaikka lumessa hassutellen virkistää isoja ja pieniä lomalaisia. Omat eväät maistuvat ulkona niiiiin hyviltä. Ei tarvita ylimääräistä rahaa.
Voin lohduttaa sinua, ettei vapaa-ajan vietto ole niin yksinkertaista meillä työllisilläkään. Vapaa-aikaa kun ei juuri ole, kun olemme pitkät päivät töissä. Rahasta ei ole pulaa,vaikkemme mitään kroisoksiakaan ole. Vaikka joka lomalla olemme menossa milloin millekin matkalle ja lasten harrastukset nielevät tuhansia euroja vuodessa, vähävaraisen virkamiesperheen kasvattina mietin usein, että elämää voisi elää vähän pienemmässäkin mittakaavassa.Lapsille voisi antaa enemmän läsnäoloa ja henkistä pääomaa. Uskaltaisinko hypätä oravanpyörästä ja mitä siitä seuraisi. Toivon sinulle aurinkosia lomapäiviä lastesi kanssa. Nauttikaa toistenne seurasta. - ME+PERHE
En tiedä teistä köyhistä, mutta me lähdemme matkustelemaan pallon toiselle puolelle.
- sinähän oletkin
HENKISESTI KÖYHÄ ja sitä ei ole vaikea huomata.
- LolloLollloO
Lähdenkin riparille kolariin..
Meidän leiripaikkaamme oli tullut vesivahinko joten se vaihsettiin toiseen. Mennään 2 päivänä laskettelemaan. - siis TÄH!
kyllä murkkuikäiset nuoret parhaiten tietävät mitä haluavat (eli juoda, bilettää ja naida, niin kuin kaikki siinä iässä), ei teidän vanhojen kalkkisten tarvitse vaivata päätänne sillä, mitä tekemistä niille keksisitte! keksikää vaan itsellenne tekemistä ennemmin kun teillä sitä tekemisen puutetta näyttää enemmänkin olevan.
- että viikon matkalle
Jos sun murkkuikäinen on nuorimmaisesi, ihan turhaa valitat, ettet saa joskus nauttia! J höpö höpö.
Ja 23 vuodessa kai on kertynyt jonkinmoista kaavaa viihdytellä? Nytkö vasta paine hyvityksestä pukkasi?
Hiitolomalla meillä on aina tehty helevetillisesti koulun kuormittamia tehtäviä ja luettu kokeisiin. Ei ole ollut tekemisestä pulaa. Jos teillä ei läksypaineita ole, kaikki siis on voitoksi. - Nukkukaa, syökää, hakekaa ruokakasseja jonosta, käykää sukulaisissa syömässä ja yökylissä. Kotielämän joutilaisuus tuntuu sen jälkeen ylelliseltä. Ellei joutilaisuus ole sen kouluarjen normikäytäntöä, niin taatusti sekin viehättää. Elokuviin sitten pertakina ja pizzalle, tai teet hyvää iltasta juhlavammin itse..ei maksa paljon.- samalla
halvalla budjetilla hoituu muukin elämä....
Ei lapset kaipaa niin kummallisia asioita, kun monesti luullaan. Murkkuikäinen on jo melko itsenäinen aikansa suhteen. Meillä ainakin paras nautinto on, kun saa vain olla! Itse liikun aktiivisesti, joten minusta paikallaanolo tuntuu tuskalta, mutta lapset nauttivat siitä. Yhden ohjelmoidun lomaviikon jälkeen kaikki kolme tuskastuivat: ei ikinä enää, kiitos. Se sitten siitä.
Lapselle riittää, kun olet lähettyvillä, saatavilla. Kysy murrosikäisesi mielipidettä asioista. Kaikkea lennokasta juttua ei kannata toteuttaa, valitse sieltä jotain, mihin pystyt.
- csvfieus
Hehe homot
Tuolta voi etsiä kiinnostavia paikkoja ja tapahtumia: http://finterest.fi
Tässä on muutama esimerkkivinkki:
http://finterest.fi/#p=3_6015_18/02/2017,3_2703_18/02/2017,3_6010_18/02/2017,3_3264_18/02/2017,1_3933_18/02/2017,1_4010_18/02/2017,1_2519_18/02/2017,2_13_18/02/2017,2_33_18/02/2017,4_584_18/02/2017,4_3604_18/02/2017,4_6219_18/02/2017,4_1694_18/02/2017,6_335_18/02/2017,6_414_18/02/2017,&r=0&l=5003,6005,&b=60.13876979644513,24.33334350585937,60.321168525069936,24.98943328857422- ehdotustekemiselle
Trollaaminen netissä on halpaa. Tämä suoli24 on hyvä paikka harjoitella.
- Micce52__
Lähdette ulkoilemaan. Evästä reppuun, päälle maastokelpoiset vaatteet sään mukaan ja suunta kohti metsää. Teinit (ja tytöt erityisesti) tarvitsevat "reipastuskoulutusta"
Toki jos kaupungissa asuu, niin ei tarvitse mitään partiossa opittuja Sudenpentujen käsikirjan temppuja, mutta jonkinlaista sisua ja henkistä kanttia tulee kun kaupunkilainen pistetään suolle, lumiseen metsään, tuuliselle meren jäälle tms tms.
Hiihtolomalla on hyvä tilaisuus pistää prinsessaan vähän vauhtia. Nimimerkillä viisikymppinen parin teinitytön isä. Molemmat ovat kiitelleet kun jo lapsena pistettiin muutaman kerran vuodessa päiväksi, pariksi "lujille" - toki heidän ikäkausi huomioiden. - Anonyymi
Käykää kiertelemässä kirppareille! Sehän on nyt muotia. Nuoret tykkää löytää tavaroita ja vaatteita kirppareilta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875