Hei kaikki!
Tarvitsen apuanne ja mielipiteitänne. Parisuhde on kriisissä: minä haluan naimisiin, mies ei.
Tilannekatsaus: Kaksi eronnutta, minulla kolme lasta, miehellä kaksi lähes aikuista. Yhdessä kolme vuotta, joista 1,5 asuttu yhdessä. Suhde solmittu varmaan liian pian entisten erojen jälkeen, joten voimme olla laastareita (nyt tuntuu).
Haluaisin parisuhteeseen turvaa ja suunnitelmallisuutta yhteisestä tulevaisuudesta, sitoutumista. Mies möi omaisuutensa, asuu minun talossa ja maksaa minulle ns. vuokraa. Mitään yhteistä emme ole hankkineet. Mies on sijoittanut rahansa tai ostaa jotain itselleen (auto, kelkka jne.).
Olen pettynyt tilanteeseen. En aio odottaa vuosikausia miehen muuttavan mieltään avioliitosta. Rakastanko itsekään? Pelottaako minua erota, koska muistan sen aiheuttaman tuskan? Mahdollisen avioliiton nostaminen pöydälle toimii moottorina eroon, koska miehen mielipide oli minulle jo selvillä. Olen niin väsynyt luopumaan omista haaveistani. Yhteinen lapsikaan ei käy, koska mies ei halua.
Mies ei halua naimisiin, koska sanoo kokeneensa asain jo aiemmin, eikä ole tarve kokea avioliittoa minun kanssa. Loukkaavaa! Ja sanoo kuitenkin rakastavansa, mutta pelkää. Voisi jo työstää entisen liiton pettymykset.
Kuitenkin miehessä ja suhteessa on ainesta. Vaatisi vain panostamista ja lopullistä päätöstä, että yhdessä ollaan. Tarvisin aikalisän, mutta se ei ole mahdollista. Ahdistaa.
Tarvitsen apuanne ja mielipiteitänne. Parisuhde on kriisissä: minä haluan naimisiin, mies ei.
Tilannekatsaus: Kaksi eronnutta, minulla kolme lasta, miehellä kaksi lähes aikuista. Yhdessä kolme vuotta, joista 1,5 asuttu yhdessä. Suhde solmittu varmaan liian pian entisten erojen jälkeen, joten voimme olla laastareita (nyt tuntuu).
Haluaisin parisuhteeseen turvaa ja suunnitelmallisuutta yhteisestä tulevaisuudesta, sitoutumista. Mies möi omaisuutensa, asuu minun talossa ja maksaa minulle ns. vuokraa. Mitään yhteistä emme ole hankkineet. Mies on sijoittanut rahansa tai ostaa jotain itselleen (auto, kelkka jne.).
Olen pettynyt tilanteeseen. En aio odottaa vuosikausia miehen muuttavan mieltään avioliitosta. Rakastanko itsekään? Pelottaako minua erota, koska muistan sen aiheuttaman tuskan? Mahdollisen avioliiton nostaminen pöydälle toimii moottorina eroon, koska miehen mielipide oli minulle jo selvillä. Olen niin väsynyt luopumaan omista haaveistani. Yhteinen lapsikaan ei käy, koska mies ei halua.
Mies ei halua naimisiin, koska sanoo kokeneensa asain jo aiemmin, eikä ole tarve kokea avioliittoa minun kanssa. Loukkaavaa! Ja sanoo kuitenkin rakastavansa, mutta pelkää. Voisi jo työstää entisen liiton pettymykset.
Kuitenkin miehessä ja suhteessa on ainesta. Vaatisi vain panostamista ja lopullistä päätöstä, että yhdessä ollaan. Tarvisin aikalisän, mutta se ei ole mahdollista. Ahdistaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
niin kovasti viehättää että sinne on pakko päästä. Jos itse voisin pyyhkiä sen tekemisen pois elämästäni niin tekisin. Jos saan erottua niin ikinä en enää naimisiin hinkua.
Älä laita sitä naimisiin menoa rasitteeksi suhteellenne tai voit jäädä yksin ennen naimisiin pääsyä tai jos saat miehen vihille asti niin se voi tuntua hänestä rasitteelle ja ero tulee kuitenkin. Miksi sitä ei voisi elää avoliitossa koska naimisissa olo ei kuitenkaan takaa varmaa yhdessä olemista.
kuin avoliitto. Avioliitosta ei niin vain lähdetä, ero pitää hakea. Avoliiton päättämiseen voi riittää se että puoliso unohti ostaa sun lempparijätskiä ja suutuksissa otat hatkat. Sitten kun tajuat kuinka typerä olitkaan niin on luonteellesi liian kova pala myöntää asiaa ääneen. Olet vaan katkerana hiljaa ja annat ajan kulua, lopulta kuolet vuokrayksiöösi ja ex-avopuolisosi ja lapsesi syövät muistoksesi sitä sinun lempparijätskiä.
ainakin minun ollut liian hankalaa lähteä koska olen vieläkin tappelemassa tyttäremme makaajan kanssa joten siksi kirjoitin tuon aikaisemman että mikä se viehättää siinä aviossa. Kun on tarpeeksi pirullinen perhe-elämä niin siitä ei edes jaksa repäistä itseään irti ja tehdä kaikkia käytännön järjestelyjä vaan yrittää mennä päivän kerrallaan äijälle vittuilemalla.
Jos avioliiton juju on se, ettei toinen pääse niin helposti lähtemään, niin enpä taida kumppanin löydettyäni vihille mennä. Olisi kamalaa tietää, että toinen on siinä vain siksi että lähteminen on käytännössä niin työlästä. Rakkaus on vapaaehtoista, sitä ei voi vaatia. Tietysti tuntuu pahalta ja loukkaavalta jos toinen ei aidosti luonasi halua olla, mutta vaatiminen ja vangitseminen ei sytytä rakkaudentunnetta uudelleen. Päinvastoin, se aiheuttaa pakokauhua. Rakkaus ei tarvitse vannomista ja lupauksia. Kuulostaa siirpilta mutta se on oikeasti totta. No, itselläni ei puolisoa vielä ole, mutta toivottavasti sitten kun hänet löydän, osaan kohdella häntä kunnioittavasti.
Kyllä ap. tietää itsekin, mikä on ainoa johtopäätös.
Luepa itse kirjoittamasi ajatuksella läpi. Mies on järjestänyt elämänsä mukavaksi kanssasi. Maksaa vuokran ja saa kaiken muun ilmaiseksi tai halvalla. Kun ei ole ostanut kanssasi mitään yhteistäkään, mies on tehnyt oman lähtönsä tosi helpoksi.
Tämä mies ei ole sitoutunut sinuun edes avoliiton vertaa, saati että menisi naimisiin.
Mutta päätös on sinun.
Olen yrittänyt miehelle sanoa, että minun näkökulmasta hän on jatkuvasti lähtökuopissa. Olen hänet tuonut omaan ja lasteni elämään kaikkea muuta kuin kevein perustein. Ei avioliitto ole onni ja autuus eikä missään tapauksessa vankila, mutta kyllä se minulle merkitsee sitä, että toinen ihminen uskaltaa ja haluaa sitoutua minuun loppuelämäkseen. Positiivisin mielin avioon astellaan, vaikka kaikki tiedämme, että ero voi toisellakin kierroksella tulla.
Mieti asiaa miehen näkökulmasta. Ei hän luultavasti halua enää sitoutua vaipparalliin ja avioliiton menoja kahlitsevaan vankilaan. Ja miksi sitoutuisikaan? Hänellä on lokoisat oltavat näin. siinäpä katsastaa ympärilleen, tuliskos joku nainen, johon todella kannattaa satsata.
Ei miehen kohdalla ole välttämättä kysymys, ettei uskaltaisi sitoutua sinuun, kysymys on ehkä siitä, että sinä et ole sattumalta hänelle muuta kuin mukava vuokraemäntä. Jonkinlainen huilauspysäkki.
Totuuden näkeminen on joskus karvasta.
avoliitosta, joutuu pysahtyä miettimään että kannattaako erota esim. siksi että tuo rakas pallinaama meni syömään sitä valkosipulia vaikka VALLAN hyvin tietää minun VIHAAVAN sitä. Pikaistuksissa jotkut tekee peruuttamattomia juttuja joita ei vaan kehtaa myöntää omaksi mielenvikaisuudekseen. On sitä kummallisempiakin pariskuntia olemassa kuin vaan ne alkkis-hakkaaja-narsissi-sadistit, joiden kuuluukin pysyä erossa puolisoistaan (masokistit kylläkin haluaa heitä). Ei siis kyse vangitsemisesta, hidasteesta pikemminkin.
miehelle. Älä jatka tällaista elämää. Lapsetkin voivat kärsiä tilanteesta.
Kolme mukulaa ennestään ja vielä pitäisi yksi lisää tuupata maailmaan, ellei muuten saa miestä sidotuksi itseensä. Voi itku mikä takiainen! Eikö se riitä että toisen kanssa on hyvä olla?
Mites jos hankkisitte käsiraudat ja harrastaisitte sitomis-seksileikkejä. Tai hanki koira jota voi pitää talutushihnassa. Anna sen miehen olla rauhassa ja ole iloinen että hän haluaa luonasi asua. Ei ihme että hän pitää takaoven auki, kun sinä tuolla lailla häntä ahdistelet.
jo, mutta kuten arvata saattaa, mies ei halunnut osallistua kustannuksiin. Minä olisin halunnut jotain yhteistä. Nyt halailen koiraani enemmän kuin miestä.
Et sitten ilmeisesti ymmärtänyt viestini ydintä:
>>Eikö se riitä että toisen kanssa on hyvä olla?
Ilmeisesti siis se ei sinulle riitä, vaan mies pitää saada sidotuksi talutushihnaan omaisuudella tai lapsilla tai koirilla. Syy huoliisi löytyy peilistä.
ollut valttia silloin alussa. Eikä pitäisi mennä yhteen ilman avioliittoa, naiset. Uskokaa jo se oman etunne tähden. Monta turhaa kyyneltä vuotaa, kun ei uskoat varoituksia. Tämä tellus olisi paratiisi, jos tehtäisiin, kuten Raamattu opettaa.