Olen kokeillut ikäryhmää

kun kuuluu vaan elämään. Usko vaan että ei nekään jotka löytää jo nuorena parin ja jämähtää siihen ekaan ole niin onnellisia välttämättä sitten kun lapset on tehty ja arkinen elämä on kestänyt jo vaikkapa 10 vuotta. Sitte ruvetaan aattelee että mitäköhän se nuoruusseikkailu oiken tarkottikaan. Ja aletaa etsii sitä seikkailua ja erotaan. Elä ja koe sä se nuoruus ja luota tulevaisuuteen, siellä se sunkin omas odottaa. Se tarvii vaan oikean paikan ja oikean hetken että sen kohtaa. Eikä sitä voi kiirehtiä. Tota sun juttua pohtii ihan varmasti tosi monet "parittomat" ei siinä mitään epänormaalia ole.
Keskity välillä johonkin oleellisempaan asiaan kuten itseesi äläkä murehdi "suhteettomuutta". Kehitä ittees ja omistaudu hetkeks omalle hyvinvoinnille ni jossain välissä se toinen yleensä osuu kohalleen ihan sattumalta. Lähes kaikilla parin löytyminen on ollut vain sattumien summa. Ei sen kummempaa.

Olen jo yli 40v nainen. Rakastuin mieheen hieman yli 20-vuotiaana ja uskoin saavuttaneeni loppuelämäni kestävän parisuhteen. Tein kaikkeni ollakseni miehelle mieliksi. Koitin muuttaa itseäni sellaiseksi, jollaista naista uskoin hänen haluavan. Lopputulos oli, seitsemäntoista vuoden jälkeen, että hän sanoi ettei halua minun olevan aina mieliksi, että olin vain tehnyt itsestäni hänelle itsestäänselvyyden. Ensimmäinen ja ainoa rakkauteni jätti minut toisen naisen vuoksi koska olin liian kiltti. Olen jo vanha akka ja minulla on kaksi lasta tuon miehen kanssa. Halut ovat kuolleet, ei tule toista miestä enää elämääni.

Paras lääke sinullekin, nuori poika: rakastu, anna sydämesi ihmiselle joka ei sitä ansaitse. Kun sen pettymyksen jälkeen pääset jaloillesi ja kiinni elämästä, ovat halutkin kuolleet.Silti; elämä jatkuu. Ystävät, luonto, kaikki elämän värit ovat saavutettavinasi. Elämä on ainutlaatuinen, poikaseni. Älä tuhlaa sitä uneksimalla ihmisistä jotka käyttävät väärin jaloja tunteitasi. Olet ansainnut parempaa: oman itsekunnioituksesi.