Mitä voi enää tehdä, kun puoliso ihastuu ja rakastuu (ja siinä sivussa pettää) palavasti harrastuskuvioissaan toiseen, huomaa "vanhan" (4 v seurustelua ja 1 v naimisissa) suhteensa olevan "käytännössä täydellinen, siis tosi ihana" mutta että tunteensa, jonka luuli olevan rakkautta hän huomasikin olevan vain "kiintymystä"? Tämän jälkeen puolison kanssa käydään terapeuteilla, mietitään 3 kk, hankitaan erillinen vuokra-asunto 3 kk ajaksi miettimistä varten (minkä aikana puoliso pettää uudelleen "rakkaansa" kanssa ja jää kiinni), jättää ihastuksensa... Ja nyt, 7 kk myöhemmin, ollaan taas saman katon alla ja sama pattitilanne jatkuu: oma vanha kulta olisi täydellinen, mutta eväät eivät kuulemma vaan tunnu riittävän yhteiseen tulevaisuuteen; että olisi ihanaa jos vielä rakkauskin leimuaisi, mutta kun ei leimua, vaan on "jotakin vähepää".
Ja koko tämän ajan minä olen löysässä ja vähän kireämmässäkin hirressä. Yritän ymmärtää ja neuvoa ja säilyttää samalla itsetuntoni ja omanarvontuntoni. Yritän antaa anteeksi. Puoliso ei pyydä anteeksi. Sanoo katunvansa "jollain lailla".. Mitä helvettiä???
Monet olisivat jo heivanneet tuon puolisonsa oven taakse, mutta minä en.
Nyt alkaa vain tuntua siltä, että pelit on pelattu, ja on aika todeta, mitä jäi käteen.
Olen vaatinut, että tämä kidutus jo loppuisi, ja tyyppi saisi päätettyä, mitä haluaa. Ja aina pallo lentää takaisin. Kerran jo kuulin: "Päätä sä."
En todellakaan päätä, tai ehkä sittenkin. Olen yrittänyt saada puolisoni kantamaan vastuuta tästä sotkusta ja päättämään, rakastaako vai eikö, haluaako yhteisen elämän ja lapsia etc. Hänhän on tämän sotkun saanut aikaan, joten hänen on sen päätöksen kanssa elettävä. Mutta ei...
Mitä minä enää kostun tästä? Onko peli jos selvä? Miksei hän pysty päättämään? Liittyykö tähän jokin todellinen mielisairaus, esim. narsismi? Puolisolleni on aina ollut tosi vaikeaa myöntää olleensa väärässä ja pyytää anteeksi. Toisaalta hän kuitenkin on empaattinen ihminen ja suree myöskin minua, joka joudun tämän kestämään.
Ja koko tämän ajan minä olen löysässä ja vähän kireämmässäkin hirressä. Yritän ymmärtää ja neuvoa ja säilyttää samalla itsetuntoni ja omanarvontuntoni. Yritän antaa anteeksi. Puoliso ei pyydä anteeksi. Sanoo katunvansa "jollain lailla".. Mitä helvettiä???
Monet olisivat jo heivanneet tuon puolisonsa oven taakse, mutta minä en.
Nyt alkaa vain tuntua siltä, että pelit on pelattu, ja on aika todeta, mitä jäi käteen.
Olen vaatinut, että tämä kidutus jo loppuisi, ja tyyppi saisi päätettyä, mitä haluaa. Ja aina pallo lentää takaisin. Kerran jo kuulin: "Päätä sä."
En todellakaan päätä, tai ehkä sittenkin. Olen yrittänyt saada puolisoni kantamaan vastuuta tästä sotkusta ja päättämään, rakastaako vai eikö, haluaako yhteisen elämän ja lapsia etc. Hänhän on tämän sotkun saanut aikaan, joten hänen on sen päätöksen kanssa elettävä. Mutta ei...
Mitä minä enää kostun tästä? Onko peli jos selvä? Miksei hän pysty päättämään? Liittyykö tähän jokin todellinen mielisairaus, esim. narsismi? Puolisolleni on aina ollut tosi vaikeaa myöntää olleensa väärässä ja pyytää anteeksi. Toisaalta hän kuitenkin on empaattinen ihminen ja suree myöskin minua, joka joudun tämän kestämään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
saattaa olla naristikin, pistä kiertoon.
niin kirjoita jotenkin perustellusti. Onko ketään, jolla on samanlaisia kokemuksia?
Mitä tehdään, kun kumppani ei enää tiedä, mitä tuntee? Kun hän sanoo, ettei luota tunteisiinsa? Mitä sellainen tarkoittaa?
Jos rakastat, anna anteeksi (vaikkapa ihan pyytämättä), jos et, ota itse vastuu omista päätöksistäsi. Moni ruikuttaa entisensä perään, ja haluais pitää useampaa yhtä aikaa, mutta eihän sellaista tarvi katella. Ja minkälainen vastuu nyt pitäisi ottaa? Pyytää polvillaan anteeksiantoa? Hitto nää on vaikeita. Tsemppiä sulle päätöksenteossa! Sillä sinun se nähtävästi on tehtävä.
hän voisi vihdoinkin kertoa, mitä haluaa. ero tai ei, mutta kun vain tietäisi. voisi suunnitella elämää eteenpäin.
helppo olla päättämättä mitään,on vaan ja kaksi tyyppiä roikkuu siinä.se jallittaa,ja te 2 vaan odotatte mitä hän mahtaa päättää.herkullinen tilanne hänelle.mieti siltä kantilta.
"Mitä tehdään, kun kumppani ei enää tiedä, mitä tuntee?"
Erotaan.
"Kun hän sanoo, ettei luota tunteisiinsa? Mitä sellainen tarkoittaa? "
Pettää tulevaisuudessakin, koska hänen tunteensa ovat kuin tuuliviiri. Kun sinulle on asiasta ilmoitettu hän itse ei ole enää siitä vastuussa.
Kasvata jostain selkäranka ja eroa.
ei osaa päättää koska haluaa molemmat, joka ei tietenkään tule onnistumaan eikä siinä ole mitään järkeä. Tee se päätös hänen puolestaan ja lähde kävelemään. Jotain itsekuunioitusta pitää sinulta löytyä!
häivy kun vielä voit, ei homma siitä muuksi muutu olkoo lapsia tai ei
asiasta on (omaa ja ystävien) ja siltä pohjalta vastaan. Oletan myös, että "puoliso" on mies. (Itse olen nainen)
Puolisosi ei ole narsisti ja tuskin muutenkaan mieleltään sairas. (Se, joka meistä on normaali, heittäköön ensimmäisen kiven.) Hänen käytöstään voisi kutsua luonteen heikkoudeksi.
Olen ystävieni kanssa tullut siihen tulokseen, että joidenkin miesten mielestä se joka pettää ei ole sika vaan se joka pettää ja jättää. Nämä tapaukset haluavat naisen tekevän päätöksen erosta. Käyttäytyvät sikamaisesti (eivät välttämättä petä, muukin huono käytös voi riittää) ja odottavat, että nainen tajuaa lähteä. Jotkut ovat ainoastaan pelkureita, toiset taas kuvittelevat olevansa jotenkin hyviä tyyppejä, koska antavat naisen tehdä päätöksen erosta. Ystäväni ex oli myöhemmin tunnustanut, että ei halunnut itse ehdottaa eroa, koska ei halunnut "keskustella" naisen kanssa. Oli siis helpompi olla v-mäinen ja antaa naisen menettää hermonsa ja vaatia eroa. Kun mies oli saanut vapautensa, oli v-mäinen käytös loppunut kuin seinään.
Tuohon päättämättömyyteen olen törmännyt itse. Mies ei oikein tuntunut tietävän, mitä halusi (ei pettänyt, tilanne oli muuten vaikea). Tiesi sen verran, ettei halunnut erota minusta, mutta ei tuntunut kuitenkaan haluavan samoja asioita kuin minä. Kysyinpä melkein mitä tahansa vastaus oli "en tiedä". Joku kriisihän sillä miehellä oli, mutta ei halunnut sitä alkaa ratkaista, odotti vain, että se menisi ohi. Niin odotin minäkin, vuosia, kunnes loppui voimat ja lähdin. Olemme satunnaisesti yhteydessä toisiimme ja nyt tuntuvat miehen asiat olevan kunnossa. Tekikö aika tehtävänsä vai auttoiko ero? Kuka tietää.