Nyt alkoi kyllästyttää. Täällähän puhutaan naisille kuin keskiajalla! "Koeta nyt vain ymmärtää miestäsi, hänellä on niiiiiin vaikeaa, pojat ovat poikia, mies kaipaa rakkautta..." Helvetti! Olen ehkä tulevien lasteni äiti, mutta en tasan mieheni! Jos ei osaa alulle laittamiinsa lapsiin suhtautua niin häipyköön.
Odotan esikoistamme, yllätysvauvaa (tulin raskaaksi vaikka käytimme ehkäisyä), joka oli sekä miehelleni että minulle alkuun suuri shokki.
Ilmoitin hänelle mietinnän jälkeen että pidän lapsen. Kerroin, että päätöstäni & miehen elämän pilaamista voin tässä kerran pahoitella, mutta sen jälkeen alan nauttia raskaudesta ja jos miestä ei kiinnosta, niin hänellä ei ole mitään velvollisuuksia minua eikä lasta kohtaan, nyrpeää naamaa en aio katsella. Ei sillä etteikö miehen vastaus olisi pelottanut, en toivonut mitään muuta niin paljon kuin rakastavaa isää lapselleni, mutta järki sanoi mikä on oikein. Luojan kiitos mies vain nauroi uhoamiselleni ja totesi, että tietenkin hän ottaa vauvan ilolla kanssani vastaan! Mutta minäpäs valitsinkin jo alunperin rinnalleni sen parhaimman miehen ;)
Se, että kuuntelette miehiltänne aivan pöyristyttävää p-kaa ja v-ttuilua raskaus/vauva-aikana on todella surullista. Missä itsekunnioituksenne on? En kirjoita tätä siksi että kehuisin omalla paremmuudellani, vaan herätelläkseni teitä naiset, ihanat naiset!!
Ja tietenkään asiat eivät ole yksinkertaisia, eihän esim. avioliitosta noin vain muutaman riidan ja ruman sanan jälkeen lähdetä, mutta ihmettelen silti sitä miten naisia 2000-luvullakin kehotetaan äykkäröiviin miehiin suhtautumaan. Nainenhan se lapsissa on lopun elämäänsä kiinni, jos vastuusta esimerkiksi puhutaan, ja kaipaisi varsinkin raskausaikana ymmärrystä ja rakkautta, ei se lapsellinen äijä harrastuksineen!
Toivottavasti joku tajusi pointtini...
Odotan esikoistamme, yllätysvauvaa (tulin raskaaksi vaikka käytimme ehkäisyä), joka oli sekä miehelleni että minulle alkuun suuri shokki.
Ilmoitin hänelle mietinnän jälkeen että pidän lapsen. Kerroin, että päätöstäni & miehen elämän pilaamista voin tässä kerran pahoitella, mutta sen jälkeen alan nauttia raskaudesta ja jos miestä ei kiinnosta, niin hänellä ei ole mitään velvollisuuksia minua eikä lasta kohtaan, nyrpeää naamaa en aio katsella. Ei sillä etteikö miehen vastaus olisi pelottanut, en toivonut mitään muuta niin paljon kuin rakastavaa isää lapselleni, mutta järki sanoi mikä on oikein. Luojan kiitos mies vain nauroi uhoamiselleni ja totesi, että tietenkin hän ottaa vauvan ilolla kanssani vastaan! Mutta minäpäs valitsinkin jo alunperin rinnalleni sen parhaimman miehen ;)
Se, että kuuntelette miehiltänne aivan pöyristyttävää p-kaa ja v-ttuilua raskaus/vauva-aikana on todella surullista. Missä itsekunnioituksenne on? En kirjoita tätä siksi että kehuisin omalla paremmuudellani, vaan herätelläkseni teitä naiset, ihanat naiset!!
Ja tietenkään asiat eivät ole yksinkertaisia, eihän esim. avioliitosta noin vain muutaman riidan ja ruman sanan jälkeen lähdetä, mutta ihmettelen silti sitä miten naisia 2000-luvullakin kehotetaan äykkäröiviin miehiin suhtautumaan. Nainenhan se lapsissa on lopun elämäänsä kiinni, jos vastuusta esimerkiksi puhutaan, ja kaipaisi varsinkin raskausaikana ymmärrystä ja rakkautta, ei se lapsellinen äijä harrastuksineen!
Toivottavasti joku tajusi pointtini...
Vastaukset 3
Vanhimmat
ainakin ymmärtäväni :-). Täyttä asiaa!!
Ihan sitä saa, mitä tilaa. Valitettavan harva sen ymmärtää.
Niin sinua kohdellaan kuin sallit kohdeltavan.
"Jos ei osaa alulle laittamiinsa lapsiin suhtautua niin häipyköön."
"Ilmoitin hänelle mietinnän jälkeen että pidän lapsen. "
Eli kaikki on hyvin, kun mies tekee niin kuin sinä haluat. Et jousta, keskustelet vain nimeksi. Päätät jotain ja mies hyväksyy sen tai lähtee. Asia selvä.