onkos kukaan tutustunut

alima

tällaseen, kun Cammalot-energiahoito?
Reikihoidon tiedän, mutta tämä on jotain vielä "syvempää", ehkä myös tehokkaampaa.
Olen nyt menossa ekaan Cammalot-hoitooni maanantaina.
Mielenkiinnolla odotan mitä se on ja miten vaikuttaa, vai vaikuttaako ollenkaan.
Puolitoista tuntia hoito kestää, et aika pitkään sanoisin.
Tosin taitaa vierähtää mulla pitempäänkin, kun hoidon antaja on vanha koulukaveri, eikä olla tavattu vuosiin.
Ei meistä kumpikaan ole niitä maan hiljaisimpia, joten tarinaa varmaan riittää.
Tämä ihminen on siitä ihana, että hän juttelee ihan kuin ei näitä vuosia välissä olisi ollenkaan.
Ihan samanlaisia kavereita ollaan, kuin koulussakin.
Ei oltu koulussakaan mitään bestiksiä, mutta juteltiin ja jotain yhteisiä opettajien vastustuksia ja muuta oli.
Tosi kiva pelkästään tavata tätä vanhaa luokkatoveria.

66

1948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HTZA

      oli tämä "turpahoito".
      Ihan hyvä, tunnistamme vielä toisemme.

      • käy kadun yli

        kun sä tuut vastaan!

      • alima

        asiallinen aloitus, tarkoitettu aikusille yli 50 v ihmisille vastattavaksi ja keskustelunaiheeksi.
        En kaipaa pikkupoikien älyttömiä huuteluita.

    • Olet menossa johonkin epämääräiseen hoitoon ja kyselet täältä onko kukaan tutustunut.

      No hyvää ja rentouttavaa sitä jotakin.

      Onhan se kiva tavata vanhoja koulukavereita. Hyvin osaa vanha ihana ystäväsi markkinointijutskat, vaikka ei hoidoista infonnutkaan ; )

      • alima

        mistä ton keksit?
        Tottakait infosi, kun kysyin.
        Halusin vain tietää, onko joku muukin jo tutustunut ko. hoitomuotoon/kuullut siitä.
        Pitikö nyt ottaa tuollainen ilkeilevä kanta tähänkin?
        Mikä sinua oikein jurppii siellä korven keskellä?
        eikö teillä tänään aurinko paistanutkaan. Meillä paistoi, eikä jurpi muu, kuin asioiden vääristelijät.

      • alima kirjoitti:

        .....sinähän itse olet agressiivinen. Miksi rakoit noin. Lue aloituksesi ja ajattele minkalaisia asioita toit ilmi, et kertonut hoidoista, kysyit vain onko jollekin tuo mainitsemasi hoito tuttu. Minulle ei ole, en ole ikinä kuullutkaan.

        Tarkoitus oli avata ajatus sellaiselle sektorille kuin ystävyys vuosien jälkeen. Kehuit kuinka ihana ihminen tuo vanha ystäväsi oli vaikka ette ole tavanneetkaan vuosiin. Tietenkin hän on sinulle ihana ja ystävällinen olithan potentiaalinen asiakas ja nyt jopa maksava asiakas.

        Minulla ei ole tapana keksiä mitään. Oivaltelen asioita ehkä eritavalla kuin joku toinen. Olin koko päviän ulkona ja nyt posket ovat aivan punaiset ja olo ihan jees.

        En toki mitään vääristellyt.

      • alima
        korpikirjailija kirjoitti:

        ilkeästi vieläkin puhut tosta vanhasta koulukaverista.
        Ei tämä ollut ainut kerta näiden vuosien aikana, kun olen ollut häneen yhteydessä.
        Hän oli aikasemmin khavilan pitäjän ja sielläkin saatoin kahvilla käydessä hänet tavat, tai ihan vaan kadulla, silloin kun asuimme samoilla kulmilla.
        Aina, tilanteesta riippumatta hän on ollut se sama kursailematon vanha koulukaveri, aivan kuin nytkin.
        Sepä hänessä just onkin, ettei laskelmoi, eikä esitä mitään, kuten en minäkään hänelle.
        Hän jopa lupasi mulle alennusta tutunkauppaa, siis todella mukava ihminen.
        Älä edes mielikuvituksessasi hänestä muuta tee.
        Tuosta hoidosta sain vain kuvauksen, mitä nyt puhelimessa on mahdollista antaa.
        Ajattelinkin, että jos ihmisiä sattuu kiinostamaan ko. hoito, voisin kertoa tarkemmin, kunhan olen yhden kerran kokeillut, et silleen.

        Siis otetaanpas nyt lusikka kauniiseen käteen ja puhutaan yleisellä tasolla.

        Enhän toki tunne ystävääsi.

        Energian siirtohoitojen teho perustuu hoidettavan uskoon, että hoito tehoaa ei niinkään lääketieteellisiin faktoihin, joten markkinointi hoidetaan yleensä suppeassa piirissä tuttavien kautta.

      • alima
        korpikirjailija kirjoitti:

        Siis otetaanpas nyt lusikka kauniiseen käteen ja puhutaan yleisellä tasolla.

        Enhän toki tunne ystävääsi.

        Energian siirtohoitojen teho perustuu hoidettavan uskoon, että hoito tehoaa ei niinkään lääketieteellisiin faktoihin, joten markkinointi hoidetaan yleensä suppeassa piirissä tuttavien kautta.

        ihan lehdessä se ilmotus sillon ja on tän päivän leheskii.

      • alima kirjoitti:

        ihan lehdessä se ilmotus sillon ja on tän päivän leheskii.

        Ei kun hoitoon ; )

        Keskustelussa on myös eriäviä mielipiteitä joka tarkoittaa sitä, että olemme erilaisia ihmisiä.

        Itse en maksaisi vapaaehtoisesti kenenkään kehossa kiertäneelle "energialle". Halpa rahastusmuoto, ei investointeja ; )

        Positiivista energiaa saan raittista ulkoilmasta ja auringon paisteesta.

        sinun näkemyksesi, eikä mulla ole mitään tarvetta sitä muokata, tai muuksi muuttaa.
        Itse haluan kokeilla kaikkea.
        Oikeastaan ajauduin näiden vaihtoehtohoitojen pariin siksi, että oli todella sairas, enkä saanut mitään, korostan, en mitään apua, päinvastoin, koululääketieteestä enkä lääkäreiltä. Olin suorastaan toivoton.
        Elämän haluni palautui ainoastaan näiden ihanien vaihtoehtohoitajien ansiosta.
        He ottavat AINA ihmisen kokonaisuutena ja ymmärtävät, ettei pelkkä oireen poistaminen riitä.
        Pitää mennä sairauksien syntysijoille ja sitä kautta alkaa paraneminen. Näissähän paraneminen perustuukin ihmisen kykyyn parantaa itse itsensä.
        Pitää vain ensin uskoa ja saada siihen voimaa/eväät.
        Mun puolesta jokainen saa uskoa mihin haluaa.
        Eikä silloin ole tarvettakaan minkäänlaiseen hoitoon hakeutumiseen, jos ei mitään vaivaakaan ole.
        Mukavia ja aurinkoisia päiviä sinulle sauvoinesi ja toivon sulle terveyttä edelleen, ettei tarvi edes miettiä näitä hoitoja.

      • kaverit
        alima kirjoitti:

        Saattaa olla suuri vahinko, että saat vapaasti vaahdota palstalla.
        Voi täällä olla joku toinenkin lähes yhtä sairas kuin sinä.

      • alima
        kaverit kirjoitti:

        Saattaa olla suuri vahinko, että saat vapaasti vaahdota palstalla.
        Voi täällä olla joku toinenkin lähes yhtä sairas kuin sinä.

        raasua. Oikeinko kuvittelet, että sinua on useampikin persoona, kun monikossa kirjottelet.
        No, yritetään ymmärtää, ei ole varmaan helppoa sullakaan.

    • Meriläinen

      tekee sitä ja minusta se on tosi hyvä hoito.
      Usein kun olen väsähtänyt tai energiat on kateissa sovimme hoidosta.
      Nämä on niitä kysymyksiä jotka heittää ihmisten ajatuksia suuntaan jos toiseen.
      Olen sitä mieltä että jos saan hyvän olon jostain, ja mielen vireyttä se ei ole pahaksi.
      Ja kun me molemmat puhumme tässä asiassa samaa kieltä niin kaikki on OK.
      Suosittelen sitä lämpimästi, nauti hoidostasi.

      • alima

        sitte meillä olla ihan se sama ystävä, josta kerroin.
        Hänen nimikirjaimet on TA, onkos sama?

      • Juro-Ukko

        "Hoidot auttavat ihmistä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin, vapautumaan menneisyyden painolasteista ja ottamaan käyttöön omaa voimaansa. Näin ollen hoidot tukevat myös jokaisen omaa henkistä kehitystä.

        Hoidossa avataan Enkeliportti, joka on fyysisyyden ja Enkelien Parantamisulottuvuuden sekä Jumalallisen Tietoisuuden välinen kohtaamisalue. Enkelien Parantamisulottuvuuden enkelit ovat erilaisia kuin ”tavalliset” enkelit, sillä heidän erityistehtävänään on tuoda parannusta kaikilla tasoilla. Siniset Enkelit työstävät hoidossa erityisesti karmaa eli menneisyytemme kerrostumia."

        Ortodoksina, vaikkakin hyvin maallisena sellaisena, kavahdan aina asioita, joissa pyritään valjastamaan henkimaailma ihmisen palveliaksi, koska se voi päättyä ihmiselle myös suureen tuhoon. Henkimaailma on olemassa ja siellä henkimaailmassa on myös henkiä, keitä et varmasti tahdo kohdata.
        Itse en henkimaailmaa sinänsä pelkää, koska uskon Jumalaan ja Jumalan johdatukseen.

        Anna anteeksi, että kirjoitin sinulle näin, mutta tuli pakottava tarve, kun luin kirjoituksesi.

        " Enkeliportti on alue, jossa meidän fyysisyytemme ja Jumalallinen Tietoisuus sekä Enkelitietoisuus kohtaavat ja sitä kautta meidän on mahdollista saada apua niiltä valtavilta voimilta, jotka voivat auttaa meitä etenemisessämme, kehittymisessämme ja parantumisessamme."

        http://www.valokoto.com/ov522.html

        Tässä linkki, mitä ortodoksinen kirkko enkeleistä
        opettaa.

        http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tietous/enkeli.htm

      • Juro-Ukko
        Juro-Ukko kirjoitti:

        mutta kyllä vastaukseni tästäkin löytyy.

      • Meriläinen
        alima kirjoitti:

        sitte meillä olla ihan se sama ystävä, josta kerroin.
        Hänen nimikirjaimet on TA, onkos sama?

        mahtava persoona!
        Oikein hauskaa hoitoa :))

        on vaikeita monille eikä sinulla ole mitään anteeksi pyydettävää.
        Itse näkisin että rentoutuminen tuossa hoidossa on se suurin tekijä.
        Siellä ei tarvi uskoa mihinkään tai voi uskoa kaikkeen.
        Itse kun läksin kokeilemaan energiahoitoja ja myös opiskelemaan niitä rukoilin. Siis minäkin uskon.
        Minulle se kaikki on tapa auttaa läheistä joka on usein tämän maailman ansiosta tukossa ja lukossa.
        Ihmisen rentoutuminen saa aikaan paljon, kun me mennään niskat kyyryssä tässä maailmassa ja jäykistellään, joka ainoa paha sana tai pelko saa meidät entistä enemmän kasaan.
        Monelle ihmiselle tekee tiukkaa rentoutua jo yksinään se saa paljon aikaan.
        Ihmisen läheisyys on toinen.
        Yksinhuoltaja äiti joka on joutunut olemaan vahva, saadessaan ihmisyyttä osakseen ja saadessaan luvan itkeä jaksaa taas.
        Tässä vain pintaa mutta ymmärrän kyllä kaiken pelon mitä monet kirjoitetut tekstit saa aikaiseksi.
        Minä olen aina rukoillut että kulkisin oikeaa polkua ja olen elänyt rauhassa.

      • alima
        Meriläinen kirjoitti:

        mahtava persoona!
        Oikein hauskaa hoitoa :))

        tulee hauskaa, ei tule naurua puuttumaan, tiedän jo.

        kirkkoja ja uskontoja kumarra.
        Enkeleihin uskon, olemyös itse yhteydessä heihin.
        Etkö tiedä, että kun henkimaailman kanssa asioi, voi tehdä suojauksen itselle, jolloin ne pahantahtoiset ei pääse sinua satuttamaan.

        En halua tässä enempiä kertoilla, mutta mulla on itsellä aivan tuore tapaus, koskien enkelienergioita ja toisten auttamista. Ihan nousi itselläkin karvat pystyyn, kun voin todeta, et toimii.

        mutta omalla tielläni olen ilmeisesti pysynyt.

        Olen tutustunut Vigalan Sass nimiseen saarenmaalaiseen noitaan/shamaaniin. Hänen hoidoissaan on käynyt tuhansia ihmisiä vuosittain ja monet ovat hänen käsiensä kautta avun saaneet.

        Virossa noituuden eri muodot ovat erittäin yleisiä
        ja kansalaiset hakevat apuja näiltä noidilta erilaisiin ongelmiin.

        Teosofia on kiinnostunut minua kovasti, vaikka ortodoksi olenkin, mutta...

        Teosofien keskuudessa seuraavat käsitykset kuitenkin katsotaan oikeiksi.

        Kaiken olevaisen takana on absoluuttinen jumaluus. Tästä jumaluudesta ei voi sanoa muuta, kuin että siinä on ilmenemisen mahdollisuus, Logos, joka ilmenee muun muasssa kaikkeutta ohjaavana järkenä.

        Kaikki ihmiset ovat sisäisesti kuolemattomia henkiolentoja, Logoksen ilmentymiä, ja siten keskenään yhdenvertaisia.

        Ihmisen on tarkoitus tulla tietoiseksi kuolemattomasta korkeammasta minästään. Ellei se onnistu elämän aikana, niin jälleensyntyminen tarjoaa siihen uuden mahdollisuuden.

        Sattumaa ei ole: karman laki on ehdottoman oikeudenmukainen ja järkkymätön, joten kaikelle tapahtuvalle on löydettävissä jokin alkusyy.

        Kaikkeudessa on näkyvän fyysisen todellisuuden lisäksi myös näkymättömiä ylifyysisiä tasoja, ihmisen olemuspuolia, joita teosofian mukaan on seitsemän:

        Ātma eli kaikkiallinen henki.

        Buddhi eli henkinen sielu.

        Manas eli inhimillinen sielu.

        Kāma rūpa eli himo- tai tunnekeho.

        Linga sharīra eli fyysisen kehon kaksoispuoli ts. astraalikeho.

        Prāna eli elonhenkäys elävässä olennossa ja sthūla sharīra eli fyysinen keho.

        mistä me emme tiedä paljoakaan. Itse olen ehkä liikaa utelias ja kiinnostun liikaa asioista.
        Kun muutin tälle saarelle ja tähän taloon, minua varoitettiin näistä henkimaailman asioista. Talon myyjän mies oli hirttänyt itsensä ja rouva tavallaan pakeni täältä, koska hän näki hirttäytyneen miehensä lähes päivittäin.
        Kun sitten muutimme tänne kävi paikallinen ortodoksipappi siunaamassa kotimme. Itse olen saanut täällä täydellisen hengellisen rauhan.
        En itsekkään kumartele kirkkoja ja uskontoja,
        mutta kaikkea hyvää hoidoillesi:-))

        kummitteli, kun remontoimme taloa.
        En tiennyt kuka ja miksi. Ei mitään haitannutkaan, joten ei oletu huomaavinaankaan.
        Kun sitten purettiin alakerrasta lattia auki, eli se vanha osa, mikä oli alkuperäinen, niin yhtenä yönä heräsin siihen, että
        sänkyni päädyssä seisoi outo mies, pukeutuneena 50-luvun vaatteisiin.
        Sain selville, että oli talon rakentaja ja entinen omistaja.
        Lähetin hänet sitten itse menemään sinne "valoon".
        ei ole kummitellut enää.

      • Meriläinen
        Juro-Ukko kirjoitti:

        mutta omalla tielläni olen ilmeisesti pysynyt.

        Olen tutustunut Vigalan Sass nimiseen saarenmaalaiseen noitaan/shamaaniin. Hänen hoidoissaan on käynyt tuhansia ihmisiä vuosittain ja monet ovat hänen käsiensä kautta avun saaneet.

        Virossa noituuden eri muodot ovat erittäin yleisiä
        ja kansalaiset hakevat apuja näiltä noidilta erilaisiin ongelmiin.

        Teosofia on kiinnostunut minua kovasti, vaikka ortodoksi olenkin, mutta...

        Teosofien keskuudessa seuraavat käsitykset kuitenkin katsotaan oikeiksi.

        Kaiken olevaisen takana on absoluuttinen jumaluus. Tästä jumaluudesta ei voi sanoa muuta, kuin että siinä on ilmenemisen mahdollisuus, Logos, joka ilmenee muun muasssa kaikkeutta ohjaavana järkenä.

        Kaikki ihmiset ovat sisäisesti kuolemattomia henkiolentoja, Logoksen ilmentymiä, ja siten keskenään yhdenvertaisia.

        Ihmisen on tarkoitus tulla tietoiseksi kuolemattomasta korkeammasta minästään. Ellei se onnistu elämän aikana, niin jälleensyntyminen tarjoaa siihen uuden mahdollisuuden.

        Sattumaa ei ole: karman laki on ehdottoman oikeudenmukainen ja järkkymätön, joten kaikelle tapahtuvalle on löydettävissä jokin alkusyy.

        Kaikkeudessa on näkyvän fyysisen todellisuuden lisäksi myös näkymättömiä ylifyysisiä tasoja, ihmisen olemuspuolia, joita teosofian mukaan on seitsemän:

        Ātma eli kaikkiallinen henki.

        Buddhi eli henkinen sielu.

        Manas eli inhimillinen sielu.

        Kāma rūpa eli himo- tai tunnekeho.

        Linga sharīra eli fyysisen kehon kaksoispuoli ts. astraalikeho.

        Prāna eli elonhenkäys elävässä olennossa ja sthūla sharīra eli fyysinen keho.

        koetuksella aina silloin tällöin mutta minusta se kuuluu tähän elämään.
        Omatunto on hyvä mittari elämässä koska minulla ainakin se on tiukka.
        Kun on sinut itsesä js oman sisäisyyden kanssa silloin on kaikki hyvin.
        Vaikeampia minusta on nämä ihmisten määrittelemät lait, miten pitäisi elää että olisi hyväksytty.
        Ihmisiltä tulee neuvoja ja käskyjä elä noin ja ole noin niin olet sopiva minun raameihini ja niitä löytyy hyvin paljon niin sanotuilta "uskovaisilta", siksi kuuntelen enemmän itseäni kuin muita.
        Minulle elämä on naurua ja iloa ja toisinaan tuskaa ja surua.
        En tee kaikesta niin vaikeaa, kuuntelen itseäni ihmisten lähellä ja jos voin auttaa teen sen kauppajonossa, töissä joskus ihan vain puhelimessa kuuntelemalla ja olemalla.
        Olemalla läsnä ja antamalla toisen olla lähsnä tai jossain muualla.
        Kuoleman jälkeen vasta tiedän kuljinko oikeaa tietä ja uskon lujasti että kuljen.

    • vaito-nainen

      hoitomuoto tuo.
      Mutta, ikuisesti tiedonhaluisena toivoisinkin, kirjoitapa tuntemuksia hoidoista meillekin, olisi tosi mielenkiintoista kuulla, mitä ja miten sitä annetaan.

      Kaikki uudet hoitomuodot ovat tosi mielenkiintoisia.

      • taikuri Merlinin

        jälkeläisiä!
        Kumpikin satuolentoja.

      • alima
        taikuri Merlinin kirjoitti:

        jälkeläisiä!
        Kumpikin satuolentoja.

        pois täältä häiritsemästä, ku tädit keskustelee, jookos?

      • vaito-nainen
        taikuri Merlinin kirjoitti:

        jälkeläisiä!
        Kumpikin satuolentoja.

        ihmistä parantaa, usko tai tabletti.

        Eikä ihminen elä pelkästä pettuleivästä. ;))

      • alima
        vaito-nainen kirjoitti:

        tää on just sitä samaa sarjaa, kun se "väärin sammutettu" tulipalo, eli väärin parannettu, jos jollain muulla ihminen paranee ja voi hyvin, kuin koululääketieteen keinoin.
        Voin ihan suoraan sanoa, että en paljonkaan luota enää lääkäreihin ja todella paljon olen saanut apua erill. vaihtoehtohoidoista.

      • hihhulit

        täällä. HTZA ja korpikirjailijakin sekaantuvat tällaiseen. hyi teitä!

      • vaito-nainen
        hihhulit kirjoitti:

        tuo ottaa ansiottomana arvonnousuna, vai minä?

        Minulle kyllä riittää ihan oma, yksi, persoonallisuuteni, kiitos! En huoli muiden omaa.

      • hihhulit kirjoitti:

        täällä. HTZA ja korpikirjailijakin sekaantuvat tällaiseen. hyi teitä!

        Tervetuloa hihhuulien joukkoon ; )

      • alima
        hihhulit kirjoitti:

        täällä. HTZA ja korpikirjailijakin sekaantuvat tällaiseen. hyi teitä!

        tota "hihhulia" eräällekin tuntemalleni nais-ihmiselle, joka lähetettiin sairaalasta syöpäsairaana kotiin kuolemaan, kun ei lääkärit enää pystyneet häntä auttamaan, vaan nostivat kädet pystyyn.
        Hänpä ei sitten halunnutkaan vieklä kuolla, vaan sai kuulla eräästä suomalaisesta henkiparantajasta, joka otti hänet hoitaakseen.
        Kävi hänen luonaan ja antoi kaukoparannusta.
        Tänäkin päivänä tämä nainen on täysin terve ja nauttii elämästään.
        Tästä kuolematuomista on aikaa jo yli 10 vuotta.
        Mites te hihhuloijat tämänkin selitätte?
        Mikä tämän naisen paransi?
        Huom. lääkärit, ne kaikkitietävät itesivät hänen kuolevan, koska eivät pystyneet mitään.
        Odotan kommenttejanne.

      • hihhuli vastaa

        että jos tuo taru olisi totta, niin kaiketi sinäkin aikuisena tietäisit seuraukset.
        Henkiparantaja olisi tosi rikas ja tieto olisi kulkenut jo koko Suomen jne...eli höpö höpö.

      • alima
        hihhuli vastaa kirjoitti:

        että jos tuo taru olisi totta, niin kaiketi sinäkin aikuisena tietäisit seuraukset.
        Henkiparantaja olisi tosi rikas ja tieto olisi kulkenut jo koko Suomen jne...eli höpö höpö.

        tuo tarina on täysin totta.
        Tämä ihminen on itse sen minulle kertonut ja on levittänyt sanaa kaikille tuttavilleen.
        Ei ilmeisesti ole ollut mitenkään julkisuuden kipeä asiassaan, mutta kaikille kertoo ketä asia jaksaa kiinnostaa.
        Henkiparanjan varoista en tiedä, ties vaikka jo miljonääri olisikin.
        Kovin on varattu, eli kysyntää hänellä on ja asiakkaita riittää.
        Myös Kuopion yliopsito on tutkinut hänen kykyjään ja tekevät jonkin tason yhteistyötä, olen ymmärtänyt.
        Tästä en tarkemmin muista, et voisin antaa jotain yksityiskohtaista tietoa, koska mulle oli toisarvoinen asia, mitä tutkivat jne.

      • Mandi/KK

        Olin välillä sukaa kutomassa. Täälläpäs on menty henkimaailman juttuloihin.

        Vahva usko paranemiseen auttaa kehoa taistelemaan väistämättömää vastaan. Loppu tulee kuitenkin.

        Ystävämme kuoli syöpään vuosi. Hän hoidatutti itseään kaikilla mahdollisilla keinoilla. Taistelua kesti kaksi vuotta. Lääkärit olivat antaneet aikaa vain kolme kuukautta sairauden toteamisen jälkeen, joten uskolla hän jatkoi lähes kaksi vuotta.

        Sen pituinen se.

        Jokainen olkoon onnellinen uskossaan.

      • alima
        Mandi/KK kirjoitti:

        olkoon sit kysymys omasta uskosta tai mistä tahansa, niin enepi se on noita henkimaailman juttuja.
        Ei lääketieteellä ole sen kanssa mitään tekemistä, silti niin moni vannoo vain ja ainoastaan koululääketieteen nimeen.
        Eivät uskalla uskoa muuta.
        eikös ole ihme, ettei nämä ihmiset lääkäreiden hoidossa sitten omalla uskollaan parantuneet?
        Kuinkas se paraneminen alkoi vasta, kun löysivät ja saivat muita hoitoja?
        Kyllähän skeptikot tämänkin omaksi "edukseen" selittävät, vaan totuus on usein tarua ihmeellisempi, kun tarusta tuleekin totta.
        Tämä tuttavanikin, josta kerroin asuu sellaisella asuntoalueella, missä kaikki ainakin tietävät toisensa ja varmaan oli myös naapurit tienneet kuinka sairas hän oli ja kuulleet tästä ihmeparantumisesta.
        aina, kun tämä henkiparantaja vierailee paikkakunnalla on koko naapuruston apua tarvitsevat hänen vastaanotollaan.
        Eli todistajiakin tälle paranemiselle löytyy pilvin pimein.

        sinua, miksen uskoisi.

        Ovathan lääkäritkin sitä mieltä, että aina on mahdollista, pahastakin sairaudesta, parantua, kuin ihmeen kaupalla.
        Mitä sen on väliä, mikä sen ihmeen on aikaansaanut.

      • alima
        vaito-nainen kirjoitti:

        sinua, miksen uskoisi.

        Ovathan lääkäritkin sitä mieltä, että aina on mahdollista, pahastakin sairaudesta, parantua, kuin ihmeen kaupalla.
        Mitä sen on väliä, mikä sen ihmeen on aikaansaanut.

        sinutkin leimataan hihhuliksi ja hulluksi?

        Aivan käy sääliksi nämä kaikkitietävät, jotka todellisesti eivät näköjään tiedä yhtään mitään.
        Täällä on niitä aiheesta riippumatta joka lähtöön.
        Tietävät takuu varmasti kaiken sen mitä ei ole.
        Eivät näe ympärillään mitä on.
        Uskomattomia silmänsä sulkijoita, epäilijöitä.
        Tuollaisia, kun kohtaa tulee väistämättä mieleen, että he itse heittävät niin paljon valetta ja sepittävät tarinoita, niin eivät usko toistenkaan kertomuksiin.
        Muuten en ymmärrä miten voi olla mahdollista tuo valtava tietämättömyys, mutta kantansa on ilmaistava aiheeseen kuin aiheeseen.
        Mitä sekin ihmisestä kertoo, että hän on kovin fiksukin vai?

      • sitten viisas!
        Mandi/KK kirjoitti:

        Olin välillä sukaa kutomassa. Täälläpäs on menty henkimaailman juttuloihin.

        Vahva usko paranemiseen auttaa kehoa taistelemaan väistämättömää vastaan. Loppu tulee kuitenkin.

        Ystävämme kuoli syöpään vuosi. Hän hoidatutti itseään kaikilla mahdollisilla keinoilla. Taistelua kesti kaksi vuotta. Lääkärit olivat antaneet aikaa vain kolme kuukautta sairauden toteamisen jälkeen, joten uskolla hän jatkoi lähes kaksi vuotta.

        Sen pituinen se.

        Jokainen olkoon onnellinen uskossaan.

        Mitenkähän sinä oletkin noin viisas, ja kaikkitietävä?

        Näitä todistettavia parantumisia on paljon.
        Niille ei vain löydy selitystä.

      • vaito-nainen
        alima kirjoitti:

        sinutkin leimataan hihhuliksi ja hulluksi?

        Aivan käy sääliksi nämä kaikkitietävät, jotka todellisesti eivät näköjään tiedä yhtään mitään.
        Täällä on niitä aiheesta riippumatta joka lähtöön.
        Tietävät takuu varmasti kaiken sen mitä ei ole.
        Eivät näe ympärillään mitä on.
        Uskomattomia silmänsä sulkijoita, epäilijöitä.
        Tuollaisia, kun kohtaa tulee väistämättä mieleen, että he itse heittävät niin paljon valetta ja sepittävät tarinoita, niin eivät usko toistenkaan kertomuksiin.
        Muuten en ymmärrä miten voi olla mahdollista tuo valtava tietämättömyys, mutta kantansa on ilmaistava aiheeseen kuin aiheeseen.
        Mitä sekin ihmisestä kertoo, että hän on kovin fiksukin vai?

        tunteita on pelko.
        Pelko kaikkea uutta, tuntematonta kohtaan. Uskotaan usein vain kaikkeen siihen, mitä voidaan nähdä, koskea.

        Ihan aidot lääkäritkin uskovat ihmeen voimaan. Se, mikä saa vaikkapa ns. parantumattoman sairaan parantumaan, on usein tuntematonta, mutta niin vain tapahtuu.
        Ehkä ihmisen luontainen parannuskyky saa elinvoimaa jostain, mitä ei ole vielä selvitetty.

        Pelko on aina pitänyt ihmisiä verkossaan. Tarvitaan uusia, pelottomia ihmisiä avaamaan uusia latuja muidenkin hiihtää.

        Uskottiinhan ennenkin, että asumme pannukakulla, ja hänelle, joka sitä väitti palloksi, naurettiin.

      • alima kirjoitti:

        olkoon sit kysymys omasta uskosta tai mistä tahansa, niin enepi se on noita henkimaailman juttuja.
        Ei lääketieteellä ole sen kanssa mitään tekemistä, silti niin moni vannoo vain ja ainoastaan koululääketieteen nimeen.
        Eivät uskalla uskoa muuta.
        eikös ole ihme, ettei nämä ihmiset lääkäreiden hoidossa sitten omalla uskollaan parantuneet?
        Kuinkas se paraneminen alkoi vasta, kun löysivät ja saivat muita hoitoja?
        Kyllähän skeptikot tämänkin omaksi "edukseen" selittävät, vaan totuus on usein tarua ihmeellisempi, kun tarusta tuleekin totta.
        Tämä tuttavanikin, josta kerroin asuu sellaisella asuntoalueella, missä kaikki ainakin tietävät toisensa ja varmaan oli myös naapurit tienneet kuinka sairas hän oli ja kuulleet tästä ihmeparantumisesta.
        aina, kun tämä henkiparantaja vierailee paikkakunnalla on koko naapuruston apua tarvitsevat hänen vastaanotollaan.
        Eli todistajiakin tälle paranemiselle löytyy pilvin pimein.

        .....uskon toki vähemmälläkin selittämisellä. Tämä on keskustelua eikö niin, ei sinun tarvitse minulle selittää ja perustella ystäväsi ihmeparanemista. Uskonhan minä, kun sinä niin kerrot.

        Kajaanista Ouluun ajettaessa tuolla jossain Vaalan korkeuksilla on oikein kiva kahvila nimeltä Ihme.
        Se putkahtaa yhtä äkkiä kivasti keskelle ei mitään ja siinä voi käydä kahvilla.

      • sitten viisas! kirjoitti:

        Mitenkähän sinä oletkin noin viisas, ja kaikkitietävä?

        Näitä todistettavia parantumisia on paljon.
        Niille ei vain löydy selitystä.

        Eihän tässä ole kysymys viisaudesta, vai onko? Tämän olen keskustelusta jokseenkin älyllisesti käsittänyt, että on kysymys uskon asioista. Lääkärien nostaessa kädet pystyyn, kun huomaa syövän edistyneen siihen pisteeseen, että hoitoja ei kannata jatkaa. Potilas menee ihmeparantajalle, joka tekee jotain, en tiedä mitä ja tauti lähtee sun siunaaman tien.

        Eihän minun tarvitse olla sammaa mieltä kuin sinä eikä sinun tarvitse olla samaa mieltä kuin minä, eikö niin ; )

        Uskonhan toki, että parantumisia tapahtuu.

      • alima
        alima kirjoitti:

        olkoon sit kysymys omasta uskosta tai mistä tahansa, niin enepi se on noita henkimaailman juttuja.
        Ei lääketieteellä ole sen kanssa mitään tekemistä, silti niin moni vannoo vain ja ainoastaan koululääketieteen nimeen.
        Eivät uskalla uskoa muuta.
        eikös ole ihme, ettei nämä ihmiset lääkäreiden hoidossa sitten omalla uskollaan parantuneet?
        Kuinkas se paraneminen alkoi vasta, kun löysivät ja saivat muita hoitoja?
        Kyllähän skeptikot tämänkin omaksi "edukseen" selittävät, vaan totuus on usein tarua ihmeellisempi, kun tarusta tuleekin totta.
        Tämä tuttavanikin, josta kerroin asuu sellaisella asuntoalueella, missä kaikki ainakin tietävät toisensa ja varmaan oli myös naapurit tienneet kuinka sairas hän oli ja kuulleet tästä ihmeparantumisesta.
        aina, kun tämä henkiparantaja vierailee paikkakunnalla on koko naapuruston apua tarvitsevat hänen vastaanotollaan.
        Eli todistajiakin tälle paranemiselle löytyy pilvin pimein.

        vaan vastasin samalla myös noihin muihin "heittoihin".

      • alima kirjoitti:

        sinutkin leimataan hihhuliksi ja hulluksi?

        Aivan käy sääliksi nämä kaikkitietävät, jotka todellisesti eivät näköjään tiedä yhtään mitään.
        Täällä on niitä aiheesta riippumatta joka lähtöön.
        Tietävät takuu varmasti kaiken sen mitä ei ole.
        Eivät näe ympärillään mitä on.
        Uskomattomia silmänsä sulkijoita, epäilijöitä.
        Tuollaisia, kun kohtaa tulee väistämättä mieleen, että he itse heittävät niin paljon valetta ja sepittävät tarinoita, niin eivät usko toistenkaan kertomuksiin.
        Muuten en ymmärrä miten voi olla mahdollista tuo valtava tietämättömyys, mutta kantansa on ilmaistava aiheeseen kuin aiheeseen.
        Mitä sekin ihmisestä kertoo, että hän on kovin fiksukin vai?

        Olin käsittänyt tämän keskustelupalstaksi vaan nyt tuli tuokin selville, että kantaansa ei saa ilmaista aiheesta kuin aiheesta. Täytyy nyökkäillä ja olla samaa mieltä.

        "Valetta ja tarinoita" no sovitaan niin ; )

      • vaito-nainen kirjoitti:

        tunteita on pelko.
        Pelko kaikkea uutta, tuntematonta kohtaan. Uskotaan usein vain kaikkeen siihen, mitä voidaan nähdä, koskea.

        Ihan aidot lääkäritkin uskovat ihmeen voimaan. Se, mikä saa vaikkapa ns. parantumattoman sairaan parantumaan, on usein tuntematonta, mutta niin vain tapahtuu.
        Ehkä ihmisen luontainen parannuskyky saa elinvoimaa jostain, mitä ei ole vielä selvitetty.

        Pelko on aina pitänyt ihmisiä verkossaan. Tarvitaan uusia, pelottomia ihmisiä avaamaan uusia latuja muidenkin hiihtää.

        Uskottiinhan ennenkin, että asumme pannukakulla, ja hänelle, joka sitä väitti palloksi, naurettiin.

        Oletko sitä mieltä, että se on pelko, joka estää ihmisiä menemästä hakemaan hoitoa muualtakin kuin lääkäriltä? Olen aina luullut, että kuolemanpelko ajaa ihmisä etsimään erilaisia vaihtoehtohoitoja.

      • alima kirjoitti:

        vaan vastasin samalla myös noihin muihin "heittoihin".

        Siis mukana kuitenkin ; )

      • vaito-nainen
        korpikirjailija kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä, että se on pelko, joka estää ihmisiä menemästä hakemaan hoitoa muualtakin kuin lääkäriltä? Olen aina luullut, että kuolemanpelko ajaa ihmisä etsimään erilaisia vaihtoehtohoitoja.

        meni Sinulta ihan harhaan.

        Pelko estää ihmistä suhtautumasta luovasti asioihin, joista hän itse ei tiedä mitään.
        Uskotaan vain kaikkeen, mitä voidaan sormilla näpelöidä.

        Kuka olisi niin tyhmä, ettei hakisi apua kaikista koloista, mistä sitä uskoisi saavansa, löytävänsä?

        Kuolemanpelko ajaa ihmistä hakemaan apua kaikista mahdollisista paikoista, ja sieltä saatu apu ei aina ole edes eduksi. Siitäkin on ihan omakohtaista kokemusta.

        multa kysynytkään.
        Se on niin, että sitten kun se kuolema lähenee, niin pelko ajaa hakemaan apua vaikka mistä.
        Sitä ennen pelko tulla leimatuksi hihhuliksi, tai outojen asioiden käsittelyn pelko estää uskomasta mihinkään "näkymättömään".
        Ihmiset ovat kovin skeptisiä, niin kauan kuin heillä on tavallaan varaa, eli ei se kuolema vielä kolkuttele
        Jotkut tosin menevät hautaan saakka yyhtä skeptisinä ja ehkä aikasemmin, kuin olisi ollut välttämätöntä.
        Päiviemme määrää ei kukaan tiedä, eikä sitä miksi joku kuolee, vaik tehtäis mitä ja joku saa vielä lisäaikaa. Nämä kysymykset on kaikki henkimaailman asioita.

      • alima
        korpikirjailija kirjoitti:

        Siis mukana kuitenkin ; )

        mutta tuo selitysosuus, oli muille.

      • alima
        korpikirjailija kirjoitti:

        Olin käsittänyt tämän keskustelupalstaksi vaan nyt tuli tuokin selville, että kantaansa ei saa ilmaista aiheesta kuin aiheesta. Täytyy nyökkäillä ja olla samaa mieltä.

        "Valetta ja tarinoita" no sovitaan niin ; )

        nähnyt mitä mulle on heitetty.
        Hulluksi ja hihhuliksi leimattu.
        On jopa yritetty karkottaa koko palstalta, etten tee muistakin yhtä hulluja.
        Mitä se kertoo.
        Minäkin olen luullut, että tämä on keskustelupalsta, jossa saa vaihtaa ajatuksia.
        Jos puolustautuu törkeitäkin hyökkäyksiä vastaan, niin syy onkin minussa, etten salli teidän toisten muka keskustella.
        Pitäisikö minun lopettaa keskustelu välittömästi, kun ensimmäinen kivi lentää kohti, vai mitä tarkoitat?

        itseäsi karkoittaa täältä!

        Täällä tarvitaan raikkaita tuulia, Sinuakin.
        Sisäilma täällä on vähintäänkin ummehtunutta, homeista.

      • alima kirjoitti:

        multa kysynytkään.
        Se on niin, että sitten kun se kuolema lähenee, niin pelko ajaa hakemaan apua vaikka mistä.
        Sitä ennen pelko tulla leimatuksi hihhuliksi, tai outojen asioiden käsittelyn pelko estää uskomasta mihinkään "näkymättömään".
        Ihmiset ovat kovin skeptisiä, niin kauan kuin heillä on tavallaan varaa, eli ei se kuolema vielä kolkuttele
        Jotkut tosin menevät hautaan saakka yyhtä skeptisinä ja ehkä aikasemmin, kuin olisi ollut välttämätöntä.
        Päiviemme määrää ei kukaan tiedä, eikä sitä miksi joku kuolee, vaik tehtäis mitä ja joku saa vielä lisäaikaa. Nämä kysymykset on kaikki henkimaailman asioita.

        On sulla raju halu käännyttää meikäläistä oikein rautalangasta vääntämällä. On ollut kiva käydä kutimien lomasta pistämässä hanttiin vaikka asiasta en mitään tiedä. (kuten jo sain kuullakin) Elä ole aina niin jumalattoman tohkeissasi tulee se asia selväksi ilman paatostakin, eikös ; )

        Loppukevennys - Entinen mies huusi katteuksissaan naapurilleen, että - Kuollaan sitä meilläkin -.

        Hyvää yötä, käyn vielä kutomassa muutaman kierroksen.

      • vaito-nainen kirjoitti:

        meni Sinulta ihan harhaan.

        Pelko estää ihmistä suhtautumasta luovasti asioihin, joista hän itse ei tiedä mitään.
        Uskotaan vain kaikkeen, mitä voidaan sormilla näpelöidä.

        Kuka olisi niin tyhmä, ettei hakisi apua kaikista koloista, mistä sitä uskoisi saavansa, löytävänsä?

        Kuolemanpelko ajaa ihmistä hakemaan apua kaikista mahdollisista paikoista, ja sieltä saatu apu ei aina ole edes eduksi. Siitäkin on ihan omakohtaista kokemusta.

        ....harhaan mitään.

        Sinulle vielä yksi pointti, olen aika luova ja suhtudun asioihin hyvin avoimesti. En tyrmää tätä enkä myöskään usko ihan kaikkeen mitä kuulen ; )

        Hyvää yötä, jatketaan joskus toisten ; )

      • vaito-nainen
        korpikirjailija kirjoitti:

        ....harhaan mitään.

        Sinulle vielä yksi pointti, olen aika luova ja suhtudun asioihin hyvin avoimesti. En tyrmää tätä enkä myöskään usko ihan kaikkeen mitä kuulen ; )

        Hyvää yötä, jatketaan joskus toisten ; )

        olen minäkin.
        Lienemmeköhän soulmatet?

        Taulua, laulua, syntyy.

        Buona notte!

      • alima
        korpikirjailija kirjoitti:

        On sulla raju halu käännyttää meikäläistä oikein rautalangasta vääntämällä. On ollut kiva käydä kutimien lomasta pistämässä hanttiin vaikka asiasta en mitään tiedä. (kuten jo sain kuullakin) Elä ole aina niin jumalattoman tohkeissasi tulee se asia selväksi ilman paatostakin, eikös ; )

        Loppukevennys - Entinen mies huusi katteuksissaan naapurilleen, että - Kuollaan sitä meilläkin -.

        Hyvää yötä, käyn vielä kutomassa muutaman kierroksen.

        hauska, niin meilläkin, mutta kellä kuollaan eniten ja ensin.

        Hyvää yötä, sano mummo, ku silmä puhkes!

      • alima
        vaito-nainen kirjoitti:

        itseäsi karkoittaa täältä!

        Täällä tarvitaan raikkaita tuulia, Sinuakin.
        Sisäilma täällä on vähintäänkin ummehtunutta, homeista.

        joku on edes samoilla leveyksillä, eikä tarvi rautalangasta mallia vääntää.
        Olen huomannut, että mielipiteeni ovat monesti ravistelleet paksujakin pölyjä täällä.
        Pöllyttäjiä on riittänyt, eli niitä vastustajia, vaikka vain periaattesta.

        En tiedä viitsinkö enää kauaakaan täällä roikkua, jos ei oikein olla samalla aaltopituudella, niin oikein jaksa taistella, kun ei siihen mitään tarvetta todellisesti ole.
        Onhan mulla muutakin elämää.
        tämä palsta ei tosiaan ole mulle niin tärkeä.
        Olisin vain toivonut edes muutaman sun kaltasen täältä tavottavani.
        En tarkoita sitä, et pitäis olla joka asiasta samaa mieltä, mutta tyhmää on se, että jos joku on eri mieltä, niin rupeaa haukkumaan minua, että minäkään en saisi olla tätä mieltä, enkä saisi omaa mielipidettäni ollenkaan esittää.
        Se on minusta niin tyhmää tämän ikäisten keskustelussa, etten taida viitisä.
        Onneksi mulla on ihan elävässä elämässä sellaisia ystäviä ja tuttuja joiden kanssa voin keskustella melkein mistä vaan ja tulen ymmärretyksi, ilman rautalankaa.
        siksi tämä tuntuukin melko turhauttavalta.
        Huomisen hoidon jälkeen kerron miltä tuntui, koska lupasin.
        Jatko jää mietittäväksi.

        huomata, että ikäisissämme on Sinun kaltaisiasi ihmisiä, joille kaikki on mahdollista.
        Miksi kaikki pitäisi olla, kuin aina ennenkin?

        Ei tämä palsta ole monille muillekaan tärkeä, kunhan on tuttu ja turvallinen.

        Olet oikea ihminen, jolla on otsaa olla mitä mieltä haluatkin.
        Monilta muilta mielipide puuttuu, ja siitähän he suuttuu, kun sen toteennäyttää.

      • HTZA
        hihhulit kirjoitti:

        täällä. HTZA ja korpikirjailijakin sekaantuvat tällaiseen. hyi teitä!

        vastaus nro 2.
        Vaikea on sanoa että jotenkin sekaantuisin?

    • helisevä

      Ootan kuin energistä tekstiä saan lukeakkaan, ton session jälkeen.
      Mä luulen, ettei ole mikään keskustelu, vaan sinä olet nirvanassa.
      Olisin heti valmis kokeilemaan Cammalottia.
      Kerrohan kokemuksesta ja nautit varmaan.

    • En ole käynyt enkä menisi vaikka minulle siitä maksettaisi.

      • minulla

        kenties jonkunlaista "parantamisen" kykyä. Esim. kerran kävi niin, että lapsi oli tosi kuumeinen, vaikersi siinä sängyssä hehkuvan kuumana.
        Rukoilin että hän paranisi. Kävin viereen loikomaan lohduttaakseni. Ajattelin että jotenkin "ottaisin" sen kuumeen itseeni, jotta lapsella olisi helpompaa.
        Nukahdinkin siihen. Aamulla kun heräsin, oli lapsi terve ja täysin kuumeeton (enkä saanut kuumetta itsekään).
        Päänsärkyjä olen saanut häipymään hieromalla.

      • alima
        minulla kirjoitti:

        niitä taitoja on vaikka mihin.
        Kaikki eivät vain osaa ottaa niitä käyttöön ja jotenkin pelkäävät sellaista, mitä eivät tunne, eikä ole rohkeutta lähteä mukaan mihinkään uuteen ja itselle vieraaseen.
        Niitä parantamisen taitoja voi kehittää itsessään.

      • miten minun

        lähellä on hyvä olla, ikään kuin iho sätelisi jotain. Säteilen täällä vain yksikseni, ikävää.

      • miten minun kirjoitti:

        lähellä on hyvä olla, ikään kuin iho sätelisi jotain. Säteilen täällä vain yksikseni, ikävää.

        siinä sitten niin kävi, että on exä?

        Et kai geesiumia..säteilly :)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe