Lapin reissut miesporukalla

huolestuako?

Avomieheni on useana vuonna käynyt lapissa mm. rukan hiihtokeskuksessa mieskaveriporukalla keväällä. Nyt hän kertoi, että ovat kaveriporukalla suunnitelleet taas muutaman päivän reissua. Minua nämä matkat kypsyttävät ja paljon; vaikka olemmekin pitäneet aina tiiviisti yhteyttä ko. matkojen aikana puhelimitse, minua vaivaa, onko mieheni minulle uskollinen? Toisaalta, toistahan ei voi kahlitakaan. Pitäisi varmaan oppia luottamaan mieheen myös näiden reissujen aikana, vaikkei se helppoa olekaan.

23

6822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hurmaa

      Et ole suotta huolestunut,meneppä itsekkin joskus käymään naisporukalla,niin monenlaista housun kuluttajaa löytyy ,tyhmyys tiivistyy seurassa,näin vain on .Olen seurannut monasti keski ikäisten menoaja hauskaa on.

      • älä päästä!

        Terveisiä vaan täältä lapista. Muutin tänne reilu vuosi sitten. Asun aivan laskettelukeskuksen sydämmessä ja tilanne on todellakin se, että baareissa ja after skiissä riehuvat miehet sekä naiset, eivät juuri vähempää voisi välittää omasta tai toisen sormuksista nimettömissä. Tämä on fakta. Kerroin kerran olevani "ihan näitä paikallisia" ja iski paniikki.Mies häipyi vähin äänin. -Keskustelin tästä ystäväni kanssa, ja hän kertoi että myös hänelle oli käynyt näin usein. Kukaan ei halua että ensi vuonna paikallinen nainen odottaisi tapaavansa miehen uudestaan. Pahimmassa tapauksessa maha pystyssä.
        Mieti ennen kuin päästät.
        Thaimaaseen tai lappiin? Ei kumpaankaan!

      • EX-PetettyVaimo
        älä päästä! kirjoitti:

        Sellasen matkan jälkeen meillä ero tuli.
        Sattu vaan samaan rinnehotelliin myös yksi työkaverini joka näki mieheni ja oli ensin ihmetellyt missä minä olen kun oletti että ollaan siel yhdessä.
        Mies kävi vuosia samassa paikassa kavereiden kanssa ja en ollut osannut edes epäillä.
        Työkaveri soitti samasta hotellista minun kännykkään että missä oon kun oltas hauskasti voitu istua iltaa porukalla.
        Minä olin siis lasten kanssa kotona isi rentoutumassa naisystävänsä kanssa lapissa.
        Selvispäs niittenkin reissujen tarkotus ja voi olla ettei suksia koko matkan aikana tarvittu.

      • Yksi joukossa
        EX-PetettyVaimo kirjoitti:

        suksiakin tarvitaan. Ei niin kovaa karjua tai emakkoa olekkaan että jaksaa / viitsii viikon hotellihuoneessa köyriä. Vaihtelun vuoksi on mukava suksia johonkin kodalle nusaseen sukset jalassa. Vain mielikuvitus rajaa pettäjän toimia.

      • homma toisinpäin
        EX-PetettyVaimo kirjoitti:

        Sellasen matkan jälkeen meillä ero tuli.
        Sattu vaan samaan rinnehotelliin myös yksi työkaverini joka näki mieheni ja oli ensin ihmetellyt missä minä olen kun oletti että ollaan siel yhdessä.
        Mies kävi vuosia samassa paikassa kavereiden kanssa ja en ollut osannut edes epäillä.
        Työkaveri soitti samasta hotellista minun kännykkään että missä oon kun oltas hauskasti voitu istua iltaa porukalla.
        Minä olin siis lasten kanssa kotona isi rentoutumassa naisystävänsä kanssa lapissa.
        Selvispäs niittenkin reissujen tarkotus ja voi olla ettei suksia koko matkan aikana tarvittu.

        akoilla, sinne Lappiin vain nussittavaksi. Samoin turha luulla, että meidän isi meneee Thaimaaseen kolmeksi viikoksi aurinkoon. Avatkaa silmänne.

      • aurinkoon!
        älä päästä! kirjoitti:

        Terveisiä vaan täältä lapista. Muutin tänne reilu vuosi sitten. Asun aivan laskettelukeskuksen sydämmessä ja tilanne on todellakin se, että baareissa ja after skiissä riehuvat miehet sekä naiset, eivät juuri vähempää voisi välittää omasta tai toisen sormuksista nimettömissä. Tämä on fakta. Kerroin kerran olevani "ihan näitä paikallisia" ja iski paniikki.Mies häipyi vähin äänin. -Keskustelin tästä ystäväni kanssa, ja hän kertoi että myös hänelle oli käynyt näin usein. Kukaan ei halua että ensi vuonna paikallinen nainen odottaisi tapaavansa miehen uudestaan. Pahimmassa tapauksessa maha pystyssä.
        Mieti ennen kuin päästät.
        Thaimaaseen tai lappiin? Ei kumpaankaan!

        se on. Thamaa tai lapinreissut, sama niillä ukoilla on mielessä. Minä en kllä päästäis ukkoani. Mutta meillä naisillahan on toisin, eikös vaan. Me käymme Turkissa vaan auringon takia, eikös? Pian taas kahden ystävän kanssa mennään ja ukko hoitaa lapsia kotona, kun on nyt hetken lomautettuna. Jaksaa taas sitten sitä avioelämääkin ja aviovuodetta.

    • vaan naisten

      Vaimolta "unohtuu" aina parit pikkarit ja sukkahousut Lapin reissuille. Ei uskalla tuoda niitä spermaisina takaisin kotiin, koska tietää että tutkin ne hänen matkojensa jälkeen.

      • tyttö peikko

        voihan ne pestä niin minä ainakin teen.
        joka ilta pesen pikkarit käsin ja niin teen kotona ja matkoilla.
        Ei vaikuta oonko ollu miehen kanssa tai en.
        Nuuhkia voi kun en kulje likasissa koskaan.

      • ilman tulta

        >Olen 15v.kulkenut hiihtokeskuksissa,yleensä Levillä
        ja yhtään kertaa ei ole mennyt,eikö pillua ole tullut.Viikon olen aina reissussa,ja joka ilta on
        eri nainen mökissäni.Kotiin kun pääsee on erittäin
        väsynyt...

    • ne siellä

      ensimmäisinä persettään ja haarojaan levittelee. Lappi on varma pano.

      • Naisverynais

        lasketteluasento haarat leveellään onkaan??

        Heh heh!!

        Naiset joo levittelee, miesparat menevät vaan hiihtelemään mut ei mahdu ladulle kun joku akka siel jalat levällään vie väkisin raasun;-)))

    • Varmaan on ihan

      rehellisellä pohjalla ne lapinreissut!

      • rhoodos

        Ja me mennään tyttöporukalla kesällä Rhodokselle, ihan rehellisellä meiningillä ;P

      • teitä surkimuksia
        rhoodos kirjoitti:

        Ja me mennään tyttöporukalla kesällä Rhodokselle, ihan rehellisellä meiningillä ;P

        zorbaksen tahtiin siellä näkyykin. Paikalliset ukot nauraa ja laskee syksyllä jätkän kirjanpidolla, montako päätä ja onko samalta paikkakunnalta. Lyylit luulevat olevansa suosittuja. Kaikki kelpaa rouvasväelle, hampaattomat ukotkin

      • ja muutakiii
        teitä surkimuksia kirjoitti:

        zorbaksen tahtiin siellä näkyykin. Paikalliset ukot nauraa ja laskee syksyllä jätkän kirjanpidolla, montako päätä ja onko samalta paikkakunnalta. Lyylit luulevat olevansa suosittuja. Kaikki kelpaa rouvasväelle, hampaattomat ukotkin

        Ei nyt sentään hampaattomat, hölmö! ihan nuorta lihaa kyllä on saatavilla, ja väliäkös sillä mitä laskevat, eihän mekään tosissamme olla, kiva pitää vähän hauskaa, selvä peli puolin ja toisin.

    • kuka vaan

      Isäntä tehnyt paljonkin "hommia" Levillä, kalareissuja ja seminaarimatkoja "poikien kanssa" pohjoiseen, Leville ja Saariselälle. Melkein joka kerta löytyy sitten jälkeenpäin puhelimesta viestejä ympäri Suomea asuvilta "virpeiltä ja maritoilta". Ja kotona ukko kertoo, miten joku muu porukan miehistä (tottakai ukkomies!)tuli vasta aamulla mökille, kun piti käydä hyvää tekemässä puutteessa olevalle naiselle. Näitten naikkosten kanssa on sitten yritetty viritellä uutta tapaamista tyyliin; "olihan se viikko 15, kun olet menossa Leville..." Ja kun kiinni jää, niin MITÄÄN ei ole ollut eikä olisi tullut, naiset vaan kun on niin innokkaitta laittelemaan viestejä... Joten sitä luottamista nyt en suosittele kyllä alkuunkaan, tuskin niin surkean äijänrääpäleen kanssa olet, ettei se niillä markkinoilla kelpaa jollekin akalle.
      Se, miksi edelleen tämän "Lapinhullun" tekemisiä katselen, on taas toinen tarina.

    • kokeile ja ylläty

      että olette naisporukalla myös suunnitelleet vastaavaa matkaa, katsot että on varmasti eri vko kuin miehelläsi. Sittenpähän näät naamasta mitä mieltä on kun sinäkin sinne olet menossa.

      • huolestuako?

        Kaikki kirjoittaneet taitaa olla sitä mieltä, että lapissa pannaan olan takaa. En kuitenkaan taida ruveta rajoittamaan mieheni menoja; jos hän sortuu pettämään niin omapa on häpeänsä ja kärsiköön sen itse nahassaan. Vaikka lappi on varmasti täynnä houkutuksia, ei siellä varmaan aivan kaikki hyppää punkkaan kenen kanssa vaan. En ainakaan usko. On kai normaali kaupunkien yöelämäkin täynnä houkutuksia ja pettää voi missä vain tahtoo. En ole sitä tyyppiä, joka kahlitsee miehen kotiin, koska en halua itsekään elää kahlittuna. Saan itse mennä ja tulla kavereiden kanssa, samoin mieheni. Etukäteen en taida alkaa maalailemaan piruja seinälle, koska toista ei vaan pysty omistamaan. Omasta halusta suhteessa ollaan.

      • pakko sanoa tämä
        huolestuako? kirjoitti:

        Olen pari kertaa ollut mm. Rukalla miesporukassa, ainoana naisena ja valitettavasti meno on aikamoista. Jotkut saa ja jotkut ei. Monetkaan ei tunnu muistavan siviilisäätyään. On kuule aikamoista säätämistä. Mutta mutta, näin kokemuksen perusteella voisin sanoa myös sen, että uskolliset miehet pysyy sielläkin uskollisena. Semmoisille, jotka juoksee jatkuvasti vieraissa, on tuollaiset lapin ja kainuun reissut varmasti unelmapaikkoja. Ei ne panot sieltä perään soittele :D.
        Kun miehesi on ollut uskollinen sinulle tähänkin asti, miksi ei nyt olisi? Kannattaa sinunkin joskus käydä yksiksesi siellä katsomassa, mimmoista on meno. Mukavaakin on, ihan aikuisten oikeesti. Muutakin kuin panemista ja vieraissa juoksemista.

      • lapin kävijätär
        pakko sanoa tämä kirjoitti:

        Eka kerran käydessäni olin aiban järkyttynyt. En voinut uskoa miten huonosti aikuiset perheelliset miehet ja naiset käyttäytyvät. Meikäläinen tanssi vaan alkuillasta tappiin asti ja päivät meni ladulla. Oli kiva lähteä kotoa ja oli kiva palata. Kerran eroni jälkeen sitten vapaana naisena sekosin yhteen perheelliseen mieheen pariksi illaksi.Ihan kiva, mut ois voinut jäädä tekemättäkin. Puhelinnumeroita ei vaihdettu, toivotettiin vaan hyvää jatkoa. Ei tulisi mieleenikään enempiä sekoilla varattujen miesten kanssa, kun tiedän, et niiden vaimot oottaa kotona. Jollekin on vaimo pakannut vaatteetkin ja toiselle tehnyt palapaistia matkaan. Sen verran solidaarisuutta minulla on meitä naisia ja äitejä kohtaan, vaikka kerran erehdyinkin.
        Jos seksiä haluan, sitä saan ihan täältä kotikaupungistakin. Eikä tuo tilapäissexi naiselle niin ihme nautinto oo, aika kamalia tapauksia sitä onkin liikenteessä!Ehkä sellaiselle, jonka tarvitsee todistaa itselleen tai muille, että kelpaa. Mä tiedän sen sähläämättäkin. Nähdään ladulla!

    • Lapissa saa aina

      Kokemukseni mukaan ainakin syksyn ruskaretkillä vähintään 50 % miehistä nussii 1-3 vierasta pillua ja loput 50 % nussii kans melko varmasti, jos onnistuu saamaan. Hyvässä lomakeskuksessa on sen verran tyrkkyjä naisia tarjolla, että vähintään 50 %:lle miehistä saanti on täysin varmaa. Ja nämä Lapin keskukset on parhaasta päästä. Niihin tulee etelästä bussilasteittain iloisia rouvia, joiden matkan tärkein motiivi on V-tyyli reidet harallaan vieraan miehen pantavana.

    • Anonyymi

      Fakta on että "vaimon vaihto viikkoa" aviomiehet toteuttaa Lapin matkoillaan. Ei riitä sata miestä ketkä yrittäneet iskeä sänkyynsä vaan enpä minä sinkkuna heidän kanssaan ole mennyt! 99% pettää puolisoaan, myös vaimot!

    • Anonyymi

      Joo kyllä toisista pitävät puolisot suunnittelevat yhteiset reissut. Nämä on nähty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe