Alkuun he pitivät kyllä, äitini kehui varsin mukavaksi. Kun hän muutaman päivän päästä oli huonolla tuulella, aloitti yhtäkkiä että hänessä on jotain epäilyttävää, mutta ei tiedä mitä.
Kun poikaystäväni tuli seuraavan kerran käymään, sen jälkeen kysyin suoraan, että no onko siinä nyt jotain niin epäilyttävää, kuulin että ei.
Muutaman päivän päästä äitini oli taas pahalla tuulella ja aloitti taas sen saman: poikaystävässäni on jotain epäilyttävää.
Onko tämä vain jotain mielialan vaihteluun liittyvää vai mistähän kiikastaa?
Viimeksi kun poikaystäväni tuli käymään, äitini tervehti häntä iloisesti. Ja alkuun puhui minulle hänestä oikein mukavasti.
Tietysti toivoisi että vanhemmat ja kumppani tulisivat toimeen. Mutta näin ei aivan ole.
Poikaystävääni ei enää vanhempieni luo kaivata käymään.
Kun poikaystäväni tuli seuraavan kerran käymään, sen jälkeen kysyin suoraan, että no onko siinä nyt jotain niin epäilyttävää, kuulin että ei.
Muutaman päivän päästä äitini oli taas pahalla tuulella ja aloitti taas sen saman: poikaystävässäni on jotain epäilyttävää.
Onko tämä vain jotain mielialan vaihteluun liittyvää vai mistähän kiikastaa?
Viimeksi kun poikaystäväni tuli käymään, äitini tervehti häntä iloisesti. Ja alkuun puhui minulle hänestä oikein mukavasti.
Tietysti toivoisi että vanhemmat ja kumppani tulisivat toimeen. Mutta näin ei aivan ole.
Poikaystävääni ei enää vanhempieni luo kaivata käymään.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sanot vain äidillesi että se ei kuulu hänelle kenen kanssa seurustelet ja piti hän siitä tai ei.
Sinä itse valitset puolisosi ta poikaystäväsi ja vanhempasi tulevat hänen kanssaan toimeen tai ei.
Kaikkia ei voi mielyttää mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen jos haluaa. Äitisi on mustasukkainen sinusta kun sinulla on poikaystävä. Vanhempiesi pitäisi olla diplomaattisia eikä arvostella sinun valintoja.
Sinun poikaystävääsi ei valitse vanhempasi vaan sinä ja se on vanhempiesi ymmärrettävä. Sanoppa samaa äitisi jostain ystävästä äidillesi että se on outo tai epäilyttävä ja katsoppa mitä äitisi siihen sanoo.
että niinkauan kuin ap asuu vanhempiensa kanssa, vanhemmilla on oikeus valita vieraansa ja henkilöt jotka ovat tervetulleita ja ketkä eivät.
Toki jokainen valitsee omat ystävänsä, mutta ei kyllä kovin helposti kannata tuossa vaiheessa ottaa neuvosi mukaista asennetta, vaan enemmänkin kysellä äidiltä missä on vika.
Se ei minulle ala puhua. Jos sanoisin et taustalla on nyt kyllä jotain muuta, se kysyisi minulta, mitä muka. Toinen vaihtoehto on että nauraa päin naamaa.
johtuen vaihdevuosista?
Mutta on loukkaavaa poikaystävääsi ja sinua kohtaan,että hän arvostelee noin kaveriasi.
Sano vain suoraan hänelle, että hänessä itsessään taitaa olla jotain epäilyttävää, kun pitää jatkuvasti kohdistaa omaa huonoa tuultaan poikaystävääsi...voi olla, että on jotenkin mustasukkainen tms.
Minun ja äitini erot: Minä- suvaitsevainen, ymmärtäväinen, en välitä toisten menneisyydestä. Äitini- painottaa toisen menneisyyteen ja jaksaa muistuttaa "tiedä mitä se on tehnyt" Ei samoin suvaitsevainen kuin minä.
Paremminkin ehkä tässä on optimisti vs. pessimisti.
Koitin puhua kerran järkeä, että jokainen meistä tekee elämässään virheitä ja ei ole tyytyväinen. Jos hän (äitini) eläisi uudestaan, välttäisi varmaan samat virheet. Hän sanoi olevansa tyytyväinen siihen, miten hänen elämänsä on mennyt ja eläisi sen samoin. Isäni oli keskustelussa mukana ja tokaisi "Et sinä minun kanssani olisi mennyt naimisiin" Äitipä tähän: "Olisin pysynyt sinkkuna"
Kertomienne mielipiteiden perusteella muistin heti tämän ja heijastin sanomanne asiat tähän hänen sanomaan lauseeseen "olisin pysynyt sinkkuna"
Ja joo, äitini on siinä iässä, että vaihdevuodet ovat nyt ajankohtaista. Mutta hän jaksoi joskus jopa puhua, ettei niitä tule kaikille. Eli tarkoitti varmasti tällä ettei hänellä niitä ole, eikä tule.
Muistinkin nyt tämän ajatukseni tuosta lauseesta "olisin pysynyt sinkkuna" ja siitä, josko hän on mustasukkainen. Ehkä hän tosiaan kadehtii minua, vaikka ei sanokaan poikaystävääni kunnolliseksi.
Olisiko sitten tosiaan vaihdevuodet menossa vaikka ei sitä myönnä, kun suuttuneena jostain (ei seurusteluuni liittyvästä) sanonut nyt pariin kertaan että poikaystävässäni on jotain epäilyttävää. Ensimmäisen kerran siitä sanottuaan kysyin asiaa myöhemmin kun taas olivat nähneet ja silloin hän sanoi poikaystävääni mukavaksi.
Eli, vihaisena: "siinä pojassa on jotain epäilyttävää"
Hyväntuulisena: "Hän on oikein mukava" tms.
Ota tästä nyt sitten selvää. Tarkoittaako vai ei.
Taitaa vaihdevuodet pelottaa, luulisin näin.
Tietysti olisi kiva että tulisivat toimeen.
Se kurja puoli, että olen lukiota lopettelemassa ja asunut tähän asti kotona. Eli olen vielä nuori ja asun kotona, poikaystäväni on pari vuotta vanhempi.
Äitiäni taitaa pelottaa se, kun poikaystäväni on jo aikuinen. Näin pelkää, että hänellä on jo perhe ja lapsia, mutta eronnut. Ja koska hän pelkää että tällainen on mahdollista, hän pelkää siten, mihin olen joutumassa.
Sai myös päähänsä jos se on rikoksia tehnyt.
Täytyy kai rikosrekisteri kiikuttaa vanhemmille niin olisi se osa niiden murheista pois.
Ollut kuitenkin tänään täysin normaali oma itsensä, eilen oli vielä outo ilmapiiri.
En vain saa ajatusta kiinni, mikä ongelma sillä nyt on. Ja kun vihaisena alkaa syytellä, hyväntuulisena on normaali. Tänäkin aamuna ollessaan oma itsensä, kerroin jo tulevaisuuden suunnitelmista aikeissa mennä poikaystävälleni ensi viikonloppuna, suhtautui sentään hyvin eikä alkanut höpistä että miksi sinne pitää mennä. Tosin sen verran se sanoi että mitä minun sinne pitää koulutöitä mennä tekemään. Tämä nyt oli arvattavissa. Oli vain taas hiljaa kun selitin asian.
Tuntuu vähän, että hänen ajatustensa taustalla on nyt jotain muuta. Varsinkin, kun tämä "siinä on jotain epäilyttävää" tulee aina vihaisena ilmi.
Viimeksi kun poikkesin päivärytmistä ja tulin hieman myöhemmin kotiin, siitä se taas alkoi.
Jos nyt kuitenkin kysyisin taas "vieläkö siinä on jotain epäilyttävää" vastaus saattaisi olla että on.
Ota tästä nyt sitten selvää. Saatteko te kiinni, mikä tässä mättää?
Äitisi on kuullut ns."kyliltä" jotain juttua poikaystävästäsi, jotain hänen menneisyydestään?
ja nyt yrittää kauttarantain noilla puheillaan saada selville että oletko sinä noista jutuista perillä ja pitävätkö ne ylipäätään paikkaansa.
Onko poikaystäväsi menneisyydessä jotakin mitä ei voi ihan kaikille kertoa?
Äitisi yrittää selvästi suojella sinua joltakin? miltä?
oman äitini kanssa!
Hän oli kuin tuuliviiri seurustellessani eikä sitten seurustelun lopettaminenkaan ollut hänelle mieleen. Hän muutti mieltään jatkuvasti ja sanoi, että onhan hyvä jos menet naimisiin ja sitten seuraavana päivänä oli ääni muuttunut kellossa.
Minusta siinä on kyllä muutakin kuin pelkkää huolta lapsen hyvästä. Ehkä äitisi pelkää oman elämänsä kuvioiden toistuvan sinun kohdallasi, jos hän kerran mieluummin olisi sinkku kuin isäsi kanssa naimisissa! Minun äitini oli onneton avioliitossaan ja varmaan pelkäsi uusintaesitystä.
Olin tuolloin jo yli parikymppinen, mutta asuin kotona ja se oli kyllä huono juttu - ei sen ikäisenä enää pitäisi vanhempien helmoissa pyöriskellä. Vanhempien mielipiteillä on hurjan suuri merkitys ja heidän ajatustensa jatkuva muuttuminen on rasittavaa juuri siksi.
Kerron vielä, että myöhemmin paljastui, että vanhempani tiesivät ystäväni isästä juttuja ja pelkäsivät ystäväni olevan isänsä kaltainen. Oli raukkamaista vaieta siitä asiasta, koska olisi toki ollut helpotus tietää mistä kaikki kiikasti. Jos ystävää moititaan, se saa aikaan helposti puolustusreaktion, vaikka moitteissa olisi perääkin...Ja näin voi nuori jatkaa huonoakin suhdetta vain vastustaakseen vanhempiaan.
Minusta äitisi ei osaa luottaa sinuun ja kykyysi valita ystäväsi oikein. Ja sitäpaitsi sinulla kuten jokaisella nuorella on oikeus tehdä omat virheensä myös...
Lisäksi vielä kerron, että olen ollut naimisissa yli 30 vuotta tuon "epäkelvon" miehen kanssa. Vanhempani eivät koskaan sulattaneet miestäni, hän ei ollut kyllin hyvä heidän mielestään.
Kerron vielä yhdestä tyttärestäni sen, että hänen valintansa olivat aika hurjia - hänellä oli aika hankalia suhteita, mutta en koskaan moittinut noita ystäviä enkä yrittänyt vaikuttaa hänen valintoihinsa - juuri omien kokemusteni pohjalta. Pelkäsin tietysti kuollakseni... Aikanaan sitten nuo ystävät jäivät ja nyt tytär on ollut jo vuosia naimisissa mukavan kaverin kanssa.
Äiti se sohvalla katsoo salkkareita, vilkaisin hieman alkua. Joku sanoi siellä "tuosta ei ole kuin harmia" äitini alkaa virnistellä minulle "siitäs kuulit"
Omapa on asiani, mutta en kauaa enää jaksa!!
Toinen kurja puoli, jos en vielä maininnut: Poikaystäväni ei saa tulla enää käymään, ei ole tervetullut.
Eräs seikka, jonka huomasin. Äitini piti exästäni, kunnes paljastui millainen oli ollut minua kohtaan. Tähän asti hän oli puhellut paljon hänestä ja sanoi minulle eräs päivä että mistäs sen tietää jos me yhteen palataan.
Olisiko vain taustalla että kaipaa häntä ja toivoi että palataan yhteen
(ovat melko samanlaisia)
Mutta en enää kauaa jaksa, jos äitini jatkaa samanlaista piikittelyä vihjailevasti, että olen valinnut seurani väärin.
Näin jälkikäteen tuli mieleen, kun kerroit jo olleesi 30vuotta naimisissa tämän miehen kanssa, josta vanhempasi eivät pitäneet. Kuinka he suhtautuvat tähän mieheen nyt?
Äitini on pelkäämässä pahinta, että poika odottaa suhteelta vain seksiä, huh heijaa.
Poikaystäväni ei ole edelleenkään tervetullut täällä käymään, vanhempani eivät halua kuulla koko ihmisestä.
Pitäisikö silti puhua edes joskus poikaystäväni kuulumisista ja hänen kanssaan vietetystä ajasta, vaikka he eivät haluaisi kuulla?
Asiahan on minun, mutta kohteliasiin tapoihin kuuluu kertoilla hieman omista kuulumisista.
Mutta mitenköhän nyt, kun vanhemmat eivät halua kuulla?
Tuntuu, että tilanne voi pahentua, jos en puhu. Eli minun pitäisi, vaikka he eivät halua hänestä kuulla.
Poikaystäväni on kertonut minulle kaiken nykyelämästään ja myös menneisyydestään, kouluvuodet ja nuoruus miten se meni.
Olenkohan muka sinisilmäinen, mutta luotan häneen.
Ongelmana on, etteivät vanhempani luota.
Äitini odottaa varmasti joka päivä ja toivoo, että meille tulisi ero.
Sen kun tietäisi, kauanko menee, että vanhemmat tottuvat.
Kummalle olet poikaystävän ottanut - itsellesi vai äidillesi?
Kukapa ei olisi toivonut, että vanhemmat ja kumppani voisivat tulla toimeen keskenään. Kaikista ei voi pitää, vanhempani eivät varmaan tuosta muutu. No ehkä tulevaisuudessa.
Päätän seurastani, pitäisihän sitä vanhempien pystyä luottamaan lapseensa, mutta eivät nämä ilmeisesti pysty.
Oma on asiani, kenen kanssa vietän aikaa. Mutta en myöskään jaksa sitä, kuinka nyt on ilmeisesti tullut kuvioihin piikittelyä ja vihjailua, ettei pitäisi koko ihmisen kanssa enää olla.
Ja kauankohan tätä jatkuu, kauankohan jaksan..
Vastaavassa tilanteessa on ollut hyvinkin moni, minunkin tuttavapiirissäni. Sulje korvasi äitisi jutuilta, kun huomaa että jutut eivät tehoa, niin hänen asenteensa ajan myötä muuttuu. Katkaise napanuora, ota etäisyyttä.
Ns. vaihdevuosilla ei ole mitän tekemistä asian kanssa. Kyse on tyttären poikaystävästä, ei äidin elämän vaiheesta, on se mikä hyvänsä.
Vanhemmilla on useinkin silmää enemmän kuin luullaankaan. Jos äiti on sitä mieltä, että tyttären poikaystävässä on jotain epäilyttävää, kannattaisiko ottaa ihan asian kannalta?
ONKO poikaystävässäsi jotain epäilyttävää? Tiedätkö tästä kaiken, mitä pitää tietää, ja onko kaikki päivänvalon kestävää? Entäs jos äiti kokemuksen suomalla ihmistuntemuksella näkee, että pojassa on jotain outoa, että tämä ei välttämättä ole luotettava kaveri tms.?
Itse jokainen kumppaninsa valitsee, mutta aika usein tehdään täysin vääriä valintoja, ja erittäin usein vielä juuri siksi, että vanhemmat vastustavat ko. liittoa. Uhallaankin otetaan juuri se, josta vanhemmat varoittavat. Sitten kyllä jälkeen päin itketään, mikä on tietenkin myöhäistä.
Näin tapahtui itsellenikin nuoruudessa. Olin niin nuori ja tulevaisuuteen luottava, etten nähnyt merkkejä, jotka äiti ja isä näkivät heti, ja muutenkin tiesivät silloisen poikaystäväni, myöhemmin aviomieheni, perheestä ja sen elämänarvoista. Minulle niillä asioilla ei silloin ollut mitään merkitystä, tärkeintä oli, että kaveri oli komea ja vakuutti rakastavansa minua. Se, että nyt viinaa kului paljon, sehän oli ohimenevä asia, tietenkin, minun mielestäni, eikä siihen pitänyt niin yksipuolisesti tuijottaa, kun oli kyse suuresta rakkaudesta. Ja jotain rötöksiäkin, nehän oli olleita ja menneitä...
Näistä ei varmaan ole kyse tässä tapauksessa (toivottavasti!) mutta jotain vaaraa äitisi tässä pojassa näkee. Kannattaisiko sinunkin pitää silmiäsi paremmin auki. Omaa kohtaloani en nimittäin suosittele.
Äitini oli käymässä kaupungilla ja toi minulle jonkun kulhon. Vetosi siihen siten, että "sitten pitää olla kiltisti, et ole enää missään tekemisissä sen kanssa"
Aion puhua täysin ulkopuoliselle, en jaksa enää kauaa.
Mutta taas, pitkän ajan kuluttua tämä uhoaminen taas alkoi "et ole enää tekemisissä"
JA "kiltisti" ?! Ilmeisesti olen se pikkulapsi.
En jaksa tätä enää kauaa :( Enkä tiedä mitä tekisin. Olen hukassa.
Ymmärrän äitisi käytöstä jos poikaystäväsi nimi on Abdullah, Leif, hän on tunnettu puolikriminaali tai vätys tyhjäntoimittaja.
Luottamus kusee. Äitini kävi huoneessani etsimäs jotain, muka omaa tavaraansa. "Raotti" vähän asiaa kuitenkin että mistäs sitä tietää mitä minä piilottelen. Eli jotain minulle kuuluvaa se oli etsimässä sillä aikaa, kun kuivasin hiuksiani.
On taas mukavaa, vähän aikaa oli jo rauhallista, mutta nyt taas ihan hullua tuo touhu.
Menee vuosi, että ne rauhoittuu suhteestani, mut millä se rauhottuis nuuskimasta asioitani.
Vaikka kuinka koittasin puhua, ettei minulla ole mitään, mitä se varmaan pelkää mul olevan, ei se usko, ei kuuntele.
Ylihuolehtivasta, ei tätä kauaa jaksa.