Pitäisikö laatia ruokalista?

minulla on ollut ogelmia laihdutuksen tai uuden keveämmän elämäntyylini kanssa. viikot menevät suhteellisen hyvin, en tiedä miksi, mutta v-loput ovatkin sitten todella vaikeita. pitäisi saada se viikon rytmi pysymään. olenkin miettinyt, auttaisiko minua jonkinlaisen ruokalistan tekeminen, että suunnittelisin koko v-lopun syömiset valmiiksi? yleensä ongelmana juuri kai on,etten keksi mitä kunnolista ruokaa tekisin, sitten syön jotain pientä, illalla olen nälissäni ja sorrun kaiken näköiseen syömiseen. olewn ehkä maailman huonoin ihminen keksimään mitä ruokaa tekisin..etenkin kun sen pitää olla terveellistä!
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin kyllahan monilla v-loput ovat juuri sita vaikeinta aikaa...niin myos minulla, ennen kun lahdin vaihtariksi. Ja taalla tulee asuttua perheessa jolla onj tietyt rytmit ja elavat erittain terveellisesti. Nyt pitaa pudottaa painoa kesaksi ennen kun palaan suomeen. Ihan vain kamppailulajin mielessa...olen aiemmin ortoreksian kanssa kamppaillut ja silloinkin nuo viikonloput olivat vaikeempia pitaa kuria. Kylla ehdottomasti vaikka ruokapaivakirjan pitaminen auttaa, ja keksia itselleen jotain ohjelmaa ettei jaa sohvan pohjalle makaamaan. Esim. laskettelu, hiihtoretki perheen kanssa(jos on)...tai ystavan kanssa kaupungille ikkunaostoksille;) Sitten jos haluaa jotain hyvaa niin tekee vaikka kiisselia ja makeuttaa makeutusaineella ja marjat ovat hyvia/hedelmat. Ja dipin kun sekoittaa rasvattomaan kermaviiliin ja sitten dippailee vihanneksia. Minulla ainakin toimii nama!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmissa :( kirjoitti:

minulla on ollut ogelmia laihdutuksen tai uuden keveämmän elämäntyylini kanssa. viikot menevät suhteellisen hyvin, en tiedä miksi, mutta v-loput ovatkin sitten todella vaikeita. pitäisi saada se viikon rytmi pysymään. olenkin miettinyt, auttaisiko minua jonkinlaisen ruokalistan tekeminen, että suunnittelisin koko v-lopun syömiset valmiiksi? yleensä ongelmana juuri kai on,etten keksi mitä kunnolista ruokaa tekisin, sitten syön jotain pientä, illalla olen nälissäni ja sorrun kaiken näköiseen syömiseen. olewn ehkä maailman huonoin ihminen keksimään mitä ruokaa tekisin..etenkin kun sen pitää olla terveellistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu