Hei!
Olen vasta 21-vuotias nuori nainen, mutta olen muutaman kerran joutunut pettymään suhteisiini todella pahasti.
Tällä hetkellä seurustelen ihanan miehen kanssa. Tai niin ainakin luulen. Suhteemme on melko tuore ja ehkä on nyt se vaihe, kun ns. alkuhuuma on hieman takanapäin. MUTTA MUA PELOTTAA, voi luoja että mua PELOTTAA!!!
Jotenkin tuntuu, että oon se, kumpi on enemmän ihastunut osapuoli. Olimme ennen toisillamme lähes jokainen yö, nukuimme siis aina yhdessä. Nyt mieheni sanoo olevansa kipeä ja epäilen heti. En sitä, että hän olisi uskoton, vaan sitä että pian tulee vasten kasvoja jotain... jotain, mikä saa mut murtuun. Tyyliin, "tää ei toimi" tai jotain vastaavaa...
Niin mulle käy aina...
Vaikka itse sanonkin, olen melko kaunis ja itseeni on helppo ihastua. Mutta miksi minusta päästetään loppujen lopuksi niin helposti irti? Enkö "arjen koittaessa" olekaan enää niin mukavaa seuraa? en enää kelpaakkaan...
Mikä mussa voisi olla vikana?
Tätä kirjottaessa meidän pitäisi miehen kanssa tänään nähdä, mutta oon varautunu jo siihen, että pian tulee viestiä ettei tänään käviskään... Itken jo valmiiksi :(
Olen vasta 21-vuotias nuori nainen, mutta olen muutaman kerran joutunut pettymään suhteisiini todella pahasti.
Tällä hetkellä seurustelen ihanan miehen kanssa. Tai niin ainakin luulen. Suhteemme on melko tuore ja ehkä on nyt se vaihe, kun ns. alkuhuuma on hieman takanapäin. MUTTA MUA PELOTTAA, voi luoja että mua PELOTTAA!!!
Jotenkin tuntuu, että oon se, kumpi on enemmän ihastunut osapuoli. Olimme ennen toisillamme lähes jokainen yö, nukuimme siis aina yhdessä. Nyt mieheni sanoo olevansa kipeä ja epäilen heti. En sitä, että hän olisi uskoton, vaan sitä että pian tulee vasten kasvoja jotain... jotain, mikä saa mut murtuun. Tyyliin, "tää ei toimi" tai jotain vastaavaa...
Niin mulle käy aina...
Vaikka itse sanonkin, olen melko kaunis ja itseeni on helppo ihastua. Mutta miksi minusta päästetään loppujen lopuksi niin helposti irti? Enkö "arjen koittaessa" olekaan enää niin mukavaa seuraa? en enää kelpaakkaan...
Mikä mussa voisi olla vikana?
Tätä kirjottaessa meidän pitäisi miehen kanssa tänään nähdä, mutta oon varautunu jo siihen, että pian tulee viestiä ettei tänään käviskään... Itken jo valmiiksi :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihan vastaava tilanne mut päin vastoin tuossa vuosia sitten olen tosin pal vanhempi ku sä mut puoliso puolestaan sun ikiä ikinä en unohda mut niin ne asiat vaan muuttuu aina hunompaan suuntaan:(
Aikas paha on alkaa arvailemaan, mutta ehkä kysymys ei ole siitä ettet olisi tarpeeksi hyvä. Kun suhde alkaa niin jossain vaiheessa on vähän pakkokin kysyä mihin se johtaa ja onko intressit molemmilla samat vai ei. Jos tämä pystytään käymään läpi melko varhaisessa vaiheessa niin mahdolliset vahingot jää minimaalisiksi mikäli huomataan ettei ehkä sittenkään ole niin paljoa yhteistä jotta kannattaisi jatkaa väkinäisesti suhdetta.
Ihmiset rakastuu todella helposti ja se rakastuminen on mielenhäiriö joka tekee sokeaksi ja saa ihmisen tekemään erilaisia asioita jotka kaikki ei välttämättä ole järkeviä. Se että kerrotaan ihanasta suhteesta joka kuitenkin muuttui täydelliseksi katastrofiksi niin tätä kuulee enemmän naisten kuin miesten suusta vaikka naiset ovat kumppanin suhteen valikoivampia. Eli huomataan ettei sitä kumppania sitten tunnettukaan juuri ollenkaan koska se alussa koettu häikäisi kuin kiiltokuva. Eli jos vain ajaudutaan tai heittäydytään suhteisiin niin ne ei välttämättä kestä saatika pääty hyvin.
Suhde vaatii alkaakseen ja toimiakseen: uskallusta, malttia, keskustelua ja sitä rakkautta ja näitä vaaditaan molemmilta. Itseltään voi kysyä voisiko näissä tai näiden puutteissa olla syy tilanteeseesi.
miesten makuun. Roikkuja. Liimautuja. Läheisriippuvainen. Itsetunnoton. Yök.
Kaunis kuoresi ehkä lupailisi parempaa itsetunoa, ja miehet yllättyvät aivottomuudestasi?
Etsi itsesi ennen seuraavaa seurustelua.
ps. miesten perään ei itketä...
Sä kirjoitit tuon ihan omista lähtökohdistasi, et aloittajan, koska sillä ei ole peilauspintaa aloitukseen. Ensinnäkin mikä tarve sulla on haukkua ihmisiä, jotka kiinnostuvat toisista, etkö itse kestä sitä, että susta kiinnostutaan, vai häpeätkö sinä sitä, että sinä kiinnostut. Siinä ei ole mitään hävettävää, ei myöskään siinä, että tunnustaa tunteensa. Se ei tee kenestäkään roikkujaa eikä liimautujaa. Sinun ahdistuksesi ei tee toisesta läheisriippuvaista tai itsetunnotonta tyrkkyä.
Tässä kyllä kyseenalaistaa sen, kuka on aivoton?
Ihminen voi olla täysin sinut itsensä kanssa. Silti tosiasia on, että välillä väistämättä tapaa myös huonoja ihmisiä, jotka eivät ole sitä mitä antavat ymmärtää, vaan itsekkäitä ja julmia, eivätkä kykene empatiaan, lisäksi osalla on juuri noita kirjoittamiasi ennakkoluuloja, jotain häpeää tai ahdistusta kiinnostumisesta, eivätkä osaa ottaa itse mitään vastaan, eivät kyllä myöskään antaa.
Kyllä asioita voi ja saa surra. Jos pettyy toiseen, ne asiat kannattaa käydä itsensä kanssa läpi ja mennä eteenpäin. Ei sillä mitään voita, että kieltää asioita.
Jos oma itsetunto on niin heikoilla, että saa tuollaisen kohtauksen jonkun kiinnostumisesta, niin varmaan kannattaa itse vetää johtopäätökset omasta käyttäytymisestä ja tutkailla sinne peiliin.
semmoinen pirun vaikea ihminen tutustua, jonka kanssa pitäisi osata pelailla ja leikkiä saavuttamatonta ja jotakin muita teinileikkejä ym paskaa, tai ahdistut. Että olet rasittavan ja kylmän tuntuinen tapaus!
Sieltä se totuus tuli! Toki olisit voinut muotoilla asian rakentavammin. Ilmaisit sen aika loukkaavalla tavalla, mutta totuus on juuri kuten kirjoitit.
Ennen sitä, kannattaisi ottaa ihan rauhallisesti päivä kerrallaan. Kolahdus on juuri sellainen sana, joka voidaan ottaa positiivisena tai negatiivisena. Ero on kolahdus, uusi ihastuminen on kolahdus... Joka kerta se tuntuu yhtä voimakkaasti.
Sinussa ei ole mitään vikaa. Aletaan siitä.
Vanharouva töissä opetti minulle kerran että eron jälkeen pitäisi olla yksin kunnes se alkaa tuntua luontevalta ja mukavalta. Sen jälkeen voi alkaa taas etsiä uutta. Muuten liika etsiminen ja jatkuva onnistumisen odottaminen saa aikaan juuri tuon kertomasi "mulle käy aina niin" -tunteen.
Sinulla on aikaa. Käytä sitä ja opi tuntemaan itseäsi. Sen jälkeen on helpompaa tuntea muitakin ja löytää etsimäsi. Ensin pitää vain tietää, mitä etsii.
Eikö ollutkin helposti sanottu.