Mutta omalla tavallaan äärimmäisen helpottavaa. Se on monessa mielessä roikkunut ilmassa jo pitkään, mutta nyt sinä pistit sille pisteen ja hyvä niin. Nyt pystyn ehkä keskittymään oman avioliittoni lopettamiseen.
Aikamme oli väärä, et oikein pystynyt ikinä antautumaan täysin, eikä siitä voi syyttää, minähän petin puolisoani olemalla sinun kanssa. Kaikenkaikkiaan siitä aiheutui melkoinen ristiriitainen sekamelska. Olin sinun puoliso olematta sitä kuitenkaan. Rakastan sinua edelleen mutta jokin on nyt muuttunut, itsetuntoni on täysin nolla. Siitä huolimatta ymmärrän, että jopa minä ansaitsen olla erityinen enkä vain joku muiden joukossa, sekä vieläpä tulla huomioiduksi, en välttämättä julkisesti, mutta yksityisesti. Minä ansaitsen sen sillä sellaisena minä pidin/pidän sinua. Ja jos minä tunnen niin sinua kohtaan niin on pakko olla olemassa joku kenelle minä olen samanlainen, toivottavasti vain kohtaan hänet ennenkuin se on liian myöhäistä.
En ole katkera, toivottavasti et sinäkään, olen huojentunut. Niin kuin alussa totesin olen myös helpottunut, nyt katselen lapsiani ja olen onnellinen heistä ja heidän leikeistään. Siitä kuinka he piirtelevät, leikkivät jne. Aiemmin en ehkä täysin osannut nauttia niistä, ehkä en aina tule samalla tavalla "näkemään ja kuulemaan" kuinka he leikkivät, mutta rakastan heitä aina. Tästä hetkestä alkaen olen minä kaikkine vikoineni ja omituisuuksineni, mutta olen kuitenkin minä. Kiitos sinulle siitä, huomisesta alkaen olen työkaveri, valitettavasti mutta kuitenkin. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen päiväkirja merkintäni tänne. Kaikenkaikkiaan uskon edelleen siihen yhteen ja ainoaa oikeaan, se vain ei aina onnistu.
Aikamme oli väärä, et oikein pystynyt ikinä antautumaan täysin, eikä siitä voi syyttää, minähän petin puolisoani olemalla sinun kanssa. Kaikenkaikkiaan siitä aiheutui melkoinen ristiriitainen sekamelska. Olin sinun puoliso olematta sitä kuitenkaan. Rakastan sinua edelleen mutta jokin on nyt muuttunut, itsetuntoni on täysin nolla. Siitä huolimatta ymmärrän, että jopa minä ansaitsen olla erityinen enkä vain joku muiden joukossa, sekä vieläpä tulla huomioiduksi, en välttämättä julkisesti, mutta yksityisesti. Minä ansaitsen sen sillä sellaisena minä pidin/pidän sinua. Ja jos minä tunnen niin sinua kohtaan niin on pakko olla olemassa joku kenelle minä olen samanlainen, toivottavasti vain kohtaan hänet ennenkuin se on liian myöhäistä.
En ole katkera, toivottavasti et sinäkään, olen huojentunut. Niin kuin alussa totesin olen myös helpottunut, nyt katselen lapsiani ja olen onnellinen heistä ja heidän leikeistään. Siitä kuinka he piirtelevät, leikkivät jne. Aiemmin en ehkä täysin osannut nauttia niistä, ehkä en aina tule samalla tavalla "näkemään ja kuulemaan" kuinka he leikkivät, mutta rakastan heitä aina. Tästä hetkestä alkaen olen minä kaikkine vikoineni ja omituisuuksineni, mutta olen kuitenkin minä. Kiitos sinulle siitä, huomisesta alkaen olen työkaveri, valitettavasti mutta kuitenkin. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen päiväkirja merkintäni tänne. Kaikenkaikkiaan uskon edelleen siihen yhteen ja ainoaa oikeaan, se vain ei aina onnistu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.