Turhauttaa tämä oma tilanteeni. Olen jo kolmekymppinen nainen, enkä ole seurustellut koskaan. En ole enää pitkään aikaan jaksanut edes yrittää tutustua kehenkään, edes huomata mahdollisia kiinnostavia miehiä, kun tuntuu siltä, ettei se kannata kuitenkaan.
Seksiä kait olisi minullekin tarjolla, yhden yön juttuja ainakin, mutta kun se ei riitä minulle. Seksiä saisin, mutta rakkautta, sitä että joku rakastaisi minua en ole kokenut koskaan. En tiedä, mikä minusta puuttuu, mikä muissa naisissa on joka tekee mahdolliseksi sen, että heihin rakastutaan
Nyt varmaankin joku ihmettelee mitä valitan, saanhan edes seksiä. Ja välillä mietin itsekin, että kaitpa se on oltava tyytyväinen siihen mitä saa, eikä odottaa mahdottomia. Minun kohdallani rakkaus on ilmeisesti se mahdottomuus. Mutta miksi en pysty siihen ?
Seksiä kait olisi minullekin tarjolla, yhden yön juttuja ainakin, mutta kun se ei riitä minulle. Seksiä saisin, mutta rakkautta, sitä että joku rakastaisi minua en ole kokenut koskaan. En tiedä, mikä minusta puuttuu, mikä muissa naisissa on joka tekee mahdolliseksi sen, että heihin rakastutaan
Nyt varmaankin joku ihmettelee mitä valitan, saanhan edes seksiä. Ja välillä mietin itsekin, että kaitpa se on oltava tyytyväinen siihen mitä saa, eikä odottaa mahdottomia. Minun kohdallani rakkaus on ilmeisesti se mahdottomuus. Mutta miksi en pysty siihen ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeksi suorapuheisuuteni ja törkeyteni, mutta totuus on totuus.
Miehet voivat rakastaa vain hyvännäköisiä naisia. Mies voi olla kuinka paskiainen/kusipäinen/hyväksikäyttäjä/väkivaltainen paska, mutta kaunis nainen saa arvoistaan kohtelua (kunhan vain pillua tulee usein).
Rumat/lihavat naiset kelpaavat sitten vain näihin yhdenillanjuttuihin, kauniin naisen korvikkeeksi pillun osalta.
Faktat ovat faktoja...
Olet varmaankin siis (yleiseltä mielipiteeltä) ruma/lihava. Elä välitä, niin olen minäkin, sillä erotuksella tosin, että olen mies enkä saa siis edes yhdenillanjuttuja.
traumat ovat vieneet kyvyn ns. "rakastua". Muistan itsekin kun nuorena kokemattomana poikasena rakastuin herkästi milloin keneenkin tyttöön, vaan kun vuosia vieri ja takkiin tuli enemmän sillä osastolla, niin huomaan nykyään olevani melko tunteeton kyynikko.
Ihastuin kerran tuollaiseen ja vieläpä aika rajusti. Ihailin hänen älyään ja hänellä oli mielestäni vetävä kroppa ja kasvot - sekä hyvin erikoinen (ja minua miellyttävä) luonne.
Tapailimme jonkin aikaa. Hänen selvä ongelmansa oli että hänen oli hyvin vaikea antaa vastinetta tunteilleni. Minä kerroin tunteistani, huomioin häntä, kosketin (nimenomaan kauniisti ja herkästi koska halusin olla hänelle hyvä ja kaipasin hänen läheisyyttään). Hän oli hyvin vaisu vastineissaan, ei koskaan edistänyt tilanteita ja hyvin harvoin näytti välittävänsä.
Välimatkamme takia vietin paljon yksin ja omalla tahollani kaipasin ja paloin tuota naista varten. Kaipasin vain hänen osallistumistaan. Lopulta annoin hänelle täyden rehellisen tilinteon tunteistani ja tahdostani olla hänen kanssaan ja kaipuustani sitä kohtaan että saisin häneltäkin huomiota - hän ei siis koskaan ollut negatiivinen minua kohtaan vaan aina otti minut vastaan ja teki sinänsä kauniita eleitä, oli kohtelias jne...
Tunnustettuani tunteeni ja tahtoni jäin odottamaan häneltä vastinetta. Edes jotain.
Sitä ei tullut koskaan. Petyin ja hävisin pois.
En luonnollisestikaan voi tietäväni, mitä kertomasi nainen tuossa tilanteessa on ajatellut, mutta jotain ajatuksia tuosta tuli mieleeni. Olen nimittäin kerran ollut mahdollisesti samanlaisessa tilanteessa ja toiminut yhtä passiivisesti.
Suurimpana syynä omalla kohdallani tuohon passiivisuuteeni oli silloin mieletön epävarmuus. Jatkuva epäilys siitä, että mies vain huijaa minua ja pilailee kustannuksellani. Tiedän, ettei minulla olisi oikeastaan ollut oikeutta ajatella näin, mutta en saanut noita ajatuksia pakotettua pois mielestäni.
Tunsin itseni onnelliseksi hänen kanssaan, mutta aina silloin tällöin tapahtui kaikenlaisia asioita, sinänsä kylläkin pieniä, jotka saivat epäilykseni heräämään. Kenties ne olivat vain inhimillisiä puutteita, mutta jokin jäi vaivaamaan minua tapahtuneessa.
Lisäksi olen joissain asioissa erittäin huono tulkitsemaan toisia ihmisiä, tuota mitä sanattomaksi viestinnäksi kutsutaan. Tämä lisäsi epävarmuuttani, sillä en ollut varma siitä, että näinkö tuossa miehessä oikeita tunteita, vai kuvittelinko vain kaiken.
Muut tapahtumat elämässäni sitten veivät minut muualle asumaan, enkä ole ollut tuon miehen kanssa sen jälkeen tekemisissä. En koskaan saanut selville totuutta siitä, oliko hänellä tunteita minua kohtaan vai oliko kaikki pelkkää teeskentelyä. Täytyy myöntää, että jollain tasolla asia vaivaa minua vieläkin, se että kaikki jäi eräällä tavalla välillämme kesken, eikä asioille tullut selkeää päätepistettä.