Olen ainoa ihminen, jonka kanssa lähes 8-kymppiset vanhempani ovat säännöllisesti yhteydessä. He eivät ole väleissä keskenään, vaan asuvat eri puolilla maata, äiti vielä omassa kodissaan, isä vanhainkodissa. He saavat muilta lähisukulaisilta vain joulukortin, vaikka osa asuu samassa kaupungissa. Muut sukulaiset, edes omat sisarukset, eivät vain ole kiinnostuneita heistä. Kummallakaan vanhemmalla ei myöskään ole läheisiä ystäviä. Olen ainoa lapsi. Ellen minä soittelisi ja kävisi silloin tällöin, kukaan ei sitä tekisi. Tämä ahdistaa minua ja rasittaa välejämme. Pidän itsekkäänä sitä, etteivät ole varmistaneet itselleen laajempaa sosiaalista verkkoa, vaan luottavat täysin minun tukeeni. Viime vuosina olen pitänyt heihin yhteyttä lähinnä vain velvollisuudesta eikä siksi, että todella pitäisin heidän seurastaan. Mikä ratkaisuksi?
Täysin yksinäiset vanhemmat
Pyyhe kehään
192280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
alat ajattelemaan omilla aivoillasi.
Tänne nettiin kirjoittamallako luulit saavasi ratkaisun. Täällä kirjoittajakunta on keskimäärin neljätoistakesäisiä.
Taidat olla se ainoa 14-vuotias täällä. Oliko mukava solvaista heti aamusta pahaa oloasi eteenpäin?
Tiedoksesi, kyllä me 4-kymppisetkin täällä vierailemme.
typeryytesi,voi helevata sentään.Ja tässä muuan yli 50v,että sillai.
on keskustelu- ja mielipiteiden vaihto sivut,jos et ole vielä ymmärtänyt.
Ei kai kukaan pidä vanhempiensa seurasta enään sitten kun he tulevat tarpeeksi vanhoiksi. Se muistuttaa lapsia myös omasta kuolevaisuudestaan, siksi monet ei halua käydä edes katsomassa vanhempiaan.
Kyse onkin kiintymyksestä ja siitä, että antaa vanhemilleen sen saman huolenpidon takaisin mitä itse on lapsena saannut. Tai näin ainakin itse ajattelen. Enkä näin ollen näe tässä velvollisuudessa mitään ylitsepääsemätöntä rasitetta.
Mutta todellakin, ei ole sinun vastuullasi se, etteivät he ole pystyneet pitämään ystäviään ja sukulaisiaan lähellä. Mutta silti, miltä luulet heistä tuntuvan, jos sinäkään en enään vieraile?
luulisin,että tuota huolenpitoa antaa vanhemmilleen ihan mielellään, JOS sitä on joskus saanut heiltä lapsena.
Mutta jos lapsuus on ollut suorastaan kamala, eikä vanhemmat ole välittäneet (ei siis ole saanut heiltä tukea eikä turvaa)
, niin ymmärrän kyllä että ei paljon huvita heitäkään paapoa.
terv. samassa jamassa ap:n kanssa oleva
Olen myös ainoa lapsi, jonka vanhemmat ovat erakoituneet muusta maailmasta jo aika päivää sitten. Kuinka monesti sitä on toivonut, että olisi edes yksi sisarus jakamassa kaiken tuskan, mitä juuret ovat antaneet, tai että olisi "normaalit" vanhemmat.
Ihmisten on yleensäkin vaikea ymmärtää asioita, elleivät itse ole samaa kokeneet.
Ottaisit rennommin! Kohta ne kuule kuolee pois rasittamasta sinua!
Elämäntapa, jossa ei "varmisteta itselle laajaa sosiaalista verkostoa" vanhuudenpäiviksi tai muuten vain, voi olla myös ihmisen oma, tietoinen valinta.
Tänä yltiö-sosiaalisuuden aikakautenakin on paljon ihmisiä jotka tykkäävät elellä omassa rauhassa.
Itse olen persoona joka viihtyy vallan mainiosti omassa seurassaan. Ja voitte olla varmoja että on rasittavuuteen saakkaa saanut kuunnella voivotteluja "yksinäisyydestäni". Yleensä enisten voivotteluja kuulee "sosiaalisilta" henkilöitä, joilla on minuus hukassa kun kännykkä katoaa 5 minuutiksi, tai jopa ypöyksin vessassa käynti ahdistaa.
Mutta tosiaan on ymmärrettävää, että esimerkiksi alkuperäisen kirjoittajan tekstistä paistaa huoli vastuusta, jonka kantaa vanhemmistaan yksin, ainoana lapsena. Neuvoisin häntä ottamaan yhteyttä reippaasti kodinhoitopalveluun, näin vastuuta hieman jaettaisiin pois yhden lapsen harteilta, kun vanhuksen oven takana/kodissa vierailisi säännöllisesti per viikko toinenkin aikuinen.
Kun vanhemmat eivät halua ulkopuolista "tsekkaajaa", vaan ainokaisensa.
Hän on ainoa lapsi ja huonokuntoiset vanhemmat asuvat kahdestaan toisella puolella Suomea. Mitään apua ei huolita; varsinkaan ulkopuolista.
Hirvittävää katsoa puolisoni tuskaa vanhempiensa puolesta...omatunto käskee pitää heistä huolta vaikka lapsuuden painajaiset ovat jättäneet pysyvät jäljet sieluun. Nyt on taas talviloma alkamassa..pakko mennä käymään heidän luonaan. Mieheni on jo valvonut taas muutaman yön asian takia ja todella kaivattu loma menee hukkaan, kuten kaikki muutkin pitemmät vapaat...
Miten voi jättää vanhukset oman onnensa nojaan?
Tota joo. Kun tässä tapuksessa vanhemmilta ei kysytä sattuisko heitä huvittamaan ulkopuolinen apu. Nimittäin jos sun omat voimat ja jaksaminen tulee tien päähän siinä määrin että tekee mieli heittää "pyyhe kehään", niin ulkopuolinen apu tulee ainaski silloin ajankohtaiseksi, kun sä et enää yksinkertaisesti jaksa.
Eli sanoppa tuo heille, että et yksin jaksa huolehtia ja haluat jakaa vastuun. Halusi ne sitten tai ei.
Itselläni oli sama tilanne. Sitten lähdin ulkomaille miehen ja työpaikan perään. Mietin asiaa hetken, mutta vanhempani eivät kuitenkaan menneet hyvän suhteen ja mielenkiintoisen työpaikan edelle. Rajansa sillä, miten paljon lasten täytyy uhrautua vanhempiensa vuoksi. Eivät normaalit vanhemmat tätä toivokaan. Käyn katsomassa vanhempiani kun olen Suomessa ja soittelen silloin tällöin. Uskon heidän olevan onnellisia silloin, kun minulla menee hyvin.
Joo, en ymmärrä,sama täällä, kuin miehen äiti valitta, että ei ole ketään, vaikka saattanut tähän maailman kuusi lastakin ja elänyt 82v.
Oma vika! Sukulaisten kans ei olla koskaan osattu tulla toimeen ja aina vali-vali kaikista asioista, kuin käydään siellä. Kyllä nyt jo tän ikäiset ihmiset - pitää osata olla yksinkiin ja tyytyä siihen mitä heillä on - vanhuus! On niitä iloisiä ja tyytyväisiä ja lempeitä vanhuksiäkin ja He voi hyvin eikä aina aina valitta!
Minulla oli sama tilanne, mutta oli onneksi useamopia sisaruksia. Vuorotellen pidimme yhteyttä.
Ota esimerkiksi määräpäivä, jolloin soitat lyhyen puhelun "mitä kuuluu". Mieti sopiva vierailuväli ja noudata sitä sitten. Muun ajan voit elää omaa elämääsi. Kun teet siitä säännöllisen toimintamuodon, sopii se varmasti äidillesikin.
Onko omat välisi muuhun sukuun kunnossa? Jos on, etkö voi sanoa jollekin sukulaiselle, että vanhem,pasi kaipaisivat juttuseuraa?
Isäsi tilanne on parempi vanhainkodissa, siellä on pakostakin seuraa joka päivä.
Monissa kaupungeissa on ikäihmisten päiväkoteja, kaupungin järjestämiä, koeta ottaa selvää, soipisiko äitisi ruveta käymään. Ainakin minun kotikaupungissani päiväkerhossa kävijät ovat ihan täyspäisiä, monia harrastuksia harrastavia ikäihmisiä. Kerhoa vetää ammatti-ihmiset.
Kaikki vanhat ihmiset eivät viihdy toisten vanhusten seurassa ja ajatus vanhojen päiväkodista saattaa olla kauhistus, mitä en toisaalta ihmettele. Jos itse on hyvässä kunnossa ja kiinnostunut maailman tapahtumista, on hirvittävän tylsää olla huonokuntoisten vanhusten kanssa, jotka puhuvat vain lääkkeistään ja vaivoistaan ja lapsenlapsistaan eivätkä juuri pääse liikkumaan ulkona. Sikäli ymmärrän, että jotkut ikäihmiset erakoituvat.
Kerroit soittelevasi silloin tällöin ja vierailevasi vielä harvemmin. Hoidat vain velvollisuutesi ja se on oikein.
Jos sinua todella vaivaa heidän erakoituminen, kyseleppä äitisi naapuristossa jos joku voisi piipahtaa kerran pari viikossa hänen luonaan vierailulla. Vaikka vain vähän aikaa, kuitenkin sen verran että äitisi voisi vaihtaa muutaman sanan toisen elävän kanssa. On oikeutettua että tarjoudut maksamaan naapurin ajasta. Voit varovaisesti mainita että haluaisit tarjota hänelle kahvit aina seuraavalla vierailullasi tai jos hän haluaisi sen mieluummin euroina - sekin sopisi sinulle.
Vanhusten kerhoissa ei ole mitään pahaa, eivät kaikki siellä vierailevat ole puolikuolleita tai seniilejä. Päinvastoin, suuri osa on hyvinkin aktiivista ja hauskaa jutteluseuraa ( oman äitini mukaan). Ehkä muutaman kerran voisit alussa mennä sinne hänen mukanaan?
Toinen hengitysreikä on seurakunnan tarjoamat tilaisuudet.Osallistujina kaikenikäisiä, eri ammattien harjoittajia.
Entäs kirjastojen tarjoamat ilmaiset aktiivisuudet?
Saattaa todellakin olla että äitisi on vuosien mittaan niin arkautunut seurustelemaan kenenkään kanssa että hän todellakin tarvitsee (aluksi)tukeasi.
Isäsi onkin muiden seurassa, mutta aivan varmasti hän aina odottaa vierailujasi. Voisitko ottaa jonkun ystävistäsi mukaan, saisi juttelutuokiot hiukan uutta "verta"?
Äitini vääntäisi niskani nurin - näin siis kuvaannollisesti, hän on väkivallaton - jos yrittäisin löytää hänelle apua tai seuraa, jota ei halua. On hänessä vielä sen verran ytyä ;-)
Sittenhän sinä tuskailet aivan suotta!
Jos todellakin on niin ettei äitisi halua seuraa, että hän todellakin on onnellinen aivan yksin, onko siinä mitään pahaa?
On totta että tuollainen elämä kuulostaa luonnottomalta mutta turhaan sinä sitten syyttelet muita etteivät vielaile äitisi luona. He ovat ilmeisesti saaneet tietää jo aikoja sitten ettei heidän seuraansa kaivata.