kuuluisi kai resepteihin, mutta silti

täällä vastataan paljon enemmän kysymyksiin kuin resepti osiossa. eli, onko vinkkejä tai siis reseptejä kiinalaiselle ruualle, joka olisi kuitenkin suht vhh?? rakastan kiinalaista ruokaa ja puikoilla syömistä, mutta harmikseni niissähän on aina riisiä tai nuudelia mukana ja paljon..eli reseptejä tulemaa, myös muita puikoilla syötäviä makupaloja saa ehdottaa! olen kiitollinen jos autatte.
9318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Riisit voit hyvin korvata kukkakaalirouheella jonka vain lämmität pikaisesti ennen tarjoilua. Samoin nuudellit voit korvata ohuilla kaali suikaleilla jotka myös pikaisesti pyöräytät pannulla. Possua tai kanaa suikaleina vokaten kiinalaisittain maustaen. On hyvinkin puikoilla syötävää VHHta ja maku on itämainen:D

Äänestä

ohjeen Atkinssin keittokirjasta. En ole vielä itse kokeillut, mutta vaikutti niin herkulliselta että tulen kokeilemaan.

neljälle:
675 g härän sisäfilettä
0,9 dl maustettua seesamöljyä
3/5 dl tamarisoijakastiketta
vastajauhettua mustapippuria
225 gr viipaloituja siitakesieniä
1 sipuli
125 g bambunversoja
3 sellerinvartta
225 g pinaattia
2 rkl sakea
1 1/4 dl lihalientä

Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi ja ruskista isolla paistinpannulla molemmin puolin. Käytä paistamiseen puolet seesamöljystä. Ripottele lihan päälle pippuri ja puolet soijakastikkeesta ja ota pois pannulta.
Siivuta sipuli, bambunversot ja sellerinvarret. Höyrytä, valuta ja hienonna pinaatti.
Lämmitä loput seesamöljystä ja paista kolme minuuttia sieniä. sipulia ja bambunversoja sekä selleriä. Lisää liha, pinaatti, loput soijakastikkeesta, sake ja lihaliemi, sekoita. Hauduta hiljaisella tulella 3 minuuttia.

annoksessa:
hiilareita 12,4g
kuitua 4,7g
proteiinia 36g
rasvaa 48g
kaloreita 646

Äänestä

Laitat vaan wok-vihanneksia lisää, sillä hoituu ihan hyvin. Duunia lähellä on aasialainen, jossa on tarjolla myös kasviswokkia, mä täydennän annosta sillä.

Tilauspaikoissa voi tulla ongelmia kun tarjoilijoiden kielitaito ei riitä.

Äänestä
  • VHH:n kanssa kun tarjoilijat eivät sellaista ymmärrä. VHH:n ehdottomuus ja rajoittuneisuus on asia joka tuottaa omat ongelmalliset kuvionsa vähän joka puolella.

    Äänestä

  • on ongelmia kirjoitti:

    VHH:n kanssa kun tarjoilijat eivät sellaista ymmärrä. VHH:n ehdottomuus ja rajoittuneisuus on asia joka tuottaa omat ongelmalliset kuvionsa vähän joka puolella.

    jolla ei ole kokemusta asiasta.
    Näin VHH:ta usemman vuoden noudattaneena voin sanoa että ei ole ollut ongelmia ravintoloissa. Ongelmia esiintyy vain tämä palstan trollien mielikuvituksissa.

    Äänestä

  • trolli... kirjoitti:

    jolla ei ole kokemusta asiasta.
    Näin VHH:ta usemman vuoden noudattaneena voin sanoa että ei ole ollut ongelmia ravintoloissa. Ongelmia esiintyy vain tämä palstan trollien mielikuvituksissa.

    Ei kai niissä paikoissa olekaan ongelmia joissa ateria voidaan rakentaa tilaustyönä. Mutta silti se on erikseen tilattava ja monasti on niin että se vaatii erityisjärjestelyjä. Laktoositonta yms. löytyy usein tiskiltäkin mutta ei VHH:ta.

    Niin, koko ajan VHH:laisen pitää olla kinumassa jotain mitä ei normaalissa menyyssä ei ole. Ja aina pitää maksaa vähän extraa ja joka paikassa ei siltikään voida toivomuksia toteuttaa.

    On tätäkin koettu vaikka ei omakohtaisesti vaan seurueessa. ja yritäpä saada lentokoneessa VHH-annos.

    Äänestä

  • pectopah NOIR kirjoitti:

    Ilmeisesti VHH aiheuttaa kielitaidottomuuttakin, koska se nyt on ainoa ongelma tilauksessa. Pikaruokaputkia lukuun ottamatta aina on saanut hiilarilisäkkeen korvattua vihanneksilla. Nakkiputkaruoka kuuluukin sinne RHH:n puolelle.

    Ravintoloiden idea on täyttää asiakkaiden toiveita, ovat yleensä hyvin joustavia toiveiden suhteen koska tyytyväinen asiakas palaa takaisin. Seurueen ruokaillessa paikassa huviin tapoihin kuuluu ilmoittaa erityistoiveet etukäteen, onnistuu vegaaneiltakin niin miksi ei sitten VHH:laisilta?

    Viimeksi lennolla söin kokojyväsämpylän, on vähän ylärajoilla noudattamassani Motignacin dieetissä.

    Äänestä

  • pectopah NOIR kirjoitti:

    Ei kai niissä paikoissa olekaan ongelmia joissa ateria voidaan rakentaa tilaustyönä. Mutta silti se on erikseen tilattava ja monasti on niin että se vaatii erityisjärjestelyjä. Laktoositonta yms. löytyy usein tiskiltäkin mutta ei VHH:ta.

    Niin, koko ajan VHH:laisen pitää olla kinumassa jotain mitä ei normaalissa menyyssä ei ole. Ja aina pitää maksaa vähän extraa ja joka paikassa ei siltikään voida toivomuksia toteuttaa.

    On tätäkin koettu vaikka ei omakohtaisesti vaan seurueessa. ja yritäpä saada lentokoneessa VHH-annos.

    Lue siis edellinen viestini uudelleen.

    Äänestä

  • itseäni kirjoitti:

    Lue siis edellinen viestini uudelleen.

    Mä en käy lämmittämöissä eli paikoissa joissa tarjotaan valmiiksi tehtyä ruokaa, joka vain lämmitetään. Eli, jos paikassa tarjotaan ruokaa, jota en halua niin en käy sellaisissa omin rahoin ja jos sellaisessa tarjotaan niin jätän hiilihydraattilisukkeet pois. En muista kertaakaan, etten olisi saanut hiilihydraattilisukkeen tilalle muuta lautasen täytettä. Muutaman kerran on täytynyt maksaa (yleensä salaatista) mutta tuokin on ok kun yleensä saa jotain hyvää salaattia (keittiömestarin salaatti, fetasalaatti jne.). Aasialaiset paikat ovat yleensä ongelmallisimpia mutta nekin vain kommunikaation takia.

    Millainen ravintola on sellainen, jossa tarjotaan vain hiilihydraattilisukkeita pääruuan lisäksi? Miltei kaikissa on tarjolla ainakin salaattia (jopa huonoimmissa lounaspaikoissa). Paremmissa paikoissa ollaan yleensä totuttu palvelemaan asiakasta ja ainakin ennakkovaroituksella toimii.

    Kaippa jotain duunarilounaspaikkoja löytyy ilman kasviksia vieläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysäisen täältä kirjoitti:

täällä vastataan paljon enemmän kysymyksiin kuin resepti osiossa. eli, onko vinkkejä tai siis reseptejä kiinalaiselle ruualle, joka olisi kuitenkin suht vhh?? rakastan kiinalaista ruokaa ja puikoilla syömistä, mutta harmikseni niissähän on aina riisiä tai nuudelia mukana ja paljon..eli reseptejä tulemaa, myös muita puikoilla syötäviä makupaloja saa ehdottaa! olen kiitollinen jos autatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu