Mulla oli kolme vuotta sitten tilanne, jossa mulla oli kaksi miestä, joista minun piti valita.
Ensimmäinen mies oli hyvin hellä, kuunteli mitä sanoin ja kerroin ja esitti vasta kysymyksiä - halusi tietää lisää. Oli sosiaalinen, jutteli paljon ja heitti läppää. Fiksu ja filmaattinen, tiesi kuinka tilanteessa kuului olla ja oli hyvin mukautumiskykyinen. Kertoi omista tunteistaan ja huolistaan. Treffeillä oli kynttiläillallisia, miehen valmistamin ruuin.
Toinen mies oli hyvin vastakohta tälle ensimmäisellä miehelle. Hiljainen, epävarma. Ei oikein pussannut eikä pukahtanut. Kyllä kuitenkin mua osasi naurattaa, pienillä sanoilla ja teoilla. Jos kerroin jonkun jutun, niin loppu ei tuntunut edes kiinnostavan. Yhteiset treffit vietettiin pelaamalla pleikkaa.
Ja nämä kaksi miestä kun mulla oli vastakkain ja piti tehdä päätös, kumman kanssa alkaa seurustelemaan, niin valitsin Toisen Miehen. Nyt olen avoliitossa hänen kanssaan, onnellisestikin.. mutta silti. Hän pelaa pleikkaa kavereittensa kanssa ja minä kerron tunteeni Ensimmäiselle Miehelle. Mutta ei tämä Ensimmäinen Mies mussa vahvoja tunteita herättänyt, joita sitten Toinen Mies herätti. Mutta miksi? Minkä ihmeen takia?
Ensimmäinen mies oli hyvin hellä, kuunteli mitä sanoin ja kerroin ja esitti vasta kysymyksiä - halusi tietää lisää. Oli sosiaalinen, jutteli paljon ja heitti läppää. Fiksu ja filmaattinen, tiesi kuinka tilanteessa kuului olla ja oli hyvin mukautumiskykyinen. Kertoi omista tunteistaan ja huolistaan. Treffeillä oli kynttiläillallisia, miehen valmistamin ruuin.
Toinen mies oli hyvin vastakohta tälle ensimmäisellä miehelle. Hiljainen, epävarma. Ei oikein pussannut eikä pukahtanut. Kyllä kuitenkin mua osasi naurattaa, pienillä sanoilla ja teoilla. Jos kerroin jonkun jutun, niin loppu ei tuntunut edes kiinnostavan. Yhteiset treffit vietettiin pelaamalla pleikkaa.
Ja nämä kaksi miestä kun mulla oli vastakkain ja piti tehdä päätös, kumman kanssa alkaa seurustelemaan, niin valitsin Toisen Miehen. Nyt olen avoliitossa hänen kanssaan, onnellisestikin.. mutta silti. Hän pelaa pleikkaa kavereittensa kanssa ja minä kerron tunteeni Ensimmäiselle Miehelle. Mutta ei tämä Ensimmäinen Mies mussa vahvoja tunteita herättänyt, joita sitten Toinen Mies herätti. Mutta miksi? Minkä ihmeen takia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja sitten pinnallisena ihmisenä arvostit enemmän hetken huumaa kuin yhteistä tasalaatuista elämää ensimmäisen miehen kanssa.
Kyllähän kaikille tulee tuollaisia tuntemuksia, mutta toiset pystyvät itsekontrollin avulla tekemään ehkä fiksumpia ratkaisuja.
Itse en kohta 32-vuotiaana vois kuvitellakaan, että jonkun ihmisen seksuaalinen karisma vois ylittää esimerkiksi ihmisen luonteen ja sen mitä hän haluaa tulevaisuudeltaa. En kattelis sekuntiakaan aikuista ihmistä joka on kuin saamaton lapsi vaikka hän olis kuin söötti tahansa. Koiratkin on söpöjä.
En myöskään syö munkkeja ja karkkeja tästä samasta syystä --- kun ei niitten syömisessä ole mitään järkee.
Oikeastaan vastaus kysymykseesi on
ei fiksut rakastu!
että se ensimmäinen mies on liian "helppo", ja liian täydellinen.
Tarvitset jotain haastetta, ja sitä se toinen mies varmaan antaa, kun et ikinä tiedä mitä se oikein ajattelee. Ja ehkä kuvittelet, että se muuttuu rakkautesi ansiosta.... haastetta siis.
Kyllähän sitä ihminen toivoo vaikka mitä. Ja minä tosiaan toivon, että mieheni tuosta yhtäkkiä jonain kauniina päivänä alkaisi hiukan puhumaan tunteistaan ja itsestään ja ajatuksistaan eikä vain juttelisi sille pleikalle taikka koneelle. Mutta hienointa tässä on se, että mies kyllä tietää mun tarvitsevan enemmän ja yrittää silloin kun muistaa =)
vettä..Ei vaan. Mulla oli ihan sama juttu. Huom! Oli! Nyt yritän käyttää sitä järkeäni ja itsetutkiskelustahan se lähtee. Oletko jäänyt ilman isän huomiota? Heikko itsetunto? Ei niistä renttuluusereista pääse eroon ennen ku tajuaa ANSAITSEVANSA parempaa. Mulla oli tosi kiva olla eks äijän kanssa kun se oli sellanen vitun viinaa kittaava,saamaton luuseri. Se oli kivaa koska silloin tunsi oman olonsa paremmaksi...Mutta ei kai kukaan sellasta loppuelämää tahdo, vaikka haastetta riittäiskin. Eihän ihmiset ole haasteita. Kahden ihmisen pitää tuoda suhteeseen yhtä paljon, eikä aina niin että toinen saa ja toinen antaa (ja pois kaksimieliset ajatukset!). Eli voisin varmana sanoa että sulla on etäiset välit isään ja yrität nyt paikata sitä holhoomalla pleikkaa pelaavaa luuseria. Ja ei sun isäskään kuunnellut sun juttuja loppuun. Eihän? Jos oli edes paikalla. Tästä voidaan tietty päätellä että ne naiset jotka rakastuvat renttuihin tekevät sen vain renttuisiensä takia ja taas voidaan syyttää miehiä.;)
Osuit tosiaan oikeaan siinä kun veikkasit, että isä suhteeni ei ole oikein kunnossa. Eihän se olekaan. Ja pikku hijaa olen alkanut huomaamaan tuossa miehessäni niitä samoja piirteitä mitä isässäni. Isäni on kans sellainen ettei kuuntele mun asioitani eikä niissä oikein tuekaan. Soittaa vain minulle, jos ei ole saanut siskoani kiinni.. tai jos siskolla on jotkut merkkipäivät ja pitää ostaa joku lahja (ja musta tuntuu, et ne on aika usein.. useimmin kuin mulla). Nythän tästä meinaa tulla ihan isä-valitus..
Isälläni on hyvin vaikea ilmaista tunteitaan, kuten miehelläni. Hänen on hyvin vaikea tutustua uusiin ihmisiin, kuten miehelläni. Ehkä mä olen taas näitä naisia, jotka etsii sitä miestänsä isänsä perusteella. Voisinko muka saada parempaa? En, koska en tietäisi, kuinka kuulusii suhteessa "käyttäytyä". Lapsesta asti olen elänyt tällaisessa "suhteess", niin kai se jatkuu aikuisiälläkin myös..
Hyvin harva meistä naisista olisi tehnyt saman valinnan. Minulle ei ainakaa ikinä miestä joka pelaa pleikkaria!!!
Et sä sitten oikeasti halua niitä asioita, mitä sillä Ekalla miehellä oli tarjota. Halusit perinteiseen miehen rooliin sopivan, pleikkaa pelaavan äijän. Tai sitten se Toinen vain oli paremman näköinen. ja saihan se Toinen sut nauramaan.
Ei naiset halua sellaista miestä, jolle kerrotaan tunteista. Ja joka tunteilee. Haluatte julmaa ja kunnianhimoista miehisyyttä.
Tämä ensimmäinen mies, fiksu ja filmaattinen, on ollut sinkkuna hyvin kauan, vaikka onkin ihan unelmamies teoriassa. Käytännössä hän on aina se kaveri-mies, jonka olkapäätä vasten naiset käy aina itkemässä renttuja miehiään. Ja jonka jälkeen nainen lähtee takaisin renttunsa luokse. Luulen, että kuulun tähän porukkaan. Mulla on renttu, josta valitan, mutta en silti haluaisi tällaista fiksua ja filmaattista miestä - kun ei siinä ole haastetta.
Onko joku osannut sen asian ratkaista? Ja miksei sitä rakastu siihen, joka näyttäisi paperilla hyvältä?
rentut ovat niitä tunteellisia ja tunteensa näyttäviä ja siksi naiset heihin lankeavat. Minun mielestä sinä valitsit juuri tunnekylmän, omaan napaansa tuijottavan miehen. Eli et renttua. Ei tuo ensimmäinenkään kyllä rentulta kuulostanut.
Niin tässä tarinassahan on kyse kolmesta ihmisestä. Sinulle sopi se ns. renttutyyppi paremmin kun taas tuo ns. fiksutyyppi on varmaan hurmannut itsensä kaltaisen ihmisen. Tiedätkö muuten miten tämä fiksu nykyään elelee?
Kysyit miksi nainen rakastu renttuun?
Sanoisin, että jokaiselle ihmistyypille löytyy
"se oikea".
Kyllä nörtteihinkin rakastutaan, mutta näistä rakkaustarinoista ei vaan pidetä niin kovaa ääntä.