Yksinäisyys

jotta se ei jonain päivänä löytäisi sinua.

1. Vaali pitkäaikaisia ystävyys suhteitasi.

2. Hakeudu Sinua kiinnostavien harrastusten pariin.

3. Säilytä, jos mahdollista, joku vanha harrastuksesi.

4. Soittele lapsillesi ja lapsenlapsillesi, sekä sukulaisille, vaikka vain kysyäksesi mitä tänään kuuluu :)

5. Ole utelias elämän eri ilmiöitä kohtaan..

6. Ole avoin uusille asioille, ja ole sosiaalinen - älä käännä selkää sinua lähestyvälle lähimmäiselle, ihan uudellekin ihmiselle.

7. Voit jutella ihan vieraallekin ihmiselle, eivät he puraise..:)

ja ajttelen ystävyyssuhteita, menneitä.
Minulla ei tänä päivänä ole lapsuuden ystäviä yhtään.
Nuoruuden ystäviä ei yhtään.
Parhaan ystäväni kanssa olemme tunteneet kaksi ja puoli vuotta.
Ihmisiä on tullut elämääni, ja mennyt.
Tuttavia löytyy kaukaa historiasta, kavereita joiden kanssa heitetään huulta kun tavataan, usein vahingossa.
Mitään vihoja ei mihinkään suuntaan ole.
Enkä koe elämääni onnettomaksi tai muuten jotenkin puutteelliseksi.
Ei kaikilla mene samalla tavalla, elämä voi olla monimuotoista.
Enkä pelkää vanhenemista, elän päivän kerrallaan.
Suurin pelko jos sellaista olisi, olisi joutua johonkin hoitokotiin valmiin ohjelman ääreen.
Kauhu ajatus että minua vietäisiin kädestä pitäen "askartelemaan ja puuhaamaan jotakin".
HUH HUH

Laula yksin tai yhdessä.
Musiikista on moneksi.
Nämä säkeet tulivat eräästä laulusta mieleeni.

yössä pimeyden - laula
kanssa murheisten - laula
läpi kyynelten - laula

kanssa ystävän - laula
laulu elämän - laula
sävel sisimmän - laula

aamu sarastaa - laula
siintää taivaan maan - laula
kiitos kumpuaa - laula

olla muiden harrastusten ohella hyvä vaihtoehto. Ainakin SPR järjestää toimintaa monilla paikkakunnilla ja melkein kaikissa järjestöissä on pulaa aktiivisista toimijoista. Joskus naapurustossa saattaa olla monenlaista avun tai ainakin seuran tarvetta, jos haluaa uhrata hetken aikaa jonkun muun hyväksi.

Tässä on yksi linkki, josta voi ottaa mallia, jos kiinnostuu käynnistämään toimintaa sellaisella paikkakunnalla jossa ei ehkä ole vapaaehtoistoimintaa. http://www.talkoorengas.fi/index.htm Katsoin juuri Tarja Tallqvistin ohjaaman videon, jonka imuroimiseen saattaa tosin kulua melkoinen tovi.

Talkoorenkaan toiminta käynnistyi edellisen laman aikoihin parin aktiivisen keravalaisen innostuksen pohjalta ja on laajentunut monille alueille. Se työllistää muutamia palkattuja työntekijöitä ja runsaan määrän vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset toimivat sellaisissa tehtävissä, joita itse pitävät tärkeinä ja käyttävät sopivaksi katsomansa määrän aikaa tehtäviin. Vapaaehtoiset voivat halutessaan keikkailla projektiluontoisesti tai sitoutua suorittamaan säännöllisesti joitain tehtäviä.

Luulen entisen Kotiteollisuus ja askartelu -liikkeen omistajan Kirsti Heleniuksen käynnistäneen idean osin omastakin tarpeesta jatkaa aktiivisen toimijan elämää vielä eläkkeelle siirtymisensä jälkeen. Myös sosiaalineuvoksen arvonimen saanut Sulo Aho on edelleen aktiivisesti mukana toiminnassa vielä 80-vuotiaana.

Keravalla näyttää riittävän ikääntyneitä voimanaisia muillekin esimerkiksi. Aune Laaksonen on kerännyt eläkkeelle siirtymisensä jälkeen aktiivisesti toimimalla sekä Keravan kaupungille että omaa nimeään kantavalle taidesäätiölle lahjoituksina ja tapahtumien tuloilla rahoitetut upeat taidekokoelmat, joiden omistussuhteista kiisteleminen on herättänyt valtakunnallistakin huomiota. Nyt taideteoksia on siirretty jo Tuusulaankin ihmisten ihailtavaksi.

Kun innostuu jostain ja aktivoituu, saattaa uusi elämäntehtävä löytyä vielä eläkeiässä.

Huomattavaa on, että suurin osa aktiivisista toimijoista ja osanottajista on melkein poikkeuksetta naisia, joten yksinäisyyttä potevat miehet saavat luultavasti missä tahansa kokea olevansa aivan erityisen tervetulleita.

Socius lehdestä:


Vanhusten yksinäisyyttä hälvennetään yhteiskunnallisilla päätöksillä

Professori Marja Jylhä patistelee yhteiskuntaa toimimaan niin, etteivät ikäihmiset kokisi itseään yksinäisiksi: "Yksinäisyyttä tuotetaan - ja sitä voidaan myös lievittää - poliittisilla päätöksillä.

"Joka sanoo, ettei koskaan tunne itseään yksinäiseksi, on varmaankin joko psyykkisesti hyvin erikoislaatuisesti rakentunut tai sitten syyllistyy valehtelemiseen", sanoo gerontologian professori Marja Jylhä Tampereen yliopistosta.

"Suurin osa eri-ikäisistä ihmisistä tuntee itsensä ainakin joskus yksinäiseksi. Se on siis periaatteessa mitä luonnollisin tila."

Marja Jylhä muistuttaa, että sittenkin vain pieni osa vanhoista ihmisistä tuntee itsensä pysyvästi yksinäisiksi mutta niillä, jotka yksinäisyyttä tuntevat, ongelma on todellinen.

Yksinäinen - ja siis onneton?

Yksinäisyys - ja eritoten ikäihmisten yksinäisyys - on monimutkainen ilmiökokonaisuus. Jo yksinäisyyttä määriteltäessä törmätään ongelmiin. Marja Jylhä erottelee myönteisen, "luovan" yksinäisyyden (englanniksi sitä kuvaa sana "solitude") ja kielteisen, "ikävän" yksinäisyyden (loneliness).

"Joku voi olla yksin, mutta ei tunne itseään yksinäiseksi. Toinen voi tuntea yksinäisyyttä suuressa joukossa. Voi asua yksin eikä silti ole yksinäinen, ja voi asua perheen keskellä ja tuntea yksinäisyyttä."

Joitakin perustavaa laatua olevia tekijöitä yksinäisyyden kokemisessa voidaan kuitenkin erotella. Tutkimuksissa on havaittu, että yksin asuminen ja sosiaalinen eristyneisyys lisäävät yksinäisyyden kokemisen todennäköisyyttä. Toisaalta tiiviiseen sosiaalisen verkostoon kuuluminen vähentää yksinäisyyden tunnetta.

"Sellainen johdonmukainen kehityskäyrä on havaittavissa, että kun siirrytään nuoremmasta vanhuusiästä myöhäisvanhuuteen, yksinäisyyden tunteilla on taipumus yleistyä. Tähän on aivan selkeitä, objektiivisia syitä: esimerkiksi merkityksellisissä ihmissuhteissa tulee menetyksiä ja toimintakyky vähenee iän myötä."

Tutkiessaan vanhusten yksinäisyyttä kansainvälisenä ilmiönä Marja Jylhä on tehnyt ehkä hiukan yllättävänkin havainnon. Suomalaiset vanhukset tuntevat itsensä harvemmin yksinäisiksi kuin eteläeurooppalaiset ikätoverinsa. Toisaalta, jos - kuten tilastot kertovat - joka kymmenes 65 vuotta täyttänyt suomalainen tuntee yksinäisyyttä "usein", merkitsee se sitä, että yksinäisiä ikäihmisiä on Suomessa noin 80 000.

Jos yksinäisyys pitäisi jotenkin määritellä, kuuluu siihen Jylhän mukaan sosiaalisten suhteiden ja elämän merkityksellisyyden puutetta sekä turvattomuutta. Yksinäisyys edistää masennusta, ja yksinäisyyden tunne kuuluu usein sairauteen nimeltä depressio. Silti suurin osa yksinäisyyden tunteista ei ole sairautta.

Vanhukset eivät ole "hoitokuorma"

Professori Marja Jylhä korostaa, ettei yksinäisyys ole vain yksilöllinen asia vaan myös yhteiskunnan päätöksillä voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon ikäihmiset kärsivät ilmiöstä.

"Jos yhteiskunnassa vallitseva asenneilmasto on sellainen, että ikäsyrjintä kukoistaa ja vanhuksista puhutaan 'ylimääräisinä', 'eläkepommin' räjähdysaineena, 'hoitokuormana' tai ylipäänsä kakkosluokan väkenä, niin kyllähän sellainen syö ikäihmisten itsetuntoa ja on omiaan yksinäistämään heitä. Toisin sanoen ongelma onkin yhteiskunta, joka tuottaa yksinäisyyttä."

"Yksinäisyyttä tuotetaan - ja sitä voidaan myös lievittää - poliittisilla päätöksillä. Ikääntyvien tasavertaisten oikeuksien takaaminen, heidän osallisuutensa helpottaminen ja heidän palvelujensa parantaminen olisivat omiaan lievittämään yksinäisyyttä. Jos vanhuuden asema olisi toinen kuin nykyään, jos vanhoja pidettäisiin täysijärkisinä ja -valtaisina kansalaisina, joiden asiat ovat yhtä tärkeitä kuin muidenkin, tilanne olisi varmasti toinen kuin nykyään."

Jylhän mielestä terveydenhuollon ja sosiaalitoimen työntekijöiden tulisi olla herkkiä huomaamaan, milloin vanhus kokee yksinäisyytensä ongelmaksi. Hoidoksi ei kelpaa mikään mekaaninen "järjestetäänpä vanhuksille kerho" -ajattelu.

"Ei ihminen ole kuin hiiri, eli kun laatikkoon pannaan toinen yksilö, niin kaikki on kunnossa. En halveksi vanhusten kerho- ja harrastustoimintaa, mutta mikään automaatti ei sekään voi olla."

Kotona asumista korostetaan jo liikaa

Vanhusten kotona asumista korostetaan professori Marja Jylhän mielestä nykyään jo liikaakin.

"Paino on sanalla korostetaan. Kunnollisella kotiavulla sitä kotona asumista pitäisi mielestäni kylläkin edistää."

"Vanhuksen tulisi voida asua kotona ’niin kauan kuin se on mahdollista’, kuten usein todetaan, mutta jatkaisin siihen, ettei yhtään pidempään. Tämä lauseen jälkiosa tuppaa nykyään toisinaan jo unohtumaan."

Jylhä etsisi vaihtoehtoja kotona asumiselle yhteisökodeista, joissa olisi niin omia kuin yhteisiäkin tiloja. Hän ei pidä vanhainkotia periaatteessa lainkaan pahana asiana, mutta sen laitosmaisesta - tai kasarmimaisesta - päiväjärjestyksestä pitäisi kyllä päästä eroon.

"Tanskassa ja Saksassa on kehitelty ikäihmisten laitosasumista niin, että päiväjärjestys on huomattavan vapaamuotoinen. Siinä olisi meilläkin opiksi otettavaa. Mielestäni myös yksityinen bisnes, joka nykyisin tuntuu olevan yhä kiinnostuneempi vanhusten asumisesta, voisi olla innovatiivisempi ja mielikuvitusrikkaampi asumismuotoja kehitellessään."

Jylhä ei halua romantisoida aikansa elänyttä järjestelmää, jossa useampi sukupolvi eli samassa taloudessa: isovanhemmat hoitivat lapsia, kun taas vanhemmat kävivät töissä ja rahoittivat kaikkien kolmen sukupolven elämän.

"Eläkkeet mahdollistavat nykyään vanhusten elämisen omassa taloudessaan itsenäisesti ja hyvä niin. Samaan suuntaan on vaikuttanut kaupungistuminen, koska maalla vanhusten eläminen omassa taloudessaan on huomattavasti ongelmallisempaa. Jos kaikesta huolimatta joku perhe vapaaehtoisesti haluaa useamman sukupolven yhdessä asumista, niin siitä vaan. Mutta sen pitää sitten perustua vapaaehtoisuuteen."

"On muistettava, että ikäihmisiä, kuten muitakin, on kovin erilaisia. Jotkut suorastaan nauttivat yksin elämisestään, ja kuka nyt tällaisia kansalaisia haluaisi pakottaa harrastekerhoihin tai laitoksiin."

Esa Tuominen


Siri hoitaa Siiriä

"Omakotitalossa yksin asuvat vanhukset eivät niinkään usein tunne itseään yksinäisiksi. Sen sijaan keskustan kerrostaloissa yksinäisyyttä valitellaan paljon useammin. Ilmeisesti siellä tiedostetaan yksinäisyys, kun ikkunan takaa näkyy kadulla kulkijoita tämän tästä."

Tällaisen havainnon on tehnyt ylöjärveläinen lähihoitaja Siri Puranen-Salmi. Hän käy joka tiistai 71-vuotiaan Siiri Poskiparran luona auttamassa tätä peseytymisessä, siivoamassa, ja joskus hän hoitaa tämän hiuksiakin. Kerran kahdessa viikossa Poskiparran luona käy sairaanhoitaja. Ruoka tuodaan viitenä päivänä viikossa, ja lähistöllä asusteleva tytär toimittelee ostosasiat.

"En minä enää paljon tästä talosta poistu muuta kuin silloin kun joku on auttamassa", omakotitalossaan asusteleva Poskiparta kertoo. "Liikkuminen on huonojen lonkkien takia käynyt niin vaikeaksi."

Talosta on muutama sata metriä lähimpään naapuriin. Silti Poskiparta ei halua lähteä mihinkään talosta, jonne hän aikoinaan tuli nuorena miniänä. Mies kuoli viisi vuotta sitten, ja siitä pitäen on taloa pitänyt asua yksin.

"Vähän minä ajattelin, että kun poika meni naimisiin, että hän olisi tullut tähän asumaan. Mutta eiväthän ne nykyajan nuoret tämmöisiin syrjäisiin taloihin..."

"Ei se valittamalla parane"

Kun Siiri Poskiparralta kysyy, tunteeko hän olonsa yksinäiseksi, tulee vastaukseksi:

"Joskus. Mutta silloin ollaan vaan. Ei se valittamalla parane."

Kerrostaloasuntoon tai laitokseen Poskiparta ei halua muuttaa. Hän kertoo niin tottuneensa taloonsa, että siitä on vaikea lähteä mihinkään. Käsityöt ovat kaikkein mieluisin harrastus, mutta viime aikoina ei niihin ole oikein ollut innostusta. Televisiota tulee katseltua paljon.

"Kävin vuosia seurakunnan järjestämässä ikäihmisten kerhossa, runopiirissä. Enhän minä itse mitään ole kirjoitellut, mutta toisten runoja siellä porukalla luettiin."

"Mutta olihan se aikamoinen muutos kun leskeksi jäin. Vaikeaakin. Mutta ei auta..."

Lähihoitaja Siri Puranen-Salmi lievittää yksin asuvien vanhusten yksinäisyyttä parhaansa mukaan: juttelemalla, koskettelemalla, tekemällä arjen askareita mahdollisuuksien mukaan yhdessä. "Se tehdään, mikä muutaman tunnin vierailun aikana pystytään." - E.T.



Leskeksi jääneen yksinäisyys ja ikävä voi olla
- rakkauden saamisen ja antamisen ikävää
- arkipäivän elämäntoverin kaipuuta
- tuen puutetta käytännön pulmien ratkaisussa
- siteiden heikkenemistä sosiaaliseen yhteisöön
- statuksen ja elämäntyylin muutoksen kokemista
(Helena Znaniezka Lopata, 1969)

ja jos ikäsi olet asunut omissa oloissasi, älä heti ole suuna päänä, pelästytät vain muut. Kuuntele ja vastaile, aloittele varovasti pienin tervehdyksin ja muilla jutusteluaiheilla. Sitten kun huomaat etteivät toiset säikähdä sinua, voit rauhassa avautua enemmän sopivan samanhenkisen seurassa.

Siitä se lähtee.

ja mene sinne missä on ihmisiä, voit yllättyä iloisesti.

niin helppoahan se on.

- olen jonkin verran harrastanut jo etukäteen...
Ehkä taka-ajatuksena se että mahdollisesti saisi sitten itsekin joskus jotain jelppiä.

Kunnallista apuahan ei nytkään enää hevillä saa.

Stadilta. Itse kun omaishoitajana olen jo 10 vuotta..no, täällä Stadin Sosiaalivirasto pyörittää, omaishoitajille tällekin alueelle (on jaettu tämä alueet neljään lohkoon asuinalueen mukaan) siinä tarjotaan omaishoitajille; tälläisiä kohtaamistapamiisia säännöllisesti tiettynä viikon päivinä...no, kun tuota tiedotta tarkemmin lueskelin, niin siellä myös tietoiskuja ja luentoja näistä samoista aiheista kun missä, tässäkin ketjussa ollaan keskusteltu...eli maaliskuussa oli lueto mm. tuosta ikaäihmisen mielenterveydestä...ja sitten toukokuussa aiheena vaikeavammaisen henkilökohtainen apu...jne. Sitten näissä "kahvila-tapaamisessa" myös tämä kotona hoidettava voi osallistua...

Sitä minä lähinnä, niille palstalaisille, jotka omaishoitajina siellä kotona nyt toimivat..niin näihin kunnan/kaupungin ilmaisiin tapahtumiin jos, vain pääsee osallistumaan niin ehkä kannattaisi tutustua...täällä tämä toiminta on aika aktiivistakin...näköjään, tietoiskujen ja luentojen lisäksi kun myös näitä Retkiä järjestetään....no, itse ajattelin että, osallistun tuonne Näkövammaisten palvelu-ja toimintakeskukseen kun tälläinen retki tehdään...meillä kun lähisukulainen joka on näkövammainen on siellä myös työssä...ja aika uusi tämäkin palvelukeskus on...sen tiedän että, siinä samassa on tämä myymälä myös...jossa näitä näkövammaisten itsensä tekemiä tuotteita myydään..rahat kun menevät heidän virkistystoimintaansa pääosin...

t.friidu