Mieluummin hiljainen vai puhelias?

sehän on ihan miehestä kiinni. Mä jaksan höpöttäjiä tod- vähän. Mutta tunnen paljon myös mies höpöttäjiä. Höpöttäjien elämä on varmaan kivaa. asuttekote samassa pesässä. tietämättä toisistanne vaan omissa soluissa, ja ette tiedä omasta rasitus asteesta.

jos maailma masentaa eikä halua olla positiivinen kuhan vaan selvii päiväsyä ja pääsee pois niin sillon sellanen hilajnen huomaamaton hissukka on jees, mutta sitten ku on ihan mikä tahansa muu mieli ala niin kyllä sellanen räpätäti on paljon parempaa seuraa sillä ite yritän olla hiljaa ellei ole mitään hyvää sanottavaa.

olen siis mies ja puhun itsekin aika hemmetisti juttua siis tulee, ja enkä kyl ole negatiivista palautetta saanut siitä? tietty osaan pitää turpani kiinnikin jos tilanne sitä vaatii mutta yleensä olen iloinen ja positiivinen ja annan sen myös näkyä :) hmm mutta nää perussuomalaiset juntit kun vaan murahtavat ja tuntemattomillehan ei puhuta eikös se niin ole

Jatka samaa rataa vaan. Kuka nyt jaksas naama näkkärillä töitä tehdä?

Anna mennä vaan, luonnollinen iloinen tyttö on ihan kiva.Luulen että miehet enimmäkseen tykkää tuollaisesta.Kokeile olla hiljaa yksi päivä, sulta varmaan kyseltäis moneen kertaan että "mikäs meidän päivänsäteellä tänään on"

Itse ottaisin mieluummin hiljaisen, koska itsekin olen enimmäksen hiljainen tyyppi.

Kyllä naisen pitää puhua, kunhan osaa kontrolloida sitä suutaan. Sammakoita ei mielellään kovin usein kuulisi.

Lupsakka tyttö parempi kuin mököttävä niuho.

Mutta kun semmosiikin emäntiää jotka ei osaa pitää suutaan kiinni vaikkei ketään kiinnosta kuulla niitä juttuja. Tulee mieleen eräs automatka, autoon oli ängettty 3 paria.

Iltaa oli aloitettu sivistyneesti ja johonkin kaupungille oltiin menossa (ensin leffaan, sitten syömään, sitten johonkin ja joskus nukkumaan). Yksi emännistä räpätti koko alkuillan ja keskustelu luisti, autossa emäntä jatkoi eri sukkahousumallien vertailua tms. Vaikka kaikki olivat periaatteessa hilpeällä tuulella ei ketään enää kiinnostanut hänen juttunsa, varsinkin kun loppuivat kesken lauseen, jatkuivat jostain tienvarren tarjousikkunasta, hyppäsivät siskontyttären ristiäisiin ja jonkun ihmemutkan kautta takaisin sukkahousuihin - eikä hän edes ollut humaltunut.


Alkoi ottaa päähän ja näin että hänen aviomiehensä (kuskina) oli samaa mieltä, takapenkillä myös muu porukka, ystävättäret mukaanlukien tuijotteli apaattisina ikkunoista... Leffassakin höpötti eka 20 min ennenku loukkaantu takapenkin vihjeestä ja piti turpansa kiinni. Et silleen.

Ja yhtä asiaa en tajua. Kun lähdetään ostosmatkalle keskustaan, etenkin jos ollaan vähemmän tutulla paikkakunnalla: kotoa lähdettäessä ja matkalla ei puhuta mitään, mutta heti kun päästään keskustaan ja kuskilla on täysi työ pysyä liikenteen mukana, etsiä parkkipaikkoja ja huomioida kaikki muut, niin silloin alkaa räpätys siitä mitä pitää ostaa, mikä kauppa on parempi kuin toinen, ja koko ajan kysytään mielipidettä ostettavan mekon väristä, muodosta ja mausta ja vaaditaan pysähtymään heti ja tässä tai ei sittenkään vaan ajamaan nurkan ympäri (yksisuuntainen), kiukutellaan, automaatille pitäis päästä ja pissa tulee housuun...

Siinä menee hermot.

Miksei muijat voi ajaa itse ostoksille kun kuskille ei kumminkaan anneta ajorauhaa? Tai edes suunnitella ostosmatkaansa sen vertaa että sanoisivat minne ajetaan parkkiin ja koska lähdetään pois ja jättäis sen viimesen kaupan, josta miehen täytyy kanniskella tavaroita, viimeseks, ettei tarttis roikkua koko päivää mukana rättikaupoissa vitun lipasto kainalossa.

Tai edes sanoisivat että käydään siellä eka hakemas se lipasto autoon, eikä vasta sitten kun ollaan kävelty ko. myymälään 5 km / 5 h putiikeissa puikkelehtien jalat kipeinä.

Ja vaikka asiasta huomauttaa niin ei mene perille. seuraavalla kerralla taas muistetaan vasta josain Lindexillä mainita että sitä ja tätä pitäs hakea tosta korttelin (3 korttelia, ette osaa laskea, enkä minä osaa lentää) päästä "ja viitsitkö kulta kantaa kun se painaa..."

Olen itse asiakaspalvelu hommissa ja asiakkaina oikeastaan pelkkiä miehiä.Jos sattuu olemaan kurkku kipeänä ja vaitonainen päivä niin heti udellaan että mikäs nyt kun ei juttu irtoa.Työkavereina on monta tuppisuu kaveria ja olen huomannut että minulla riittää asiakkaita monesti yli omien tarpeiden kun miehet vällttävät tuppisuu työkavereita.Ja menee se työpäivä paljon nopeampaa kun on juttu kavereita eikä tarvi yksin mököttää!!

...mutta puheliaana en malta pitää suutani kiinni. Olen havainnut, että puheliaisuuteni "pahenee" iän myötä. Joskus yritän kontroloida sitä ja puhua vain kun on ns. asiaa. Kuten sanoit hiljaiset vaikuttavat usein harkitsevaisilta ja fiksuilta. olen alkanut myös ajatella, miten ihmiset yleensäkin suhtautuvat puhuvaiseen ihmiseen, sillä eihän sieltä, tunnustan, aina niinkään asiaa tule. Jos eläisimme vaikkapa Italiassa, luultavasti sulautuisimme joukkoon.

Omat kokemuksei puheliaisuuteen suhtautumisesta ovat olleet lähinnä myönteisiä. Minä olen se, jota naapurit pyytävät huolehtimaan postistaan lomansa aikana jne. Eli puheliasta on ilmeisen helppo lähestyä ja häneen luotetaan. Asiakaspalvelussa ihmiset pitävät puheliaasta, toisaalta juttelu vie joskus tehokasta työaikaa. Mitä miehiin tulee, hekin uskaltavat lähestyä herkemmin puvaista naista kuin hiljaista. Hiljaisuus voidaan tulkita mahdolliseksi ylpeydeksi.

Mutta nykyään (aloitettuani opiskeluni uudelleen) olen ajatellut, että vaikuttaisinkohan fiksummalta, jos en puhuisi niin paljon. Puhuva keski-ikäinen nainen....siinähän on tietty, tosin varsin hyväntahtoinen leima. Puheliaisuus on osaltani sukuvika. Olen muistellut edesmenneitä (puheliaita) tätejäni: heistä pidettiin, mutta olisiko ollut jonkinmoinen hupsakka, ei kovin älyllinen leima heissä. En tiedä, moniin perinaisellisiin ominaisuuksiin liitetään mielikuvissa ei-älyllisyys. Naisten arkeensuuntautunut elämä ei aina edes oikein filosofisiin pohdintoihin antanut aikaa. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että se lämpö, mikä jutteluista ja vuorovaikutushetkistä on jäänyt on jotain suurempaa, siitä on jäänyt jäljet, joita ei näe.

Turha sinun on sitä miettiä, mitä miehet pitävät jutuistasi. Et osaisi olla hiljaa kumminkaan : )))

kokemuksella väittää
hän