Mikähän meissä nykyajan miehissä oikein on vikana ja toisaalta teissä naisissa. Itse harkitsen eroa olen harkinnut asiaa jo vuosia ja on asioista vaimonkin kanssa puhuttu ja keskustellaan edelleenkin. Erään tällaisen keskustelun päätteeksi vaimoni totesi "että en kai minä sun kanssa muuten enää olisikaan". Sekin keskustelu koski sitä kuinka sitoutunut olen. En oikeastaan enää itsekään tiedä. Olemme olleet naimisissa 15toista vuotta ja tunteneet parikymmentä. Vanhin lapsista yli kymmenen ja lapset ovat minulle melkoinen kannustin jatkaa. Kun tämä meidän varsinainen kriisi alkoi tai siis tuotiin julki, tuoja olin minä ja siitä on viitisen vuotta.
Tuolloin hän totesi, että kyllä hän vaikeudet on huomannut, mutta on ajatellut et ne korjaantuvat kunhan lapset kasvavat.
Eräs suurimpia syitä itselleni oli toimimaton seksi, sitä oli vähän ja oikeastaan vain perinteinen lähetyssaarnaaja kävi muissa sattui tai oli muuten inhottavaa. Olimme jo tuolloin asiasta keskustelleet ja senkin jälkeen. Aiemmin haluttomuus johtui kuulemma masennuksesta joka sittemmin todettiin. Mutta asennot yms eivät siitä johtuneet, hän ei vaan pidä tai sattuu. Nyt haluan korostaa, että minulle seksi on kokonaisvaltaista enkä missään nimessä tarkoita vain yhdyntää vaan hyvä seksi voi alkaa jo aamulla pienestä pilkkeestä silmäkulmasta ja jatkua siitä eteenpäin. Meillä sitä ei oikein koskaan ole ollut. Vaimoni mielestä pitäisi riittää jos hän "opettelee" temput jne hän ei millään ymmärrä kun sanon ettei se olisi sama asia koska siitä puuttuu tunne ja toisaalta tiedän että hän tekis sen vastentahtoisesti, miten voisin silloin täysin nauttia mistään.
Enkä oikein ymmärrä mitä voisin tehdä, kotitöitä olen aina tehnyt, lapsia hoitelén jne. Mutta mikään ei koskaan ole hyvin ja riittävästi. Ehkä jatkan myöhemmin ehkä en
Tuolloin hän totesi, että kyllä hän vaikeudet on huomannut, mutta on ajatellut et ne korjaantuvat kunhan lapset kasvavat.
Eräs suurimpia syitä itselleni oli toimimaton seksi, sitä oli vähän ja oikeastaan vain perinteinen lähetyssaarnaaja kävi muissa sattui tai oli muuten inhottavaa. Olimme jo tuolloin asiasta keskustelleet ja senkin jälkeen. Aiemmin haluttomuus johtui kuulemma masennuksesta joka sittemmin todettiin. Mutta asennot yms eivät siitä johtuneet, hän ei vaan pidä tai sattuu. Nyt haluan korostaa, että minulle seksi on kokonaisvaltaista enkä missään nimessä tarkoita vain yhdyntää vaan hyvä seksi voi alkaa jo aamulla pienestä pilkkeestä silmäkulmasta ja jatkua siitä eteenpäin. Meillä sitä ei oikein koskaan ole ollut. Vaimoni mielestä pitäisi riittää jos hän "opettelee" temput jne hän ei millään ymmärrä kun sanon ettei se olisi sama asia koska siitä puuttuu tunne ja toisaalta tiedän että hän tekis sen vastentahtoisesti, miten voisin silloin täysin nauttia mistään.
Enkä oikein ymmärrä mitä voisin tehdä, kotitöitä olen aina tehnyt, lapsia hoitelén jne. Mutta mikään ei koskaan ole hyvin ja riittävästi. Ehkä jatkan myöhemmin ehkä en
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olin tuollaisessa liitossa vuosia, ei tosin lapsia. Nyt uudestaan naimissa, ja seksi on täydellistä. Sen voin sanoa, että tuossa asiassa ihmiset sopii yhteen tai sitten eivät. Mitkään temput ei auta.
Totta turiset: Avioliitossa se oli yhtä takkuamista kunnes loppui kokonaan.
Eron jälkeen löysin ihmisen, jonka kanssa sukupuolisuus on lämmin osa kokonaisuutta.
Sanoisin tuohon, ettei parisuhdekriisiänne pitäisi lähestyä ollenkaan tuosta seksiongelmasta käsin. Se vain huonontaa tilannetta. Pikemminkin teidän tulisi miettiä onko teillä vielä olemassa henkisellä puolella mitään yhteyttä toisiinne/yhteistä. Onko suhteessanne iloa, piristysruiskeita arjen harmauteen? Entä jos oikeasti eroatte, mitä sitten? Jääkö kumpikaan edes kaipaamaan toista?
Kun parisuhteesta katoaa ilo, se kuolee. Ei yhtäkkiä vaan vähitellen. Seksi tuntuu vastenmieliseltä kumppanin kanssa, vaikka seksihaluja olisikin. Monet kuvittelevat jonkun toisen kumppanin paikalle - ja pystyvät suoriutumaan ilottoman suhteen seksielämästä jotenkin. Parisuhteesta tulee tavallaan parisuhteen irvikuva... Oikeastaan en yhtään ihmettele, miksi ihmiset ajautuvat vieraisiin suhteisiin. Sitä kyllä ihmettelen, miksi parisuhteessa aletaan ensimmäiseksi puhumaan kuolleesta (tai ainakin lähes) seksielämästä eikä etsimään kadonnutta iloa - tai edes sitä jotain mikä alunperin puolisot yhdisti. Sillä jos on kivaa, haluaa aivan varmasti seksiä enemmän kuin jos on kurjaa ja ankeaa.
Olen kokenut saman tunteen jo kolmekymmentä vuotta. Olin poikamies kun tapasin rakkaani jolla oli entisestä aioliitosta kolme ihanaa lasta, tyttö 7 v, poika 6 v, joka oli ottu huostaan perheväkivallan takia, sekä tyttö 1,2v. Saimme yhdessä myös yhteiset lapset vuonna 1978 syntyi tyttö, ja vuonna 1980 poika.
Olen myös tämän saman asian takia eronnut ja asuneet erillään kolme tai neljä eri kertaa, mutta aina palanneet yhteen asumaan. En saa seksiä häneltä vieläkään, mutta meillä on kaikkea muuta yhteistä harrastusta, kuten kalastus, matkailu, kodinhoito, ruuanlaitto jne. Olemme keskustelleet asiasta useinkin, ja hän sanoo, että jos halut seksiä niin mene ja hae sitä, hän ei siitä ole pahoillaan. En vain oikeasti voi sitäkään tehdä, koska siitä tulisi vain paha mieli
näitä...
Hämmästyttävää pohdintaa. Vaimosi on siis ollut siten masentunut, että se on oikein diagnosoitu? Vaimosi kieltäytyy seksistä, jonka kokee epämiellyttävänä ja joka tuottaa kipua? Haluat kokonaisvaltaista seksiä, joka alkaa pilkkeestä silmäkulmassa?
Mikäli näitä Sinun teesejäsi avaa, mieleen tulee varsin itsekäs ihminen, jonka empatian puute ymmärrettävästi vie seksihalut vaimoltasi.
Masentunut ihminen harvoin kaipaa seksiä, seksiä ei ole silloin ensimmäisenä mielessä. Tuen antaminen ei ole sitä, että tämän toiminnan palkinnoksi tulisi antaa seksiä. Myötä- ja vastamäet tarkoittavat joskus myös sitä, että omista tarpeista on hieman tingittävä. Tinkiminen on järkevää myös sen vuoksi, ettei ongelmien jälkeen uusia syntyisi. Sinun tapauksessasi seksuaalikielteisyys voi olla peräisin ns. pakkoseksin antamisesta silloin, kun asia ei lainkaan huvittanut.
Pohdipa kuinka innostunut olisit itse seksistä, joka satuttaisi, tai tuntuisi muuten inhottavalta. Vierailet ilmeisesti pornosivustoilla, katselepa sieltä sellaisia teemoja jotka eivät liiemmin sytytä ja tuntuvat vastenmielisiltä, kuinka innostunut itse olisit, jos sinua tämän tyyppisiin sessioihin vaadittaisiin osallistumaan?
Kipu lisää harvalla seksuaalihalukkuutta, harvoin sitä tekee myös vastenmielisyyden tunteet.
Olet kohtalaisen hyvin siis saanut sammutetuksi vaimosi seksuaalisen halun ja koska et tilanteesta näytä liiemmin nauttivan, pitäisiköhän sinun tehdä jotakin? Mitä jos kokeilisit kysyä, mitä vaimosi haluaa sinun tekevän. Seksuaalisuus kun on kahden ihmisen välinen prosessi, ei yhden ääliön itsetyydytyssessio.
Pilkettä saattaisi syntyä mm. romantiikan tarjoamisella, tietenkin ilman vaateita seksistä sen jälkeen. Spontaanin seksin saaminen vaatii aikaa -sekin.
Siis kumpi? Kun se sattuu sitä ei ole tehty! Ja kun se on vastenmielistä sitä ei tehty! Mikä helvetti siinä on niin vaikea tajuta. Jotta voi tietää sitä on toki joskus kokeiltava ja nämä kokeilut on tehty vaimon pyynnöstä ei minun, sillä kuten kirjoitin en minäkään nauti jos toisesta tuntuu pahalta! Ja juuri tuota kokonaisvaltaisuutta minä kaipaan. Ymmärrän kyllä ettei romanttinen iltapääty seksi, mutta kun se ei tee sitä ikinä! Eli vaikka iltoja ja tapahtumia olisi ollut kuinka paljon ne päättyivät aina siihen että mennän nukkumaan! Sponttaania seksiä ei ole ollut eikä varmaan tulekaan, koska vaimon mielestä ainoa oikea paikka on sänky, suihkun jälkeen. On se kumma miten vaikea on uskoa/tajuta/hyväksyä että mies oikeasti yrittää kaikkensa ja se ei vaan toimi. Olen oikeastaan hyväksynyt etten syystä tai toisesta vaan "sytytä" vaimoani ja se siitä. Mutta olen taatusti yrittänyt.
Mitä tulee masennukseen, niin totta helvetissä ymmärrän sen vaikutuksen. Mutta ei se elämä sen jälkeen miksikään ole muuttunut. Sinäkin ehdottelet vastikkeetonta romanttista iltaa yms. Kai minä nyt niitä olen yrittänyt vaikka kuinka. Mutta jos toisen lähtökohta kaikkeen on negatiivisuus niin minkäs teet.
Otetaan esimerkki: Ajatellaan että olen siivonnut, pessyt pyykkiä, laittanut ruuan (ja tämä ei ole mitenkään ainutlaatuista), kun vaimoni on työsyistä joutunut olemaan myöhään töissä, on hänen kommenttinsa: "ette sitten edes kuivia pyykkejä kaappiin saaneet" tai muuta vastaavaa. En kaipaa kiitosta, koska kodin ylläpito on molempien homma, mutta en tasantarkkaan myöskään tuollaista vittuilu.
Olen pahoillani jos nämä asiat eivät ensimmäisestä viestistä käyneet ilmi. Mutta jos kävivät ja olet siitä huolimatta samaa mieltä en yhtään ihmettele korkeita erotilastoja.
Luin huolimattomasti ja vastasin turhan kärjekkäästi. Selityksenäni on se, että naisilta on varsin tavallista odottaa seksiä ja jopa sitä vaatia, ajattelematta liiemmin naisten omia tarpeita. Yleistin siis tämän asiantilan sinuun, vielä kerran anteeksi -loukkasin suotta.
Hienoa!!! Joku ihminen ymmärtää jotain! Olen itse joutunut masentuneena antamaan "sääli pillua" ja se on kauheaa. Mieheni edelleen kuvittelee, että kun hän edes keskustelee kanssani kuin ihmiselle niin se edellyttää seksiä. Tämä on tuskaa!! olen miettiny avioeroa ja ihmisarvoni säilyttämiseksi joudun sen varmasti ottamaankin. Onneksi olen tervehtynyt ja pystyn jopa tekemäänkin elämälleni jotain, jolla saan sen elämisen arvoiseksi.
"Olen itse joutunut masentuneena antamaan "sääli pillua" ja se on kauheaa." Varmasti on tuskaa ja tuota rataa menetät itsekunnioituksesi ja ihmisarvosi. Ero olisi...
Sorry, mut jos ei mikään auta (olet mielestäni ihanasti yrittänyt), jatkatte suhdetta ja tod.näköisesti se seksi ei tule ole kovin tyydyttävää ajankaan kanssa. se joko nappaa tai ei....Toivottavasti en masentanut. Tuli kyl mieleen, et onko hmm...kalusi liian iso naisellesi. Se satuttaa, kun mies innostuu ja sit sattuukin naiseen...se siitä nautinnosta. ja sitä kipua voi nainen alitajunnassaan aina pelätä...sori.
Tarina kuulostaa ahdistavalta ja tuskallisen tutulta.
Mikä on, kun mikään ei kelpaa. Aina on olemassa jokin syy miksei asiat ole hyvin. Aina pitäisi olla suorittamassa, jotta olisi sitten lupa nauttia hyvällä mielin siitä lepohetkestä, jota todellisuudessa ei KOSKAAN tule. Suoraa tunnustusta ei heru, haukut taasen kylläkin.
Tehtävälista kasvaa nopeammin kuin sitä järjissään saa hoidetuksi.
Vanha periaate että kohtele lähimmäistäsi kuten itse haluasit tulla kohdelluksi ei vain tunnu toimivan käytännössä...??? Eihän se näin pitänyt mennä...???
Asiasta on keskusteltu monesti. Mikään ei auta. Selvää "ymmärrettävää" syytä en ole saanut. Toteamuksia että onhan meillä näitä juttuja ollut jne... Parisuhdeterapiaan hän ei halua lähteä. Kysyy tiukasti vaan että: "Olenko mielestäsi terapian tarpeessa?" Koskaan hän ei myönnä mitään, eikä ole pahoillaan saati pyydä anteeksi. Korkeintaan selittää ylimalkaisesti miksi käyttäytyi huonosti.
Vaikka hän on monesti todennut muuttaneensa toimintatapaansa niin ei hän siltikään pysty sponttaanisti osoittamaan / ilmaisemaan lämpimiä tunteitaan. Seksikin, silloin harvoin kun sitä harrastetaan, tapahtuu pimeässä ilman "suuria tunteita" ja hellyyden osoituksia.
Olen 20 vuoden parisuhteen jälkeen todennut, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa arvostaa itseään. Enää en suostu tunteiden kerjäläiseksi. Minulla on oikeus olla onnellinen. Jos elää tunnevammaisen kanssa, joka "ei tunne sairauden tuntoa" on tulevaisuuteen uskominen todella vaikeaa.
Yllättääkö, jos sanon että eropaperit ovat jo täytetty ja projektin nimi onkin "Jouluksi kotiin!"
Voimia oman päätöksesi tekemiseen ja kuormasi kestämiseen.
Etköhän sinä jo perustellut melko hyvin ettei suhteenne ole sellainen kuin se ehkä? alkujaan oli. Et voi ikuisesti odottaa vaimosi näkökulman muuttuvan samaksi kuin sinulla. Jos tunnet että teidän on parempi erillään, niin miksi ihmeessä et lähtisi siitä vaan. Tai sillä tavalla asiallisesti päättämällä ja viemällä asiat loppuun. Onhan tuosta jo puhuttu...