Olen kohta totaalisesti sekaisin, kun en enää tiedä mitä tekisin.... Kerrotaampa hiukan, mut ei liikaa....
Olen avosuhteessa nykyisen naiseni kanssa ja saimme lapsen tässä jonkin aikaa taaksepäin, josta tuli heti sydämmeni ykkönen ja kaikki kaikessa. Kuitenkin odotus aikana sain tietää, että eräs nainen on ollut minuun hyvin rakastunut tai ainakin pitää minusta todella paljon. Olen itse ollut tähän naiseen aikoinani aivan lääpälläänn ja suorastaan palvonut maata hänen allaan... Hivenen kärjistetysti, mutta vain hivenen!!!.... (Eräs väärinkäsitys sain meidät aikanaan eri suuntiin, jossa kumpikaan ei tarkoittanut pahaa...) Kerroin tälle naiselle, jonka kuulin pitävän minusta, että aikoinaan olen myös ollut häneen hyvin ihastunut ja olen edelleen, sekä kaikki mitä olen sanonut pitää edelleen paikkansa, mutta nyt kun odotamme lasta en halua aloittaa mitään, enkä sekoittaa tilennetta jossa olen.
No nyt olen perheellinen ja meillä menee ihan ok ja kuten jo kerroin lapseni on kaikki kaikessa ja oikeastaan ainao syy miksi en edellä mainitsemaani naista silloin aikoinaan ottanut / aloittanut suhdetta, kun kuulin hänen myös tuntevan minua kohtaa samoin, kun mimä häntä kohtaan....
Ajattelin silloin, että perhe on tärkein ja lapselle pitää luoda rakastava ilmapiiri, kuten olen yrittänyt. Nyt kuitenkin olen huomannut, että en vain saa sitä toista mielestäni en sitten mitenkään !!! Tämä luo kieltämättä välillä kriisi tilanteita ja syy on ehkäpä vain minun en syytä toita osapuolta... en kumpaakaan.... Ja nykyiseni ei edes tiedä, että kaipaan ko. henkilöä edelleen. Mutta niinkuin VARMASTI tiedätte tunteet ja järki ei aina vaan kulje samaa rataa, mutta niiden keskenäinen jatkuva kamppailu sekoittaa totaalisesti.... Joten mitä hittoa mä oikenn tekisin, kun haluan antaa lapselleni hyvän tulevaisuuden ja rakastavan perheen mutta mutta mutta... Siis kuunnellakko sydämmen ääntä vai järjen vai miten sen nyt sanoisi lyhyesti....
Turha sanoa et anna ajan kulua kyllä se siitä... Sitä aikaa on mennyt jo aika paljon, siis oikeasti ja edelleen välillä kaipaus sattuu niin, että tippa tulee isonkin miehen linssiin....
Olisitteko ystävällisiä ja kerotisitte mikä on teidän mielipide asiasta ja mitä hittoa mä oiken tekisin. Unohtamaan kun en pysty, vaikka niin ajattelin...???!!!
Olen avosuhteessa nykyisen naiseni kanssa ja saimme lapsen tässä jonkin aikaa taaksepäin, josta tuli heti sydämmeni ykkönen ja kaikki kaikessa. Kuitenkin odotus aikana sain tietää, että eräs nainen on ollut minuun hyvin rakastunut tai ainakin pitää minusta todella paljon. Olen itse ollut tähän naiseen aikoinani aivan lääpälläänn ja suorastaan palvonut maata hänen allaan... Hivenen kärjistetysti, mutta vain hivenen!!!.... (Eräs väärinkäsitys sain meidät aikanaan eri suuntiin, jossa kumpikaan ei tarkoittanut pahaa...) Kerroin tälle naiselle, jonka kuulin pitävän minusta, että aikoinaan olen myös ollut häneen hyvin ihastunut ja olen edelleen, sekä kaikki mitä olen sanonut pitää edelleen paikkansa, mutta nyt kun odotamme lasta en halua aloittaa mitään, enkä sekoittaa tilennetta jossa olen.
No nyt olen perheellinen ja meillä menee ihan ok ja kuten jo kerroin lapseni on kaikki kaikessa ja oikeastaan ainao syy miksi en edellä mainitsemaani naista silloin aikoinaan ottanut / aloittanut suhdetta, kun kuulin hänen myös tuntevan minua kohtaa samoin, kun mimä häntä kohtaan....
Ajattelin silloin, että perhe on tärkein ja lapselle pitää luoda rakastava ilmapiiri, kuten olen yrittänyt. Nyt kuitenkin olen huomannut, että en vain saa sitä toista mielestäni en sitten mitenkään !!! Tämä luo kieltämättä välillä kriisi tilanteita ja syy on ehkäpä vain minun en syytä toita osapuolta... en kumpaakaan.... Ja nykyiseni ei edes tiedä, että kaipaan ko. henkilöä edelleen. Mutta niinkuin VARMASTI tiedätte tunteet ja järki ei aina vaan kulje samaa rataa, mutta niiden keskenäinen jatkuva kamppailu sekoittaa totaalisesti.... Joten mitä hittoa mä oikenn tekisin, kun haluan antaa lapselleni hyvän tulevaisuuden ja rakastavan perheen mutta mutta mutta... Siis kuunnellakko sydämmen ääntä vai järjen vai miten sen nyt sanoisi lyhyesti....
Turha sanoa et anna ajan kulua kyllä se siitä... Sitä aikaa on mennyt jo aika paljon, siis oikeasti ja edelleen välillä kaipaus sattuu niin, että tippa tulee isonkin miehen linssiin....
Olisitteko ystävällisiä ja kerotisitte mikä on teidän mielipide asiasta ja mitä hittoa mä oiken tekisin. Unohtamaan kun en pysty, vaikka niin ajattelin...???!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
aiemmin tämän naisen kanssa?
Mut ei suoranaisesti seurusteltu. Ja tunne ko ihmistä kohtaa tuli, kuin salama kirkkalta taivaalta. Se oli voimakas ja vahva. En usko et sellaista tunnetta löydän, kai enää koskaan tai sellaista ei ihan kaikkien kanssa vaan tunne...
arjen testiä...
Nainen on siis kakkonen, jos lapsi ykkönen. Sekin aika kurjaa olla ikuinen kakkonen suhteessa.
pysty mutta opit elämään sen tunteen kanssa pikku hiljaa, olisi väärin lastasi kohtaan että hän menettäisi sinut "isän" ´jo heti alkutaipaleella elämässä ,miksi pitää olla nii´n itsekäs ja omahyväinen AINA kun on lapsesta kysymys ,"tyylillä kun minulla nyt vain sattuu olemaan suuriatunteita toista naista kohden" ,kyllä sinulla oli niitä tunteita varmaan ennenkuin lapsesi syntyi (uskon näin) ??
Lapsesi tuo paljon muuta ajateltavaa ja varmaan haluaisi saada turvallisen ja tasapainoisen elämän isänsä ja äitinsä kanssa.
siinä on varmaan haastetta sinulle elämääsi,ja tulet takulla saamaan takaisin hienoja muistoja ja kokemuksia lapsesi kanssa. joten unohda tai ota järki käteen juuri nyt. elämässä ei voi saada kaikkea mitä haluaa ja on opeteltava hyväksymään se tosi asia.
Kuule, kyllä se niin on, että sinä olet vastuussa omasta lapsestasi ja olet velvollinen olemaan hänelle paras mahdollinen isä.
Unohda haihattelut jonkun naisen perään, kuulostaa todella lapselliselle. Missään suhteessa ei aina kaikki ole hyvin, on tehtävä töitä ansaitakseen toisen arvostus ja oltava rehti ja reipas. Toisen kunnioittaminen on avain onnelliseen parisuhteeseen.
Lapsi on täysin viaton ja on sinun ja naisesi ansioista tässä maailmassa. Lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat, sillä ei ole KETÄÄN MUUTA.
SINÄ OLET LAPSESI ELÄMÄN TÄRKEIN IHMINEN ÄIDIN LISÄKSI.
Älä missään vaiheessa kuvittele mitään muuta. Ymmärrä arvosi!
turhat haaveilut..kun ette ole kerta kunnolla seurustelleet sen toisen naisen kanssa..voisitko olla varma, että teidän suhteestanne loppujen lopuksi tulisi mitään..ja sitten kun sen huomaisit, olisit menettänyt oikean perheesi??? itse olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa kylläkin naispuolisena, ja olen päässyt yli "elämäni rakkaudestakin", se on vielä helppoa jos sinulla on tunteita tätä lapsesi äitiä kohtaan..mutta jos tunteita ei olisi lainkaan, silloin ehkä kannattaisi miettiä asiaa muutenkin kuin lapsen kannalta!!!
Niin se vaan on.Varsinkin kun et ole seurustellut kyseisen ``rakkautesi`` kanssa.Ei ol ruohovihreämpää aidan takana.Kyllä pienen lapsen isänä saisit rakastua ja vaalia rakkautta lapsesi äitiin/vaimoosi ja jos et RAKASTA ero.
että olet ihastunut haavekuvaan.
Mutta haavekuvakin voi tuhota suhteen.
Kaikkein pahinta lapselle on nähdä oman äidin tuskaa, kun isä ei enää rakasta häntä. Suhteessa roikkuminen ja jatkuva riitely tekee kaikkein pahimmat haavat lapsen sieluun, eikä hän itse aikuisena pysty luottamaan kumppaniinsa. Puhun omasta kokemuksesta.
Eli: tee päätöksesi ja pysy siinä sitten. Älä haikaile!
Ja muista, että jos päätät jättää nykyisen puolisosi, niin isyytesi ei siihen lopu.
juup, epäselvät jutut kannattaa selvitellä itselleen tai ainakin työstää niin etteivät haittaa jokapäiväistä elämää - nykyinen kumppanisi vaistoaa kyllä ahdinkosi vaikka kuinka yrittäisit peitellä - jos jatkat elämääsi kuvitellen ettei ongelmaa ole on edessä kiduttava katkeroituminen ... itse pääsin yli vastaavasta tilanteesta työstämällä asiaa joka ikinen päivä about 6 v, listaamalla mikä minulle on tärkeää ja mikä on odotettavissa eri vaihtoehtojen valinnoilla ...ratkaisut teet itse ja siihen on paha muiden annella neuvoja. Jokaisella on elämässään omat etsikko aikansa - oli sitten lapsia tai ei. Nykyinen kumppanisi ottaa kyllä sinut takaisin jos tuntee aitoa rakkautta...