Ujon mietteitä

Onkohan se toinen kiinnostunut myös susta, vai onko yksipuoleista? Itsellä ollut tuommoinen samallainen tilanne teini-ikäisenä, mutta se johtui silloin vain heikosta itsetunnosta ja tämä tyttökään osannut tulla yhtään vastaan auttamaan vaan se jäi sitten vain runsaaksi flirttailuksi, johon lopulta sitten kyllästyi. Itse pariin otteeseen kyllä yritin silloin tehdä kontaktia, mutta menin aina aika totaalisesti lukkoon :D.

Eli en muuta ohjetta osaa antaa ku että kasvata itsetuntoas ja tätä myötä rohkeuttas niin sitten ei mitään vuorosanojakaan tarvitse opetella vaan kyllä sitä juttua tulee jos on tullakseen. Itsellä auttanut esim. säännöllinen urheilu ja muuten semmoisen positiivisen ajattelutavan ylläpitäminen.

mitä enemmän treenaat naisen lähestymistä, sen paremmin se sujuu. Aloitin tyttöjen kanssa leikkimisen 13 vuotiaana, tehtiin lumilinnoja, pyöräiltiin ja sellaista. Meillä oli neljän porukka samalta luokalta 2 tyttöä ja 2 poikaa.

Eka ihastus oli 14 vuotiaana, soitettiin nokkahuilua yhdessä ja bileissä oltiin yhdessä. Ekan tyttökaverin katson saaneeni 15 vuotiaana, olimme todella tiivisti yhdessä vuoden.

Total mulla on ennen vaimoa ollut 5 tyttökaveria, kaikki paitsi yksi jätti aina mut, jättämisestäkin oppii.

ja ujous voi iskeä kokeneenpaankin konkariin, kun se tietty viereen istahtaa. Vanhemmat voivat osata puheet ja pikkutuhmat paremmin, helpon oloista ja naurattaa huumoripuolikin. Ujot voivat tuntea jäävänsä sivuun. Mutta ei totta. Kyllä ne huomataan, jos veto siihen suuntaan on. Ja pelkkä katse jo jotain tai arkinen kommentti. Ei haittaa hermoilut ja takertelut. Suuremman arvon annan henkilölle, joka uskaltautuu avaamaan suunsa ponnistuksien jälkeen. Vaikka joutuisikin kohteliaasti kieltäytymään niin hattua nostaisin ja sen ääneen kahden sanoisin. Aika opettaa ja neei niin suunapäänä olevat kiehtovat paljon paljon enemmän. Heillä annettavaa, mutta piilossa ja pahasti sen kuoren alla. Tsemppiä sinulle toivoopi jo ihan naisenikään ehtinyt one.

Olet aika syvällinen ihminen ja kyllä varmasti saat naisen jos osaat käyttää sitä apuna?!
Joskus on sitä aikaa liikaa ja alkaa miettimään just tuollaisia vahingollisia ajatuksia.Ne ajatukset pitää vaan työntää pois ja yrittää keskittyä elämään ja siihen miten hyvin asiat vielä on ja miten hyväksi ne saa vielä muuttumaan.
Mutta nämä on vain sanoja, teot puhuvat tosi elämässä puolestaan ja niihin pitää yrittää keskittyä!
Onnea yrityksellesi, jospa minuakin joskus onnistaa:)

Itse olen nainen, mutta ymmärrän mitä tarkoitat ujoudella, kierteellä, tunteella että mistään ei tule mitään, kun aina pelkää kaikkea... Ja ulospäin musta ei uskoisi: olen nätti, räväkästi pukeutuva blondi, joka osaa bilettää ja nauraa... Mutta todellisissa tilanteissa, kun tunteet ovat pelissä, pelko ottaa valtavan kouransa ja kuristaa :(

Tutulta kuulostaa - valmiiksi mietityt lausahdukset eivät auta ja tuntuu jähmettyneensä paikalleen. Ehkä pitäisi ajatella, että toinenkin voi kokea juuri nyt samanlaisia tuntemuksia, mutta yleensähän sitä vain tarkkailee itseään ja manaa mielessään omaa saamattomuuttaan. Sekin on totta, että ajan kuluminen ja odottaminen tekevät hallaa ja jossain vaiheessa tulee se piste, jolloin alkaa harkita luovuttamista. Ja sitten huomaa, että niin, miksen tehnyt tätä jo silloin aiemmin. Minäkin tarvitsisin jotakin auttavaa kättä, vaikkapa kaveria, joka olisi rohkaisemassa tai jopa jutustelemassa niitä näitä samoissa porukoissa ihastuksen kanssa.

Onnittelen kuitenkin sinua siitä, että olet ottanut ensimmäisen askeleen ja jutellut ihastukselle. Valitettavasti ujonahan monesti odottaa, että toiset tulevat juttelemaan, kun ei saa avattua omaa sanaista arkkuaan. Toivottavasti uusia tilaisuuksia vielä tulee ja tutustutte paremmin, mikä ehkä auttaa rentoutumaan. Niin kuin joku jo kommentoikin, niin heti ei tarvitse olla suunapäänä vaan hienovaraisempi lähestyminen luultavimmin tuo paremman tuloksen.

Itse olen miettinyt käyttäytymistäni, ujouttani, ihastumisten kautta. Ihastuessahan täytyisi osoittaa pitävänsä toisesta, päästä omista epäilyistään ja muureistaan eroon ja päästää toinen lähelle. Samalla pelkään mahdollisesti haavoittavani itseäni ja toista. Mutta en kai voi antaa ihmisten lipua ohitse ikuisesti? Tällaisissa asioissa ei vain haluaisi epäonnistua, varsinkin, kun tuntuu, ettei ihastumisia tapahdu kovin usein tai muutenkaan otollisia tilaisuuksia ei tule usein.

Olen alkanut kaipaamaan parisuhdetta, vaikkakin toisaalta se tietenkin myös pelottaa. Jos haluan parisuhteen, on minunkin pystyttävä heittäytymään - ilman ujoutta minulla olisi varmasti jo ollut suhde/suhteita. Olen ihastunut, mutta tässä elämänmuutostilanteessa (mahdollinen muutto) en tiedä, onko oikein itseäni saati toista kohtaan kertoa omista tunteista enää tässä vaiheessa. Nyt sitten syyttelen itseäni siitä, etten tehnyt paljon aiemmin asian eteen enemmän. Mutta toisaalta ei haluaisi päästää irti ja kuitenkin epäröin hirveästi edes tekemään ehdotusta tapaamisesta. Emme ole nähneetkään vähään aikaan...Onko kyse oikeista tunteista? Panikoinko luullessani, että tämän jälkeen ei tule enää ketään muuta? Annanko itselleni anteeksi, jos en nyt tee mitään?

Viime aikoina olen miettinyt näitä erinäisiä asioita lähes päivittäin. Luulen, että mietin aivan liikaa asioita sen sijaan, että tekisin ja antaisin "tunteilemiselle" mahdollisuuden. Ihmeellisen vahva on se voima, joka toisaalta suojaa minua ja toisaalta estää spontaanisti menemään tilanteisiin ja näyttämään, miltä kulloinkin tuntuu.

Hanki salainen numero, jos et uskalla omalla nimelläsi lähestyä. Kerro tunteistasi, ja katso miten toinen reagoi viestiisi. Ole hieman salaperäinen, jos pelkäät kasvojesi menettämistä. Jos vastaus on kannaltasi epämieluinen, älä ole tietääksesikään koko tekstarista. Mikä lie väärä numero ollut kyseessä. Jos toisen tunteet ovat samansuuntaiset, hän yhdistää tekstarin sinuun ja pääsette alkuun helpommin. Koettu on.