parantumattomasti, vammautuminen, jne,..niin anteeksi vain mutta minua pikkuisen häiritsee kun niin monet ilmoittavat siltä seisomalta etteivät ota eroa tai ei haittaa. Erotaanhan sitä pienemmistäkin syistä, niin miksi ihmeessä joku sairaus saisi jäämään ja varsinkaan siinä vaiheessa kun se vaikuttaa joka päiväiseen elämään? Onhan sitä ihminen rakastanut heitäkin ihmisiä joista eronnut pienemmästäkin syystä, ettei se rakkaus kuitenkaan ole se syy.
Tottakai se on aina shokki molemmille ja siihen sopeutuminen vaikuttaa niin monet seikat: elämäntilanne, ikä, tavoitteet, asenne jne,..
Myöskin pitkälti vaikuttaa asiaan sairastuneen, vammautuneen jne,.. oma asenne asiaan.
Sama koskee seurustelun vakavoittamisen suhteen kanssa. Miksi ryhtyä suhteeseen sairaan kanssa, jos on tervekin saatavilla?
(lopuksi itselläni on parantumaton sairaus, etten suinkaan ole rasisti tai vastaavaa, vain kyyninen.)
Tottakai se on aina shokki molemmille ja siihen sopeutuminen vaikuttaa niin monet seikat: elämäntilanne, ikä, tavoitteet, asenne jne,..
Myöskin pitkälti vaikuttaa asiaan sairastuneen, vammautuneen jne,.. oma asenne asiaan.
Sama koskee seurustelun vakavoittamisen suhteen kanssa. Miksi ryhtyä suhteeseen sairaan kanssa, jos on tervekin saatavilla?
(lopuksi itselläni on parantumaton sairaus, etten suinkaan ole rasisti tai vastaavaa, vain kyyninen.)
Vastaukset 19
Vanhimmat
sitten vaivaa.
Niin?
Housuun kuseminen joskus *ittu. (multippeliskleroosi jonka kanssa en ole sinut silloin kun se muistuttaa olemassa olostaan. Hyvin harvoin kyllä)
Kuten jo arvelin edellisessä keskustelussa, ihmiset vastaavat arvopohjansa perusteella ja moni todennäköisesti yliarvioi omat voimavaransa tosipaikan tullen.
Mutta siinähän muistaakseni kysyttiinkin, kuka jättäisi heti halvaantuneen puolison. Että ei ehkä heti, mutta eihän mikään elämässä ole niin varmaa kuin epävarmuus. Ja suhteen aloittamiseen ei mielestäni päde samat asiat kuin suhteen jatkamiseen.
että monikaan jättäisi heti, mutta niin moni asia saattaa em. jutun vuoksi ajaa ihmiset erilleen myöhemmin.
Sitäpä juuri tarkoitin. Moni ajattelee jaksavansa sairastuneen puolisonsa kanssa. Eikä se halvaantuminen vielä mitään, mutta entäs kun halvaantunut vielä masentuu tai muuttuu alkoholistiksi tilanteensa vuoksi? Siinä sitä onkin kestämistä.
masennus mullakin tuli mieleen ja se, että se saattaa olla se tekijä, joka ajaa ihmiset erilleen.
kuullut pareista joissa terve ihmien käyttäytynyt niin sikamaisesti kuin käyttänyt henkistä väkivaltaa joka on aiheuttanut sairastuneen vielä epätoivoisempaan tilaan. Tämä kun on poistettu ns.terve puoliso on jatkanut elämäänsä sairaana sairastumiseen omaan voimakkuuteen ja hyvyyteen ja tämä sairas on tervehtynyt ei tietenkään siitä parantumattomasta sairaudestaan vaan muista liitännäisoireista/sairauksista.
Joskus kyllä sairastunut aiheuttaa ihan itse muut liitännäissairautensa.
vastaan, että en tiedä. On niin helppo tässä nyt väittää jotakin muuta, mutta tällaiset asiat näkee vasta sitten kun on tilanne päällä.
tavattoman huonoja ennustamaan tulevaa käyttäytymistään, mutta mielestäni parempi että etukäteinen asennoituminen (tässä asiassa) on naiivin positiivinen kuin "realistisen" kyyninen
haluamme uskoa olevamme parempia ihmisiä kuin mitä sitten todellisuudessa olemme.
tulikin ja tässä uskomuksessa saatamme mennä niinkin sokean pitkälle, että keksimme toisesta kymmenen hyvää syytä millä peittää se tosiasia eli myöntäminen oma heikkous ettei olekaan niin hyvä kuin kuvitellut olevan.
mahdollinen sairaus ei pelkästään ole sen paremmin yhdessä pysymisen kuin eronkaan syy. Eikä seksi. Eikä perse. Eikä kulli. Eikä luonne. Eikä ulkonäkö. Jne.
Ihminen on kokonaisuus kaikesta, ja parisuhde on kahden ihmisen kokonaisuus ja sen kokonaisuuden toimivuus/toimimattomuus ratkaisee sen parisuhteen kohtalon, ei mitkään yksittäiset asiat, vaikka moni tuntuu niin luulevan.
Sitä paitsi, psyykkisen sairauden vuoks minä ainakin ennemmin katoan kuin fyysisen.
eritasoista vammautumista kartoittavaa kyselyä - ja pari päivää sitten kyseltiin, että entäs jos jalka olis amputoitu.
Vastasin noista vain yhteen, siihen jossa kyseltiin "tavanomaisempia" sairauksia.
Turha on lyödä tautilistaa kenenkään eteen ja pyytää määrittelemään suhtautumista tauti taudilta, vamma vammalta. Enemmän näissä kai vastataan sen arvopohjan mukaan ja sitten toisaalta ihmisillä on myös kokemuksia erilaisista seurusteluista erilaisten ihmisten kanssa. Nekin vaikuttavat vastauksiin.
Itse käsitin nuo kyselyt yleisesti: onko virheettömyys kuinka pakollista, vai voisiko hyväksyä eri tavoin sairaita tai vammautuneita kumppaneita. Silloin on suht helppoa vastata, että voisi, koska se on totta.
Jos taas lyödään eteen worst case scenario: huolisikko neliraajahalvautuneen alkoholistisen psykopaatin - niin sitte kysytään jo eri asiaa.
siis vain minun ajatuksiani sivustaseuranneena.
Asiaan vaikuttaa
0. miten kauan on tunnettu
1. minkä ikäisiä ollaan
2. asian vakavuudesta
3. vaikutus
Kohta 0 1:
-Kun on tunnettu muutama kuukausi/vuosi, ihminen
on "alkutottunut" millainen toinen on.
Suuri muutos toisessa monasti muuttaa toisen ajattelua toisesta.
Tällöin on helpompi ottaa takapakkia, eli lähteä karkuun, kuin jäädä olkapääksi.
Kohta 2:
Asian vakavuus.
Havempi ottaa eron, jos käsi tai jalka katkeaa.
Vastaavasti burn out tai hermoromahdus johtaa joissakin tapauksissa eroon.
Kohta 3:
Vaikutus.
Eli, miten tapahtuma vaikuttaa seurusteluun.
Vaikka jokin luu katkeaisi, se korkeintaan vaikuttaa menoihin hidastavasti.
Vastaavasti henkiseen mielenterveyteen kohdistuvat iskut ajavat monasti erilleen.
Silloin, kun ilopilleristä tulee masentunut, moni katsoo ettei jaksa olla ex-iloisen kanssa.
Ainut lohtu tapahtumien suhteen on se, että vakava sairaus erottaa ystävät akanoista.
että noi psyykkiset ongelmat on juuri sen takia tuhoisempia kuin fyysiset, koska ne muuttavat sitä ihmistä henkilönä johon on rakastuttu. Fyysinen ongelma, oli se sitten puuttuva käsi tai jalka ei kuitenkaan sitä ihmisen perusluonnetta mihinkään muuta, vaan kyseessä on edelleen se sama ihminen joka aikanaan vei mukanaan. Toki se voi tuoda mukanaan erilaisia ja uusia ongelmia, mutta muutos vanhaan ei kuitenkaan välttämättä ole niin dramaattista.
että Kaveria ei jätetä!
Niin siksi.
Tuo olisi pahinta pettämistä mitä toiselle voisi tehdä, jos jättää silloin kun toinen eniten sua tarvitsee. Luottamus menisi takuulla ikuisiksi ajoiksi.
Altruistisuuden juuri löytyy ajatuksesta: Entä jos se tapahtuisi minulle?
Ainoa tapa saavuttaa jonkinlainen toivo siitä ettei tuossa tilanteessa tulisi hylätyksi on uskoa ettei itse hylkäisi - sillä jos oma reagointitapa olisi toinen kulkisi pelko herkästi vierellä.
Se olisi pahinta, mitä itsellekin voisi tapahtua. tulisit hylätyksi jossain vaikeassa elämäntilanteessa, kun oma puoliso - se, johon eniten oot luotanut ja uskonut, kääntäis selkänsä. Olishan se kauheeta.
Jos puolisolle tulee siis jo yhdessäollessa jotain pitkäaikaista sairautta, se olis varmaan jo syöpä, tai vammautuminen autokolorissa.
En oikein näe noista kummankaan olevan syy eroon. Syöpä ei edes tartu, ellei terve puoliso mene syömään sitä kasvainta. ;) Jos kyseessä kuolemaan johtava tauti, eli keuhkosyöpä, niin parinvaihto tulee pakonkin edessä eteen.