Kaikialla puhutaan, miten töissä on "narsisteja" ja "luonnehäiriöisiä" nautiskelemassa ihmisten kiusaamisesta. Heidän ympärillään on paha olla ja tehdä työtä.
Miksi mikään asiantuntija ei kerro meille taviksille, työkavereille, alaisille ja esimiehille, mitä meidän k o n k r e e t t i s e s t i pitäisi tehdä pelastaaksemme itsemme, toisemme sekä työpaikkamme? Tietyn häiriön piirteiden kertailu tai kyökkidiagnosoinnin tuomitseminen sekä työelämän muiden haasteiden stressaavuuden todistelu ovat sinällään ihan hyviä asioita. Ne eivät kuitenkaan auta meitä, jotka pelkäämme henkisillä miinakentillä päivästä toiseen. Ei voi olla huomaamatta, että lukemattomilla esimieskursseilla kahlaavat pomotkin vapisevat alaisenaan toimivien jyräihmisten edessä. Hirmuja pelätään, eikä toimivia malleja heidän ruotuun laittamiseensa ole. Pomot eivät tästä uskalla ääneen puhua, koska pelkäävät maineensa menettämistä. Työpaikkaterroria suitsiviin sääntöihin on siis saatava muutos, joka antaa työkalut ongelman korjaamiseen. Kiusaaminen ei saa olla pomoille ja työterveyshuollolle kuin ylhäältä annettu asia, jota pitää vain sietää.
Miten älykääseen, mutta luonteeltaan sairaaseen juonittelijaan siis pitäisi suhtautua, miten käsitellä? Miten estää, ettei syytön romahtaisi jatkuvan kampituksen takia, jättäisi työpaikkaansa ja syrjäytyisi katuojaan? Miksi juuri kiusatun pitäisi joustaa ja lähteä pakoon? Ja tärkein kysymys: miksi ongelmakimpulle ei voi näyttää ovea, vaikkapa kolmen varoituksen ja hoitoonohjauksen jälkeen??? Alkoholiongelmaisille näin tehdään.
Kiusattuja yleensä syytetään lammasmaisuudesta. Pitäisikö siis jokaisen ottaa mallia raivopäästä ja hyökätä ensimmäisenä? Silläkö kaikkien työkyky ja hyvinvointi työpaikoilla kohenisivat? Liki aina näyttää unohtuvan, että kiusatut ovat rikoksen uhreja ja kiusaajien suojelijat ovat kanssarikollisia.
Viralliset ohjeet kiusaamistapauksiin ovat kaksinaamaisia. Uhrin esimmäinen velvollisuus on kertoa kokemastaa esi- ja luottamusmiehille sekä työterveyshuollolle. Käytännössä nämä tahot hymistelevät vaivautuneina, elleivät jopa ole kanssakiusaajia tai vähintäänkin suojelemassa terrorin harjoittajaa. Yleensä puuttumattomuutta perustellaan yhteisön maineella, ei muka ole sopivaa tuoda ikävyyksiä esiin. Uhri vaietaan olemattomaksi tai tarvittaessa lytätään. Tämän ei koeta rasittavan yrityksen mainetta. Nimenomaan kiusatun käsketään katsoa peiliin ja muuttamaan asennoitumistaan tai keräämään tavaransa! Pian hän on sairaslomakierteessa. Kun voimat ovat loppuneet, kehotetaan vielä etsimään uusi työ tai ammatti. Etenkin laman aikana tämä on epätoivoista! Harva on niin varakas, että voi tuosta vaan laittaa tulevaisuudensuunnitelmansa uusiksi, törmättyään kiusaajaan, tätä suojelevaan pomoon ja työterveyshuoltoon.
Työntekijän fyysistä terveyttä kytätään liki suurennuslasin kanssa. Mikäli hänellä sattuukin olemaan ns. kusta päässä, siihen ei sovi puuttua. Asianosaiselle itselleen tuo ominaisuus ei ole ongelma, vaan usein suunnatonta iloa ja hyötyä tuottava, "vahvan" persoonallisuuden piire. Asian muille tuottaman kärsimyksen esille ottaminen olisi ihmisoikeusloukkaus kusipäätä kohtaan. Sairas käytös on nykymaailmassa hyödyllinen ominaisuus ja jotain, mihin ympäristön kuuluu kiltisti sopeutua. Eipä ole ihme, että luonnehäiriöisten määrään on todettu kasvavan kaiken aikaa. Ehkä minäkin rupean sellaiseksi tai ainakin käyttäytymään kuin olisin ehta narsisti!
;-)Kirjoituksesta tuli sekava vuodatus, mutta lupaan terästäytyä - vaikka TYÖPAIKAN MENO OTTAAKIN PÄÄHÄN!
Miksi mikään asiantuntija ei kerro meille taviksille, työkavereille, alaisille ja esimiehille, mitä meidän k o n k r e e t t i s e s t i pitäisi tehdä pelastaaksemme itsemme, toisemme sekä työpaikkamme? Tietyn häiriön piirteiden kertailu tai kyökkidiagnosoinnin tuomitseminen sekä työelämän muiden haasteiden stressaavuuden todistelu ovat sinällään ihan hyviä asioita. Ne eivät kuitenkaan auta meitä, jotka pelkäämme henkisillä miinakentillä päivästä toiseen. Ei voi olla huomaamatta, että lukemattomilla esimieskursseilla kahlaavat pomotkin vapisevat alaisenaan toimivien jyräihmisten edessä. Hirmuja pelätään, eikä toimivia malleja heidän ruotuun laittamiseensa ole. Pomot eivät tästä uskalla ääneen puhua, koska pelkäävät maineensa menettämistä. Työpaikkaterroria suitsiviin sääntöihin on siis saatava muutos, joka antaa työkalut ongelman korjaamiseen. Kiusaaminen ei saa olla pomoille ja työterveyshuollolle kuin ylhäältä annettu asia, jota pitää vain sietää.
Miten älykääseen, mutta luonteeltaan sairaaseen juonittelijaan siis pitäisi suhtautua, miten käsitellä? Miten estää, ettei syytön romahtaisi jatkuvan kampituksen takia, jättäisi työpaikkaansa ja syrjäytyisi katuojaan? Miksi juuri kiusatun pitäisi joustaa ja lähteä pakoon? Ja tärkein kysymys: miksi ongelmakimpulle ei voi näyttää ovea, vaikkapa kolmen varoituksen ja hoitoonohjauksen jälkeen??? Alkoholiongelmaisille näin tehdään.
Kiusattuja yleensä syytetään lammasmaisuudesta. Pitäisikö siis jokaisen ottaa mallia raivopäästä ja hyökätä ensimmäisenä? Silläkö kaikkien työkyky ja hyvinvointi työpaikoilla kohenisivat? Liki aina näyttää unohtuvan, että kiusatut ovat rikoksen uhreja ja kiusaajien suojelijat ovat kanssarikollisia.
Viralliset ohjeet kiusaamistapauksiin ovat kaksinaamaisia. Uhrin esimmäinen velvollisuus on kertoa kokemastaa esi- ja luottamusmiehille sekä työterveyshuollolle. Käytännössä nämä tahot hymistelevät vaivautuneina, elleivät jopa ole kanssakiusaajia tai vähintäänkin suojelemassa terrorin harjoittajaa. Yleensä puuttumattomuutta perustellaan yhteisön maineella, ei muka ole sopivaa tuoda ikävyyksiä esiin. Uhri vaietaan olemattomaksi tai tarvittaessa lytätään. Tämän ei koeta rasittavan yrityksen mainetta. Nimenomaan kiusatun käsketään katsoa peiliin ja muuttamaan asennoitumistaan tai keräämään tavaransa! Pian hän on sairaslomakierteessa. Kun voimat ovat loppuneet, kehotetaan vielä etsimään uusi työ tai ammatti. Etenkin laman aikana tämä on epätoivoista! Harva on niin varakas, että voi tuosta vaan laittaa tulevaisuudensuunnitelmansa uusiksi, törmättyään kiusaajaan, tätä suojelevaan pomoon ja työterveyshuoltoon.
Työntekijän fyysistä terveyttä kytätään liki suurennuslasin kanssa. Mikäli hänellä sattuukin olemaan ns. kusta päässä, siihen ei sovi puuttua. Asianosaiselle itselleen tuo ominaisuus ei ole ongelma, vaan usein suunnatonta iloa ja hyötyä tuottava, "vahvan" persoonallisuuden piire. Asian muille tuottaman kärsimyksen esille ottaminen olisi ihmisoikeusloukkaus kusipäätä kohtaan. Sairas käytös on nykymaailmassa hyödyllinen ominaisuus ja jotain, mihin ympäristön kuuluu kiltisti sopeutua. Eipä ole ihme, että luonnehäiriöisten määrään on todettu kasvavan kaiken aikaa. Ehkä minäkin rupean sellaiseksi tai ainakin käyttäytymään kuin olisin ehta narsisti!
;-)Kirjoituksesta tuli sekava vuodatus, mutta lupaan terästäytyä - vaikka TYÖPAIKAN MENO OTTAAKIN PÄÄHÄN!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinunkin tapauksesi osoittaa, että tarvitaan joukkovoimaa, ennen kuin tällainen ongelma saadaan kitkettyä.
On hyvä muistaa, että narsisti on äärimmäisen taitava. Jos haluat tutustua tarkemmin narsistin "taitavuuteen", voit lukea esim. kirjan "Käärmeet liituraidassa".
Asiantuntijat useimmiten suosittelevat juoksemaan narsistia pakoon ja se onkin ainoa keino, mikäli organisaatio ei ole niin terve, ettei se yksinkertaisesti siedä narsistia. Mutta terveessäkin organisaatiossa saattaa olla vaikea hankkia todisteita narsistin toiminnasta. Tämä johtuu osittain myös siitä, että ihan viime tipassa moni lipeää narsistin taakse, vaikka tietää, miten tämä toimii.
Lopuksi: kaikkihan me olemme enemmän ja vähemmän narsistisia, mutta vasta kun narsismi kehittyy personaallisuushäiriöksi, siitä alkaa olla erittäin vakavaa haittaa ympäristölle.
Kitjoitan yllä kuin tarkoittaisin narsistien olevan työpaikkojen pahoinvoinnin ainoita tuottajia. Suurin osa työpaikkakiusaajista on tietysti ihan muista ongelmista kärsivää väkeä, ennen puhuttiin k..sipäistä.
Väitän siis, että tänä päivänä työpaikkakiusaajille yleisesti ei aseteta rajoja, vaan heitä pelätään ja kunnioitaan talon ylimmästä alimpaan. Kuten aiemmassa vietiketjussa todetaan, negatiivisuus kannattaa.
En minäkään tarkoittanut, että kaikki työpaikkakiusaajat olisivat narsisteja.
Voisiko kuitenkin olla niin, että kiusaajia (olivatpa he sitten narsisteja tai eivät) "kunnioitetaan" siksi, että he ovat joko a) pelottavia, että pelätään oman nahkan puolesta tai halutaan välttää konflikteja ja/tai b) he ovat niin taitavia, että suurin osa ei (sinisilmäisyyttäänkö) usko heidän edes kykenevän kiusaamiseen. Moni taas ei halua puuttua kiusaamiseen juuri sen takia, että ei itse joutuisi kiusatuksi. Mutta on ehkä niitäkin, jotka eivät koko kiusaamista huomaa?!
Työnantajan asenne kiusaamiseen on ratkaiseva: hyväksytäänkö toiminta hiljaisesti hyssyttelemällä, annetaanko terrorille jopa siunaus vai laitetaanko kiusaaja vastuuseen käytöksestään. Esimiehet ovat paljon vartijoina, mutta valitessaan voivat myös jättää työnsä hoitamatta. Väitän, että kiusaamista ilmenee aina, jos sille annetaan mahdollisuus.
somaattisesti sairastuneille,joilta on ehkä lapsena vaadittu liian paljon mutta ei selvin odotuksin. On erotettava terve narsismi ja luonnehäiriö. Terveesti narsistinen on aidosti muista kiinnostunut ja narsistinen tarvitse muita ihailemaan.Vaatiminen on keino saada huomiota,itseisarvo.He ovat tunnetasoltaan etäisiä,eivätkä salli epäonnistumisia eikä pettymyksiä.