taitoluistelu

joo katson aina taitoluistelu kisat joka vuosi kun olen kiira korpi fani eli katson aina että miten menestyy mutta muuten ei taitoluistelu kiinnosta mutta aina on pakko katsoa naisten osuun taitoluistelussa koska siinä nyt em kisoissa oli mukana tamperelainen kiira korpi joka on mun idoli
5752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olipas pitkä lause, lähes hengästyin pelkästä lukemisesta ;)

Äänestä

mutta taitoluistelijana Kiira on vain keskinkertainen lahjakkuus.Lisäksi henkinen puoli hänellä pettää tiukan paikan tullen.
Laura lepistö on ehdottomasti paras luistelija Suomen maassa.

Äänestä
  • minun ehdottomat ykkössuosikkini suomalaisista taitoluistelijoista ovat Laura, Susanna ja Jenni, koska heillä on superkaunis luistelutyyli. Kiira on heihin verrattuna vähän jäykänoloinen, mutta en silti pitäisi häntä "keskinkertaisena", kyllä hän eliittiin kuuluu. Minusta hänellä ei henkinen kantti pettänyt SM-kisoissa, jontka hän voitti (silloin petti Lauralla, joka tuplasi kaikki kolmoishyppy-yrityksensä) eikä EM-kisoissa, joissa hän kamalan kaatumisen ja kolauksen jälkeen kokosi itsensä ja luisteli tosi hyvän loppuohjelman.

    Ja nämä kaksi kisaa siis tosi lyhyeksi jääneen harjoituskauden jälkeen!

    Ei viitsittäisi aina mollata Kiiraa, vaan kannustetaan häntäkin!

    Äänestä

Jep. Minunkin mielestä sinun kannattaa keskittyä suomenkielen opiskeluun ja sitten vasta kommentoida täällä luistelijoista.

Äänestä
  • Tarkoitit kai, että sinunkin kannattaa keskittyä suomen kielen opiskeluun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6562 kirjoitti:

joo katson aina taitoluistelu kisat joka vuosi kun olen kiira korpi fani eli katson aina että miten menestyy mutta muuten ei taitoluistelu kiinnosta mutta aina on pakko katsoa naisten osuun taitoluistelussa koska siinä nyt em kisoissa oli mukana tamperelainen kiira korpi joka on mun idoli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu