AVIOERO VAI EPÄMIELLYTTÄVÄ AVIOELÄMÄ

sinun. Mieti asiaa lapsen kannalta. Kuinka paha tilanne on?
Itse tein päätöksen juuri lapsen mielenterveyden kannalta asiaa ajateltuani. Yritin yrittämästä päästyäni, tilanne melkein sama kuin teillä. Monta vuotta meni ihan turhassa yrityksessä, eikä mikään koskaan muuttunut kuin väliaikaisesti. Sitten palasi taas entiseen. Sellainen jojoilu antaa elämästä vääristyneen kuvan lapsillekin.
En todellakaan kiellä olevani tilanteeseen osasyyllinen, mutta minäkään en enää jaksanut.

kovinkaan valoisalta jos yhdessä jatkatte.
Sama kuvio toistunut jo 20v.....

"Hoidan jopa kipeänä häntä" ?? Onko miehesi jotenkin sairas, kun tarvii hoitoa?

Hierot ja hoivaat. Saatko mitään "vastapalvelua"?
Kertomuksesi pohjalta saa sen käsityksen, että mies pitää sua piikana ja kynnysmattona eikä tasavertaisena kumpppanina. Missä näkyy kunnioitus?

Haluatko jatkaa sellaista elämää? Voimat nytkin vähissä. Mitä menetät, jos eroatte? Eikä liitto jo nyt syö itsetuntoa?
Mahdatko sekoittaa rakkautta läheisriippuvuuteen?
Et näy saavan mitään vastarakkautta vaan mieluummin negatiivisia asioita.

Ei kukaan jaksa, jollei välillä saa myönteistä palautetta.
Hakeutukaa vaikka terapiaan, jos haluatte jatkaa yhdessäoloa. Parisuhteen on muututtava. Jollei hän näe mitään ongelmaa, niin jatkamalla vain väsyt ja rasitut lisää. Silloin olis viisainta irroittautua ja laittaa oma elämä uusiksi...

Nyt jo ympäristö kärsii riidoistanne. Mitä järkeä jatkaa sellaisessä liitossa? Ota järki käteen. Mies kohtelee sua juuri niin kuin annat itsesi kohdeltavan. Se on niin yksinkertaista.

Ei kenenkään ole nykypäivänä pakko olla epätyydyttävässä liitossa eikä suhteessa. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa vaikka yksin lasten kanssa.

Parisuhdeneuvoja tai eteisyyttä jos on paha olla.

Pitäisikö jaksaa jatkaa yhdessä epämielyttävää ja onnettonta avioliitoa vai ottaa avioero?

Eikös tuo ole jo tuossa !!?!
Avioliitto on onneton ja epämiellyttävä.

Olen jaksanut jo 20v riitaa,syyttelyä,huutoa,haukkumista ja jopa joskus aikoinaan lyömistä.Ja kerran olen antanut anteeksi jopa pettämisen.

Että ja tuota! Ja tuoko on elämää?
Vähintään lyömisessä menee raja. Se vie kunnioituksen, ja mielestäni tappaa rakkaudenkin.
Pettäminen vie taas luottamuksen.
Ja kun ei ole luottamusta, ei ole kunnioitusta, ei ole rakkautta.. =?

Rakastan puolisoani,mutta en vaan enää yksinkertaisesti jaksa.Alan olla henkisesti aika loppu,ollut jo pidemmän aikaa.

Siis niin MITEN ihmeessä sinä häntä rakastat?
Eeh.. kyse on kyllä jostain ihan muusta, ehkä juuri läheisriippuvuudesta?

Hoidan kipeänä häntä,pidän kodin siistinä,teen kotiruokaa,pyykkiä pesen,hieron selkää ja jalkoja,kuuntelen työ,suku ym. murheet ja lohdutan....nyt vaan tuntuu,että voimat on loppu.

Onko jotenkin sairas?
Jos hän EI ole sairas, ja sinä teet tuota kaikkea, niin mitä hän tekee?
Ja oli terve tai sairas, sinä et ole mikään kaatopaikka. Kukaan ei ole pelkkä sylkykuppi.

Riidoista kärsii lapsemme sekä koiramme meidän lisäksemme.

Minä läksin vaikka meillä ei ollut lapsia.

Sinuna miettisin oman elämäsi mielekkyyttä ihan vakavasti.