Täällä toistellaan yhtenään, että alkanut väkivalta ajan myötä vain pahenee ja toistuu useammin, onko kellään kokemusta että mies (tai tasapuolisuuden nimissä nainen) olisi oppinut jotain saatuaan anteeksi väkivaltaisuuskohtauksensa??!
Elämme stressaavaa aikaa avomieheni kanssa, ongelmia on riittänyt monellla taholla, mutta rakkaus on patistanut jaksamaan ja odottaan parempia aikoja.
Valitettavasti riidat ovat johtaneet väkivaltaan. Mies ensin töni, puristi käsistä/käsivarsista. Seuraavalla kerralla myös lukitsi ihmeellisiin kivuliaisiin asentoihin. Kännykän ottaa ja sulkee pakotiet. Joudun yleensä paniikkiin koska pelkään henkeni puolesta, toinen käyttäytyy niin uhkaavasti. Viimeksi huutoni tukahdutettiin kuristamalla lähes tajuttomaksi, pääsin onneksi pakenemaan naapuriin turvaan loppuyöksi.
Oloni on tyhjä ja päättämätön. Ihminen jonka pitäisi olla turvallinen ja rakastava ei tekisi näin! Joka kerta oon sanonu et nyt loppuu ja antanu anteeks kun toinen niin itkee enkä itekään halua menettää rakkaimpaani ja parasta ystävääni.
Toivoisin tämän loppuvan ennekun todella sattuu hullusti!
Elämme stressaavaa aikaa avomieheni kanssa, ongelmia on riittänyt monellla taholla, mutta rakkaus on patistanut jaksamaan ja odottaan parempia aikoja.
Valitettavasti riidat ovat johtaneet väkivaltaan. Mies ensin töni, puristi käsistä/käsivarsista. Seuraavalla kerralla myös lukitsi ihmeellisiin kivuliaisiin asentoihin. Kännykän ottaa ja sulkee pakotiet. Joudun yleensä paniikkiin koska pelkään henkeni puolesta, toinen käyttäytyy niin uhkaavasti. Viimeksi huutoni tukahdutettiin kuristamalla lähes tajuttomaksi, pääsin onneksi pakenemaan naapuriin turvaan loppuyöksi.
Oloni on tyhjä ja päättämätön. Ihminen jonka pitäisi olla turvallinen ja rakastava ei tekisi näin! Joka kerta oon sanonu et nyt loppuu ja antanu anteeks kun toinen niin itkee enkä itekään halua menettää rakkaimpaani ja parasta ystävääni.
Toivoisin tämän loppuvan ennekun todella sattuu hullusti!
Vastaukset 12
Vanhimmat
mutta vaati rohkeuutta ja valmiuutta tunnustaa että nyt ei pärjätä enää omin voimi.
Puhun kokemuksesta - helvetistä tuli melkein taivas.
Mietin kumpihan se olis parempi? Kuitenkaan en haluis ajatella et ukkoni väkivalta on minun vikani, joten miksi minä tarvisin terapiaa? Vai onko se sittenkin minun vika ja pariterapiassa käsketään olla parempi vaimoke...
Koskaan ei ole yhden syy että kaksi tappelee.
Pariterapiassa sinulle voi selvitä oma roolisi teidän suhteessa- elikkä suomeksi miksi et ottanut ja lopettanut suhdetta heti kun miehesi teki väärin sinua kohtaan.
Että se väkivalta tosiaan pahenee ajan kanssa. Eikä mies kyllä siitä mitään opi että annat anteeksi. Sinäkö tuossa rakasta, koska miehesi ei ainakaan. Ihme ettet ole jo lähtenyt läiskimään. Yksi on kuristanut sut lähes tajuttomaksi, ja vapauden riistoa on tapahtunut jne, ja sinä vielä puhut rakkaudesta.
väkivalta paheni joka kerta. Minun mies ei edes itkenyt saati sitten koskaan pyytänyt anteeksi. Hän käsitteli ongelman vaihtamalla uuteen. Ei se lopu, ellei mies halua hakea sinun kanssasi tai yksin apua. Itse hyppään terapiassa, erosta on nyt reilu puoli vuotta aikaa. Ero on ollut minulle erityisen rankka, koska tottakai minäkin olen syyllinen joihinkin asioihin, mutta hän ei löytänyt itsestään koskaan mitään vikaa, eikä löydä edelleenkään. Sen vähän mitä joudumme lasten vuoksi olemaan tekemisissä, hän loistavasti syyttelee minua mistä milloinkin. Terapeutti jo sanoikin, että tietääköhän tämä uusi, minkälaista kieltä mies käyttää ja millainen hän voi olla. Esim. syö vittus, toivottavasti kuolet nuorena, et kelpaa kenellekään jne. Itse en katselisi sellaista eronnutta miestä joka minua liehittelee ja samalla lastensa äidille toivoo ja sanoo kaikkea ala-arvoista. Tulisi itsellä vain mieleen, että koskahan minä saan maistaa herran tätä puolta.
tekstiä entinen ukkosi suustaan pukkaa. Meillä sentään älyää (ainakin vielä!) olla pahoillaan ja pyydellä anteeksi, sanoo ymmärtävänsä asian vakavuuden jne., joten uskon että hän haluaa muuttua ja hankkia apua...
Itsellä ei tulis mieleenkään ottaa miestä, joka on kohdellut entistään pahasti, vaan mistäpä sitä koskaan tietää!! ..ei näköjään mistään..
oppii pitämään hyviä tapoja.
aika vaaralliselta tuo teidän suhde jo kuulostaa, että en uskaltaisi jäädä katsomaan. Väkivaltasuus on miehellesi tapa, että se varmasti vaatii pitkän prosessin jotta hän pääsee siitä eroon.
Itse olen huomannut, että aina pyydellään anteeksi ja sitten leikitään muutama viikko oikein kilttiä ja ihanaa, kun sitten taas räjähtää jonku hyvin pienen asian takia. Taas pudotaan sinne kuoppaan ja sieltä taas anteeksi pyynnöillä ja hyvillä teoilla kootaan taas suhde kasaan. Loputon kierre.
kamalaa!
miehesi on pikaisen avun tarpeessa.
Normaali ihminen,jolla on asiat hyvin ei lyö!
Jos miehesi ei lähde hakemaan apua,jätä se..
Jätä se ihan itsesi takia,ennen kuin jotain todella vakavaa tapahtuu?
sinun on oltava tiukkana.Annat vaihtoehdot:terapia tai sinä lähdet.
Älä enään anna anteeksi :(
voimia
Miksi ihmeessä miehen pitäisi muuttua?
Jokainen asettaa ne, joita sietää elämässään. Jos rajojesi sisälle mahtuu puolison väkivaltainen käytös sinua kohtaan - jää ihmeessä katsomaan miten kauan sitä kestää ja miten se muuttuu ajan oloon!
Mutta jos rajaat väkivallan itsesi ulkopuolelle ja kärsit siitä, noudata sitä ehdottomasti ja kaikissa tapauksissa. Kun jäät suhteeseen, murrat omia rajojasi ja se ei ole terveen merkki, eikä kukaan voi sinua enää pelastaa vastoin omaa tahtoasi!
Mitä useammin katsoo läpi sormien sen vaikeampi on lähteä.
Tottahan edellinen kirjoitti,kuinka kauan "aiot" kestää?Lupaus paremmasta pieksämisen jälkeen on vain sanan helinää...joka toistuu,ja toistuu.Ihminen (yleensä mies joka pahoin pitelee niin henkisesti kuin ruumiillisesti,EI MUUTU koskaan,käyt sen kans mitkä terapiat tahansa.Hänellä itsellään on niin "vaikea" ongelma,et sinuna jo paljon käsineenä, lähtisin vielä kun voit!Tää on ehkä liian suoraa tekstiä,mut niin vain on.Aloita itsesi "eheyttäminen"terapia on hyvä...mut vain itsellesi,keräät voimia itsetuntosi kohentamiseen,ja pikku hiljaa alat suunnitella "omaa" elämääsi!ilman miestäsi. Kaiken helvetin läpikäyneenä...en suostu kynnysmatoksi,lähtö oli pakko.Nyt kun ajattelen aikaa...olin tyhmä,joka uskoin liian kauan parempaan.Inhoni kasvoi päivä päivältä yhä enemmän,miksi kärsin niin kauan?