Kaksi vuotta olin se kakkonen joka paijasi, lohdutti, rakasti, teki kaikkensa miehen eteen.
Järjestin kaiken elämässäni niin että sopii miehen aikatauluun, kärsin ne mustasukkaisuus oireet hiljaa, en rähissyt vaikka pari kertaa kuukaudessa lähti kotiinsa vaimon viereen. Vaimo oli se kuka vietti hänen kanssaan juhlat ja ulkomaanmatkat, minä olin se kuka piti hänestä huolta arkena ja kun oli vaikeaa.
Olin enemmän vaimo kuin vaimo konsanaan, elettiin melkein kuin aviopari, vaimon luona vain käväisi, eli suomeksi sanottuna olin kätevä jalkavaimo.
Kyllä meidän tapauksessa vaimo kuori kermat päältä ja minä olin se joka aina vaan pyöritti sitä arkea.
Hänen vakiokommenttinsa olivat aina samat, "olet koko ajan tiennyt että olen naimisissa", " en koskaan ole halunnut sulle mitään pahaa", "minäkö nyt olen syyllinen" ja "tiedät että rakastan sinua".
Menetin tässä suhteessa vanhat ystäväni ja kaiken muun sosiaalisen elämän kun aina piti elää hänen ehdoillaan.
Nyt sain kyllikseni tästä kaikesta ja siitä ainaisesta pahasta olosta ja halusin alkaa elämään omaa elämääni. En jaksanut enää olla se arkipatja joka laitetaan kaappiin kun on juhlan aika. Pari hyvää ystävääni vetävät minua takaisin tähän maailmaan ja eivät anna jäädä suremaan ja murehtimaan.
Nyt kuitenkin yllättäen olenkin tullut maailman tärkeimmäksi asiaksi, minun hyvinvointini on miehen elämän ykkösprioriteetti. On kuitenkin myöhäistä, en enää usko valheita, en halua kuulla hänen kaipauksestaan ja lupauksiaan.
Miksi mies ei voi jättää minua rauhaan?
Ainoa asia mikä minulle on epävarma on se että kerronko vaimolleen tästä kaikesta.
Ei minua enää kiinnosta miehen hyvinvointi eikä se että hajotanko hänen liittonsa, minua vaan mietityttää se haluaako vaimo tietää vai ei.
Järjestin kaiken elämässäni niin että sopii miehen aikatauluun, kärsin ne mustasukkaisuus oireet hiljaa, en rähissyt vaikka pari kertaa kuukaudessa lähti kotiinsa vaimon viereen. Vaimo oli se kuka vietti hänen kanssaan juhlat ja ulkomaanmatkat, minä olin se kuka piti hänestä huolta arkena ja kun oli vaikeaa.
Olin enemmän vaimo kuin vaimo konsanaan, elettiin melkein kuin aviopari, vaimon luona vain käväisi, eli suomeksi sanottuna olin kätevä jalkavaimo.
Kyllä meidän tapauksessa vaimo kuori kermat päältä ja minä olin se joka aina vaan pyöritti sitä arkea.
Hänen vakiokommenttinsa olivat aina samat, "olet koko ajan tiennyt että olen naimisissa", " en koskaan ole halunnut sulle mitään pahaa", "minäkö nyt olen syyllinen" ja "tiedät että rakastan sinua".
Menetin tässä suhteessa vanhat ystäväni ja kaiken muun sosiaalisen elämän kun aina piti elää hänen ehdoillaan.
Nyt sain kyllikseni tästä kaikesta ja siitä ainaisesta pahasta olosta ja halusin alkaa elämään omaa elämääni. En jaksanut enää olla se arkipatja joka laitetaan kaappiin kun on juhlan aika. Pari hyvää ystävääni vetävät minua takaisin tähän maailmaan ja eivät anna jäädä suremaan ja murehtimaan.
Nyt kuitenkin yllättäen olenkin tullut maailman tärkeimmäksi asiaksi, minun hyvinvointini on miehen elämän ykkösprioriteetti. On kuitenkin myöhäistä, en enää usko valheita, en halua kuulla hänen kaipauksestaan ja lupauksiaan.
Miksi mies ei voi jättää minua rauhaan?
Ainoa asia mikä minulle on epävarma on se että kerronko vaimolleen tästä kaikesta.
Ei minua enää kiinnosta miehen hyvinvointi eikä se että hajotanko hänen liittonsa, minua vaan mietityttää se haluaako vaimo tietää vai ei.
Vastaukset 23
Vanhimmat
sanoisin sinulle että anna olla,jos irti olet päässyt niin hyvä.vaihda puhelin numerosi ettei voi häiritä.sanoisin näin kun itse kävin läpi mieheni pettämisen,antaisin mitä vaan kun en koskaan olisi saanut sitä tietää.se murensi minun itseluottamukseni täysin nolliin ja kaiken muun mitä 15vuoden yhdessä olosta oli sen jälkeen jäljellä.mies ei halunnut erota ja pitkään mietin kannattaako yrittää unohtaa ja antaa anteeksi.siitä on nyt muutamia vuosia ja yhdessä ollaan edelleen ja mies on kyllä tehnyt täyskäännöksen elämällään.joten jos vaan voit olla ettet ilmoita vaimolle niin se olisi hyvä,itse sairastuin aika vakavasti ,joten mieti tarkkaan kannattaako ilmoittaa,jos hän ei sitä vielä tiedä.ja kyllä se on sitten miehen asia ilmoittaa vaimolleen että hänellä on toinen
Ei minulla ole mitään syytä ilmoittaa vaimolle, itse haluan elää nyt normaalia elämää ilman sitä miestä. Mietin vain kun monet vaimot täällä sanovat että on myös parempi että tietää että voi sitten itse tehdä omat ratkaisunsa.
Puhelinnumeroani en voi vaihtaa työni vuoksi.
Tässä on nyt juuri se tilanne kuin varmaan monella vaimolla on että mies ymmärtää vasta sitten kun on menettämässä. Nyt vaan on liian myöhäistä, en halua jatkaa tämmöistä elämää ja miehellä on ollut ihan riittävästi aikaa tehdä ratkaisunsa. vaikka olenkin tehnyt väärin alkaessani tähän suhteeseen, ansaitsen kyllä paremman elämän joko yksin tai jonkun kanssa kuka todellakin rakastaa eikä vain halua omaa hyvää.
Mieti miksi se pitäisi kertoa?
Ei löydy mitään muuta syytä kun kosto.
Itselläni kävi 2v sitten niin että minulle työkaverit kertoivat miehen retkistä.
En kiittele kun meidän avioliitto ei ainakaan sen tiedon jälkeen ole paremmaksi muuttunut.
Ei siis tullut eroa kaikki oli hyvin ennen kun nämä ystävälliset halusivat kertoa totuuksia.
En edes harkinnut eroa ja nyt on koitettu jutella ja keskustella siitä tapauksesta.
Kakkosnaisen olemassaoloa en olisi huomannut itse ja en voi varma olla vieläkään onko hän edelleen kuvioissa.
Toivon että pääset elämään omaa elämääsi ja toivon että rakastajasi tajuaa mitä tekee.
Älä kerro kuitenkaan vaimolle.
Itse en olisi halunnut tietää.
hei sinulle,kysyisin sinulta kun käyt samaa läpi mitä minäkin että miten sinä olet selvinnyt siitä asiasta,oliko sinun helppo antaa anteeksi ja yrittää uudestaan
kuule annan sinulle neuvon vapaitakin ihmisiä on eikö olisi viisainta jättää ne varatut rauhaan,siitä ei koskaan hyvää seuraa
lopulta,sain tiedon ihan yllättäen,se oli shokki.Kysymys,aiemman puolison salasuhteesta,en ikinä olisi sitä uskonut,mutta uskoin kun sain tiedon.
Oli jo vuosikausia valehdellut toiselle,että on vapaa ja ei ole perhettä.
Olihan minulla paha olo,ja en tiennyt syytä miksi,ennekuin kaikki selvisi.
Erohan sitten tuli,mutta,miten sen jälkeen?
Tapasin taas,muka eroamassa olevan miehen,mutta eipä eronnutkaan.
Kuitenkin olin vuosia hänen salainen ystävänsä,nyt ihmettelen miten jäin itsekkin koukkuun?
Ei tullut mieleenkään,keroa hänen vaimolle,sillä tiesin sen tuskan.
Nyt olen jättänyt sen varatun tapailun,mutta miettinyt,miksi miehet pitää ns.jalkavaimoa?
Minäkin olin hänen kanssa todella läheinen,ja luulin olevani ykkönen.
MUtta rakkaus on sokea,ehkäpä ymmärrän nyt myös ex-ni,enkä tuomitse enää.
Mutta,opetus oli,ei ikäpäivänä varattua!
En halua kostaa yhtään mitään joten se ei ole motiivini tätä asiaa kysyessäni.
Ainoa asia jota haluan on se että jättäisi minut rauhaan ja antaisi minun yrittää toipua tästä. Ei ole niin helppoa kun kuitenkin todellakin rakastin tätä miestä ja rakastan edelleenkin, ei ne niin helposti tunteet lopu. Haluan taas elää niin ettei paha olo purista rintaa yötä päivää.
No nyt nämä vastaukset lukiessani voin tulla siihen johtopäätökseen ettei se että kertoisin vaimolle mitenkään auta häntä, joten taidan jättää kertomatta.
elämä on lopulta raskasta,minäkin kärsin lopulta ihan kauheasti,ahdisti ja join siksi paljon.
Nyt kun on selvä ja olen toipunut,en juo ja mieli on pirteä,en ole ahdistunut siksi kun kaikki piti salata.
Ei voinut kertoa kellekkään,ja valhettahan se oli ehkä eniten itselle.
Irrottautuminen kesti kauan,sillä aina kun sitä yritin,varattu tarttu entistä lujemmin.
Vaikka oli kyllä välinpitämätönkin,en tiennyt missää mennään,olin kuin odottamassa ja elämä oli todella yksinäistä.
Siitä tuli jotenkin riippuvaiseksi,ihan kuin jostain alkoholistakin.
Tuli hyväksikäytetty olo ja hyvä kun sain sen loppumaan vaikka vaikeaa oli.
Kerroin tämän,koska en uskonut,vaikka olin itsekkin kokenut mitä tulla petetyksi.
Mutta se toisen naisen elämä ei ollut mitään mukavaa lopulta vaan ihan helvettiä.
Tiedän täsmälleen nuo tunteet ja tuon kuvion.
Mies ei oikeastaan sanonut mitään suoraan, mutta antoi ymmärtää asioita aina kun otin asian puheeksi siitä etten jaksa tällaista elämää.
Sitten kun yritin vähän "pehmeällä laskulla" muuttaa suhdettamme hiukan etäisemmäksi, ettei ihan asuttaisi yhdessä kun kummallakin kuitenkin on oma asunto, mies tavalla tai toisella aina otti jotenkin tunnepohjalla tiukemman otteen. Toinen vaihtoehto oli juuri tuo mainitsemasi tietynlainen välinpitämättömyys, sai minulle epävarman olon joten taas ymmärsin olla se "toivenainen" ja ymmärsin panostaa suhteeseemme entistä enemmän.
Nyt kun tiettyjen tapahtumien jälkeen käsitin viimein ettei tämä suhde tule koskaan tästä muuttumaan ja päätin että tämä ei ole minulle hyväksi, mies yrittää tehdä kaikkensa että palaisin "ruotuun". Kun huomasi ettei välinpitämättömyys tee minun mitään vaikutusta vaan päinvastoin olen helpottunut, taktiikka muuttui ja tämä ahdistaa minua kyllä paljon kun en tiedä olenko riittävän vahva tähän irrottautumiseen. Ikävä kun on kova ja uni ei tahdo tulla, aina kun on joutilas hetki, hän tulee mieleeni.
En ole varmastikkaan antanut anteeksi. Kuitenkin se asia aina ajottain tulee mieleen ja epäilystä en varmaan pääse. En ole antanut anteeksi myöskään näille ystävällisille jotka minuu valisti. Mielummin olisin ollut tietämätön.
Sillon en edes epäillyt miestäni. En tiedä saiko sanansaattajat itselleen hyvän mielen kun kertoivat.
Olivat ainakin nähneet vaivaa salapoliisi leikissään.
Minulle avioliitto on loppuelämän kestävä yritys ja en ole valmis pitämään eroa edes ratkaisuna tähän ongelmaan.
3 lasta on kuitenkin yhdessä hankittu. omaisuus on vaan mammonaa siitä pystyisin luopumaan.
lapset ja mies on todella tärkeitä minun elämässä. Mies vaikka onkin pettänyt.
Nuorina seurustelun aikana puhuttiin ja haaveiltiin kaikesta. Puhuttiin myös perheestä ja pettämisestä. Kaikki on silti erilailla kun nuorena luulin.
Olen puhunut meidän tilanteesta ystäväni kanssa joka osaa kuunnella ja jaksaa kuunnella.
Mies ei tykkää kun tietää että puhun hänen mielestä asioita ei saa muille kertoa.
Kuuntelijani on kuitenkin koulutettu kuuntelemaan myös työssään siis ammattilainen siinä. Se mikä miehellä on syy ettn saisi puhua on varmaan se että kuuntelijani on myös mieheni tuttu ja hän on mies.
Kuitenkin olen sitä mieltä etten olisi selvinnyt jaloilleen jos ei olisi ystävää joka kuuntele.
Puhuminen todellakin auttaa.
Oman miehen kanssa koko tapaus vaikutti kaikkeen meidän välillä. Myös seksiin.
En ole vieläkään päässyt irti ajatuksesta etten ole ainoa joka on siinä sängyssä kun ollaan lähekkäin. Osaanko selittää?
Siis en inhoa miehen kosketusta vaan joka kerta tunnen kuin olisi ensin pyyhittävä neo-amiseptilla ennen kun koskee.
En tietenkään pyyhi se oli vaan kuvaus siitä tunteesta. Että onko tämä minun vai jonkun muun ?
Anteeksi sekava tekstini. Seksiä meillä kuitenkin on aina ollut useita kertoja viikossa.
Ja miehen puheiden mukaan se ei ole ollut syynä.
Ja väittää ettei seksi ole edes ollut pääasia tän kakkosen kanssa vaan joku hetken rauha josta on nauttinut ilman tressiä ja kun ei ole mitään kiirettä.
miehelle. Se oli lopulta raastavaa ja uuvuttavaa ja onnetonta elämää. Alussa oli ihanaa, kun mies tuntui olevan ihastunut ja innoissaan. Mutta vähitellen ajan kanssa alkoi juuri tuo mainitsemasi ajoittainen välinpitämättömyys. Kun hän oli ollut riittävän välinpitämätön, ja minä olin tullut siitä onnettomaksi, ja kyselin missä mennään, hän aina vakuutti, että kyllä hän on kiinnostunut, mutta hänellä on niin paljon kaikkea tällä hetkellä, että hän ei ehdi tulemaan. Hän piti minua odottamassa pitkiäkin aikoja. Kun minä ilmoitin, että en jaksa enää odottaa, hän tuli kerran, ja sitten hän taas antoi odottaa itseään eli hän piti kuin löyhässä hirressä. Mitä vähemmän pyysin, sitä vähemmän hän antoi. Lopulta en enää edes pyytänyt mitään, olin siinä suhteessa aivan alisteisessa asemassa. Mies oli huomannut ihastukseni, hän ei ilmeisesti alun jälkeen enää ollut ihastunut, vaan käytti minua vain hyväkseen silloin kun hänellä joskus sattui olemaan aikaa. Mulla oli lopulta todella huono olla, oli niin hyväksikäytetty olo. Tajusin, että eihän tämä voi olla mitään välittämistä, irrottauduin siitä sairaasta suhteesta. Mistä tuollaisia miehiä löytyy, noin kovia ja kylmiä.
Ensimmäinen viikko on todella rankka, ikävä on mieletön,ja heikkona hetkenä saattaa sortua ottamaan yhteyttä mieheen. Usein vaatii useamman irrottautumiskerran ennen kuin onnistuu. Ekan viikon jälkeen akuutti suru on ohi, jäljellä on ikävä, kaipaus, tuntuu että elämässä on edessä vain synkkyyttä, että ilman sitä miestä ei ole mitään. Mutta aika on armelias..kun vaan antaa ajan kulua, tunteet ja muistot haalistuvat, mies tuntuu enää kaukaiselta kuvalta. Huomaa, että ilman häntä voikin elää, että enää ei tarvitse odottaa toisen armopaloja, ei enää yhtään peruuntunutta tapaamista, ei enää epävarmuuden olotilaa. Ja jännä, miten irrottautuminen kohentaa itsetuntoa, minä en enää roiku kenessäkään.
Minullakin oli suhde vuoden ajan varattuun mieheen. Niitä irtiottoja oli ainakin 3-4 jolloin lopetin suhteen ja aloitin taas uudelleen. Tiedän, miltä tuntuu maata yksin sängyssä, sydän pakahtumaisillaan ikävästä, raivosta ja surusta. Kun haluaisi ottaa vielä kerran yhteyttä,mutta älä ota! Ansaitset parempaa, olet ikuinen kakkonen, sinua käytetään hyväksi, olet hyvää seuraa aina silloin kun hänelle se sattuu sopimaan. Juhlapyhien ja viikonloppujen aikana ei yhtään tekstaria, puheluista puhumattakaan...
Miksi aloitin suhteen? Se on oma juttunsa, mutta olen vihainen näille miehille, jotka saavat meidät juttuihinsa mukaan. Selityksiä on monta, ja meitä niihin uskojia vielä enemmän.
Ja kun joskus aloin keskustelemaan "jatkosta", sain kuulla että tiesinhän minä jo alusta saakka tämän suhteen tulevaisuuden.
Nyt en enää odota häntä. Hän on osa menneisyyttäni,olen päässyt hänestä irti.
kaipaa miestä niin, että sydämestä raastaa ja tuntuu, että ei kestä hajoamatta sitä kaipuuta, ja se kaipuu on myös fyysinen, kaipaa toisen kosketusta, näkemistä. Ja sellaisena heikkona hetkenä saattaa ottaa mieheen yhteyttä..ja sama piina jatkuu jälleen. Kunnes on riittävän väsynyt ja kyllästynyt, aina on joku loma tai juhlapyhä, jolloin ei voida olla yhteydessä, ja tosiaan, mies ei halua missään nimessä kärähtää, joten hän on vaiti kaikki viikonloput ja pyhät, ei kuulu pihaustakaan, eikä häneen saa missään nimessä olla yhteydessä. Mies tulee silloin kun se hänelle sopii, sinä odotat ja yrität sovittaa menosi niin, että voitte tavata,ettei vaan harva tapaaminen mene ohi. Miten uuvuttavaa pidemmän päälle. Itse jaksoin kaksi vuotta, kunnes se lopullinen irtiotto onnistui, sitä ennen oli ehkä kolme yritystä, mutta aika ei ollut vielä valmis. Mutta lopulta kun tajusi, että mikään ei muutu, että tämä on tätä piinaavaa odottamista, saa voimavarat lopettaa suhde. Se lopettaminen on siis pitkäänkin kestävä prosessi, jossa lopulta väsymysja pettymys voittavat kaipuun määrän. Minullekin varattu mies sanoi, että eikö se ollut alusta alkaen selvää, että tämä suhde jää seksin tasolle.
paljastuu,useimmin vaimo jättää varatun ja sitten on tilaisuus kakkosella.
Näin kävi meille,ja nyt kakkonen elää saamansa miehen kanssa.
Itse,en halunnut jatkaa avioliittoa,joss mies petti vuosia,eikä ollut ensimmäinen kerta.
Olin "kakkonen"kotona miehelle,se siitä.
Kyllä he huomaavat kun mies ei kykene enää seksiin että mies käy jossain muualla.
minäkin ihmettelin kun mies ei pitkään aikaan kiinnostunut seksistä,tiestysti epäilin,mutta hän piti minua luulotautisena ja sano että ei hän jaksa ikä painaa.
Mutta kun kaikki paljastu oli ollut vuosia hänellä toinen nainen.
Suuttu,jos yritin lähestyä?
Kyllä on kummallisia miehiä,mikä heitä riivaa?
No nyt en ole hänen riesana kun erottiin.
Mutta sitten olinkin toisena naisena itse?Pysyn kaukana varatuista,se on varma,oma terveys on kaikista tärkein asia,vaikka en sitä ole huomannut kun vasta nyt,kun voin paljon paremmin.
Kyllä kaikesta selviää,ja eipähän syyttele ketään,on helpompi elää nyt.Miesten jotka pettää,pitää itse kertoa vaimolle se ei kuulu muille,siis jos haluaa kertoa.
se on viimeinen niitti heidän suhteeseen.
jätin miehen kun paljastu salasuhde joka oli kestänyt vuosia,ei ollut ensimmäinen kerta.
Mies itki takas,vielä eronkin jälkeen.lopulta muutti salanainaisensa kanssa yhteen,ja nyt on niin onnellisen oloinen.
Kaikki on hyvin kuulemma.Ei millään olis eronnu,mutta muutti kuitenkin melko pian eromme jälkeen sen naisen kanssa,jonka vuoksi erosimme.Ota näistä miehistä selvää.Nyt ei ole tuntevinaan minua,siis ex-vaimoaan?
Jos vielä kaiken typeryytesi lisäksi kerrot vaimolle, uskon, että viimenenkin itsearvostuksen ripe häviää sinulta. Olet ollut hyväkskäytetty ja kusetettu ja nyt haluat olla vielä pahansuopa ja katkeraa. Hienoa!!"
aikoinaan muuta mahdollisuutta kuin kertoa vaimolle, koska mies ei jättänyt minua muuten rauhaan. Kuitenkin vielä senkin jälkeen kun pahin "härdeli" kotona oli ohi,se perään "itkeminen" jatkui, vaikka yrittivät kuulemma vielä vaimon kanssa jatkaa yhdessä tai miettivät/katsoivat kuulemma tilannetta .
Suhde alkoi vielä uudestaan, mutta muutamien kuukausien jälkeen lopetin sen lopullisesti, ja siitä päätöksestä olen erittäin onnellinen.
rikkonut sitä parisuhdetta,olisit saanut kärsiä syyllisyydestä lopun ikää.
Ainahan sitä kakkosnaista syytetään ja varattu mies on viaton,muka?
Itse tiedän miten kävi kun mies ei päässyt irti kakkosesta vaikka lupasi,jätin lopulta mieheni vaikka muuten olis menny hyvin.
En vaan kestänyt sellaista elämää,nyt mies elää sen kakkosensa kanssa ja minä yksin.
Voi,mitä kärsimystä voi tulla monelle ihmisille näistä pettämisjutuista.
Uskoitko koko ajan, että kyllä mies vaimonsa lopullisesti jättää? Tyypillinen virhe, vaaditkohan liikaa? Miestä kävi pelottamaan? Olisit ajatellut, että pelkkää seksiä, ei muuta. Etkö koko aikana edes tapaillut muita miehiä? Sinultahan on jäänyt monta vuotta elämääsi elämättä. Vaimolle älä kerro. Tieto lisää tuskaa. Saattaahan tosin olla, että tietääkin, mutta ei välitä.
Ehkä vonkaa sinua aikansa, sitten löytää uuden höynäytettävän.