Olen seurannut oman eroni lisäksi muutaman tuttavan avioeron vaikutusta ihmisten onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen. Lisäksi olen tietysti tavannut koko joukun eronneita ihmisiä eroni jälkeen. Sekä naisia, että miehiä.
Väittäisin, että lähes aina ero iskee mieheen kovemmin aluksi. Asia tuntuu miehelle olevan suuri kokonaisvaltainen pettymys. Kyllähän ero on selvästi vaikea asia naisillekin, mutta monet naiset näkevät jo eroprosessin aikana elämässään uusia mahdollisuuksia. Naiset näkevät erossa miestä useammin uuden alun mahdollisuuden. Tämä saattaa tietenkin johtus siitä, että aika useassa niissä tapauksissa, jotka minä tiedän, aloitteen eroon on tehnyt nainen. Nainen on ehtinyt työstää eroa pitempään. Toiset jopa vuosia. Nainen on ehkä pohtinut eri vaihtoehtoja eron jälkeen.
Kuitenkin pitemmällä jänteellä, vuosien kuluessa, miehet tuntuvat saavuttavan tasapainon ja tyytyväisyyden naisia useammin eron jälkeisessä elämässään. Ihan kuin alkujärkytyksestä toipumisensa jälkeen miehet kykenesivät kokoamaan elämänsä sirpaleista ehyemmän maljakon. Suhdetta lapsiin tulee pohdittua uudella tavalla. Työn teon määrään saa vähän suhteellisuuden tajua.
Naiset näyttävät nousevan uuteen kukoistukseen nopeasti eron jälkeen. Useat löytävät uudelleen naiseutensa ja seksuaalisuutensa. Sosiaalinen elämä vilkastuu monella. Useat ovat aloittaneet uuden harrastuksen.
Kuitenkin minusta aika monelle naiselle jää pitemmäksi aikaa erosta haavoja. Aika harvaa jaksaa vuosikausia pitää yhteyttä kaikkiin keski-ikäisenä löydettyihin ystäviin. Into uutreen harrastukseen hiipuu muutamassa vuodessa. Alkukukoistuksen jälkeen eronnut nainen ei näytäkään enään niin energiseltä ja onnelliselta. Ainakin ulkopuolisesta näyttää siltä, että ero vaivaa naista loppuelämän.
Otantani ei ole kuitenkaan kovin laaja. Minun täytyy tunnustaa, että eronneet tuttavani ovat ihan tavallisia keskiluokkaisia keski-ikäisiä ihmisiä. En ainakaan tiedä yhdenkään liiton kaatuneen väkivaltaan tai alkoholismiin. Mistä sitä kuitenkaan ulkopuolinen kaikkea tietää.
Se on vielä sanottava, että kaikki eronneet ihmiset välttelevät puhumasta eron aiheuttamasta pitkäaikaisesta menetyksestä. Pitkän liiton jälkeen elämästä puuttuu pala. Se pala puuttuu koko loppuelämän. Aika moni väittää eron parantaneen elämänsä laatua. Aika moni valehtelee. Harva on kokeillut elämän laadun parantamiseen ja avioliiton korjaamiseen muuta keinoa, kuin eron. Erosta jää aina jäljet.
Väittäisin, että lähes aina ero iskee mieheen kovemmin aluksi. Asia tuntuu miehelle olevan suuri kokonaisvaltainen pettymys. Kyllähän ero on selvästi vaikea asia naisillekin, mutta monet naiset näkevät jo eroprosessin aikana elämässään uusia mahdollisuuksia. Naiset näkevät erossa miestä useammin uuden alun mahdollisuuden. Tämä saattaa tietenkin johtus siitä, että aika useassa niissä tapauksissa, jotka minä tiedän, aloitteen eroon on tehnyt nainen. Nainen on ehtinyt työstää eroa pitempään. Toiset jopa vuosia. Nainen on ehkä pohtinut eri vaihtoehtoja eron jälkeen.
Kuitenkin pitemmällä jänteellä, vuosien kuluessa, miehet tuntuvat saavuttavan tasapainon ja tyytyväisyyden naisia useammin eron jälkeisessä elämässään. Ihan kuin alkujärkytyksestä toipumisensa jälkeen miehet kykenesivät kokoamaan elämänsä sirpaleista ehyemmän maljakon. Suhdetta lapsiin tulee pohdittua uudella tavalla. Työn teon määrään saa vähän suhteellisuuden tajua.
Naiset näyttävät nousevan uuteen kukoistukseen nopeasti eron jälkeen. Useat löytävät uudelleen naiseutensa ja seksuaalisuutensa. Sosiaalinen elämä vilkastuu monella. Useat ovat aloittaneet uuden harrastuksen.
Kuitenkin minusta aika monelle naiselle jää pitemmäksi aikaa erosta haavoja. Aika harvaa jaksaa vuosikausia pitää yhteyttä kaikkiin keski-ikäisenä löydettyihin ystäviin. Into uutreen harrastukseen hiipuu muutamassa vuodessa. Alkukukoistuksen jälkeen eronnut nainen ei näytäkään enään niin energiseltä ja onnelliselta. Ainakin ulkopuolisesta näyttää siltä, että ero vaivaa naista loppuelämän.
Otantani ei ole kuitenkaan kovin laaja. Minun täytyy tunnustaa, että eronneet tuttavani ovat ihan tavallisia keskiluokkaisia keski-ikäisiä ihmisiä. En ainakaan tiedä yhdenkään liiton kaatuneen väkivaltaan tai alkoholismiin. Mistä sitä kuitenkaan ulkopuolinen kaikkea tietää.
Se on vielä sanottava, että kaikki eronneet ihmiset välttelevät puhumasta eron aiheuttamasta pitkäaikaisesta menetyksestä. Pitkän liiton jälkeen elämästä puuttuu pala. Se pala puuttuu koko loppuelämän. Aika moni väittää eron parantaneen elämänsä laatua. Aika moni valehtelee. Harva on kokeillut elämän laadun parantamiseen ja avioliiton korjaamiseen muuta keinoa, kuin eron. Erosta jää aina jäljet.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ja jätetyn elämä järkkyy pitkäksi aikaa, kenties loppuelämän ajaksi sukupuolesta riippumatta. Eli mielestäni enemmän tapauskohtainen kuin sukupuolisidonnainen asia. Itse tulin petetyksi ja jätetyksi ja tunnen sekä miehiä että naisia jotka saman kokeneet ja väitän, että meille kaikille jäi sieluun arpi. Jos eroon on päädytty puolisoiden yhteisestä sopimuksesta ("kasvoimme erilleen") ja kutakuinkin sopuisasti, vauriot ovat pienemmät. Samoin jos suhteessa on väkivaltaa yms, ero voi olla eheyttävä kokemus. Mutta joka tapauksessa ero aiheuttaa pettymyksen ja huonommuuden tunteita, koska kestävä parisuhde lineee useimpien ihmisten toive.
Erossa muistot muuttuvat haikeiksi. Minulla ainakin perheen lomat ja muut hienot yhteiset hetket palaavat mieleen. Tuntuu pahalta, että sellaista ei enää samalla porukalla koe. Muistot ovat jotenkin lohduttavia, mutta toisaalta tuskallisia.
Toiveet yhteisestä vanhenemisesta, lapsien aikuistumiseen osallistumisesta ja yhdessä hoidetuista lasten lapsista on hävinneet. Vaikka toiveita ei ole eletty, eikä toiveita ole oikeasti ollut olemassakaan, silti niiden häipyminen tuntuu menetykseltä.
on aina ihmisen omassa taskussa. Se miten erosta selviytyy, ei ole mielestäni sukupuolisidonnainen asia vaan siihen vaikuttaa mm. eronneiden persoonallisuus ja muut ihmissuhteet.
En todellakaan kaipaa exmiestäni puhumattakaan, että tuntisin, että hän olisi pala, joka minusta puuttuu! Oli pikemminkin helpottavaa päästä hänestä eroon. Tuo helpotuksen huokaus ei varmaankaan olisi ollut mahdollinen, ellemme olisi eronneet extrahitaalla kaavalla. Vasta sitten, kun olin vuosia "ylipuhunut" exää eroon, hänkin tajusi sen olevan paras vaihtoehto.
Kaikista ihmissuhteista jää jonkinlainen jälki ihmisen elämään. Jokaisen omassa hallussa on mitä muistoja haluaa säilyttää muistojen arkistossa. Olen minäkin muistellut aina jonkin asian johdattamana parhaita koosteita exliittoni ajoilta. Juuri niistä onkin ollut parhaiten nähtävissä miten suhde pikkuhiljaa ja vaivihkaa oli hiipunut.
tätä rataa. Itse jokainen rakentaa oman onnensa. Vaikka hyvä parisuhde kuuluu osana monen ihmisen onneen, niin se ei silti voi olla pääasia ja koko elämäntarkoitus. On myös onni, jos tajuaa luopua suhteesta, joka ei toimi.
pysyy kasassa esim jalon 8 osaisen polun avulla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalaisuus#Jalo_kahdeksanosainen_polku
Eläköön ateismi.
Siis onko pääasia, että liitot vain "pysyy kasassa"? Monet pysyvät kuolleissa liitoissaan ja elävät kämppiksinä molemmat omaa elämäänsä. Mitään yhteistä ei ole - paitsi osoite. Joillekin se riittää, toisille ei.
Minusta se kuulostaa hirvittävän surulliselta, että avioliitto on ollut täysin mitäänsanomaton. Puolisolle on pitänyt puhua vuosikausia erosta, ennen kuin tämä asian tajuaa.
En voi väittää mitenkään valtavasti rakastavani exääni, mutta ei suhde ainakaan tylsä ja mitätön ollut. Eikä ole exäkään. Kyllä minun elämästäni toisinaan tuntuu puuttuvan pieni palanen.
harvemmalla suhde on alusta asti ollut täysin mitäänsanomaton. Se vain pikkuhiljaa hiipuu. Ensin - joskus vuosikausia - yritetään selvitellä riitoja ja yhteensovittaa toiveita. Tai ainakin toinen yrittää. Siitä se alamäki sitten alkaa.
Nainen.
Oltiin uusiopari, ja luulin, että kun on kumpikin ryssitty kerran, niin osattaisiin paremmin.
Yksitoista vuotta seurustelua ja yhdessä asumista takana, ja omakotitalo, joka on meille kummallekin pala taivasta,
Mies ilmoittaa , että olen niin tylsä ja köyhä, rumat kuteet ja paskamainen luonne.
Ja lähtee asumaan saman tien toisen naisen luokse.
(sen luokse, jolla on paremmat kuteet ym)
Olen vielä melkein viiden kuukauden jälkeen niin palasina, että välillä kaikki voimat menee siihen, että jaksaa edes hengittää.
Tämän piti olla meidän loppusijoituspaikka.
Alan kohta siivota nurkkia, ja pitää kiinteistövälittäjä pyytää käymään, laittaa myyntiin tämä pieni paratiisi.
Ottaa takkiin ainakin kolmekymppiä (minä)
Huono aika myydä.
Mutta vaikka johkun kämäseen kaksioon joudun, niin kyllä tästä jollain lailla selviää, saattaa tosin aikaa viedä
Lapset on pitäneet minut hengissä,
ilman heitä en olisi jaksanut.
Peiliin kun katson, niin sieltä katsoo takaisin paljon vanhemman naisen naama.
taas kerran rakentamaan uuudelleen. Näinhän se menee.
sinulla äijä "Mies ilmoittaa , että olen niin tylsä ja köyhä, rumat kuteet ja paskamainen luonne". Voikohan tuota vielä mitenkään rumemmin ilmaista? Hyvä kun pääset eroon moisesta.
useampaa paria jotka ovat eronneet. Ja aina sama syy joko miehellä, tai vaimolla on uusi suhde menossa.
Alkuun tuntuu, että nämä petturimiehet/vaimot eivät kärsi lainkaan teostaan, mutta vähän aikaa kun menee he ovat kyllästyneet, tai pettäneet uutta kumppania kun tämä ei ollutkaan se unelmien prinssi, tai prinsessa jota alkuun luulivat sellaiseksi.
Loppupeleissä voittajia ovatkin petetyt puolisot, koska he ovat löytäneet uuden onnen puolisosta joka ei petä. Useamman puolisoaan pettäneen naisen, tai miehen olenkin jälkeen päin kuullut valittavan miten tyhmiä olivat kun vaihtoivat tutun, hyvän, turvallisen, ja sen "tylsän" puolison hetken hurmaan.
Olen tätä avioeropalstaa viime aikoina lueskellut, sattuneesta syystä. Se, mitä tässä yhteydessä haluan sanoa, on, että ihmiset eroavat myös muista kuin siitä syystä, että jompikumpi on löytänyt uuden kumppanin. Tällaisessa tilanteessa erokin rakentuu aivan eri pohjalle, ja on raskasta lukea siitä, miten ero on aina väärä ratkaisu ja miten eroa hakeva on se pahis. Kommentoija tällaisen mielipiteen takana on usein se, jota on petetty ja joka on jätetty. Haluan siis sanoa, että koittakaa tekin petetyt ymmärtää, että voi olla myös pareja, jotka eivät enää halua elää yhdessä, vaikkei kummallakaan olisi uutta kumppania. Ottakaa tämäkin vaihtoehto huomioon vastatessanne näihin keskusteluihin - joita lukevat kenties aivan eri syistä eronneet, mutta yhtälailla eronsa kanssa tuskailevat ihmiset.
tuohon kommentoisin, että usein erosta on puhuttu paljonkin, kenties vuosia - sitten vasta on erottu, kun jommallakummalla on uusi suhde. Eli pohjimmainen syy eroon ei ole uusi suhde, vaan pitkäaikainen tyytymättömyys vanhaan.
Onnellinen ihminen tuskin haluaisi erota. Voisin kuvitella ihmisen olleen jo jonkun aikaa onneton erotessaan. Se on varmaan jo monimutkaisempi kysymys, onko eron ottaminen paras tapa tulla onnellisemmaksi. Toisille varmaan on, jos syyt erota ovat hyvät. Toisille ei, jos ihmisen onneton olo johtuu jostain muusta, kuin avioliitosta.
Jos ihminen on kevyehköin perustein eronnut pitkästä liitosta kadonnutta onnea etsiäkseen, hänestä tulee onneton. Vääjäämättä. Tällaisen ihmisen onni ei eroamalla löydy. Sen lisäksi, että ihminen ei vaivautunut selvittämään oikeata syytä sille, miksi hän on onneton, hän hankki itselleen syyn olla vielä onnettomampi eroamalla.
Jos ihmisen onneton olo johtuu luonnevikaisesta puolisosta, hänestä tulee varmasti onnellisempi eron jälkeen. Tällaisia tapauksia on varmasti kuitenkin aika vähän.
jäädä jotain jälkiä?
Itse olen ainakin tyytyväinen, että pahin painajaiseni, ”elämätön” elämä ei toteutunut. Tavoitteenani on että mahdollisimman moni kohtaamistani ihmisistä jättää jäljen minuun. Koen olevani noiden ihmisten ja kokemusten kokonaissumma, kaikki ne ovat kasvattaneet minua eteenpäin.
Ehkä se on kiinni asenteista ja elämänarvoista, kuinka kukin erotkin kokee.
En ihan allekirjoittaisi tuota väittämääsi, että ihmiset valehtelevat väittäessään elämänsä parantuneen. Mutta kuten kerroit, kokemuksesi on ns. keski-luokkaisista ihmisistä, joita olet tavannut.
Olen nähnyt varsin laajan kirjon myös eronneita, joten väitän vähän toista. Todella moniin eroihin liittyy juuri päihdeongelmat, väkivaltaa niin henkisessä kuin fyysisessä mielessä. Emotionaalinen kylmyys jättää jäljet, sen huomaa kun parisuhteeseen on tuotu ulkopuolisia seksi- ja rakkauskumppaneita. Mitä ns. parempi perhe, sitä paremmin he ovat kyenneet salaaman nämä ongelmansa.
Ehkä suurin kipu jää siitä, että meillä on kova sosiaalinen paine olla parisuhteessa (meillä menee hyvin silloin?), samoin se yhä vaikuttaa yhteiskunnalliseen asemaan. Helpommalla pääsee olemalla parisuhteessa.
Eronneen asema on huonompi edelleen, niin taloudellisesti kuin ”muiden” arvostuksen vähäisyytenä. Se näkyy mm. työpaikan saamisessakin. Jos nämä kuitenkin käsittää ”elämän laatuna”, se huononee. Tosin en itse koe minään laatuna sitä, että sitä omaisuutta on saatu kahmittua. Ulospäin se ehkä näyttää siltä, mutta mitä niillä on merkitystä jos elämä kumisee henkistä tyhjyyttään?
Mitä paremmin on sinut eronsa kanssa, eli on todella työstänyt eronsa, sitä vähemmän siitä jää menetyksen tunteita. Eli ongelma on siinä, ettei tätä surutyötä tehdä vaan lähdetään liian pian rynnimään eteenpäin. Toki on ihmisiä, jotka jäävät kiinni menneisyyteensä, pelkäävät kohdata nykyhetkeä. Heille ero voi olla vuosikausia vaivaava asia.
Itselleni erot olivat rajuja, mutta en ole juuri niitä sen jälkeen enää muistellut. Taitaa olla että ne ovat neutraaleja, jotkut varsin ikäviä ja ahdistavia. Suurimpaan osaan hyvistä muistoista ei liity mies ensinkään. Pyrin elämään tätä hetkeä katse tiukasti tulevaisuudessa.
”Harva on kokeillut elämän laadun parantamiseen ja avioliiton korjaamiseen muuta keinoa, kuin eron.”
Voin sanoa että elämänlaatuni on todella parantunut erojen myötä. Ilman niitä en olisi saanut kohdata näin paljoa uusia asioita ja ihmisiä. En olisi voinut opiskella ja saada ammattia josta pidän muutoin. Ensimmäinen mieheni halusi vain haalia omaisuutta ja toinen halveksi kaikennäköistä opiskelua ja ”kulttuuria sekä sivistystä”. Minusta ei siis puutu paloja vaan päinvastoin olet tullut nyt ehjäksi. Näistä avioliitoista (2 kpl) puuttui minusta paloja.
Totta kuitenkin on että harva osaa parantaa elämänlaatua muutoin kuin eroamalla. Ei aina osata hahmottaa, mikä tai mitkä asiat vaikuttavat kulloiseenkin elämäntilanteeseen tai tuntemuksiin.
Jo se motiivi miksi parisuhde solmitaan, ei aina ole paras mahdollinen. Kun perusta ei ole koivin vankka, liitto natisee muutaman vuoden päästä.
Mitä enemmän me yritämme rakentaa parisuhteesta sellaista, ”minkälainen sen pitäisi olla”, eli muiden ohjeiden ja vaatimusten mukaan, sitä ahdistavammalta se alkaa tuntua.
Liian moni taas rakentaa itse itselleen ansan, eli harmaan ja tapahtumaköyhän arjen. Kun se alkaa ahdistaa ja kaivataan vaihtelua tai muutosta, tuntuu helpommalta erota kuin tehdä se muutos siinä arjessa ja parisuhteessa.
Me muutumme ja kehitymme (ainakin niin pitäisi käydä) ja kaksi ihmistä tasapainoilee keskenään. Jos toinen kieltäytyy tästä, ei toinen aina jaksa odottaa eikä uskoa muutosten olevan mahdollisia, eikä toinen jaksa sopeutua ehkä odottamattomiinkin muutoksiin toisessa. Kuka siis osaa sanoa, mikä on milloinkin paras vaihtoehto?
Väitän että useampi nainen nousee ja lähtee rakentamaan itselleen hyvää elämää kuin mies. Monesti nainen on vuosien mittaan hankkinut uuden työn tai ammatin, laajentanut elämänpiiriään. Miehet sitä vastoin pakenevat nopeasti uuteen parisuhteeseen ja ellei niin käy, he toimivat ulkoisesti jopa aktiivisesti (työ/harrastukset) mutta ovat suurin riskiryhmä kun puhutaan mielenterveys- ja päihdeongelmista. Samoin itsemurhariskit lisääntyvät (35v – 55v. pahimmat)
"...kaikki eronneet ihmiset välttelevät puhumasta eron aiheuttamasta pitkäaikaisesta menetyksestä..." Kuten itse varmaan huomaat, ei tämä pidä paikkaansa. Aihetta vältellään silloin, kun luottamus kuulijaan puuttuu. Kuka nyt uskaltaa olla avoin, jos on pelko tuomituksi tulemisesta tai alempiarvoiseksi asettamisesta.
ajatuksia muorilla. Samoilla aaltopituuksilla täällä toinen muori joka on jäänyt tällaiseen kulissiloukkuun.
Kerran jo lähdin ja palasin takaisin, vaan mikään ei oikeastaan muuttunut. Pikkuhiljaa kaikki kauniit puheet unohtuu ja arki palaa samoille uomille kun ne on olleet jo kymmeniä vuosia.
Olen vuosia sitten huomannut meidän haaveet ja toiveet aivan erilaisiksi. Lapsien ollessa pieniä ei kaikkeen niin kiinnittänyt arjen pyörityksessä huomiota, mutta nyt olisi aikaa tehdä kaikkea kivaa. Vaan kun aikansa yrittää ja on kuin seinille puhuis, niin lakkaa yrittämästä.
Ja rehellisesti sanottuna kyllä rakkaus ja välittäminen on meillä lentänyt ovista ulos jo aikapäivää sitten. Ollaan kun sisko ja sen veli.
onnellinen,vaikka olin yli 20v aviossa.
Syyt:olin alistetussa asemassa,jos sanoin mielipiteeni,sain pelätä.
Jouduin pelkäämään koko ajan,sillä jos uskalsin vastustaa,siitä seurasi rangaistus.
Työtä piti tehdä,jos pidin lomaa,sain halveksivan katseen ja haukkumiset ym.
Mustelmilla joka vuosi ja lopulta en tiennyt kuka olin?
Kunnes,pääsin eroon,viimeisillä voimillani,mitä jäi siitä "onnesta",jota ikävöisin.
Minulle on tullut mieleen vaan jälkeenpäin,hyvä että ei tarvitse pelätä,eikä minua tukasta riuhdota,päälle syljetä,potkita,pidetä idioottina.
Tätäkö jäisin kaipaamaan? Mitään hyvää ei saanut minulla olla?
Ei puutu palasta enää,ja olen koonnut itseni.
Ei pidä yleistää,ja usein voi olla juuri väkivallasta kyse,jos nainen elää lopun elämää yksin,sillä ei uskalla ottaa enää riskiä.
Alussahan kaikki on niin ihmeellistä,mutta arjessa se totuus piilee.
keskustellut eronneiden kanssa? Tunnet heitä jonkin verran, mutta tunnustat, etteivät he puhu kipeistä asioista. Joku sanoikin, ettei ole luottamusta. Oikein. Kaikille ei pidä sisintään levitellä.
Tuttaviesi käyttäytymisen perusteella vedät johtopäätöksiä molemmista sukupuolista ja heidän suhtautumisestaan. Aika suppea otanta. Meitä on joka lähtöön, eikä pidä mennä yleistämään: haa, eronnut mies, tietäähän nuo... Voit mielessäsi tehdä noita tutkimuksiasi, mutta älä levittele niitä muille totuuksina. Onhan siinäkin harrastus ja ajanvieteohjelma ;)
Voiko eri ihmisten onnea vertailla? Jokainen tuntee ja kokee asiat aivan eritavoin. Joku tarvitsee enemmän ponnisteluja vaiheeseen a ja toinen taas vaiheeseen b.
Miksi pitkästä liitosta erotessa pitäisi puuttua pala elämästä? Ei ollenkaan. Pikemminkin olin todella huojentunut ja helpottunut "Vihdoinkin". Taakka putosi sydämeltä eikä enää tarvinnut kiristellä hampaita ja olla kärsivällinen. Ihan kuin huoneilmakin olisi raikastunut, oli helppo hengittää. Tuolloin käsitin sanan "ilmapiiri" merkityksen läpikotaisin... Kun väsyy toisen ainaiseen läsnäoloon, eikä voi olla kotonaan rennosti eikä koskaan tehdä mitä haluaisi (kotona siis), niin hermot on tiukalla jatkuvasti.
On käsittämätöntä miten eri tavoin ihmiset ajattelevat erosta...