Oletko kiristymässä uusiin liiviliikkeen myyjän ohjeenmukaisiin kireisiin tintaliiveihin?
Ennen kokoni oli 90B, nyt asiantuntijan mukaan 80D ja kireät ovat ensimmäisissä hakasissa. Paksut painumat jäävät iholle ja iltapäivällä on jo pakko aukaista hakaset.
Käytän pitkiä 7-hakasen liivejä ja ruokatunnin jälkeen on pakko vaihtaa liivit, tai ainakin aukaista hakaset joksikin aikaa.
Olenko ainoa liiveihini kuristuva?
Kertokaa miten olette asian ratkaisseet, vai koskeeko tämä vain minua?
Ovatko liivit jo
24
6382
Vastaukset
- Kommentti :)
Mittauksessa on tapahtunut jonkinlainen erehdys. Jos asiantuntijan (liiviliikkeen myyjän?) mielestä 90 cm oli ympärysmitaksi liikaa, mutta sinusta 80 on liian vähän, kokeile nyt mittaa 85. Ja kokeilu siis juuri siitä viimeisen hakasrivin kohdalta, liiveillä kun on tapana venähtää hivenen heti alkuun.
- liiviliikkeen myyjää
sillä jos rintatyyppisi on raskas, 85C (joka luultavasti sopisi kupeille) ei tue rintaa tarpeeksi. Kokeile jonkun muun liivimallin kokoa 85C, mutta varmista silloin, että rinnoille jää tukea.
Sillä välin, yritä löytää jatkopala noihin liian kireisiin liiveihisi. Luultavasti nuokin liivit löystyvät muutaman käytön jälkeen sen verran, että ne sitten istuvat. Nopea kikka on myös löysätä hieman olkaimia, pari senttiä alempana ympärys on kapeampi.- silmään
"Nopea kikka on myös löysätä hieman olkaimia, pari senttiä alempana ympärys on kapeampi."
Tuo kommentti pisti silmääni. Tuo auttaa vain jos rinnat ovat riippuvat. Tähän on varmaankin totuttu, kun eräskin nainen sanoi minulle että laske rintsikoita alemmas (monella naisella rinnat näyttävä olevan melkein vatsan päällä). Totesin tälle naiselle ettei onnistu koska rintani ovat kasvaneet juuri tähän kohtaan. Rintani ovat siis ryhdikkäät ja jos lasken rintsikoita alemmas, kupin alaosa jää tyhjäksi. - justjooihankototta
Varmaan enää liiveistäkään mitää hyötyä kun riiputetaan liivejä rintojen päällä. Liivien on tarkoitus TUKEA rintoja, ei roikkua epämääräisesti päällä. Olkainten löysääminen ei ole mikään kikka kolmonen liian ahtaisiin liiveihin. Ei ihme, että niin moni kulkee vääränkokoisissa liiveissä, kun luetaan netistä tällaisia ohjeita. Hohhoijjaa!
- liian kireällä?
justjooihankototta kirjoitti:

Sovitin myös kokoa 85C, mutta liiviliikkeen myyjä työnsi kätensä rintaliivien hakasten alle ja sanoi niiden olevan liian löysät, koska käsi mahtuu.
Hän kertoi asiakkaiden ostavan yleensä liian väljät liivit ja vakuutti 80D olevan minun kokoani, vaikka niiden hakasten kiinnittäminen myyjältäkin näytti olevan aikamoinen voimainkoitos, varsinkin ylemmät hakaset olivat tosi tiukat. Hän kehotti minua myös vetämään olkaimet tiukalle, koska vain silloin rinnat ovat oikealla paikallaan oikeassa asennossa. Minulla melko pystyssä.
Jatkohakasia en ole mistään löytänyt 7-hakasen liiveihin. En voi myöskään palauttaa näitä, sillä olen niitä pitänyt jo viikon verran ja pessytkin ne muutaman kerran. Pesun jälkeen ne tuntuvat vielä kireämmiltä kuin ennen pesua. Työni on istumatyötä asiakaspalvelussa ja meillä on vaaleahkot puserot työasuna josta liivit hieman näkyvät läpi.
On tietenkin noloa nousta palvelemaan asiakasta, joka näkee aukiolevat rintaliivit. Onneksi kukaan ei ainakaan vielä ole siitä mitään huomauttanut, mutta vähän hämillisiä katseita olen asiakkailtani havainnut. Ovat ilmeisesti luullet minun unohtaneen aamukiireessä kiinnittää rintaliivin hakaset.
Pitäisikö alkaa venyttämään liivejä yön ajaksi tuolin selkänojalla, vai mikä tässä oikein lääkkeeksi? - pitsiä?
liian kireällä? kirjoitti:

Pitäisikö alkaa venyttämään liivejä yön ajaksi tuolin selkänojalla, vai mikä tässä oikein lääkkeeksi?Olen itse huomannut että eri materiaalit vaikuttavat liivien kireyteen. Jos on pitsiä liiveissä, myös selkäosassa niin silloin ovat huomattavasti tiukemmat kuin mitä normaalisti. Katso onko liiveissäsi myös ylimääräiset tuet selkäosassa (sellanen poikittain oleva luu tms.)Tämä vie n. 10% ,tai jtn siihen suuntaan, liivin juostavuudesta ja näin ollen myös koko ympäryydestä.
- siis tarkoitus
justjooihankototta kirjoitti:
Varmaan enää liiveistäkään mitää hyötyä kun riiputetaan liivejä rintojen päällä. Liivien on tarkoitus TUKEA rintoja, ei roikkua epämääräisesti päällä. Olkainten löysääminen ei ole mikään kikka kolmonen liian ahtaisiin liiveihin. Ei ihme, että niin moni kulkee vääränkokoisissa liiveissä, kun luetaan netistä tällaisia ohjeita. Hohhoijjaa!
auttaa aika, jolloin liivit kiristävät, yleensä iltapäivästä eniten. Liivit antavat kyllä periksi, jos edelliseen kokoon on mahtunut käsi alle, tuo koko on hänelle oikea.
- liian kireällä?
siis tarkoitus kirjoitti:
auttaa aika, jolloin liivit kiristävät, yleensä iltapäivästä eniten. Liivit antavat kyllä periksi, jos edelliseen kokoon on mahtunut käsi alle, tuo koko on hänelle oikea.
Nämä pitkät rintaliivit ovat tunnetun liivimerkin valmistamat ja selästä 16 cm pitkät. Selkäosassa ei ole mitään liivinluita. Vain 23 cm pitkissä sivukappaleissa on liivinluut tukena.
Sivut ja selkäpuoli ovat normaalia liiveissä käytettävää joustavaa materiaalia. Kupit ovat kolmesta palasta ommellut kaarituettomat ja ilman toppausta. Kupit ja suurin osa etukappaleista ovat joustamatonta kangasta.
Liivejä olen edelleen pitänyt hammasta purren, mutta kolmen, tai neljän ylimmän hakasen aukipitäminen on helpottanut iltapäivän työntekoa. Olkoonkin, että eräs ystävällinen miesasiakas tarjoutui sulkemaan minun auki "unohtamani" hakaset.
Eivä taida tämäntyyppiset rintaliivit juurikaan venyä.
Nämäkö sitten ovat juuri ne oiken kokoiset??? - ---
liian kireällä? kirjoitti:
Sovitin myös kokoa 85C, mutta liiviliikkeen myyjä työnsi kätensä rintaliivien hakasten alle ja sanoi niiden olevan liian löysät, koska käsi mahtuu.
Hän kertoi asiakkaiden ostavan yleensä liian väljät liivit ja vakuutti 80D olevan minun kokoani, vaikka niiden hakasten kiinnittäminen myyjältäkin näytti olevan aikamoinen voimainkoitos, varsinkin ylemmät hakaset olivat tosi tiukat. Hän kehotti minua myös vetämään olkaimet tiukalle, koska vain silloin rinnat ovat oikealla paikallaan oikeassa asennossa. Minulla melko pystyssä.
Jatkohakasia en ole mistään löytänyt 7-hakasen liiveihin. En voi myöskään palauttaa näitä, sillä olen niitä pitänyt jo viikon verran ja pessytkin ne muutaman kerran. Pesun jälkeen ne tuntuvat vielä kireämmiltä kuin ennen pesua. Työni on istumatyötä asiakaspalvelussa ja meillä on vaaleahkot puserot työasuna josta liivit hieman näkyvät läpi.
On tietenkin noloa nousta palvelemaan asiakasta, joka näkee aukiolevat rintaliivit. Onneksi kukaan ei ainakaan vielä ole siitä mitään huomauttanut, mutta vähän hämillisiä katseita olen asiakkailtani havainnut. Ovat ilmeisesti luullet minun unohtaneen aamukiireessä kiinnittää rintaliivin hakaset.
Pitäisikö alkaa venyttämään liivejä yön ajaksi tuolin selkänojalla, vai mikä tässä oikein lääkkeeksi?Ainakin Lindexillä näkyi olevan myynnissä jatkokappalepakkauksia jossa oli kolmehakasiasia jatkopaloja kolmena värinä (musta, valkoinen, beige). Uskoisin että kun laittaa kaksi tuollaista ja jättää keskimmäisen hakasen auki, onnistuu noinkin. Valmiiksi seitsemällä hakasella ei varmaankaan löydy kuin teettämällä jossain liiviompelimossa.
- oikean kokoisina!
--- kirjoitti:
Ainakin Lindexillä näkyi olevan myynnissä jatkokappalepakkauksia jossa oli kolmehakasiasia jatkopaloja kolmena värinä (musta, valkoinen, beige). Uskoisin että kun laittaa kaksi tuollaista ja jättää keskimmäisen hakasen auki, onnistuu noinkin. Valmiiksi seitsemällä hakasella ei varmaankaan löydy kuin teettämällä jossain liiviompelimossa.
Vaikeaa on taiteilla kahden lisäpalan kanssa. Ja miltä se näyttää, jos liivit kuultavat läpi?
Eri valmistajan liiveissä ovat hakasetkin erikokoisia ja hakasten väli on eri suuruinen. Värierot voivat olla myös melkoiset.
Ehkä tässä ei auta muu kuin laihduttaminen uusien liivien mittoihin.
Itse käytän myös pitkiä rintaliivejä ja olen huomannut, että aina ei kannata kuunnella asiantuntijoita, vaan tunnustella itse mikä hyvältä tuntuu.
- osta uudet liivit
Ihan sama, mitä joku liiviliikeen myyjä sanoo ja mittaa. jos noin kamalaa on, ja jää ikävät pussit ja painaumat tai makkarat väliin, koko on jo liian pieni.
Osta uudet, vähän isomman ympäryksen omaavat liivit. Itse en ainakaan kituisi liian kiereissä.- liian kireällä?
Liivit maksoivet melkein 60 EUR, joten uusien ostaminen varsinkin näin lama-aikaan on vähän niin ja näin.
Olen kuitenkin urhoolisesti näitä pitänyt toivoen, että ne todellakin venyisivät.
Liian kireiden rintaliivien päälle pukeminenkin on jo sinänsä suoritus. Näitä liivejä ei voi pyöräyttää, koska hakasten sulkemisen jälkeen ne eivät pyörähdä mihinkään. Onneksi mieheni on auttanut minua aamuisin hakasten kiinnittämisessä.
Hänkin on ihmetellyt liivien kireyttä, mutta ei ole kuitenkaan suostunut pukemaan niitä edes yhdeksi yöksi päälleen, jotta venyisivät minulle aamuksi käyttökuntoisiksi.
Joten näillä liiveillä on mentävä, kun parempiakaan ei nyt ole näköpiirissä.
Tälläistäkö se naisen elämä oikeasti on ensimmäisissä pitkissä rintaliiveissä? - yrittäisit
liian kireällä? kirjoitti:
Liivit maksoivet melkein 60 EUR, joten uusien ostaminen varsinkin näin lama-aikaan on vähän niin ja näin.
Olen kuitenkin urhoolisesti näitä pitänyt toivoen, että ne todellakin venyisivät.
Liian kireiden rintaliivien päälle pukeminenkin on jo sinänsä suoritus. Näitä liivejä ei voi pyöräyttää, koska hakasten sulkemisen jälkeen ne eivät pyörähdä mihinkään. Onneksi mieheni on auttanut minua aamuisin hakasten kiinnittämisessä.
Hänkin on ihmetellyt liivien kireyttä, mutta ei ole kuitenkaan suostunut pukemaan niitä edes yhdeksi yöksi päälleen, jotta venyisivät minulle aamuksi käyttökuntoisiksi.
Joten näillä liiveillä on mentävä, kun parempiakaan ei nyt ole näköpiirissä.
Tälläistäkö se naisen elämä oikeasti on ensimmäisissä pitkissä rintaliiveissä?pestä liivejä niin, että käytät huuhteluainetta lopuksi. Senhän on kerrottu edesauttavan (siis jos liivissä lycraa)sitä, että ympärys löysentyy nopeammin. Tiedä sitten jos sitä lycraa ei ole, että onko apua.
Kannattaa seuraavan kerran liiviostoksilla olla tarkkana omien tuntemusten suhteen. Itsehän niitä liivejä kuitenkin joutuu pitämään päivästä toiseen. Ihan vain parin kilon painonpudotuskin voi auttaa kummasti näiden nykyisten liiviesi kanssa. Sanon näin, vaikka olen itse viimeisen puolentoista kuukauden aikana lihonut 3 kiloa ja ei näköpiirissä, että onnistuisin niistä eroon pääsemään:) - liivien kanssa
yrittäisit kirjoitti:
pestä liivejä niin, että käytät huuhteluainetta lopuksi. Senhän on kerrottu edesauttavan (siis jos liivissä lycraa)sitä, että ympärys löysentyy nopeammin. Tiedä sitten jos sitä lycraa ei ole, että onko apua.
Kannattaa seuraavan kerran liiviostoksilla olla tarkkana omien tuntemusten suhteen. Itsehän niitä liivejä kuitenkin joutuu pitämään päivästä toiseen. Ihan vain parin kilon painonpudotuskin voi auttaa kummasti näiden nykyisten liiviesi kanssa. Sanon näin, vaikka olen itse viimeisen puolentoista kuukauden aikana lihonut 3 kiloa ja ei näköpiirissä, että onnistuisin niistä eroon pääsemään:)Isokokoisten muoti ja pukeutuminen osiossa on kyselty housuliivien oikeaa kokoa.
Kohta Liivien USA-koot.
Katselin niitä housuliivejä ja ajattelin olisko niistä apua, koska ovat vyötäröltään korkeat ja pienentäisivät varmaan ympärysmittaa, ettet aivan tukehtuisi rintaliiveihisi.
Varmasti joku asiantuntija vaikkapa "Tissineiti" pystyisi auttamaan ja auttamaan myös sitä housuliivien koon kyselijää. - mahdanko uskoa
liian kireällä? kirjoitti:
Liivit maksoivet melkein 60 EUR, joten uusien ostaminen varsinkin näin lama-aikaan on vähän niin ja näin.
Olen kuitenkin urhoolisesti näitä pitänyt toivoen, että ne todellakin venyisivät.
Liian kireiden rintaliivien päälle pukeminenkin on jo sinänsä suoritus. Näitä liivejä ei voi pyöräyttää, koska hakasten sulkemisen jälkeen ne eivät pyörähdä mihinkään. Onneksi mieheni on auttanut minua aamuisin hakasten kiinnittämisessä.
Hänkin on ihmetellyt liivien kireyttä, mutta ei ole kuitenkaan suostunut pukemaan niitä edes yhdeksi yöksi päälleen, jotta venyisivät minulle aamuksi käyttökuntoisiksi.
Joten näillä liiveillä on mentävä, kun parempiakaan ei nyt ole näköpiirissä.
Tälläistäkö se naisen elämä oikeasti on ensimmäisissä pitkissä rintaliiveissä?Saahan noita liivejä alesta, kympilläkin.
Samalla ihmettelet, jos et naisena muka omista kun yhdet ainoat liivit?
Ei mee oikein nyt läpi tää tarina.
Lisäksi ihmettelen, miten kukaan antaa myyjän päättää mitä ostetaan.
Liian pieni = liian pieni.
Vaatteessa, liivissäkin, pitää voida liikkua ja sen pitää tuntua päällä mukavalta. - Tissineiti
liivien kanssa kirjoitti:
Isokokoisten muoti ja pukeutuminen osiossa on kyselty housuliivien oikeaa kokoa.
Kohta Liivien USA-koot.
Katselin niitä housuliivejä ja ajattelin olisko niistä apua, koska ovat vyötäröltään korkeat ja pienentäisivät varmaan ympärysmittaa, ettet aivan tukehtuisi rintaliiveihisi.
Varmasti joku asiantuntija vaikkapa "Tissineiti" pystyisi auttamaan ja auttamaan myös sitä housuliivien koon kyselijää.Housuliiveistä en osaa sanoa mitään, koska ne menee suoraan sanottuna aivan liian mummoiksi mun ikäiselle enkä ole sellaisia ikinä kokeillut :) Jos kyse on ainoastaan kokojen vastaavuuksista, niin niille löytyy yleensä muuntotaulukot joko kyseisen nettiputiikin omilta sivuilta tai googlettamalla.
Mutta jos nyt ajatellaan ylipäänsä kaikkia "muotoilevia" alusasuja joita olen kokeillut, niin pääsääntöisesti kokemukset ovat olleet huonoja.. Ne yleensä standardisoivat kropan, eivät ota huomioon, että naisillakin kertyy kiloja eri paikkoihin, ei aina pelkästään sinne pehvaan ja reisiin.
Luulen, että tässä kyseisessä aiheessa on isoimpana ongelmana se, että liivit ovat pidemmät ja painavat näin ollen liikaa ylävatsaa, kun kerran ongelma tuntuu korostuvan nimenomaan syömisen jälkeen. Normaaliliiveissä tuo koko olisi varmaan ihan hyvä. Pidemmissä, ylävatsalle asti ulottuvissa liiveissä rinnakkaiskoko isommalla ympäryksellä voisi sitten olla mukavampi, vaikka siinä menetetäänkin osa tuesta.
Tässä on jo tullut esille hyviä seikkoja, joita voi kokeilla liivien venymisen nopeuttamiseksi. Huuhteluainetta kehiin muutamaan pesuun ja sitten vaikka sen tuolin ympärille aina yöksi liivit. Ja voihan niitä käsinkin venytellä. Itse ehkä mieluiten etsisin sopivia jatkohakasia, esim. 3 kpl 3 hakasen liiveille, ompelisin ne koneella yhteen siten, että hakasvälit ovat kauttaaltaan sopivat ja leikkaisin ylimääräiset hakaset pois.. Siinä olisi sitten tee-se-itse jatkohakaset 7 hakasen liiveille. En ole tuollaista siis kokeillut, mutta miksei se voisi toimiakin. - liian kireällä?
mahdanko uskoa kirjoitti:
Saahan noita liivejä alesta, kympilläkin.
Samalla ihmettelet, jos et naisena muka omista kun yhdet ainoat liivit?
Ei mee oikein nyt läpi tää tarina.
Lisäksi ihmettelen, miten kukaan antaa myyjän päättää mitä ostetaan.
Liian pieni = liian pieni.
Vaatteessa, liivissäkin, pitää voida liikkua ja sen pitää tuntua päällä mukavalta.Kyllä liivejä saa kympillä ja allekkin, mutta ei näitä pitkiä palleatuellisia merkkiliivejä.
Kyllä minä omistan ainakin kolmetkymmenet liivit, mutta nämä pitkät ovat ensimmäiset tämän sortin liivit.
Ihmettelet miksi luotin myyjään, no keheenkäs, jos en häneen. Kävin ostamassa liivit aamupäivällä, ja sovitus tapahtui tietysti seisten, enpä osannut kuvitellakkaan kuinka samat rintaliivit käyttäytyvät ruokailun jälkeen istumatyössä.
Niin liivit maksoivat lähes 60.00 eur., joten ei niitä näillä palkoilla ostella ihan joka päivä uusia. - palleatuki rintaliiveissä
Tissineiti kirjoitti:
Housuliiveistä en osaa sanoa mitään, koska ne menee suoraan sanottuna aivan liian mummoiksi mun ikäiselle enkä ole sellaisia ikinä kokeillut :) Jos kyse on ainoastaan kokojen vastaavuuksista, niin niille löytyy yleensä muuntotaulukot joko kyseisen nettiputiikin omilta sivuilta tai googlettamalla.
Mutta jos nyt ajatellaan ylipäänsä kaikkia "muotoilevia" alusasuja joita olen kokeillut, niin pääsääntöisesti kokemukset ovat olleet huonoja.. Ne yleensä standardisoivat kropan, eivät ota huomioon, että naisillakin kertyy kiloja eri paikkoihin, ei aina pelkästään sinne pehvaan ja reisiin.
Luulen, että tässä kyseisessä aiheessa on isoimpana ongelmana se, että liivit ovat pidemmät ja painavat näin ollen liikaa ylävatsaa, kun kerran ongelma tuntuu korostuvan nimenomaan syömisen jälkeen. Normaaliliiveissä tuo koko olisi varmaan ihan hyvä. Pidemmissä, ylävatsalle asti ulottuvissa liiveissä rinnakkaiskoko isommalla ympäryksellä voisi sitten olla mukavampi, vaikka siinä menetetäänkin osa tuesta.
Tässä on jo tullut esille hyviä seikkoja, joita voi kokeilla liivien venymisen nopeuttamiseksi. Huuhteluainetta kehiin muutamaan pesuun ja sitten vaikka sen tuolin ympärille aina yöksi liivit. Ja voihan niitä käsinkin venytellä. Itse ehkä mieluiten etsisin sopivia jatkohakasia, esim. 3 kpl 3 hakasen liiveille, ompelisin ne koneella yhteen siten, että hakasvälit ovat kauttaaltaan sopivat ja leikkaisin ylimääräiset hakaset pois.. Siinä olisi sitten tee-se-itse jatkohakaset 7 hakasen liiveille. En ole tuollaista siis kokeillut, mutta miksei se voisi toimiakin.Tässä on ilmeisesti kyse rintaliiveistä, joissa on ns palleatuki, eli liivit ylettyvät vyötärölle asti.
On selvää, että syömisen jälkeen täysi maha pistää liivit kireälle. Pitkän rintaliivin käyttäjänä sanoisin, että jatkopalat eivät tämäntyyppisiin rintsikoihin sovi, sillä niillä liiveistä tulee epäsymmetriset ja liivin istuvuus huononee ratkaisevasti.
Vain ahkerasti käyttämällä liivit venyvät ja kireyteen tottuu ja alkaa sitä jopa kaipaamaan.
Harmi, että sinulla "Tissineiti" ei ole kokemusta housuliiveistä, koska olen mielenkiinnolla lukenut asiantuntevia kirjoituksiasi alusvaatteista.
Ovatko housuliivit mummoliivejä? Itse käytän niitä silloi tällöin vaikka mummoikään on vielä matkaa.
Katsoin "isojen" palstalta kuvia housuliiveistä, ihatuin useampaankin malliin ja päätin ehdottomasti tilata sellaiset.
Ehkä Sinunkin kannattaisi kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä miten mukavalta käytössä tuntuisivat. - Tissineiti
palleatuki rintaliiveissä kirjoitti:
Tässä on ilmeisesti kyse rintaliiveistä, joissa on ns palleatuki, eli liivit ylettyvät vyötärölle asti.
On selvää, että syömisen jälkeen täysi maha pistää liivit kireälle. Pitkän rintaliivin käyttäjänä sanoisin, että jatkopalat eivät tämäntyyppisiin rintsikoihin sovi, sillä niillä liiveistä tulee epäsymmetriset ja liivin istuvuus huononee ratkaisevasti.
Vain ahkerasti käyttämällä liivit venyvät ja kireyteen tottuu ja alkaa sitä jopa kaipaamaan.
Harmi, että sinulla "Tissineiti" ei ole kokemusta housuliiveistä, koska olen mielenkiinnolla lukenut asiantuntevia kirjoituksiasi alusvaatteista.
Ovatko housuliivit mummoliivejä? Itse käytän niitä silloi tällöin vaikka mummoikään on vielä matkaa.
Katsoin "isojen" palstalta kuvia housuliiveistä, ihatuin useampaankin malliin ja päätin ehdottomasti tilata sellaiset.
Ehkä Sinunkin kannattaisi kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä miten mukavalta käytössä tuntuisivat...housuliivien käyttäjäkunnasta, tuo siis että ne ovat mummojen pöksyt. Varmasti monet nuoremmatkin niitä käyttävät. Jos nyt ajatellaan semmoisia mummomaisia piirteitä alusvaatteissa, niin housuliivien ulkonäkö taitaa täyttää ne mummokriteerit aika monen mielestä.
Nuo huonot kokemukset ovat mulla suurimpana esteenä, etten ole halunnut enempää lähteä kokeilemaan näitä muotoilevia alusasuja. Olen siis kokeillut muutamia muotoilevia sukkiksia sekä alushousuja. En tiedä voiko ns. bustiereita eli korseletteja sanoa muotoileviksi alusasuiksi, mutta niitäkin on tullut kokeiltua, niistä tosin ei ole yhtä kamalia kokemuksia kuin noista kahdesta edellä mainitusta. Onhan se omalla tavallaan huono juttu ohittaa sellaiset kokonaan, koska siinä voi sitten jäädä kokeilematta joku tosi hyväkin alusasu. Kuitenkin on vaan aina tuntunut, että mulla ne muotoilee vääristä paikoista ja toisaalta taas luo makkaroita paikkoihin, joissa niitä ei muuten olisi :D Eroan näköjään niin paljon standardikropasta, että mun pitäisi nää muotoilualusvaatteet teettää mittatilaustyönä.
Ja oikeastaan pohjimmiltani olen kohdallani sitä mieltä, että jos haluan oman kroppani tietynlaiseksi, niin yritän saavuttaa sen tavoitteen mieluummin urheilemalla kuin muotoilevia alusvaatteita käyttämällä :) Korsetit on tosin kyllä sitten asia erikseen :) - palleatuki rintaliiveissä
Tissineiti kirjoitti:
..housuliivien käyttäjäkunnasta, tuo siis että ne ovat mummojen pöksyt. Varmasti monet nuoremmatkin niitä käyttävät. Jos nyt ajatellaan semmoisia mummomaisia piirteitä alusvaatteissa, niin housuliivien ulkonäkö taitaa täyttää ne mummokriteerit aika monen mielestä.
Nuo huonot kokemukset ovat mulla suurimpana esteenä, etten ole halunnut enempää lähteä kokeilemaan näitä muotoilevia alusasuja. Olen siis kokeillut muutamia muotoilevia sukkiksia sekä alushousuja. En tiedä voiko ns. bustiereita eli korseletteja sanoa muotoileviksi alusasuiksi, mutta niitäkin on tullut kokeiltua, niistä tosin ei ole yhtä kamalia kokemuksia kuin noista kahdesta edellä mainitusta. Onhan se omalla tavallaan huono juttu ohittaa sellaiset kokonaan, koska siinä voi sitten jäädä kokeilematta joku tosi hyväkin alusasu. Kuitenkin on vaan aina tuntunut, että mulla ne muotoilee vääristä paikoista ja toisaalta taas luo makkaroita paikkoihin, joissa niitä ei muuten olisi :D Eroan näköjään niin paljon standardikropasta, että mun pitäisi nää muotoilualusvaatteet teettää mittatilaustyönä.
Ja oikeastaan pohjimmiltani olen kohdallani sitä mieltä, että jos haluan oman kroppani tietynlaiseksi, niin yritän saavuttaa sen tavoitteen mieluummin urheilemalla kuin muotoilevia alusvaatteita käyttämällä :) Korsetit on tosin kyllä sitten asia erikseen :)Tälläinen hieman pulska tyttö haluaa välillä pistää paikat kohdalleen ja iloita kunnon liiveistä. Minulle edustava pukeutuminen on aina ollut kunnon alusvaatteista lähtevää. Pikkuhiljaa ajan kanssa olen paketoinut itseni yhä muotoilevimpiin liiveihin. Korkeavyötäröiset pitkälahkeiset housuliivit ja vyötärölle ylettyvät rintaliivit ovat minun juttu. Rintaliivit ja korkeavyötäröiset housuliivit menevät reilusti päällekkäin joten mitään pursuavia makkaroita ei pääse syntymään. Vartaloni näyttää näillä apukeinoilla tasasuhtaiselta ja kurvit kohdallaan olevilta jotenkin olo on hyvin positiivinen ja mikä parasta myös selkä saa haluamaansa tukea, samalla kun liivit pitävät ylimääräiset vatsamakkarat kurissa ja peppukin saa tarvitsemaansa jämäkkyyttä. Monen päällä näkyvät kireät rintaliivit porauteneena syvälle läskiin ovat mielestäni kauhistus, samoin kuin housun tai hameen kauluksen päälle pyrkivät läskimakkarat ovat hirvitys. Kumman itse valitsisitte minun tilanteessani?
Toivottavasti kukaan ei ehdota liikuntaa! - muotoja
palleatuki rintaliiveissä kirjoitti:
Tälläinen hieman pulska tyttö haluaa välillä pistää paikat kohdalleen ja iloita kunnon liiveistä. Minulle edustava pukeutuminen on aina ollut kunnon alusvaatteista lähtevää. Pikkuhiljaa ajan kanssa olen paketoinut itseni yhä muotoilevimpiin liiveihin. Korkeavyötäröiset pitkälahkeiset housuliivit ja vyötärölle ylettyvät rintaliivit ovat minun juttu. Rintaliivit ja korkeavyötäröiset housuliivit menevät reilusti päällekkäin joten mitään pursuavia makkaroita ei pääse syntymään. Vartaloni näyttää näillä apukeinoilla tasasuhtaiselta ja kurvit kohdallaan olevilta jotenkin olo on hyvin positiivinen ja mikä parasta myös selkä saa haluamaansa tukea, samalla kun liivit pitävät ylimääräiset vatsamakkarat kurissa ja peppukin saa tarvitsemaansa jämäkkyyttä. Monen päällä näkyvät kireät rintaliivit porauteneena syvälle läskiin ovat mielestäni kauhistus, samoin kuin housun tai hameen kauluksen päälle pyrkivät läskimakkarat ovat hirvitys. Kumman itse valitsisitte minun tilanteessani?
Toivottavasti kukaan ei ehdota liikuntaa!Eikö käy olo ahtaaksi tuossa paketissa?
- tilanne mullakin
Ostin viime kesänä asiantuntijaliikkeestä rintaliivit, jotka myyjä laittoi takaa kiinni. Kotona seuraavana päivänä juhliin lähtiessäni jouduin pyytämään mieheltäni apua, että sain liivit päälleni. Hänkin joutui ähkimään hakasia sulkiessaan. Sellaista on ammattitaito myyjillä! Liivejä en voi pitää, enkä voinut niitä palautttaa, koska emme palanneet enää ostopaikkakunnalle pitkän matkan päähän.
- liivejäni nepittämään
Minkälaisista liiveistä oli kysymys? Onkohan tämä jonkun tietyn mallin tai tyypin perusvika? Vai eikö me voida enää luottaa meitä "viisaampiin" liiviasiantuntijoihin?
Mieheni on usein ihmerellyt kireitä pitkiä liivejäni ja hämmästelee kuinka voin pitää sellaisia päälläni. Olen sanonut niiden olevan näitä naisten juttuja, joita mies ei voi ymmärtää.
Nyt pistää jo mietimään, että ymmärtääköhän sittenkin? - Kireäliivi
liivejäni nepittämään kirjoitti:
Minkälaisista liiveistä oli kysymys? Onkohan tämä jonkun tietyn mallin tai tyypin perusvika? Vai eikö me voida enää luottaa meitä "viisaampiin" liiviasiantuntijoihin?
Mieheni on usein ihmerellyt kireitä pitkiä liivejäni ja hämmästelee kuinka voin pitää sellaisia päälläni. Olen sanonut niiden olevan näitä naisten juttuja, joita mies ei voi ymmärtää.
Nyt pistää jo mietimään, että ymmärtääköhän sittenkin?Käytän mieheni mieliksi pitkiä palleatuki rintaliivejä ja tykkään, että ne ovat melko kireät. Mieheni auttaa niiden pukemisessa aamulla ja sulkee hakaset hyvin näppärästi ja muistaa aina kehua, kuinka hyvältä ne päälläni näyttävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516843Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414584HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972627- 1351918
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321559Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3951504- 141379
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki171004Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76992