Ajattelin tuoda uutta näkökulmaa keskusteluun, kun tuore vaimoni lähti juuri työmatkalle sunnuntai-iltana koko viikonlopun kestänee riepottelun jälkeen. Viestejä silmäilleenä näyttää siltä, että eroa miehen ja naisen käyttämässä fyysisessä ja henkisessä väkivallassa ei juurikaan ole. Toki miehellä on fyysinen etulyöntiasema, mutta henkisellä puolella jälki on samaa.
Olen seurustellut puolitoista vuotta nykyisen vaimoni kanssa. Hankaluudet vaimon aggressiivisuuden kanssa alkoivat jo varhaisina aikoina, mutta tuoreen rakkauden palolla monet asiat sai korjattua. Toki meillä oli onnellisiakin jaksoja. Ajan myötä (tämä on sitä palstalta jo tuttua osastoa) ongema tuli useammin ja useammin esiin: raivokohtauksia oudoista ja odottamattomista syistä ja jälkipuintia, jonka lopputuloksena minä itse olin aina syypää.
Menimme parisuhdeterapiaan, jossa siitä asti on kaiveltu vain syitä, miten minä aiheutan ongelmat. Nyt namisiinmenomme jälkeen meno on yltynyt entisestään, ja riidat syttyvät noin kerran tai kaksi viikossa. Silmänräpäyksessä vaimo on minussa kiinni, hakkaa, potkii ja yrittää kaikin keinoin vahingoittaa fyysisesti. Ei siis naisellista läpsyttelyä, vaan todella tarkoituksena satuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Huomaan, että miehenä tilanteessa on hankalaa, koska miehen lyöminen (lue: mies lyö naista) on ylesesti ymmärretympää. Miehenä tulee heti olo - miksi mies "antaa naisen lyödä", viitaten aiempaan fyysiseen etulyöntiasemaan. Mieleen tulee kummallisuuksia kuten, miten miehestä on voinut tulla tuollainen vässykkä? Itselleni asiassa on kuitenkin kyse kunniasta ja siitä, että en haluaisi itse elää itseni kanssa, jos löisin takasin. Tästä syystä olen joutunut ikävään luuppiin, jossa asia vain yltyy, koska en "lopeta" sitä. Ulospäin vaimoni on kunniallinen ja ylpeä nainen. Kaikki tämä tapahtuu aina kotona ja aina tärkeintä on, ettei naapurit saa tietää. Myös ruhjeet tulevat aina kroppaan, ei koskaan kasvoihin.
Samaa on myös henkinen väkivalta. Vaimoni kontrolloi elämäämme sanattomasti, koska tiedän, että jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaisesti, tulee kyytiä. Hän myös haluaa kontrolloida rahankäyttöäni, päättää vaatetuksestani (totta :) ja hyväksi avukseni myös lukee postini jo ennen kuin saavun töistä kotiin. Huomaan kutistuvani ja kutistuvani parisuhteessa, jossa joka päivä (myös onnellinen päivä) voi muuttua hetkessä myrskyksi ja väkivalta saapuu ajamaan henkilökohtaisia prioriteetteja.
Aiemmista viesteistä voi päätellä, että useimmiten ongelma vain pahenee. Itse huomaan astuvani samaan ansaan kuin moni muu kirjoittaja: "seuraavasta kerrasta kyllä lähden".
Olen seurustellut puolitoista vuotta nykyisen vaimoni kanssa. Hankaluudet vaimon aggressiivisuuden kanssa alkoivat jo varhaisina aikoina, mutta tuoreen rakkauden palolla monet asiat sai korjattua. Toki meillä oli onnellisiakin jaksoja. Ajan myötä (tämä on sitä palstalta jo tuttua osastoa) ongema tuli useammin ja useammin esiin: raivokohtauksia oudoista ja odottamattomista syistä ja jälkipuintia, jonka lopputuloksena minä itse olin aina syypää.
Menimme parisuhdeterapiaan, jossa siitä asti on kaiveltu vain syitä, miten minä aiheutan ongelmat. Nyt namisiinmenomme jälkeen meno on yltynyt entisestään, ja riidat syttyvät noin kerran tai kaksi viikossa. Silmänräpäyksessä vaimo on minussa kiinni, hakkaa, potkii ja yrittää kaikin keinoin vahingoittaa fyysisesti. Ei siis naisellista läpsyttelyä, vaan todella tarkoituksena satuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Huomaan, että miehenä tilanteessa on hankalaa, koska miehen lyöminen (lue: mies lyö naista) on ylesesti ymmärretympää. Miehenä tulee heti olo - miksi mies "antaa naisen lyödä", viitaten aiempaan fyysiseen etulyöntiasemaan. Mieleen tulee kummallisuuksia kuten, miten miehestä on voinut tulla tuollainen vässykkä? Itselleni asiassa on kuitenkin kyse kunniasta ja siitä, että en haluaisi itse elää itseni kanssa, jos löisin takasin. Tästä syystä olen joutunut ikävään luuppiin, jossa asia vain yltyy, koska en "lopeta" sitä. Ulospäin vaimoni on kunniallinen ja ylpeä nainen. Kaikki tämä tapahtuu aina kotona ja aina tärkeintä on, ettei naapurit saa tietää. Myös ruhjeet tulevat aina kroppaan, ei koskaan kasvoihin.
Samaa on myös henkinen väkivalta. Vaimoni kontrolloi elämäämme sanattomasti, koska tiedän, että jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaisesti, tulee kyytiä. Hän myös haluaa kontrolloida rahankäyttöäni, päättää vaatetuksestani (totta :) ja hyväksi avukseni myös lukee postini jo ennen kuin saavun töistä kotiin. Huomaan kutistuvani ja kutistuvani parisuhteessa, jossa joka päivä (myös onnellinen päivä) voi muuttua hetkessä myrskyksi ja väkivalta saapuu ajamaan henkilökohtaisia prioriteetteja.
Aiemmista viesteistä voi päätellä, että useimmiten ongelma vain pahenee. Itse huomaan astuvani samaan ansaan kuin moni muu kirjoittaja: "seuraavasta kerrasta kyllä lähden".
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ota kerrankin itseäsi niskasta kiinni ja eroa...
En ymmärrä tai ei mene minun jakeluuni miksi menit ylipäätänsä väkivaltaisen naisen kanssa naimisiin..Niinpä niin, rakkaus kun on sokeaa..
Ihminen ei koskaan muutu eikä ketään saa muuttumaan, mutta itse voi aina tehdä omaan elämään muutoksen ja suuntana parempaa...
Tsemppiä...
mutta itse voi muuttua ja ottaa uuden suunnan...?
Tuota on jatkunut jo kauan ja se on pahentunut koko ajan. Yleensä kuvio on juuri tuo, niin kuin itsekin tiesit.
Parisuhdeterapiastakaan ei ole ollut apua. Ei siitä aina ole. Itse olen nainen ja koin väkivaltaa mieheni taholta. Asioita yritettiin selvitellä perheneuvolassa ja yllätten huomasin, että minusta oli tehty valehtelija ja syyllinen kaikkeen. Kaikki kääntyi aivan päälaelleen. Tuntui todella pahalta ja voimani olivat aivan lopussa.
Lopulta ymmärsin, että olen tehnyt voitavani ja yrittänyt korjata omalta osaltani asioita. Enempään en pystynyt ja siinä vaiheessa minulla oli oikeus luovuttaa (velvollisuuskin, koska meillä oli lapsia) ja alkaa ajatella itseäni.
Lähdin eikä kertaakaan ole tarvinnut miettiä, olisiko asiat sittenkin saatu kuntoon. Ei olisi.
Nähdäkseni sinä olet nyt siinä pisteessä, että enää ei ole mitään tehtävissä suhteenne korjaamiseksi.
Olette hakeneet ulkopuolista apua eikä mikään ole muuttunut ainakaan paremmaksi.
Onneksi et itse ole sortunut samaan ala-arvoiseen käytökseen kuin vaimosi. Siitä voit olla ylpeä. Ymmärrän kyllä, että mielessäsi liikkuu monenlaisia ajtuksia, mutta sittenkin on parempi, että olet pystynyt hillitsemään itsesi.
Vaihtoehdot ovat lopussa. Sinun ei tarvitse sietää huonoa kohtelua ja hajottaa itseäsi olemalla toisen pahanolon purkauskohde. Vaimosi tarvitsee apua, mutta sinä et voi häntä auttaa. Sinun on autettava itseäsi.
Lähde väkivaltaisesta suhteesta, ennen kuin jotain pahempaa sattuu.
Voimia sinulle!
ei ulospääsyä näytä olevan muuten kuin lähtemällä.Ehkä toista terapeuttia voisi kokeilla ei ne kaikki ole päteviä.
Baitövei...minä lyön takaisin.Ei naisella mitään lyömisoikeutta ole että hän sillä varjolla voi mättää miestä miten sattuu!Tasa-arvoa vai ei?
"Itselleni asiassa on kuitenkin kyse kunniasta ja siitä, että en haluaisi itse elää itseni kanssa, jos löisin takasin. "
Tuollaiset naurettavat kunniakäsitykset on nykyaikana jo aika heivata romukoppaan. Kyllä itseään saa ja pitääkin puolustaa!
Veikkaan kyllä ettei sinusta tunnu hyvältä lyödä miestäkään. Ehkä voisit mennä jonkin kamppailu-urheilulajin peruskurssille opettelemaan lyömistä. Kun toisen miehen lyöminen ei tunnu enää pahalta, samoilla höyryillä voi kyllä napsia naistakin. Tämä on neuvoni sinulle, mikäli et löydä itsestäsi tarpeeksi selkärankaa erotaksesi.
lähde ja vähän niinkuin äkkiä sellaisesta suhteesta.Se menee koko ajan vaan pahemmaksi...vaimosi enehkä luonnehäiriöinen(narsisti)???Kulisseja pidetään yllä ja kaikki tapahtuu neljän seinän sisällä..niinpä ja se henkinen väkivalta vie sinulta ajanmittaa terveyden..tiedän mistä puhun..niille ihmisile ei välttämättä mitkään terapiat auta,,he katkaisevat hoidot jos heidät todetaan luonnehäiriöiseksi,,muissahan se vika on heidän mielestään ei heissä itsessään.Julmalta tämä varmaan kuulostaa,mutta ei taida olla muuta ulos pääsyä kuin lähteminen..oman itsesi takia. toivon sulle kaikkea hyvää,tee päätös,elä elämääsi..saat varmaan terveen ihmissuhteen kunhan ensin laitat elämäsi järjestykseen..Olen keski ikäinen nainen joka on kokenut saman kaltaista kohtelua.
Mukavaa lukea hyviä kommentteja ja saada näkökulmia, koska huomaan, että ne todella auttavat saamaan perspektiiviä asiaan. Tähän asti asioita on vain vatkattu edes takas kotona ja terapeutilla ilman päämäärää ja etsitty syyllistä.
Asia näyttää olevan ulkopuolisen silmin paljon selkeämpi, koska monilla vastaajista on samansuuntaisia kokemuksia. Ainoana poikkeuksena palute, jossa kirjoittaja ehdottaa lyömistä takaisin. Tämä on juuri se ansa, johon en halua varpaallanikaan astua. Omasta näkökulmastani tuo on juuri hedelmätön maa, josta kasvaa perheitä, joissa ongelmat ratkaistaan väkivallalla ja lapset oppivat seuraamaan vanhempiensa esimerkkiä.
Kommenteista rohkaistuneena otin tänään asian puheeksi ja ehdotin uuden terapeutin etsimistä ja ongelmaan tarraamista tehokkaasti. Vaimoni ei suostu tähän (koska hänen mielestään edelleen minä olen aggressiivisuuden syy), joten luulen, että tämä päätös osoittaakin ainoan jäljellejäävän oven ulos.
"Vaimoni ei suostu tähän (koska hänen mielestään edelleen minä olen aggressiivisuuden syy), joten luulen, että tämä päätös osoittaakin ainoan jäljellejäävän oven ulos."
Vaimosi taitaa erehtyä väittäessään sinua syyksi kaikkeen, mutta jos tosiaan hänellä on niin paha olla sun kanssasi että hakkaamaan pitää alkaa niin teeppä vaimollesi (ja ennenkaikkea siinä samalla itsellesi ;) palvelus ja lopeta kamala suhde! Luulisi ettei kummallakaan ole hyvä olla...
...Ja vielä, minusta on hienoa, ettet ole lyönyt takaisin! Voit jatkaa elämääsi "kunniakkaasti".
Olen kirjoitellut näillä palstoilla paljonkin ja kommentoinutkin naisten juttuja.
´Voin vain sanoa että ero ei ole helppoa jos tykkää toisesta tai kuten kohdallani 25 vuoden avioliiton jälkeen!!! Samanlaista oli meilläkin, eli mieheni hermostui ihan mistä tahansa selvänä ja sitten lentelin pitkin taloa. Yritin vaikka miten olla mieliksi mutta ei vain onnistunut. Joku vain ärsytti häntä!!! Erosta on nyt kohta viisi vuotta enkä yli vain pääse.
Terapeutti oli meillä kyllä hyvä eron jälkeen mutta sitten mieheni rupes syyttelemään että mulla on mies! Sanoin että nyt riitti.
Eli en osaa muuta sanoa, mutta että vaikka mitä tekisit niin ei auta. Ei auta mielistely, kukat, hyvä ruoka, ulos vieminen. Mikään ei auta sillä ihminen on sairas. Jos hän ei sitä usko niin hän ei parane. Tiesin miehestäni että hän on sairas, mutta kun ei lähtenyt hoitoon. Kysyi eron aikaan itkien että mitä hän siellä lääkärissä sanoo? Sanoin hälle että kerro mitä on tapahtunut, eli että hermostut vaikka kun minä pyydän lenkille tai tanssimaan - eiköhän hän tiedä sitten mitä tehdä. Ei lähtenyt ei!
Mikähän siinä on että yleensä uhri saa syyt niskoille? Tai uhri saa olonsa tuntumaan siltä
että olisi tehnyt kaiken väärin ja hänen vikansa on kaikki.
Silloin kun hän käy päällesi, yritätkö estää häntä jotenkin, eli esim. pitämällä kiinni, lähtemällä pois jne?
Hermot ne varmasti menee jokaisella ja jos ajateltaisiin että naisesi olisi joku mies, ja käyttäytyisi samalla lailla niin olisit varmasti antanut jo takaisin?
Ei tuollaista tarvitse katsoa, oletko puhunut hänelle väkivaltaisuudesta ja esim. että hän hakisi apua jostain?
Jutut mitä olen netissä lueskellut väkivallasta, niin se ei ainakaan lopu ellei siihen hae jotain hoitoa, kun on kierre katkaistava.
Otan osaa Jukka, tilanteesi ei todellakaan kuulosta kivalta.
Kyllä minun mielestä sinun kannattaisi ehdottomasti kehottaa vaimoasi hakemaan apua itselleen. Kyllä hän sen varmasti itsekin tajuaa, että hänen käytöksensä ei ole ollenkaan sopivaa.
Erityisesti naisille on suunnattu sellainen palvelu, kuin www.vakivalta-apua.fi Kannattaa tutustua, olen kuullut siitä vain hyvää.
Jos päädytte sinun aloitteesta eroon, niin varmasti sinun kannattaisi itsekin käydä tilannettanne jonkun ammatti-ihmisen kanssa puimassa. Kuvaamasi kaltaiset elämänkokemukset tuppaavat jättämään pahoja ja pitkäkestoisia arpia, jotka vaikuttavat ikävästi myös uusissa ihmissuhteissa.
Niinpä,vaikealta tuntuisi jatkaa sinun paikallasi!
Aggressiot on usein heijastumia niin monista trau-
moista:lapsuuden tunnepatoumat,kyvyttömyys vuorovai-
kutukseen,eräänlainen valta-tyrannius,tahallinen
kontrollin menettäminen,paniikkihäiriö.Nämä seikat
on "Ylpeän"vaimosi nöyrryttävä käsittelemään.En usko
muutokseen hänen kohdallaan.Jokainen haluaa parisuh-
teessaan tulla kunnioitetuksi,ihailluksi rakastetuk-
si.Jos haluat kaikesta huolimatta jatkaa avioliittoa
on olemassa parisuhdeleirejä.Puntaroi vaihdoehdot ja
tee ratkaisu!Muutoksen tuoma vapautus yllättää!!
Aion olla nyt rehellinen ja sanoa että olin se minä se joka löi ja pahoinpiteli miestä vuosia ja halusin kontrolloida häntä lopuksi kokonaan. En sietänyt häntä sen takia koska hän ei ikinä vastannut takaisin tai puolustanut itseään tai edes huutanut takas. Jos annat vaimosi sinua pahoinpidellä niin hän sen myös tekee, siihen ei auta terapiat tai muutkaan, voin sanoa valitettavasti että se ei ole rakkautta en ikinä löisi ketään ketä rakastan, omaa huonoa vointiani minä hänelle purin koska en halunnut olla hänen kanssaan en kunnioittanut häntä ollenkaan, mielestäni jos mies antaa naisen hillua noin ei siitä tule mitään, pistä siihen loppu nyt. Lähde pois ihmeessä ja eti itselles nainen joka kunnioittaa ja rakastaa sinua ilman lyömistä koska lyöminen ja vakivalta myös henkinen ei ole rakkautta ja haluathan että sinua rakastetaan? älä luule että hän rakastaa sinua. miksi menitte naimisiin? älä vaan ala tekemään lapsia. Ei ole oikein naisten lyödä miehiä eikä toisin päin, eikö sen nyt pitäis sanoa sinulle jotain? Voin sanoa että tämä ei lopu pahenee vaan varsinkin jos olette juuri menneet naimisiin ei tämmöstä pitäs tapahtua. Ota oppia tästä mun tekstistä ja eti ittelles uusi elämä, ole rohkea ja lopeta se yrittäminen häntä muutta koska ei se muutu.
Olen joutunut vuosien varrella tutustumaan erinäisiin persoonallisuushäiriöihin yms. liittyvään tietoon. Siinä sivussa olen oppinut yhtä ja toista epäsosiaalisesta persoonallisuudesta. Vaimollasi saattaa olla kyseinen persoonallisuushäiriö. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ei tarkoita sitä ettei ole hyvä solmimaan ihmissuhteita, vaan sitä että ei osaa ottaa muita huomioon. Kehotan tutustumaan aiheeseen. Kannattaa etsiä tietoa myös narsismista, sillä usein yhdellä henkilöllä ei ilmene pelkästään yksi persoonallisuushäiriö. Todellisuus on siis keinotekoisia luokitteluja monisyisempää.
Epäsosiaalisesta tietoa esim. täältä:
http://www.geocities.com/tommi_myrskykari/psykiatria/antisosiaalinen.html
Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön omaavan henkilön perusajatus on suunnilleen tällainen: "Minä saan tehdä mitä vaan ja käyttäytyä ihmisiä kohtaan miten vaan, eikä kellään ole siihen mitään sanottavaa. Jos on jotain ikävää tapahtunut niin se on muiden syytä, tietysti!" Kuulostaako tutulta?
Minäkin olen lyönyt monta kertaa poikaystävääni.. Ja en kestä tätä oloa. 5 vuotta olemme yhdessä oltu,molemmat eivät ole kovinkaan helpoimmista päästä.. Molemmat aika tulisia kun suutumme,huudamme päi yhteen..mies on ehkä vielä pahempi. Ja aikoinaan en kestänyt sen hermoilua yhtään,suuttui tosi nopeesti ja nopeesti korotti ääntään.. joskus kun se suuttui niin se paisko tavaroita ja löi nyrkillä seinään.. Yhessä välissä se jätti ne pois,paitsi sen huutamisen johon mulla joskus meni täysin hermo. Joskus löin sitä kämmenellä poskeen ja enkä tosissani tiennyt että siitä voisi tulla melkein joka päiväistä.. Vähiteleen löin useammin..yleensä riitatilanteissa kun mun hermot ei enään kestänyt..läpsein. Nyt olen alkanut lyömään useammin ja useammin..välillä voin potkasta ja välillä käydä naamaankin kiinni että poikaystävälläni on raapaleita poskessa mikä sitten pistetään meidän kissojen piikkiin.. Ilmeisesti poikaystävääni on ruvennut niin paljon mun lyöminen vituttamaan et on ruvennu haukkuu mua..vammaseksi,huoraksi jne. Molemmat haukkuvat tosiaan pahimmil sanoil mitkä varmasti satuttaa toista. Nyt ollaan menty siihen pisteeseen että myös poikaystäväni pahoinpitelee mua,ei niin lujaa kuitenkaan et olis tullut jälkii mut välillä on kyllä sattunut. On pitänyt vähän aikaa kurkustani kiinni,puristelee mun naamaa ja ranteitani. Meidän molempien on huono olla ja se näkyy päältä. Mä oon aina ollut huono keskustelee riidoista ja se menee aina toisen syyttelyks niin en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä..Tiedän että on ammattiauttajia mutta on jotenkin vaikea lähteä apua etsimään. Meillä on 8kk ikäinen poikakin ja en halua sen kasvavan tällaisessä ilmapiirissä.. Mutta osittain en haluaisi erotakaan,poikaystävä on hyvä isä..jne..ja haluaisinkin jatkaa poikaystäväni kanssa mutta tiedän että näin tämä ei saa jatkua!! Auttakaa ihmiset ja antakaa hyviä neuvoija mitä kannattaisi tehdä ja onko erokaan aina se oikea vaihtoehto?
Sitten nopeasti unohdetaan kaikki mitä tuli toiselle tehtyä ja eikä enään puhuta niistä..tai periaattees ei unohdeta vaan ei puhuta.. ja sitten taas meillä on hetken mukavaa kunnes pääsee uusi riita valloilleen..
ku luin tän jutun. siis tilanne on hirveä varmasti.
Mutta lueppa ite tuo juttu uudestaan, ja ajattele miltä se kuulostaa..tai jos teillä olisi kamera miltä se näyttäisi?
Kissan pikkiin kun poikaystävän naama on riekaleina. *reps*
no joo..suosittelisin teille sellaista keskustelemista ja päätöstä.
päätös: viikkoon kumpikaan ei käy toisen kimppuun.
päätös:kumpikaan ei huuda.
ja sitten se tärkein syy näille päätöksille on se teidän lapsenne.
Teidän on pystyttävä sopimaan se asia niin, että teette kumpikin tälläisen päätöksen.
Ja te voisitte tehdä sellaisen taulukon seinään. että jos toinen rikkoo näitä juttuja, niin voitte vetää viivan sen kohdalle joka huusi tai kävi kimppuun.
eli viikonlopusa näette kuka teki ja mitä.
Ja mitä usemman viikon pystytte oleman ihmisiksi, niin sitä vähemmän käytte kimppuun.
myäs silloin ku alkaa ottamaan päähän kannattaa lähteä vaikka ulos kävelemään. ja tulla sitten vasta takaisin.
koska tunteethan menevät niin että ensin tulee se tunne, sen jälkeen suuttumus ja sitten teko.
elikkä ulos lähetemällä tuon tunteen kohdalla voi välttää suuttumuksen ja sen teon eli lyömisen.
hyviä lenkkeilykelejä teille!