Raamatun valittu kansa

Geenis

Mahtaa Kristillisiä vituttaa! tässä varmaan sen krisseleiden angstin suurin syy!
Valittu kansa

Vanhassa testamentissa valittuna kansana pidetään ihmisryhmää, jonka Jumala armosta (ei kansan ansioiden tähden) valitsi tähän tehtävään. Jahve lupasi Abrahamille, että tämän jälkeläiset saavat oikeuden asua kansana omassa maassaan (1. Moos. 12:1-3,7; 22:16-18). Valittu kansa tietää Jumalan tahdon, ja sillä on oma erityinen tehtävänsä kertoa Jumalasta maailmalle. Nykyisin juutalaisena valitun kansan jäsenenä pidetään niitä, jotka ovat syntyneet juutalaisesta äidistä ja noudattavat juutalaista uskontoa.

Juutalaisuus kansallis-uskonnollisena identiteettinä syntyi Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen 500-luvulla eKr. Juutalaisuus nousi eteläisen valtion eli Juudan asukkaiden keskuudesta. Pohjoinen valtio, Israel, oli tuhottu jo 700-luvulla eKr. Sen asukkaat, samarialaiset, olivat assyrialaisten valloittajien ja voitettujen israelilaisten jälkeläisiä. Samarialaiset on mainittu Uudessa testamentissa juutalaisten halveksimana sekakansana. He palvoivat jumalanaan Jahvea, pitivät Gerisimvuorta pyhänä paikkanaan ja Tooraa pyhänä kirjanaan (ns. Samarialainen pentateukki).

Joten sitä enemmän Kristilliset lukevat raamattua sitä enemmän he vihaavat itseänsä! :)

6

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RE:Raamatun valittu kansa
      Geenis 23.2.2009 klo 15.06

      Joten sitä enemmän Kristilliset lukevat raamattua sitä enemmän he vihaavat itseänsä! :)

      • Joo...
        Egyptiläiset orjuuttivat heitä, babylonialaiset orjuuttivat heitä, heidät ajettiin maanpakoon ympäri maailmaa, läpi historian heitä on vainottu euroopassa, erityisesti englannissa, (Niin, moniko tiesi) neuvosto venäjällä vainottiin heitä ja natsi saksa kunnostautui oikein kunnolla juutalaisten vainoamisessa. Ja heidän piti olla valittu kansa jota jumala varjelee. onko jumalalla jonkinlainen kieroutunut huumorintajun vai mikä. Jokin tässä ei täsmää. on se helkkarin hyvä ettei suomalaiset ole mitään "valittua" kansaa..


    • 00+00+00

      Jos kerran uskot että Jumalalla on valittu kansa.. niin ehkä kenties kannattaisi olla sen puolella.

      Tukekaa Israelia ja Juutalaisia.

    • Siis jos lukisit Uutta testamenttia niin tietäisit että Jumala laajensi pelastuksen koskemaan myös muita kansoja.
      Ja Kristityt siunaavat Israelia, ei Juutalaiset angstia aiheuta.

      • ....

        Uusi testamenti?? tämä 500luvulla kirjoitettu satukirja!


      • .... kirjoitti:

        Uusi testamenti?? tämä 500luvulla kirjoitettu satukirja!

        >>>>Just joo...
        ....Uusi testamenti?? tämä 500luvulla kirjoitettu satukirja!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2617
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1316
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1195
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1155
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1044
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      975
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      893
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe