Jeesus ei ole jumala,

hirvas

vaan Hänen Isänsä on ainoa ja yksi Jumalamme. Hän on yksin jakamaton, käsittämätön, ilman alkua ja loppua, ja muita jumalia ei ole. Raamattu todistaa alusta loppuun, että Jeesus on Jumalan ainoa Poika ja esikoinen, muttei Hän ole itse Jumala.

Kun täällä olevat helluntailaiset ovat ottaneet oppinsa paavien ja katolisten kirkkoisien harhoista, niin sellaisia selittäjiä täällä näyttää nyt olevan jatkuvasti. Sellaisia ei pidä kenenkään uskoa, koska Raamattu on totuus ja todistaa näin:

1.Kor.8:5-6

5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

23

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanoit. Jeesus ei ole Jumala vaan Jumalan kuva ja kirkkaus.

      2. Kor. 4:4
      "niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan KUVA."

      Kol. 1:15
      "ja hän on näkymättömän Jumalan KUVA, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

      Hepr. 1:3
      "ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa KUVA ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa",

      Ja Jumalan sana kieltää mitään ja minkään kuvan asettamista Jumalaksi.

      • sivusta seurannut

        kierrät nyt sitten Ilmarin alla olevan avauksen raamatun kohdat?

      • Jumalan Sana:

        2 Piet 3:15-16 "ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

        Eikö sinulla ekivaari ja hirvas ole todellakaan yhtään Jumalan pelkoa sydämessänne koska jatkuvasti puhutte vastoin Pyhää Henkeä.

      • jaikal kirjoitti:

        Jumalan Sana:

        siitä sanasta ja Pyhästä Hengestä jotka todistavat yhdessä asian oikeaksi. Pyhä Henki ei puhu itsestään eikä Jeesus, sana puhu itsestään vaan isästä. Yhdessä Jumalan sana ja Pyhä Henki on lyömätön pari;

        Johannes 15
        26 "Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
        27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."

        Pyhä Henki ja me todistamme Kristuksesta ja Kristuksessa kaikki todistamme Isästä.

    • sivusta seurannut

      ei sitten ole Jumala, vaan ihan tavallinen syntinen ihminen. Minulle Jeesus taas on Jumala, kuten Raamattuni sen selvästi kertoo!

      • Kaikenlaista turhaa

        kyllä jankutat, mutta sinussa ei taida olla miestä vastaamaan suoraan kysymykseen!?

        --------

        Kysyin ensin näin:

        >> Kerrohan hirvastelija!
        Kirjoittanut: Tiedän kyllä 24.2.2009 klo 15.26
        että huudat hoosiannaa kaikelle mitä ekivaari suustaan päästelee.

        Mutta - yhdytkö tosiaan myös ekivaarin vaginafilosofiaan? Pidätkö ekivaaria helmenä, kun tämä laukoo rivouksiaan Mariasta, ja hänen neitseellisestä raskaudesta? Et siis hirvastelija ymmärtänyt!
        Kirjoittanut: Lue Ilmarin ketjusta 24.2.2009 klo 16.06

        ja vastaa, palvotko myös myös ekivaarin rivoilua.

      • on välimies minun ja Jumalan välillä ja velimies niin kuin Mooseskin oli Aaronille jumala ja velimies samalla kertaa.

    • Sam Andreevitsh

      Loputtomia kiistelyitä sanoista ja määritelmistä... ilman että mikään koskaan muuttuu. Väittelyitä väittelyiden vuoksi.

      Vaan... Miten näet Jumalan voimaa elämässäsi? Miten Kristuksen evankeliumi sinun kauttasi "menee eteenpäin"? Rakentaako Jumala seurakuntaansa sinun kauttasi? Johdattaako Jumala sinua niin, että kuljet "Jumalan edeltä valmistamissa teoissa"?

      Näistä olisi mielenkiintoista kuulla jotain, ennen kuin käydään jälleen kerran yksi tyhjänpäiväinen väittely, joka ei taaskaan johda mihinkään.

      Enkä noita toisen kappaleen sanoja kohdistanut nyt pelkästään sinulle. Ne kertovat yleensäkin niistä ajatuksista, joita itselläni on ollut täällä Suomi24:ssä viimeisen viikon tai kahden aikana. Niin paljon käytetään aikaa väittelyihin, mutta kuinka moni meistä todella etsii Jumalaa ja hänen läsnäoloaan?

      Ja kuinka paljon näissä keskusteluissa Suomi24:ssä on Jumalan läsnäoloa? Voi, jospa täälläkin olisi paljon kirjoituksia, jotka ovat syntyneet läheisestä yhteydestä Jumalaan! Vaan voipi olla, että Jumala johdattaa tällaisia ihmisiä usein käyttämään aikansa enimmäkseen aivan muualla kuin netin ääressä.

      • Skeptikko

        On uskovaisten mielestä selvää, miksi siis tulkitsette miltei jokaista pikkuasiaakin eritavoin.
        Kuitenkin ymmärtääkseni edustatte vieläpä samaa lahkoakin, missä siis vika, kertokaa se minulle?
        Näyttää olevan totta se vanha lausahdus, kenen suusta lieneekään. "Lukee kuin piru raamattua"!

    • Ville-Hart

      Mitä sitten tarkoittaa, että Jeesus on Jumalan Poika? Mikä on hänen ja Isän suhde? Onko Jeesus luotu olento?

      • merim.raimo

        minkätakia Jeesus antoi syntejä anteeksi ? jossei sitä voinut fariseusten mukaan tehdä kukaan muu kuin Jumala ? :)

      • Ville-Hart
        merim.raimo kirjoitti:

        minkätakia Jeesus antoi syntejä anteeksi ? jossei sitä voinut fariseusten mukaan tehdä kukaan muu kuin Jumala ? :)

        En nyt ymmärtänyt, että mitä ajat takaa. Meni tosiaan ohitse. Tuo kohtasi viittaa minusta yksistään vain yhteen asiaan, arvannet mihin.

        Haluan itse vastauksia suomeksi selitettynä omin sanoin. Jos kerta Jeesus on Jumalan Poika (eikä Jumala samalla), niin mitä se tarkoittaa. Tai mitä tarkoittaa, että hän on Esikoinen. En odota listaa raamatunkohtia, vaan asiaa selitettynä. Pelkkä hokeminen, että Jeesus on Jumalan Poika, Jeesus on Jumalan Poika tai Esikoinen, Esikoinen ei kerro yhtään mitään.

      • todé
        Ville-Hart kirjoitti:

        omin sanoin sepustettavat selitykset.

        Minusta esikoinen tässä tarkoittaa, kuten Raamattu kertoo, ei ensimmäistä lasta, vaan esikoista kaikessa luomakunnassa. Siis Jumalaa itseään, Luojaa.

        Jumalan Poika? Jumala syntyi Jeesuksessa, Jeesus-nimisenä. Jeesuksena oloaikaan Hän ei lakannut olemasta Jumala, vaan ikäänkuin käytti kolmatta persoonaansa, Poikaa Vapahtajan roolissaan.

      • Ville-Hart
        todé kirjoitti:

        Kiitos todé, mielenkiintoisia ja jänniä mietteitä. Toivottavasti muutkin rohkaistuisivat vastaamaan. Yksi vastaus on jo tullut.

      • todé
        Ville-Hart kirjoitti:

        Kiitos todé, mielenkiintoisia ja jänniä mietteitä. Toivottavasti muutkin rohkaistuisivat vastaamaan. Yksi vastaus on jo tullut.

        ihmisen tiedontasolla alkaa sottailemaan Jumalan olemisia, niin eipä kolminaisuus juurikaan avaudu. Onneksi on olemassa Raamattu, Sana itse.

    • Raamattu kuvaa Jeesuksen Jumalaksi yksiselitteisesti. Lisäksi Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat alkuseurakunnan Kristittyjen palvoneen Jeesusta Jumalana.
      Toki jokainen on vapaa uskomaan kuten haluaa, mutta se, että Jeesus on Jumala on hyvin Raamatullinen totuus. Pysykäämme totuudessa eli Raamatussa.

      • Nadasja-emilia

        Jumalan Poika.

        On olemassa kirjaimellisesti:

        "Isä, Poika ja Pyhä-Henki."

    • Elisama

      Onko Jumalan Sana sitten väärässä.
      Katso laittamaasi hieman tarkemmin.
      Ei Jeesus ole mikään erillinen Jumala vaan Hän on yhtä Isän kanssa kuten Hän itse sanoi "Isä ja minä olemme yhtä".

      Matt.1:23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

      Jes.9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

      • ML213

        Ei Jeesus ole mikään erillinen Jumala vaan Hän on yhtä Isän kanssa kuten Hän itse sanoi "Isä ja minä olemme yhtä".
        -----

        Niin, samoin kuin; "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".Ovat yhtä.

      • Matti ja Maija
        ML213 kirjoitti:

        Ei Jeesus ole mikään erillinen Jumala vaan Hän on yhtä Isän kanssa kuten Hän itse sanoi "Isä ja minä olemme yhtä".
        -----

        Niin, samoin kuin; "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".Ovat yhtä.

        menevät naimisiin,niin he ovat senjälkeen Matti, koska he tulevat yhdeksi lihaksi, ovat yhtä? Näinkö se menee, että Maija häviää kuviosta ja kukaan ei Maijaa enää huomaa, kun se onkin Matti? Varsin mielenkiintoinen selitys!

    • Elisama

      Onko tämä Jumalan Sana sitten väärässä.
      Katso laittamaasi hieman tarkemmin.
      Ei Jeesus ole mikään erillinen Jumala vaan Hän on yhtä Isän kanssa kuten Hän itse sanoi "Isä ja minä olemme yhtä".

      Matt.1:23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

      Jes.9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    • todé

      Jeesus ei tosiaan ole jumala. Hän on Jumala.

    • on näin

      Johanneksen ensimmäinen kirjeen luku 5:20

      "20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä"

      kyllä tämä kohta pitää paikkansa että jeesus on jumala siinä missä isäkin mutta ei itse jumala!

      vaan Hänen Isänsä on ainoa ja yksi Jumalamme!

      niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa!

      ei isä voi olla poika ja poika olla isä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2617
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1316
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1195
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1155
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1044
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      975
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      893
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe