Niin. Ihan heti alkuun: Olen vasta 19vuotias ja tiedän etten voi tietää miten kamalaa pettämiseksi tuleminen voi pahimmillaan olla. Haluaisinkin siksi vain vastauksia ja mielipiteitä mitä miun pitäisi tehdä sillä läheisten neuvot ovat olleet melkein jopa turhauttavia.
Alustan vähän omaa suhdettani. Mie ja miun poikaystävä (jos nyt voin tällä hetkellä sellaiseksi sitä kutsua) tutustuimme todella erikoisissa merkeissä. En halua paljastaa kovin paljoa, mutta sen verran sanon että me molemmat olimme osastohoidossa masennuksen takia. Parempi puoliskoni oli hoitoon tullessaan kihloissa yhden tytön kanssa ja he olivat olleet jo 3vuotta kihloissa. Sitten kuitenkin puoliskoni ihastui miuhun ja purki kihlauksen miun takia.
Olin aivan hämmentynyt ja uskoin,luotin ja halusin meidän suhteen olevan jotain aivan erityistä, koska ymmärrämme toisiamme niin hyvin. Mie pääsin hoidosta pois aikaisemmin kuin poikaystäväni. Kun sitten vihdoin ja viimein poikaystäväni sai luvan tulla luokseni yöksi yhtenä viikonloppuna niin päädyimme harrastamaan seksiä ja se oli miulle sellainen sinetti, että nyt ollaan sitten yhdessä.
Ei mennyt kuitenkaan kuin seuraavaan viikonloppuun. Olimme molemmat odottaneet tulevaa lauantaita innolla. Poikaystäväni meni kotiinsa perjantaiksi. Perjantai-iltana miulle tulee tekstiviesti missä lukee: "anna anteeksi. harrastin seksiä .....:n kanssa."
Olemme puhuneet tuosta ja annoin hänelle uuden mahdollisuuden. Kuitenkin tuo tapaus on jäänyt painamaan miuta. Haluan olla hänen kanssaan, mutta luottamus? Mitä miun pitäisi tehdä? Unohtaa koko tapahtuma ja mennä vaan eteenpäin? Vai pitäisikö miun vaan antaa koko henkilön olla?
Olen todella kiitollinen jo näin alkuun kaikista vastauksista ja mielipiteistä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
parasta antaa olla. Yleensäkään ei ole ihan paras yhdistelmä jos kaksi mielenterveydellisesti sairasta ihmistä alkaa suhteeseen.
Pojalla ei ollut oikeutta tehdä kuten teki, käytti sinua hyväksi ja palaa taas exän luo. Pidä arvosi ja anna kenkää. Tulee muuten eteen taas.
Rakasta,kärsi ja unhoita. Onneksi suhteesi no näin lyhyt,ja sanonpa että, unohda koko jäpä,pane elämäsi tärkeys järjestykseen .Ymmärräthän ettei noin pienessä ajassa voi tehdä noin suuria ratkaisuja, älä suostu kenenkään leluksi.Elämä on vain tälläistä,eteen päin sano mummo lumessa.
Kiitoksia neuvoista. On vaan niin vaikea löytää ne sanat, kun kuitenkin pelottaa että toinen masentuu vielä pahemmin. Sitä miun ei kai kuitenkaan pitäisi miettiä? Vaikka vastauksia on tullut vasta kaksi niin olen silti onnellinen, että juuri pienetkin sanat saavat ajattelemaan selvemmin. Kiitos.
Neuvot ovat arvokkaita ja niistä voi poimia vinkkejä.Joskus täytyy olla vain itsekäs muuten ei asiat selvene eikä itse pääse etenemää .Olen sinua iäkkäänpi ja ajatelen elämän kokemuksella jos masennutte yhdessä ei siinäkään ole tulevaisuutta.Cenppiä sinulle,muista ihminen saa olla itsekäs.
Tiedän kyllä että välillä täytyy laittaa omat tarpeensa toisten edelle, mutta mihin pisteeseen asti? Olen nyt suhteessa, jossa en ole onnellinen, enkä enää rakasta toista osapuolta. Haluan toisen miehen. En vain pysty lähtemään suhteesta, koska tiedän että se ajaisi poikaystäväni itsemurhaan. Hänkin kärsii masennuksesta ja hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Olen kuulemma ainoa asia, mikä saa hänet jatkamaan. Kuinka itsekäs siis saa olla?
uskottomuus palstalle!!
Mielenterveydellisissä kysymyksissä kannattaa kysyä asiantuntijoilta.
ole kovin uskottomuutta koskevaa. Enemmänkin lähtenyt itsekkyyden puolelle. Niin se vaan näillä keskustelupalstoilla tuppaa yleensä käymään. Minkäs teet.
Sulla on historiassasi ollut tosi rankkoja vaiheita ja musta ehdotonta olisi se, että pitäisit omasta hyvinvoinnista vieläkin tosi hyvää huolta - extrahyvää huolta. Tuo poikaystäväsikin on todennäkösesti aika hakusessa sen suhteen mitä haluaa ja sun tulee olemaan tosi vaikeaa luottaa häneen. Eli sinuna säästäisin itseäni ja laittaisin koko jutun poikki. Sekin surullista, mutta ei niin surullista kuin tilanne, jossa huolehdit ja pelkäät itsesi piikkiin ja tulet ehkä vielä toistamiseen petetyksi. Katsotte vaikka jonkun ajan päästä uudelleen, kun olette eläneet ja katsastelleet maailmaa hetken aikaa ja poikakin kunnolla kotiutunut. Keskity muuhun ja etsi ilonaiheita muualta. Tsemppiä jatkoon! :)
Olen kuullut itsekkin, että minun kuuluisi olla asian suhteen itsekäs niinku aion tavallaan ollakkin. Pitää vaan saada toinen uskomaan, että en todellakaan teollani halua saada häntä vielä huonompaan kuntoon.
Pirteää kevättä kaikille