Youtubessa

61404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hienon näköistä, mutta, mutta lopettaisivat jo VIIMEINKIN veromarkkojen hassauksen. Keväällä taas sulaa Perämereen paljon euroja............

Pitäisi kemiläisten vaatia kävijämäärät, siis ne todelliset näkyviin. Ja tuon osakeyhtiön pitäisi jo näin monen vuoden jälkeen pärjätä omillaan. Laitettaisiin kysely kuntalaisilta kuinka moni on halukas maksamaan siittä lumikasasta joka vuosi, kun muutenkin on asiat rempallaan"###""

Äänestä
  • jonakin vuonna verrattiin kävijämääriä kulttuurikeskuksen lukuihin ja tultiin siihen tulokseen että on täyttä humpuukia puhua linnan lyhyen olemassaoloajan kävijöistä. Ei minkään laksuopin mukaan oidä paikkaansa. Jos laskuri laskee kaikki kulkijat tullen mennen niin lukema on puolitettava, eikä sittenkään ole tulos realistinen.

    Äänestä

  • on kikkailua kirjoitti:

    jonakin vuonna verrattiin kävijämääriä kulttuurikeskuksen lukuihin ja tultiin siihen tulokseen että on täyttä humpuukia puhua linnan lyhyen olemassaoloajan kävijöistä. Ei minkään laksuopin mukaan oidä paikkaansa. Jos laskuri laskee kaikki kulkijat tullen mennen niin lukema on puolitettava, eikä sittenkään ole tulos realistinen.

    täyttä huuhaata. Päiväkodit esim. käyvät niin hirveä haloo kuinka monta oli tänäkin päivänä kävijää:) Taitavat laskea omia työntekijöitä moneen kertaan päivässä, kun kävelevät "laskurien" ohi.

    On kumma ettei tätä pelleilyä saada loppumaan"#¤¤%%¤"

    Äänestä

  • on kikkailua kirjoitti:

    jonakin vuonna verrattiin kävijämääriä kulttuurikeskuksen lukuihin ja tultiin siihen tulokseen että on täyttä humpuukia puhua linnan lyhyen olemassaoloajan kävijöistä. Ei minkään laksuopin mukaan oidä paikkaansa. Jos laskuri laskee kaikki kulkijat tullen mennen niin lukema on puolitettava, eikä sittenkään ole tulos realistinen.

    juntturat, että missä siellä on se kuuluisa kävijälaskuri? Itse en ole vielä sitä huomannut. Sitä en tiedä millä laskuopilla siellä lasketaan ne kävijät.

    Äänestä

  • hohhotihoijaa kirjoitti:

    juntturat, että missä siellä on se kuuluisa kävijälaskuri? Itse en ole vielä sitä huomannut. Sitä en tiedä millä laskuopilla siellä lasketaan ne kävijät.

    kyllä on kemin kaupungin työntekijät/johto täysiä idiootteja....nolaatte koko suomen tällä surkealla lumilinnalla...mutta jotainhan on yritettävä että palkka juoksee......

    Äänestä

Video on yhtä sekava ja hämärä ku julkistettavat tiedot linnan tuloista ja veromarkkojen tuhlauksesta turhuuteen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nähtävää kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=i0TIYBuMSCk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu