Oon 23 ja ollaan miehen kaa oltu 6 vuotta yhessä. Ensimmäinen parisuhde molemmille. Nyt miehelläni on oma yritys ja itse olen opiskelija yliopistos. Olen jo yhesti yrittänyt eroa mut mies on saanut pään kääntämään toiseen suuntaan. Nyt puolen vuoden jälkeen taas haluan erota. Mies on jatkuvaan töissä ja ymmärrän kyl sen et oman yritykseen menee paljon aikaa. Ongelma on tosin et meillä ei ole mitään yhteisiä harrastuksia. Katotaan vaan illalla tv:tä tai jotain leffaa. Puol vuotta sit sanoin asiasta mut ei oo asia mikskään muuttunut. Haluaisin kovasti miehen kans oman yhteisen kodin. Mut sekään ei onnistu yrityksen takia. Ei hirveesti kiehdo asua miesystävän vanhempien ja sisarusten kaa. Sit kun koulu loppus joutusin yritykseen töihin. Mulla ei tosin oo asiaan hirveesti vaikutus valtaa nii työhön ei saa millaista intohimoa ja saavutuksen tunnetta. Tunnetta oman kätensä töistä. Nyt vaan haluasin olla vaan yksin. Tunteet on häviämässä ja mies ei ymmärrä mikä siinä nyt on ongelmana. Kasvotusten kun yritän tätä asiaa sanoa kadun et oon koko asiaa edes harkinnut. Ei tunnu et se on se oikee. Miten mä pääsen tästä tilenteesta? En rupee kyl mitään txv eroa tekee kun asiat pitää hoitaa kasvotusten keskustellen. Voisko mies tajuta vihdoinkiin et mä en ole onnellinen sen kaa ku taas ehdotan eroa.
1 puoleinen ero
mitä tehä
61324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sen kus hommaat oman asunnon ja keräät kamppeesi.Ei kannata tuhlata elämäänsä.Voittehan te silti kavereina joskus tapailla vaikka asutkin omassa.
Olit tosi nuori aloittaessasi tämän pitkän suhteen. Jos siitä on kehittynyt itsestäänselvyys, josta ei voi eikä pidä keskustella, miksi enää roikkuisit pidempään mukana. Et kuulu kalustoon vaan ihmisenä sinulla on oma tahto. Tee kuten tunnet oikeaksi.
Suhteen päättämiseen riittää aina yksi mielipide. Ei ketään voi väkisin pitää suhteessa jos tämä tahtoo lähteä. Jos taas et tahdo lähteä, joudut sopeutumaan sinulle viriteltyyn kultaiseen häkkiin. kumpaan olisit tyytyväisempi?
Ero sattuu kerran kunnolla ja pitkään vähän. sitten lakkaa sattumasta ja elämä alkaa uudelleen. Väärässä suhteessa roikkuminen koko ajan pois haikaillen sattuu koko ajan paljon.
Tietysti olisi sellainen mahdollisuus että saisit miehen aikuistumaan ja muuttamaan omilleen. Äidin helmoissa tuo ei koskaan tule olemaan teidän elämäänne. Jos tämä ei onnistu "yrityksen takia", mies ei ole sinun arvoisesi. Lähde, itsenäisty ja unohda.
Jos et ole oikeesti tyytyväinen, niin sun pitää vaan repäistä itsesi irti siitä suhteesta. Niin meistä jokainen on joutunut kenties joskus tekemään. Ei raha kaikkea ratkaise suhteessa. Toiset on "naimisissa" toisen kanssa, koska ovat menneet ottamaan jotain lainoja yhdessä. Siinähän makselevat niitä yhdessä pois, ja pitäisi vielä asua saman katon alla yhdessä, vaikka ei oikeesti edes välitä enää koko ihmisestä. Miettikää suhdettanne jokainen, ennen kuin teette isompia siirtoja elämässänne..lainat, lapset..jne.
Hei,
Olen likimain vastaavanlaisessa tilanteessa, itse olen pian 25 vuotias. Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa pian 4 vuotta ja olemme tunteneet toisemme yläasteajoilta. Tilanteemme tuntuu siksi niin kurjalta, koska en ainoastaan menetä poikaystävääni vaan myös hyvän ystäväni, jonka kanssa olen kasvanut läpi murkkuiän ja kohti aikuisuutta.
Olen myös aina seurustellut, en ole koskaan ollut sinkku aikuisiälläni - kaipaan valtavasti itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä; sinkkuaikaa. Poikaystävälleni suhde on puolestaan ensimmäinen ja hän on murheen murtama.
Kun luen viestiäsi, kuulen, että kaipaat tuota samaa yksinäisyyttä. Olet kenties tyytyväinen siihen, että joku on arkea jakamassa kanssasi. Ehkä juuri tuo turvallisuuden tunne on se mistä on vaikea päästää irti. Sanoit myös, että hän saa aina pääsi kääntymään.
Viimeksi, kun otin asian puheeksi, olin niin vahva tunteissani, mutta poikaystäväni näkeminen niin surullisessa kunnossa, sai minut antamaan meille toisen mahdollisuuden. Näin jälkeenpäin ajattelen, että hän todella ansaitsee toisen mahdollisuuden, me ansaitsemme, mutta samalla liellän se tosiasian, että minulla on valtava kaipuu olla yksin. En näe hänessä mitään vikaa, meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja jaamme samanlaisia elämän arvoja, perhettäkin olemme suunnitelleet. En siis kaipaa kenessäkään toisessa, mitään, mitä hän ei täyttäisi. Haluan vain kerrankin itse suunnitella yksin, itsenäisesti, omaa tulevaisuuttani. On aina raskasta jakaa suunnitelmat toisen kanssa.
En tiedä, johtuuko se tästä ikävaiheesta, myöhäisnuoruudesta, aikuisuuden alkutaipaleesta, mutta monet muutkin ovat miettineet samanlaisia ajatuksia. Olen myös sen tosiasian edessä, että yleensä tähän aikaan pariudutaan ja mietitään perheen perustamista. Mutta minua se ahdistaa. Haluaisin tulevaisuudessa ehjän perheen ja vakaan parisuhteen, en sellaista, jossa mietin aika ajoin, miksi olen tässä!
Ah ihanaa joku joka on samanlaisessa vaiheessa kuin minä. On hirveätä nähdä toise suru kun asia tulee puheeksi. Itse olen kans hirveän ahdistunut kun hän suunnittelee kans perheestä ja naimisiin menosta. Itse nautin suuresti kun pääsen yksin jonnekin tekemään omia juttujani. ikävä ei ole hirveen suuri vaikka olis viikon erossa. Hän on hirveen pettynyt kun en juuri sano et ikävöin häntä. Sitä se sit on. Olen jo miettinyt että mikä minua täällä pidättää. Se arkinen turvallisuus.. Kaikkein kamalinta on et hän aavistaa jotain tälläistä ja on nyt ruvennut entistä lähisemmäksi. Laittaisitko sähköposti osoitteesi? Olisi mukava keskustella lisää..
Olen juuri nyt samassa tilanteessa. Eilen paha olo kuristi kurkkuani ja sanoin totuuden sanat: en halua enää jatkaa. Suhde on ihan ok. Neutraali, tullaan toimeen, mutta toisinaan ajatusmaailmat eivät kohtaa juuri