Olen tuossa seurannut vierestä erästä äsken eronnutta ihmistä. Heillä on kaksi yhteistä lastakin.
Nyt he tuntuvat olevat tosi hyvissä väleissä. Soittelevat paljon keskenään. Käyvät kylässä toistensa luona ja tekevät asioita yhdessä lasten kanssa. Sanovat, että on hyvä pitää yhteyttä ja välit kunnossa lasten takia.
Hyvä homma varmasti lasten takia, mutta kun miehellä on jo uusi tyttökaveri.
Kuinka moraalisesti oikein tämmöinen on? Olen aika varma, ettei heillä ole mitään fyysistä suhdetta. Mutta jonkinlainen henkinen suhde ehkä? He kyllä vakuuttavat, että ovat vain ystäviä ja heillä ei ole mitään halua palata yhteen. Ei siitä kuulemma mitään tulisi.
Pettääkö ne nyt itseään ja samalla sitä miehen uutta tyttökaveria?
Nyt he tuntuvat olevat tosi hyvissä väleissä. Soittelevat paljon keskenään. Käyvät kylässä toistensa luona ja tekevät asioita yhdessä lasten kanssa. Sanovat, että on hyvä pitää yhteyttä ja välit kunnossa lasten takia.
Hyvä homma varmasti lasten takia, mutta kun miehellä on jo uusi tyttökaveri.
Kuinka moraalisesti oikein tämmöinen on? Olen aika varma, ettei heillä ole mitään fyysistä suhdetta. Mutta jonkinlainen henkinen suhde ehkä? He kyllä vakuuttavat, että ovat vain ystäviä ja heillä ei ole mitään halua palata yhteen. Ei siitä kuulemma mitään tulisi.
Pettääkö ne nyt itseään ja samalla sitä miehen uutta tyttökaveria?
Vastaukset 67
Vanhimmat
mitäs se sulle kuuluu,anna ihmisten hoitaa asiansa miten tykkäävät....
se miehen uusi tyttöystävä joka on mustasukkainen.
Muuta järkevää selitystä ei asiaan ole sillä mitäs helkkaria se "ihan vaan sivusta seraajaa" liikuttaa muiden ystävyys tai fyysiset suhteet.
ettei heillä ole fyysistä suhdetta ? Miten ihmeellä sä voit tietää. Ovathan he aiemminkin nu--neet keskenään, olitko sä silloin(kin) passissa?
Hanki sä kuule vaan oma elämä, mene vaikka hiihtämään, kun on talvi ja luntakin.
kaikkien kannalta, ex-liitossa makana eläneet sidosryhmät mukaan lukien.
Toivittavasti myös miehen tyttökaveri on aikuiseksi kasvanut ihminen.
Ja mitä sä muita seuraat?? anna niiden olla vain rauhassa ja tehdä omat asiansa ja pitää yhteyttä!
Voi ristus että kaikkia paukapäitä sitä on olemassa! ja vielä kyselee että mikä on moraalisesti oikein!
No, moraalisesti arveluttavaa on myös seurata Suomi24:n keskustelupalstaa... hehhee...
Mutta tunnen tämän eronneen pariskunnan hyvin ja en ole mikään uusi tyttökaveri.
Siksi kyselen, koska mietin voisiko heille puhua asiassa järkeä. Mutta täällä on nyt kahta ihan eri mielipidettä.
Toiset ovat sitä mieltä, että asia on erittäin hieno juttu. Toiset ovat sitä mieltä, että yököttävä tilanne, jossa lapset oppivat väärän parisuhdemallin.
Mutta eihän lasten maailmassa ole vielä olemassa mitään seksielämää tai ns. ihmisten omistamista. No, osaavat lapset kyllä olla myös mustasukkaisia bestiksistään. Kaikki ovat kuitenk helpommin hyviä ystäviä ja kavereita kuin aikuisten maailamssa. He ovat avoimia ja ottavat uudet ihmiset ystävikseen helposti.
Mutta ehkä lapset alkavat ihmetellä sitä, että miksi isä ja äiti ylipäätänsä erosivat, jos he ovat nyt niin hyviä kavereita. Miksi isällä pitää olla uusi tyttökaveri?
Kieltämättä hieman sekoittavaa.
Ehkä minun on parempi pitää suuni kiinni, eikä sekaantua kuvioon. Tai ehkä minun pitää auttaa äitiä saamaan itselleen joku poikakaveri.
Ei heistä tarvitse huolissaan olla, eikä lastensa toisen vanhemman kanssa hyvissä väleissä olemisessa mitään moraalisesti arveluttavaa ole.
Lapsetkin oppivat ihan oikean mallin: että joskus voi olla parempi erota kuin väkisin jatkaa parisuhdetta, joka ei toimi, mutta ystävällisissä väleissä voidaan siltikin olla. Ystävyys on kuitenkin aivan eri asia kuin avioliitto.
Ei todellakaan kannata ulkopuolisen sotkeutua toisten aikuisten ihmisten elämään. Jutella voi asioista kyllä, ja ihmetelläkin saa, mutta ei ole sinun asiasi "korjata" toisten elämää.
Kun kerrankin ollaan järkeviä. Jos kaikki eronneet ja karanneet osaisivat hoitaa eronsa noin hienosti niin eihän tässä maassa olisi enää kovinkaan paljon onnettomia lapsia. Ja eronneet puolisotkin olisivat vähemmän katkeria.
Siitä uudesta tyttöystävästä ei kannata huolta kantaa. Jos se on mustasukkainen niin se varmaan häviää kuvioista omiin nurkkiinsa häpeämään.
Älä yhtään yritäkään puhua ystävällesi "järkeä". Ystävyys on juuri sitä, että kuuntelee mitä ystävän elämässä tapahtuu ja myötäelää sitä. Ohjeita/neuvoja voi antaa, jos niitä kysytään. Ystäväsi elää elämäänsä miten hän haluaa, riippumatta siitä onko se sinun mielestäsi moraalisesti oikein. Niinhän teet itsekin. Olisiko sinusta kiva, jos ystäväsi sanoisi sinulle aina tämän tästä "älä nyt ihmeessä tee noin (se on moraalisesti väärin), vaan näin". Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija.
"Mutta ehkä lapset alkavat ihmetellä sitä, että miksi isä ja äiti ylipäätänsä erosivat, jos he ovat nyt niin hyviä kavereita. Miksi isällä pitää olla uusi tyttökaveri?"
>> Lapset oppivat, että parisuhde ja ystävyyssuhde on eri asia. Joka kaverin, hyvänkään, kanssa ei kuulu mennä naimisiin.
"Tai ehkä minun pitää auttaa äitiä saamaan itselleen joku poikakaveri."
>> EIIIIIII!!! Älä aina puutu joka asiaan.
Jotkut erovanhemmat eivät kykene irroittautumaan ja sitten elävät noin - ja siinä sivussa sitten loukkaa uusia kumppaneita ja lapset sekaisin kuin käkikellot.
Niin, aloitus olisi voinut olla ex-mieheni tyttöystävän kirjoittama. Tiedä sitten...
Tilannehan on se, että että olemme näiden lasten vanhempia ja sen lisäksi nykyään kaiken erokriisin jälkeen silti näiden lasten vanhempia, joten aivan varmaa on että soitellaan ja nähdään. henkinen yhteys meillä on, kuten on ollut fyysinenkin yhteys todistetusti.
Seksisuhdetta meillä ei ole, eikä tule, se ei kuulu tähän vanhemmuuteen ollenkaan, seksiä harrastetaan sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa seurustellaan/ollaan avio/avoliitossa jne. Me olemme eronneet ja tasan harrastamme sitä omien kumppaneidemme kanssa. Lapsemme eivät ole meistä eronneet.
Piiloudutaan lasten takia sen takia että haluatte jatkaa suhdetta. Uudet kumppanit sitten ovat vain pelkästään seksikumppaneita, henkinen kumppanuus sitten exien kanssa. Yöks ... Ällöttävä malli lapsillekin että mikä on parisuhde. Että on ihan hyväksyttävää että äidillä ja isällä on useita kumppaneita samaan aikaan.
exän kirjoittama taas tuo. Lienenkö sen verran vahvoilla suhteessani, etten vatkaa päässäni mitä mieheni tekee lastensa äitin kanssa. Jos mies kerran sanoo, ettei heillä ole seksiä enää, sitä ei sitten ole.
Lapset on kuitenkin pieniä,he tulevat olemaan pitkään vielä osa sitä nippua, johon kuuluu myös heidän äitinsä. Mulle riittää että ovat eronneet. Muuta mun ei tarvitse edes tietää.
tuollaisten lapsista ei voi tulla tasapainoisia, eivät tiedä oikeanlaisesta parisuhteesta mitään. Äiti ja isä on eronnut mutta leikkii silti äitiä ja isää. voi voi :(
Ei se ole suhteen jatkamista, että kaksi aikuista ihmistä, joilla on lapsia keskenään, tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa.
Eikä se, että on olemassa henkinen yhteys jonkun ihmisen kanssa tarkoita, että uuden kumppanit olisivat vain seksileluja. Kyllä ihmisen on ihan oikeasti mahdollista kokea henkinen yhteys vähän useampaankin kuin vain yhteen ihmiseen kerrallaan.
On erittäin typerää yrittää omistaa parisuhteessa kumppaninsa niin täysin, ettei jätä tilaa muille ihmissuhteille ollenkaan. Sillä tuhoaa suhteensa takuuvarmasti.
Uskollisuus parisuhteessa ei ole sitä, että ollaan tekemisissä vain ja ainoastaan sen oman kumppanin kanssa, vaan jotakin ihan muuta.
Eikä sinun tarvitse olla huolissasi lapsista, joiden eronneet vanhemmat tulevat toimeen keskenään. Ole mieluummin huolissasi lapsista, joiden vanhemmat eivät osaa olla tekemisissä toistensa kanssa ilman kitkaa ja katkeruutta. Se jos mikä on oikeasti lapsen kehitykselle haitallista.
on kirjoittanut joku siuvaantunut leskianoppi, joka yrittää pitää lankoja käsissään, eikä sillä ole muuta tekemistä.
Nääs on kokemusta.....
Et kai sinäkään ole pariisuhteessa, tai edes suhteeksi nimitettävässä suhteessa kaikkiin niihin ihmisiin joista pidät tai joiden kanssa vietät aikaasi.
Minulla ainakin on monta miesystävää joista pidän, mutta en seksuaalisesti ole heistä lainkaan kiinostunut. Joidenkin kanssa olen ollut kaveri jo yli 20 vuotta ja sänkyyn ei ole vieläkään menty.
kun kerran on äidiksi tai isäksi tullut, se on lopunikäinen diili.
kun lapset kasvaa isoiksi ne muistaa ja tajuaa kaiken.vanhemmat oli eronneet mutta hässivät silti. onko se hyvä esimerkki? lapsista saattaa tulla samanlaisia, epätasapainoisia.
jotkut on epätasapainoisia niin ne jotka näitä typeryyksiä täällä vastailevatnegatiivisesti avioeron jälkeisestä ystävyydestä,voi taivas varjele.
jotenkin pakollista jos on exän kanssa samassa tilassa. Ei kaikilla ihmisillä ole pakottavaa tarvetta hässiä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tyyppien kanssa.
Minä ainakin harkitsen tarkkaan kenen kassa harrastan seksiä. Ja mitä se kelleen kuuluu jos ex-puolisot hässivät. Eihän ne lapset saa yhtään enempää traumoja siitä hommasta kuin sillonkaan kun ne olivat vielä aviovuoteessaan. Ei kait kukaan järkevä lasten nenän edessä hoitele hommia.
siinä tapauksessa että lapset näkevät, tai kun kasvavat isoiksi niin muistavat että äiti ja isä 'nukkuivat' samassa huoneessa vaikka olivat eronneet.
sitten lapset ihmettelee että miksi ne olivat yleensä eronneet vaikka olivat(ovat) muuten kuin mies ja nainen, eli 'silleen'. ei eronnut pari hässi! ja rakastelu kuuluu rakastavaisille, onko eronnut pari rakastavaisia? lapsi ei käsitä näitä asioita mutta varmaan miettii itsekseen, ja tajuaa isona että vanhemmat olivat itsekkäitä paskoja kun naiskentelivat.
eli onko se oikein että eronneet harrastavat seksiä? ei ainakaan jos toisella/molemmilla on jo uudet kumppanit.
Ei kukaan järkevä hoidakkaan lasten näkyvissä hässimisiään... Mutta pienikin lapsi vaistoaa,asioita mitä ympärillä tapahtuu Kun äiti ja isi riiteli-erosi,seuraavaksi äiti leikki isin kanssa makuuhuoneessa.Näin kävi yhdessä ero perheessä. Jossa olin näitä lapsosia hoitamassa.Voin sanoa etten ymmärtänyt tuota tapaa käsitellä eroa,enkä ymmärrä vielläkään.En olisi halunnut tietää heidän hässimisistään,mutta minulle itse kertoi tuo eronnut äiti.Lopullinen erohan siitä tuli.Kun löytyi ne vakkari panot kummallekkin-sairasta vaan minun mielestä.
Tuossa kuviossa saa jo lapsetkin väärän kuvan parisuhteesta.
lapset saanevat mielestäsi pareilta, jotka eroavat raastavasti riidellen/tapellen ja vuositolkulla toisilleen kaunaa kantaen.
Pyykkiä pestään siihen malliin roiskien, että lapset menevät totisesti pesuvesien mukana.
Tuollaisesta on tällä saitilla on niin paljon malliesimerkkjä, että sovussa eroajat ja ystävinä elämäänsä jatkavat alkavat vaikuttaa kummajaisilta, jotka pitää joidenkin "älypäitten"
mielestä saada pikaisesti kuriin ja ojennukseen.
Täytyy sanoa, että meillä menee paremmin ja yhteyden pito on aktiivisempaa kuin ennen kuin salarakas tuli ilmi. Nyt salarakas onkin se jota petetään enkä minä... saa sitä mitä tilaa...Oltiin yhdessä lomalla ja myös sitä fyysistä puoltakin oli.. ei kai sitä samassa sängyssä ja huoneessa henkisesti vain olla... Seksikin parempaa, intohimoisempaa... taitaa olla kulissi vain salasuhtessa???
Tuo kuulostaa peliltä, jossa se salarakas on kuin jokin kiihoke parisuhteen seksiin.
Onko sekään oikein? Jollakin särkyy varmasti sydän. Ehkä se salarakas olikin ihan oikeasti rakastunut?
Ehkä ap:n eronnut pari leikkii myös jotain kummallista seksileikkiä?
tuollaisia "eronneita" pareja. hoitoa tarviisivat!
meni exien kans tosi lujaa, kun olin ns. suhteessa.
Jotenkin palasi se alkuaikojen jännitys ja kiihkeys takaisin.
Ja muksusta oli tosi kivaa iskä ja äiskä tykkäsivät toisistaan.
Meillä asumiseroa takana pari vuotta ja lopullisesta erostakin vuosi.
Nyt menee paremmin, kuin koskaan. Uusi "tyttöystävä" olisi tosin voinut olla tämän aloituksen takana. Alkaa tuntua, että palataan vielä yhteen. :)
Mitä se sivullisille kuuluu, jos joku tulee toimeen x:nsä kanssa?
ihmisiä...
Olen vieläkin ex-anopin kanssa kaveerannut ja työkaverit ei voi millään ymmärtää, miksi ollaan niin hyviä "kamuja". Exän kanssa ei oikein hanki synkata, mutta anopistahan se ero ei tullut.
Minä erosin reilu vuos sitten. Mies joi ja petti, mutta olimme kyllä henkisesti eronneet jo vuosia sitten. Seksiäkään ei oikeastaan ollut 10 vuoteen. Olimme tavallaan hyviä ystäviä ja kämppiksiä.
Ystäviä olemme edelleen, se ei muuttunut miksikään. Olemme pyytäneet toisiltamme anteeksi, ja olemme päästäneet irti. Miehellä on jo uusi avovaimo. Olen heidän kanssaan ihan hyvä ystävä. En siis harrasta, enkä haluaisi harrastaa seksiä kummankaan heidän kanssa. Exän kans seksi maistui puulta jo seurusteluaikana, joten en nytkään sitä tekisi, kun kerran siitä velvollisuudesta pääsin vapaaksi! Tämän sanon siksi, että jotkut kysyvät avoimesti meiltä harrastammeko kolmen kimppaa. Soittelemme ja meilaamme pari kertaa kuussa, näemme ehkä joka 2. tai 3. kuukausi.
olen tosi onnellinen näistä kahdesta ystävästä. Voin luottaa heihin ja he minuun, voimme puhua myös syvällisiä asioita joita ei monen kanssa pysty puhumaan.
Olen myös edelleen exän suvun jäsen, minut pyydetään mukaan moniin juttuihin vaikka luulin että joudun eroon heistä. Mutta onnekseni luulin väärin. Olen exäni siskon ja äidin hyvä ystävä edelleen ja käymme mm. syömässä yhdessä. Ja exäni serkutkin ovat minulle läheisempiä valitettavasti kuin omani(luultavasti ahdasmielisyydestä ja asuinpaikasta johtuen)
Siis kyllähän nyt lasten takia kannattaa olla ex:n kanssa väleissä ja tosiaan sama mullakin että nykyisin keskustellaan paljon enempi kun silloin aikanaan liiton aikana, tosin ei mulla tällähetkellä uutta eukkoakaan ole mutta jos sellainen ilmaantuu niin pakkohan senkin on hyväksyä se tosiasia että mullakin on jo elämänhistoriaa takanani. Että ei kait se kenenkään pettämistä ole jos sinkkuvanhemmat uusia ihmissuhteita solmii.
pidettiin yhteyttä. Oli vaikeaa päästää irti, vaikka miehellä jo uusi olikin. Alkuun oli tietysti kaikenlaista hoidettavaa ja molemmat pelättiin lasten suhteen. Käytiin jotain reissujakin yhdessä (lyhyitä).
Yritettiin sukulaisten synttäreilläkin käydä yhdessä, mutta jotenkin sukulaiset tuntuivat "ajavan meitä erilleen" että kun on erottu niin on erottu. Miehen sukulaisetkin alkoivat jotenkin "hylkiä", pyytelivät uutta mieluummin kylään ja melkein suoraan sanoivat että ex saisi nyt jäädä kotio. Ollaan kuitenkin aina suvun kanssa hyvissä väleissä oltu, soiteltu ja muuta.
Mieskin varmaan vähän punnitsi uuden ja vanhan välillä. Lapsetkin alkoivat jo kuvitella että isi ja äiti palaavat yhteen. No, minä sitten "luovutin" ja aloitin oman elämän lasten kanssa. Mies "sai" helpon päätöksen, alkoivat vakavissaan uuden kanssa suhteeseen. Mutta jotenkin tuo siirtymävaihe tarvittiin jotta osasi sen lopullisen päätöksen tehdä.
Meillä ikävä kyllä välit viilenivät ja uusi tyttöystäväkin vaikutti väleihin, joten lasten asioiden hoitoon ei tuolla siirtymävaiheella ollut mitään merkitystä.
Mutta olisi meille toisinkin voinut käydä, olisimme voineet päättää taistella. Jokaisella avioparilla ja lasten vanhemmilla pitää olla (ja antaa) aikaa harkita, kokeilla, jutella ja ehkä palata tai erota.
Kyllä exän kanssa voi ystäviä olla, ja varsinkin yhteisten lasten takia on hyvä ollakin hyvissä väleissä. Ei se sitä tarkoita, että oltaisiin pari edelleen.
Ihan ensimmäiseksi neuvoisin sinua pysymään asiasta erossa. Jos jonkun pitäisi puuttua, on se mielestäni uuden tyttöystävän asia, ei sinun. Ymmärrän kyllä, että voi olla vaikeaa, muttei kannata ottaa stressiä muiden ongelmista.
Varmaa on se, että jos asiat hoidetaan hyvin, on eronneiden vanhempien välillä lapsista johtuva side - aina. Mutta mielestäni kertomasi perusteella juttu menee vähän liian pitkälle.
Olen itse eronneesta perheestä. Vanhemmat hoitivat eron hyvin, eikä riitaa (lasten nähden) ollut. Sen jälkeen vanhemmat pitivät yhteyttä lapsiin liittyvissä asioissa. Esimerkiksi koulun joulujuhlat tms. ovat tilanteita, jonne vanhemmat voivat mennä yhdessä. En kyllä näe syytä miksei uusi/uudet puolisot myös voisi tähän osallistua. Kuten sanoin, mielestäni kertomassasi tilanteessa mennään liian pitkälle. Se ei välttämättä tarkoita pettämistä tms. muttei mielestäni ole oikein ketään kohtaan.
Vaikeita ja monimutkaisia asioita....
Kiitos Katariina007, kun kävit kertomassa mielipiteesi.
Sinun mielipiteesi on tärkeä tässä ketjussa, koska sinä olet myös nyt siinä sinun suhteessa ns. uusi tyttöystävä.
Eron saaminen vie puoli vuotta, ennen sitä on harkinta aika. Silloin puolisot harkitsevat, onko ero lopullinen. Meillä ainakin harkitaan, vaikka ero vireillä ja exällä toinen. Ja on ollut myös eropäätöksen jälkeistä seksiä ja yhdessä oloa.. Täytyy sanoa että nyt pidetään enemmän yhteyttä kuin ennenkuin suhde tuli julki. Nyt soitellaan päivittäin, laitetaan sähköpostia ja mesetellään iltaisin myöhäänkin.... Luulen että pitää enemmän yhteyttä minuun kuin uuteen tyttöystävään... Eihän tässä tiedä vaikka koko ero vielä peruuntuu... Ainakin haluasin niin... Enkä koe pettäväni ketään exäni kanssa, sillä olemmehan vielä virallisesti naimisissakin... Siis kukahan tuossakin jutussa pettää itseään... Ei pitäsi sekautua varattuihin...
26v yhdessä ja sitten ero! kaksi yhteistä lasta meilläkin. Onko siinä jotain pahaa jos haluaa lastensa olevan molempien vanhempien kanssa tekemisissä. Ja eikä niitä lapsia voi panna valitsemaan kummasta välittävät enemmän. Itse olen AU-lapsi ja olipa minulla maailman paras isäpuoli....iskä isolla III:LLÄ.
Niin mies jätti mut toisen naisen takia, mutta lapset on ihan syyttömiä meidän aikusten sekoiluihin. Hattua nostan kaikille eronneille jotka pystyvät omien murheidensa ja ongelmiensa keskellä huolehtimaan lapsistaan jotka ovat tilanteeseen ihan syyttömiä.
Ei kai sitä uutta mies/nais kaveria voi pettää???? todennäköisesti tiesi rikkoneensa perheen. Ihan oikeesti ketä tässä pitäisi sääliä??????
ajat takaa?
Taitaa olla enemmän ennakkoluuloja ja oletuksia.
Kuinka kauan heidän erostaan on? Voiko olla kyse meneillään olevasta eroprosessista? Millainen heidän avioliittonsa oli? Eli perustuiko se hyvään seksielämään vai oliko enemmän toveruusliitto? Olivatko he avoimia toisilleen jo avioliiton aikoina? Tietääkö vaimo tästä tyttöystävästä? Tai tietääkö tyttöystävä tästä exien tilanteesta?
Eli asia todellakin taitaa kuulua tälle parille itselleen, ellet pysty todistamaan petosta. Aikuiset ihmiset usein kyllä tietävät, mitä tekevät – kaikkea ei naapureille tai kavereille kerrota.
Olen kokenut itse eron, jossa jäljelle jäi todellinen ystävyys. Se kesti vuosia. Tästä meitä arvosteltiin toisinaan aika rankasti, yleensä juuri ne ihmiset jotka eivät tienneet todellisuutta vaan kuvittelivat (ilmeisesti likaisella mielikuvituksella). Ällistyin silloin, kuinka seksikeskeisiä ihmiset ovat.
Olen huomannut että on todella ihmisiä, jotka eivät kykene kohtaamaan toista ihmisenä vaan sukupuolielimenä. Eli jos toisella on tietyt elimet, hänen kanssaan on täysin toiset käyttämissäännöt kuin niillä toisilla elimillä varustetuille. Tätä sitten kutsutaan ”moraaliksi”.
Samoin kahtia jakaantuvat ne, joiden mielestä avioero tarkoittaa sitä että vihataan, inhotaan ja riidellään sen exän kanssa – muutoin on jäänyt ”riippuvaiseksi” tai eroa ei ole tehty ”henkisesti”.
Voin kertoa että lapseni ovat kokeneet hyvänä asiana sen, että äiti ja isä ovat eläneet ystävinä eron jälkeen. Samoin uudet kumppanit ovat tulleet tähän kuvioon mukaan tasaveroisina ja ovat tulleet myös lasten ihmissuhdeverkostoon mukaan. Heille se on ollut rikkaus. Lapsille on ahdistavinta joutua valitsemaan jompikumpi, isä tai äiti, ja elää vihamielisinä muita ihmisiä kohtaan. Näistä on puhuttu nyt, kun lapseni ovat aikuisia.
Joten sinuna en olisi niin epäileväinen. Toisaalta he itse päättävät kuinka elävät - riippumata sinun tuomioistasi tai paheksunnoistasi.
Tämä vastauksesi oli kyllä kaikista rauhoittavin! Kiitos!
Tuota mieltä minäkin olen. Yhtä asiaa vain pelkään. Sitä, että uusi tyttökaveri on vain laastari, koska heidän erostaan on niin vähän aikaa. Ero on kuitenkin jo täysin virallinen. Asumuserosta ei enää ole kysymys. Eikä tyttökaveri ollut ns. kolmas pyörä. Hän ei vienyt miestä. Mies oli jo silloin vapaa.
Oikeastaan eniten olen huolissani siitä, että tyttökaveri särkee sydämensä vielä. Isälle ja äidille sekä lapsille tämä kuvio tuntuu sopivan mainiosti.
Olisihan se kiva maailma, jos ketään ei koskaan sattuisi. Mutta... tässä tapauksessa kai tuolla miehellä on se vastuu siitä, että miten hän jatkaa uutta suhdetta (millä tasolla) ja miten syvällinen ja tiivis ystävä hän on entisen vaimon kanssa.
Miehet vain yleensä pakoilee vastuuta. On kai mukava, jos naiset päättävät????
se vaara kun aloittaa seurustelun juuri eronneen kanssa, että siitä muodostuukin laastarisuhde.
Sitä kun ei varmaksi voi kukaan sanoa, ei edes mies. Eli sama juttuhan on myös ihan ns. normaalissa seurustelussa. Siinä katsellaan ja tutkaillaan, tuleeko mitään, minkälaiset ne tunteet ovat jne. Ihmisen tunteet tarvitsevat aika ja tilaa.
Toisaalta nainen joka aloittaa seurustelun juuri eronneen miehen kanssa, tarvitsee runsain mitoin ymmärrystä ja viisautta. Ei eroprosessi ole kerralla tehty, se jatkuu uudessa suhteessa.
Silloin tarvitaan kykyä erottaa mm. milloin joku teko on kohdistettu sinuun ja milloin se miehen omaa työstämistä – nainen toimii ikään kuin peilinä. Eli kaikkea ei pidä mennä ottamaan lian henkilökohtaisesti. Samalla kuitenkin pitää tehdä ne rajat ja säännöt, joista muodostuu uudenlainen suhde, se ”meidän” suhde. Ellei tähän ole valmis, suhde todennäköisesti hiipuu ja on ns. laastarisuhde sitten lopulta.
Niin, monilla miehillä ei nämä ihmissuhdejutut suju parhaalla mahdollisella tavalla. Ei siinä ole aina kysymys vastuun pakoilemisesta, ehkä ajattelemattomuudesta tai osaamattomuudesta.
muuhun sen kummemmin kantaa... niin olisin halunnut tietää mikä sinun mielestäsi (ja vaikka muidenkin mielestä) on laastarisuhde? Minusta se on jotenkin ihmisarvoa loukkaava nimitys... ja täysin turha. Jos kaksi ihmistä on suhteessa keskenään, niin sehän on aina ihmissuhde! Kaikissa ihmissuhteissa molemmat myös toimivat toisen "peilinä"; elikkäs kaikkea ei tarvitse (tai saa) ottaa liian henkilökohtaisesti. Suhteen alussa etenkin, kun ei vielä tunneta toista kovin hyvin (luonnollisesti) saattaa olla taipuvainen loukkaantumaan ihan typeristä väärinkäsityksistä.
Ihmissuhteet ovat pidempiä tai lyhempiä. Jollain lyhyelläkin ihmissuhteella (jopa yhdenyönpituisella ;)) saattaa olla todella paljon merkitystä. Kaikki suhteet eivät edes "hiivu" vaan ne yksinkertaisesti alkavat ja päättyvät. Niin - unohtamatta sitäkään, että todella pitkät suhteet - kuten exliittoni - voivat myös hiipua . niin hissukseen - ettei sitä vuosiin edes tajua!
Laastarisuhteen kyllä tunnistaa, kun on siinä toisena osapuolena. Ja onhan siinä vähän halpa sävy, mutta ei se nimeä muuttamalla parane. Se toinen otetaan enemmänkin korvikkeeksi ja seuraksi, kun ei olla totuttu olemaan yksin. Sitten kun ero helpottaa, huomaa, ettei haluakaan edetä siinä laastarisuhteessa, koska ei rakasta. Viimeistään sen huomaa sitten kun rakastuu, että mikä ero sillä l-suhteella on oikeaan ihmissuhteeseen. Laastarisuhteesta puuttuu kaikenlainen sitoutuminen ja joskus mahdolliset tunteetkin ovat vain kuviteltua tai tunteensiirtoa. Saattaapa liitossa jätetty osapuoli tuntea myös itsensä imarrelluksi, kun kelpaa jollekin toiselle kumminkin. Hölmöä mutta tapahtuu tosielämässä tämän tästä.
Olen samaa mieltä kuin sinäkin, että aina kun kaksi ihmistä ovat tekemisissä keskenään, on kyseessä ihmissuhde. Minulla on kaksi miespuolista tuttavaa, jotka taas ovat sitä mieltä, että jos haksahtaa yhden yön (tai pidentyneeseen sellaiseen) suhteeseen, ei ole mitään ihmissuhdetta.
Laastarisuhteet ovat tahallista tai tahatonta toisen ihmisen hyväksi käyttämistä; joskus yksipuolista joskus molemminpuolista. Siinä mielessä ainakaan molemminpuolista ihmissuhdetta välttämättä synnykään. Se toinen osapuoli kun voi olla tunnetasolla aivan täysin yhdentekevä. Kun se jättää, otetaan toinen tilalle.
ihan sen vuoksi, että se tuntuu olevan yleisesti käytössä. Varsinaisesti voisi puhua ylimenosuhteesta tai parantavasta suhteesta, siksi tuo ”laastari” on minusta ihan sopiva. En tarkoita missään nimessä sitä loukkaavana.
Puhun nyt parisuhteesta en vain yleensä ihmissuhteista, sillä niitähän on loputon määrä.
Moni etsii uuden suhteen todella pian edellisen päätyttyä. Se antaa tunteen että on ”ihan hyvä”, sillä erossa on voinut jäädä tunne, että on ”viallisena hylätyksi”. Samoin se lohduttaa vaikeina hetkinä, kun esim. suru tai viha valtaa mielen erotyöskentelyn aikana.
Se antaa myös uskoa tulevaisuuteen. Joillakin se voi olla ihan vain yksinjäämisen outoutta tai pelkoa, on joku joka on edes jotenkin lähellä. Se voi olla ihan vain ihminen jonka kanssa voi puhua ja vaikka työstää sitä eroaan. Se voi olla mahdollisuus nähdä itsessään uusia puolia ja löytää vahvuuksiaan.
Eli se voi olla hyvinkin antoisia ja rikas vaikkei se sen pidemmälle johdakaan!
Riippuu siis siitä, missä vaiheessa eronnut on surutyötään aloittaessaan uuden suhteen. Mitkä ovat hänen valmiutensa aloittaa uutta ja toisen valmiudet ottaa vastaan tämä tilanne.
Olen havainnut että tämä malli toteutuu monella (ja täälläkin on arkielämän havaintoja), aloitetaan liian pian uusi suhde ja se rikkoutuu jo muutamien kuukausien aikana. Joillakin tuo suhde alkaa ja todellakin hiipuu asteittain ja saattaapa siinä olla välillä ihan yhden yön suhteitakin. Sitten on näitä ”tapailu” suhteita, nähdään kun keritään, kun ei nyt muutakaan ole jne..
Sille uudelle tämä voi olla ikävä vaihe. Etenkin jos ne suuret tunteet ovat leimahtaneet ja odotuksen korkealla. Sekin voi loukata kun toinen ei olekaan samassa ”vireessä” eikä tunteilleen saa vastakaikua. Eikä ole malttia odotella toisen tasaantumista. Tulee ikävä epäonnistumisen kokemus, ja ehkä virheellisen negatiivinen näkemys tästä eronneesta.
Sitten seuraa aika, jolloin ollaan yksin ja mietitään, mitä sitä oikein elämältään haluaa. Vasta sitten tuntuu löytyvän se ihminen, johon ollaan jo valmiita tutustumaan kunnolla ja aloitetaan seurustelu.
Peilinähän me tietysti tarkkaan ottaen toimitaan. Tarkoitin tässä tilannetta, että edellisessä suhteessa on jäänyt jotain kesken ja sitä jatketaan uudessa suhteessa, olematta tietoinen että kohteena onkin jo ihan uusi ihminen.
Olen itse käynyt aika monta tällaista tilannetta nykyisessä suhteessani. Esimerkkinä mm. se kun mies on suuttunut minulle jostain täysin käsittämättömästä syystä. Olen ollut vain ihmeissäni, kenelle hän möskyää, tietysti ensin olen puolustautunut kuin pässi. Kyllä siinä on pitänyt usein itse rauhoittua ja käydä miettimään, mikä nyt on kyseessä? Hän siis on riidellyt tavallaan entisen vaimonsa kanssa. Onhan se sitten selvinnyt, mistä kenkä puristi. Nyt sitten on opeteltu meidän aiheita ja tapamaamme riidellä.
Mielestäni taas nuo kuvauksesi "laastarisuhteesta" sopivat ihan mihin tahansa ihmissuhteeseen/parisuhteeseen. Joku lähtee AINA varoen liikkeelle, kun tapaa uuden ihmisen. Sitoutuminen tulee, jos on tullakseen. Sen aika näyttää. Jotkut taas heittäytyvät hetkessä uuteen suhteeseen ja odottavat siltä paljon. Ja koska odottavat siltä paljon, "sitoutuvat" siihen ns. täysillä, unohtaen kokonaan havainnoida toisen osapuolen viestejä. Tässähän kohtaa ihmissuhteet usein pieleen menevät: Kuvitellaan suhteelta vain omia eikä osata tulkita toista, ainakaan lähemmäskään oikein. Ei tähän mitään "laastarisuhdetta" tarvita: Parisuhteessa on aina kaksi: Jos toinen käyttää hyväksi (tiedostaen tai tiedostamattaan) eikä toinen sitä huomaa, se on täsmälleen yhtä paljon molempien "vika".
Myös kaikenpituisissa vakisuhteissa on kuviteltuja tunteita ja tunteensiirtoa. Ei niiltä voi täysin välttyä yhdessäkään suhteessa. Itsekin yritin väittää itselleni rakastavani exää, vaikken rakastanut. Ainakaan sillä tavalla kuin parisuhteessa mielestäni kuuluu rakastaa. Ex puolestaan käytti minua hyväksi; rakasti tuottamiani kotipalveluja, jotta hänelle jäisi enemmän aikaa istua sohvalla. Eli siis sinun logiikalla minun exsuhteeni (24vuotinen) täytti kaikki laastarisuhteen tunnusmerkit. Minun mielestä se oli kuitenkin ihan tavallinen ihmissuhde, joka alkoi ja päättyi.
Mielestäni (ja monen tuntemani miehenkin mielestä) yhdenyön suhteilta voi JOSKUS saada enemmän kuin esim. vuoden suhteelta. Ainakin elämäni ainoa yhdenyönsuhde opetti minulle, ettei asioista pidä tehdä vaikeampia kuin ne on. Täytyy ymmärtää itseään ja joustaa, jos siltä jostain syystä tuntuu!
jaksan nyt inttää...
Moni toki etsii uuden pian edellisen suhteen päätyttyä, mutta entä sitten? Eikö se ole hieno asia, jos saa solmituksi uuden suhteen? Miksi pitäisi miettiä sitä kuinka kauan se mahdollisesti kestää? Moni ihmissuhde jäisi kokematta, jos vain miettii valmiuksia suhteeseen. Mietteliäimmät varmasti jäisivät aivan yksin; kynnys ns. "tarttua hetkeen", on toisilla järkyttävän korkealla. Ei niitä mahdollsia kumppaniehdokkaita jokapäivä tupsahda eteen.
Nykyinen parisuhteeni alkoi rinnakkaissuhteena: Sitä ennen minulla oli ollut muutama tapailusuhde ja se yksi yhdenyönsuhde. Ystävien kanssa tuli silti pohdituksi elämäni kulkua eniten. Vakisuhteessani ei jäänyt mitään kesken; se oli ollut loppu jo kauan ennen eroa.
onko siihen oikeasti valmis!
Menee vähän hiusten halkomiseksi, mutta ihan hyviä huomioita.
Yksi parisuhteen ongelmakohta on juuri se, mikä motiivi sen syntymiseen on ollut. Se voi olla ihan mitä vain ja voi olla ettei todellista motiivia itse edes tiedosta (tai halua tiedostaa).
Viimeistään silloin tunnistaa tällaisen laastarisuhteen, kun se päättyy. Kuten sanoin, sekin voi olla ihan ok.
Riippuu ihan ihmisen persoonallisuudesta ”hyppääkö” jokaisen mahdollisen mukaan. Jotkut voivat aloittaa jopa kepoisin perustein, eivätkä vaadi siltä tulevalta suhteelta niin kummoisia. Sitten on toinen ääripää, katsoo tarkkaan ja pohtii syvällisesti – loput on siinä välillä.
Kuten sekin vaikuttaa, kuinka hyvin sitä itsensä tuntee, eli tietää mitä etsii. Jotkut ovat valmiita elämään vaikka yksin ellei sitä todella sopivaa löydy. Pirullisintahan on, ettei sitä oikeasti tiedä, milloin juuri Hän tupsahtaa eteesi. Sen huomaa viimeistään silloin, kun kuluu kuukausia mutta aina vain on toinen mielessä.
Näinhän se on että moni on jo parisuhteen aikana tehnyt surutyönsä ja on valmis nopeammin solmimaan sen suhteen. Näkyy olevan monella tuo uuden kumppani hakuvaihe päällä vaikkei ole edes erottu – kuten nykyisellä miehelläni oli. Joten olin kyllä aluksi varpaillani hänen suhteensa, etten vain olisi ollut se laastari. Onneksi en ollut!
Omasta erostani on nyt kaksi vuotta, olimme naimisissa 23 vuotta ja yhteisiä lapsia kaksi.
Eromme ei johtunut mistään tietystä konkreettisesta syystä vaan yksinkertaisesti erilleen kasvamisesta. Tulimme siihen tulokseen että eroamme ennen kuin alamme vihaamaan toisiamme.
Sinä iltana kun olimme erosta puhuneet, puhuimme ja nauroimme keskenämme varmaan enemmän kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Kun ex-mieheni etsi itselleen asuntoa, jollen ehtinyt hänen kanssaan esittelyyn, lähetti kuvia asunnosta kännykkään ja kysyi mielipidettä.
Kun löysi sen mieleisensä, minä olin hänen kanssaan muuttotöissä ja siivoamassa ja sisustamassa.
Soittelemme lähes päivittäin, käymme kahvilla toistemme luona jne.
Kuitenkaan meillä ei ole minkäänlaista romanttista- tai seksisuhdetta keskenämme, minulla on vakituinen miesystävä joka tietää että olemme ex-mieheni kanssa ystäviä.
Onko todella niin vaikeaa ymmärtää sitä asiaa että se ex-puoliso on luonteeltaan sellainen ihminen jonka kanssa viihtyy (siis pakkohan näin on olla koska on naimisiin menty) ja jos avioliitto loppuu ilman mitään dramatiikkaa, miksi haluaisi lopettaa ystävyyden?
Miksi yhtäkkiä pitäisi katkaista välit tai alkaa riitelemään jos ei ole sitä eronkaan aikana tehnyt?
Eikö se ole paras mahdollinen malli lapsille että näkevät miten fiksusti vanhemmat käyttäytyvät toisiaan kohtaan eron jälkeen?
Tämä aloituksesi on ehkä niin korkeaa logiikkaa ettei vaan kerrassaan minulle avaudu. Mikä on se asian ongelma ja miksi se on sinun ongelmasi tai kenenkään muunkaan.
ap on toisen mutsi,joka ei oo tykännyt vävystään tai miniästään, ja sillä on kauhia pelko, että se lurjus tulee takaisin sukuun...ja vie tuhkatkin pesästä:):)
Ero on raadollista, siinä menee parisuhde ja perhe kahtia ja kaikki eivät kestä tätä. Sen takia jotkut sortuvat siihen että jatketaan perheenä vaikka ei enää harrasteta seksiä. Taustalla itsekkyys ja kyvyttömyys irroittautua. Tällainen toiminta tuottaa tietysti tuskaa sekä lapsille että uusille kumppaneille. Mutta nämä itsekkäät tyypit ovat sokeita sille, heille on se oma hyvinvointi tärkeitä. Onhan se ihanaa kun saa pitää useita kumppaneita, toisen kanssa henkinen juttu jonka kanssa pyöritetään lapsiperhettä, toisen kanssa sitten seksiä.
Valitettavasti sekoitetaan lapsia vielä näkemään näitä sairaita kuvioita.
epäitsekästä ja osoittaa erittäin kyvykästä toimintaa ja antaa lapsille täysin tervettä esimerkkiä siitä miten aikuiset ihmiset tulevat toimeen eronkin jälkeen....että viitsitkin muuta väittää...
Joo, onhan se kivaa ettei tarvitse erota oikeasti. Voi hankkia jonkun seksikumppanin rinnalle ja jatkaa avioliittoa muilta osin. Mutta sikamaista se on lapsille ja uusille kumppaneille. Mutta jotkut ovat niin vajaavaisia ettei muuhun kykene.
esimerkki mielipiteestä, jossa sotketaan asiat perusteellisesti.
Puhut kumppaneista, miksi? Kysymys on kaveruudesta ja/tai ystävyydestä. Totta kai ihmisellä saa olla näitä useampiakin, eikö vain? Jos ei ole enää mitään keskinäistä vihanpitoa, eikä tarvetta riidellä, miksi sellainen ihminen pitää karkottaa pois?
Et oikein edes tarkastele asiaa lapsen kannalta. Lapselle on parempi että hyvät ja luontevat suhteet säilyy molempiin vanhempiin. Hänen ei tarvitse kestää jatkuvia ristiriitoja tai katsella vanhempiensa vihamielisyyttä toisiaan kohtaan.
Ainakin minun lapseni ovat sanoneet että se on antanut heille hyvän mallin ihmissuhteiden hoidosta, eli ovat sosiaalisia ja hyvin sopeutuvia. He muuten edelleen pitävät yhteyksiä moniin niihin ihmisiin, jotka ovat olleet perheeni elämässä mukana (isän ex tyttöystävät ja minun toinen ex mieheni/sukulaiset ja yksi seurustelusuhde/hänen uusi avokkinsa) – miksi siis se on ollut ”sairasta”? He saavat pitää yhteyttä niihin ihmisiin joista itse ovat pitäneet. Olisiko nekin pitänyt heiltä kieltää?
Mitä tarkoitat irrottautumisella? Kenen irrottautumista ja mistä?
Avioero alkaa usein henkisellä irrottautumisella jo aikaa ennen varsinaista eroa. Sitten seuraa fyysinen ero, eli erilleen muuttaminen. Irrottautuminen on surun, vihan ja pettymyksen ja kaipauksen läpikäymistä. Uudelleen orientoitumista tulevaisuuteen, ilman sitä vanhaa puolisoa. Oman elämän rakentamista ja menneen hyväksymistä osaksi omaa elämäänsä. Aika tähän kuluu noin 2 – 4 vuotta, jos erotyöskentely tehdään kunnolla.
Uusi seurustelukumppani on haasteellisen tehtävän edessä. Hänen on oltava riittävän kypsä ymmärtämään ja hyväksymään toisen menneisyys. Ellei hän siihen kykene, on tiedossa ongelmia. Hänellä täytyy olla myös käsitys siitä, missä vaiheessa eroa ollaan. Onko eronnut todella jo valmis uuteen vai onko vielä paljon selvittämättömiä asioita ja tunteita? Onko hän valmis tukemaan eronnutta vai onko parempi odottaa vielä.
Omat havaintoni tukevat tätä tietoa. Jopa omat kokemukseni. Toinen ero oli riitaisia. Se teetätti töitä huomattavasti pitempään ja oli tuskallisempaa lapsen kannalta. Kului kahdeksan vuotta, kun lopulta saimme puhuttua tämän miehen kanssa lopulta (ilman riitaa) asiat kuntoon ja pääsimme kaveruuteen. Lapselle se oli hieno hetki. Samoin edellisestä liitostani oleville lapsille, nyt on kivaa tavata kaikkien perhejuhlissa jne. Mitä vahinkoa lapsille tulee, kun hän näkee että asiat voidaan sopia niin, että kaikilla on hyvä olla?
Pikaerot ovat usein niitä, joista selvitään huonoimmin. Yritetään mitätöidä kaikki tapahtunut ja eletään kuin sitä ei olisi ollut edes olemassa. Suru ja tuska pitävät kuitenkin ”suhdetta” yllä, se näkyy loputtomana vihanpitona tai katkeruutena.
Lapsille se on vielä tuskallisempaa kuin aikuisille, he usein jäävät ikävä kyllä yksin oman kipunsa kanssa. Aikuinen vain velloo omissa kivuissaan eikä pysty ottamaan vastaan lapsen kipuja. Nämä tunteet myös viedään niihin uusiin suhteisiin, eikä se ole hyvä perusta uudelle.
Vasta se, että on sinut oman menneisyytensä kanssa, on antaa uudelle ihmiselle tilaa. Suosittelen muuten lämpimästi näitä eroseminaareja!
Rauhassa ja sovussa eläminen harvoin on mitenkään huono esimerkki lapsille!Mihin muuhun pitäisi kyetä?
Näin se menee, ex on mennyttä elämää. Hän on toki osana lapsen elämää ja lasten asiat sovitaan asiallisesti - mutta olemme kumpikin päässeet irti toisistamme ja näin ollen meillä ei ole tarvetta enää seurustella. Meillä on uudet kumppanit ja oma elämä. Vaikka meillä on yhteiset lapset niin se ei oikeuta minua roikkumasta kiinni exässäni. Emme riitele tai olla vihamielisiä, asiallisen ystävällisesti hoidetaan lasten kuviot ja kunnioitamme puolin ja toisin toisen oikeutta yksityiselämään.
osittain tarkoitin.
”… ei ole tarvetta enää seurustella…”
tarkoittaako tämä ei ole tarvetta enää keskustella. Ettei teillä ole tarvetta minkään näköisiin mielipiteen vaihtoihin? Silloinhan teillä ei ole ystävyyttäkään. Exälläni ja minulla oli mm. harrastus, jonka tiimoilta käytiin useitakin jutteluja. Samoin yhteiset ystävät ja tapaamiset heidän kanssaan (olen tuntenut hänet n. 13 vuotiaasta). Neuvoja ja apua pyydettiin ja annettiin aina tarvittaessa. Kaikki nimenomaan kunnioittaen toisen oikeuksia yksityiseen elämään, siksipä se sujuikin niin hyvin.
Kaikilla meillä oli ja on edelleen oma elämä ja uudet kumppanit. Niitä uusiakin kumppaneita on kiva tavata, etenkin toinen exäni löysi vallan upean naisen. Hän on samankaltaisessa ammatissa kuin minä, niin tulee joskus purettua niitäkin juttuja puolin ja toisin. Toisaalta sitäkin tulee kunnioittaa jos uusi kumppani haluaa katkaista yhteydenpidon. Kuten ensimmäisen exäni uusi avokki muutama vuosi sitten. Ikävä vain että katkasi myös isän välit lapsiinsa, joka tosin oli lasten oma valinta. Mutta katsotaanhan taas aikaa eteenpäin : )
”…ei oikeuta minua roikkumasta kiinni…” tarkoitatko yhteyksien pitämistä? Kyllä meitä aina kiinnostaa kuulla, kuinka ystävillä menee? Ihan niin kuin ystävyyssuhteessa kuuluukin. Vai ”roikutko” sinä ystävissäkin kiinni?
Toki minulla on ystäviä mutta exäni ei kuulu heihin. Halusin erota ja näin ollen erottiin. Hoidetaan lasten asiat mutta ystävät sitten muualla. Ei meillä yleensä ole pahemmin tarvetta keskustella paitsi jos on joku tilanne lasten osalta. En halua olla exäni ystävä (halusin päästä hänestä eroon eroamalla ...) enkä usko että hän halua olla minun ystäväni. Tällä tavalla voimme kaikki paremmin. Itsekästä se olisi roikkua kiinni exässäni vetoamalla yhteisiin lapsiin.
todellakin jos ei ole sitä ystävyyttä, niin silloin ei kannata todellakaan olla yhteyksissä. Aika luonnollista.
Minä olen puolestani halunnut päästä eroon parisuhteesta, johon kuuluvat vaatimukset/odotukset romanttisista tunteista ja keskinäisestä seksistä. Niistä kun pääsee pois, helpottuu olotila ja se kanssakäyminen. Silloin myös ystävyys on mahdollista.
Olen ehkä luonteeltani toisenlainen, en kestä vihanpitoa. Laiha sopukin on aina parempi. Olen hyvin vapauden kaipuinen, enkä pidä mistään sellaisista rajoitteista jotka "muut" ovat määritelleet.
Mutta jokainen tavallaan...
Meillä on ihan hyvät välit exän kanssa, viileän asialliset ja asiat hoituu. Ihan vastaavanlaista kuin minulla on vaikkapa työkaverin tai talonmiehen kanssa. On liuta asioita mitä pitää hoitaa (lapsiin liittyen) mutta muilta osin emme ole tekemisissä. Haluan kunnioittaa hänen oikeutensa uuteen perheeseen ja parisuhteeseen ja oletan että hän toimii vastaavasti.
On selvää että uudelle kumppanille olisi loukkaavaa jos exä roikkuisi kiinni kuin takiainen "ystävänä". Enkä kestäisi sellaista että ex-mies roikkuisi minussa kiinni, halusin päästä hänestä eroon ja sen takia erosin.
Tämäkin on tätäpäivää,Että isäntä löytääkin poikaystävän.Miten säilyy välit exään?
ja nykypäivää lienee sekin, että minulla on ollut vuosia pari itseäni puolta nuorempaa "poikaystävää" - ei mitään seksisuhteita kuitenkaan. Niin ex, kuin nyx ja lapseni ovat sopeutuneet esimerkillisesti. Mutta en minä näistä poikaystävistäni kaikille tutuilleni edes mainitse. Kerran lipsahti väärässä paikassa ja alkoi puolen tunnin tenttaus "siis kuka, missä, miksi, miten, häh?"
Sitten olen huomannut, että lapset ja nuoret tietävät enemmän näistä "moderneista" ihmissuhteista kuin vanhemmilleen paljastavat. Kun tässä taannoin kerroin itse eräästä tuntemastani homoparista, sanoi lapseni "Joo, minunkin kaverin Ninnun (nimi muutettu :)) isä on homo - ja hänellä on uusi miesystävä". Kun kysyin, onko Ninnun isä koskaan ollut naimisissa ninnun äidin kanssa - niin oli.
viihdymme hyvin yhdessä,ilman että serkkuni on aina edes paikalla (esim töissä), lapset saavat häneltä myös miehen mallia. Sanonko seuraavan kerran kun lasten isä haluaa vaihteeksi lähteä kanssamme syömään tai elokuviin (serkun miehen kanssa käymme myös usein) tai tulla kahville, että:" herranjestas,eihän se käy,hänhän on ex-aviomieheni"
Me exän kanssa olimme juuri tuollainen kuvailemasi eronnut pari.
Viihdyimme hyvin yhdessä niin kuin olimme aina viihtyneet. Ajan kanssa saimme puhuttua ja selvitettyä eroon johtaneetkin asiat, ja tietysti se yhdessä vietetty aika sai huomaamaan ja muistamaan, miten hyvin olimme ennen vaikeita aikoja yhdessä viihtyneet. Seksiä emme harrastaneet, emmekä edes nukkuneet vierekkäin vaikka mies olikin meillä usein yötä.
Pitkään sitä meidän yhteydenpitoa jatkui sillä periaatteella, että "lasten takiahan" me. Tosiasiassa lasten takia ei olisi tarvinnut jatkuvasti soitella tai tavata, eikä tehdä yhteisiä lomamatkoja, koska hyvinhän nuo ilman exääkin tehdyt matkat sujuivat. Tapaamiset ym. oli sovittu paperilla jo erotessa, ja lapsille ero ei tuntunut olevan kauhean vaikea asia.
Niin siinä sitten kävi, että palasimme yhteen. Se naisystäväkin antoi sitten kuulua itsestään, joten asia tuli ilmi. Annoin miehelle sen anteeksi, sillä kun ihminen on eronnut ja henkisesti täysin riekaleina, voi tehdä asioita joita ei muuten koskaan tekisi.Mies oli ollut täysin vapaa tekemään mitä tahansa kenen kanssa tahansa.
Minua ei tuo naisystävä ole kiinnostanut, enkä jaksanut kuunnella mitään tilityksiäkään, koska pidentyneellä yhdenillanjutulla ei ole kovinkaan paljon merkitystä, kun perhettä korjataan.
Toivottavasti ei kuitenkaan ole yleistä, että pidetään ihmisiä ikään kuin korvikkeina ja varalla, että jos ei sen exän kanssa sitten onnistukaan.
Miksi itseäsi asia kiinnostaa? Vai oletko kenties se nykyinen naisystävä?
Se on lasten etu ja siksi tarpeen ja hyvä asia. Jos menee lapsia omaavan kanssa yhteen (kuten itse olen tehnyt), pitää ymmärtää, että näistä lapsista on kummallakin vanhemmalla yhä vastuu. On hyvä että tiedot välittyvät oikein, että vanhemmat voivat keskustella kaikesta lapsiin liittyvästä - se on pelkästään kypsyyttä.
Mitäpä se tyttöystäväkään lopulta näkisi miehessä, joka mieluummin kohtelisi omia lapsiaan huonosti? Ymmärrän, jos kyse on yhteisistä perhelomista etelään tms., mutta jos kyse on keskustelusta, sen osoittamisesta lapsille, että kaikki on hyvin, vanhempainilloista tai muusta selkeästi vanhemmuuteen kuuluvasta asiasta, siihen ei pidä puuttua.
Vanhemmuus on niin haavoittuvainen asia erotilanteissa. On todella hienoa, että on ihmisiä, jotka kykenevät hoitamaan eronsa lapsia säästäen. Sellainen on minunkin kumppanini ja exänsä tilanne, nostan heille hattua siitä, kuinka hienosti ovat asiat hoitaneet. Eikä se kyllä koskaan ole ollut minulta ja kumppaniltani pois.