Olen aina ollut sitä mieltä etten halua koskaan lapsia eikä avioliitto ole niin merkityksellinen asia. Omasta perheestäni olen saanut vain huonoja hetkiä ja ajatuksia. En ole koskaan edes tuntenut "vanhempiani" todella vanhemmikseni. Olen köyhästä perheestä, vanhemmillani ei ole yhtään kavereita ja sukulaisiin eivät pidä yhteyttä oikein ja rakkautta ei koskaan kerrottu/näytetty.
Myöskään puolisoni ei halua lapsia. Naimisiin kyllä joskus. Suhteemme on erittäin hyvä ja olemme onnellisia. Puolison suku on myös hyvin tärkeä minulle. Toki aina joskus tulee pahamieli katsoa kuinka ihana suku hänellä onkaan.
Nyt olen kuitenkin kyseenalaistanut ajatukseni. Olisiko lapsi niin kamala asia? Elän sellaisessa mielikuvassa että lapsi vain pilaa parisuhteen eikä omaa aikaa rakkaan kanssa enää ole. Ajatuksiini on myös pinttynyt kuva että perheelliset isät eivät omastatahdosta halua lapsia ja luultavasti pettävät puolisoaan. Tämän EI ole tarkoitus loukata, sillä se on vain vääristynyt kuvani asiasta ja ne ovat peräisin vanhemmiltani.
Toinen puoli minusta pelkää vettä puolisoni joskus muuttaakin mielensä ja haluaisi lapsen kanssani. Tekstini on varmasti epäselkeä, mutta niin ovat ajatuksenikin. Haluaisinkin että kertoisitte omia kokemuksianne. Minkä ikäisiän halusitte lapsia? Mitkä olivat molempien ajatukset asiasta? Oliko pelkoja? Kumpi asian otti esille? Muuttuiko jomman kumman mieli suhteessa (eka halusi lapsen, sitten ei ja toistepäin). Mitkä ovat hyvät puolet perhe-elämässä? Entä huonot?
Myöskään puolisoni ei halua lapsia. Naimisiin kyllä joskus. Suhteemme on erittäin hyvä ja olemme onnellisia. Puolison suku on myös hyvin tärkeä minulle. Toki aina joskus tulee pahamieli katsoa kuinka ihana suku hänellä onkaan.
Nyt olen kuitenkin kyseenalaistanut ajatukseni. Olisiko lapsi niin kamala asia? Elän sellaisessa mielikuvassa että lapsi vain pilaa parisuhteen eikä omaa aikaa rakkaan kanssa enää ole. Ajatuksiini on myös pinttynyt kuva että perheelliset isät eivät omastatahdosta halua lapsia ja luultavasti pettävät puolisoaan. Tämän EI ole tarkoitus loukata, sillä se on vain vääristynyt kuvani asiasta ja ne ovat peräisin vanhemmiltani.
Toinen puoli minusta pelkää vettä puolisoni joskus muuttaakin mielensä ja haluaisi lapsen kanssani. Tekstini on varmasti epäselkeä, mutta niin ovat ajatuksenikin. Haluaisinkin että kertoisitte omia kokemuksianne. Minkä ikäisiän halusitte lapsia? Mitkä olivat molempien ajatukset asiasta? Oliko pelkoja? Kumpi asian otti esille? Muuttuiko jomman kumman mieli suhteessa (eka halusi lapsen, sitten ei ja toistepäin). Mitkä ovat hyvät puolet perhe-elämässä? Entä huonot?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Selvästikin olet onnellisessa parisuhteessa, kun olet ruvennut kyseenalaistamaan omaa "kaavaasi". Varmasti puolison suku on myös auttanut sinua kasvamaan ja huomaamaan että muunlaisiakin perheitä on, kuin se mihin sinä satuit syntymään.
Ei lapsi tuhoa hyvää parisuhdetta. Puolisoiden välinen rakkaus on lapsen koti. Sitäpaitsi lapset ovat meillä vaan lainassa, kasvavat yllättäen, muuttavat pois kodista ja taas olet kaksin puolison kanssa!
Minä rupesin haluamaan lapsia vasta kun 30-vuoden rajapyykki lähestyi. Minulla on vain yksi lapsi, joten parisuhteellekin on jäänyt hyvin aikaa.
elämänsä aikaan yhtään vaan haluaa elämältä muutakin kuin toisen ihmisen kautta elämistä eikä siinäkään mitään pahaa..
meitä on jo riittäviin eli elä niinkuin sinusta ja miehestäsi tuntuu ei lapsia tarvi tehdä velvollisuudesta tai siksi että se nyt yleensä kuuluu ihmisen vaiheisiin.
Minulla on muutama pariskunta omasta tahdostaan lähipiirissä ilman lapsia ja ihan tyytyväisiä...eivätkä halua lapsia tehdä tulevaisuudessakaan. Miksei näinkin pääasia että on tyytyväinen. :)
rasittaa aina perhettä varsinkin pienenä kun vaatii jatkuvaa huomiota(joten parisuhde joutuu koetukselle ja mies on se kakkonen lapsen jälkeen ja tukea mieheltä ei aina saa lapsen hoitoon) ja varsinkin sitten jos lapsi syntyykin vammaisena tai omaa adhd:n tai muun huomiota vaativan erityistarpeen...siitä ei pääse mihinkään aina kun asiat ei mene niinkuin on aatellut. Eli kannattaa olla vahvasti sitoutunut lapseen niin jaksaa viedä perhettä eteenpäin jos noinkin kävisi.