Juoposta tai pahoinpitelevästä puolisosta eroaminen on yleisesti hyväksyttyä. Samoin vieraissa käymistä pidetään hyvänä syynä eroon. Minkä takia rakkauden loppuminen tai toiseen perin pohjin väsyminen eivät kelpaa eron syiksi? Miksi pitää olla naimisissa kynsin hampain, jos ei puolisosta löydy "yleisesti hyväksyttyä" vikaa? Naimisiin mennään rakkaudesta, mutta liittoa ei voi muka purkaa, jos rakkaus katoaa. Kulttuurimme pistää miljoonat ihmiset kärvistelemään parisuhdehelveteissään.
Oikeat syyt erota
Paljon pohtinut
223125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
ajatella sitä, mitä muut pitävät "oikeana". Jokainenhan elää omaa todellisuuttaan ja avioliitto on kahden kauppa. Jos toinen ei pidä sopimusta tai rakkauden ylläpito ei toimi, mitä syytä on tuhlata aikaansa? Voisi myös ajatella, että ero ennaltaehkäisee pahempien ongelmien syntymistä: juoppoutta, pahoinpitelyä ja sen sellaista. Pyrimmehän me ehkäisemään ennalta myös fyysisten sairauksien syntymistä. Hyvin tärkeää olisi kiinnittää huomiota myös henkiseen puoleen, sillä fyysiset sairaudet ovat usein oire henkisestä pahoinvoinnista.
Minusta tuntuu, että monelle ongelma on juuri tämä asenne, että liittomme on tarkoitettu lopulliseksi "kunnes kuolema meidät erottaa". Ja lässähdetään tähän lopullisuuteen. Mitä sitä yrittämään kummoisempia, kun kaiken saa pienemmälläkin vaivalla. Eli ei nähdä vaivaa ollenkaan parisuhteen pitämiseen elävänä.
Tulee mieleen esim. taannoinen kommunistinen Kiina, jossa työntekijät saivat normaalin palkan riippumatta siitä, kuinka paljon he työpaikallaan työtä tekivät tai suvaitsivatko he edes ilmestyä paikalle. Siitä se yritysten tehottomuus ja rappio...
kun nainen ei enää tiedä rakastaako miestään. Sanoo, että hänellä on yhä paljon tunteita miestään kohtaan, mutta ei osaa sanoa rakastaako enää. Ja kun mies taas rakastaa vaimoa todella, todella paljon. Vieraita miehiä/naisia ei ole ollut; kumpikin luottaa vielä toisiinsa niin paljon että tuohon uskotaan. Vaimo on vain ollut hyvin voimakas, vahva - jopa kylmä - viime vuosina. No, neljä vuotta sitten tuli suuri muutos työ- ja asuinympäristöön. Varmasti vaikuttaa sekin.
Hän hymyilee nykyään harvoin, ei itke enää milloinkaan. Sanoo kyynelten loppuneen. Riidat sovitaan nykyisin sitten kun alistun tarpeeksi ja teen aloitteen.
En missään nimessä haluaisi luopua rakkaistani - lapsistani ja vaimostani. He ovat minulle kaikkeni!
Haluan todella tehdä töitä tämän eteen. Mutta mitä jos se on vain yksipuolista? Ei siitäkään tule mitään. Mitä jos toinen vain on väsynyt minuun? En kestä jos minut vain heitetään yksipuolisesti pois ja viedään lapsenikin mennessään! Mutta, ei minulla ole kyllä oikeutta sitoakaan ketään - määrätä toisen elämästä. Mutta miksi toinen saisi pilata toisen elämän - puolin tai toisin...?
saisi pilata toisen elämän? Kenelläkään ei ole sitä oikeutta. Esittäisin kysymyksen pikemminkin niin, että miksi kukaan antaisi toisen pilata oman elämänsä? Toisen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin meillä on rajalliset keinot vaikuttaa, mutta omaan elämäämme, tekemisiimme ja asenteisiimme meillä on rajattomat keinot ja välitön yhteys. Ja jokainen on viimekädessä vastuussa vain omasta elämästään Jumalan edessä. Miten sen käytämme riippuu täysin itsestämme ja omista valinnoistamme.
Mitä järkeä on sitoa toista ihmistä itseensä, jos tämän veri vetää muualle? Usein erojen esteenä on pikemminkin uuden tilanteen ja epävarmuuden pelko. Ei uskalleta ottaa härkää sarvista ja oppia, että elämässä on muutakin kuin idyllinen perhe-elämä tai haave lintukodosta.
Kirjoitus kuulosti minun tarinaltani. Sanoisinpa, että liika kiltteytesi tulee pilaamaan suhteesi. Niin minulle ainakin kävi. Emäntä mietti, että rakastaako ja sitten muutettiin erilleen. Kolmen kuukauden eron jälkeen emäntä itkien vonkasi takaisin ja minä hölmö suostuin. Koska minun puolelta rakkaus ei ollut loppunut. No olimme sitten viisi vuotta yhdessä ja taas ei tuntunut miltään. Nyt ollaan erossa ja enään en exää takaisin ottaisi. Kyllä se kunnioitus menee vaimoltasi kun aina annat periksi, etkä sano mihinkään vastaan. Tuskin itsekään nautit sellaisesta suhteesta. Ei sitä toista voi väkisin pitää, joten pyydä vaan vaimoasi valitsemaan.
väkisin pitää, ei. Olette ihan oikeassa tässä asiassa. Juu, myönnän olevani monessa kiltti; haluaisinkin, mutta väistämättä minullakin on musta puoleni. Enkä ole kyllä vain myötäillyt, en. Sanoisin että asia on toisin päin: en saa oikein kunnon mielipidettä moneenkaan asiaan; "sinä saat päättää...". Tuossa syksyllä teinkin hyvin suuren päätöksen - ja toteutin sen myös. Mutta katsellaan nyt vielä vähän, otin aikalisän tilanteeseen ja yritän olla pähkäilemättä sitä liikaa. Täytynee yrittää vähän nostaa omaa nössöprofiilia ;)?
Miksi rakkaus loppuu tai kyllästytään toiseen?
Ja miksi ylipäänsä rakastutaan, miksi rakastetaan?
Miksi meille on kehittynyt avioliitto-instituutio? Miksi sen säännöt ovat sellaiset kun ovat?
Onko niin, että intohimoinen rakkaus= lisääntymisvietti. Periatteessa seurauksena tästä intohimoisesta rakkaudesta on jälkeläiset.
Siis
Kulttuurimme "eroamattomuus-pakko" perustunee syvimmiltään lasten kasvatus- ja suojelutehtävään. Olisiko helpompaa lapsen kasvaa fiksuksi, vuorostaan omia fiksuja jälkeläisiä tuottavaksi aikuiseksi, jos häntä on kaksi järjellistä aikuista ollut kaitsemassa? Periaatteessa joo, ainakin viidakossa.
Jos ei ole lapsia, niin sitten parisuhteeseensa kyllästyjät muut viettiensä vietävissä olevat voivat lopun elämänsä vaikka tanssia päällänsä, mitä väliä. Intohimoinen rakkaus loppuu/katoaa, lopullisesti tai väliaikaisesti, aina. Ns. perheorientoituneet kestävät paremmin intohimottomuuden kuin yksilökeskeisemmät. Rakkaus käsittyy perheorientoituneemmilla enemmän kumppanuudeksi ja ystävyydeksi.
Kuitenkin alle kouluikäisten lasten vanhempien (juoppoja ja hakkaajia lukuunottamatta, joiden ei alunperin edes pitäisi olla vanhempia) erot olisi kiellettävä laissa.
Siten olisin minäkin yksi lainrikkoja, hyi minua! Mutta kun kukaan ei estäkään, niin miksi ei tee niinkuin tunteet (=vietit) sanovat. Järki tulee jälkijunassa ja tekojensa seuraamuksiin herääminen on ärsyttävän tympeää mutta se onkin jo toinen juttu.
Mmmm. hyvä keskustelu eron syistä..mikä on "sopiva" syy erota?
Itse erosin 20v kestäneestä avioliitosta koska mieheni kasvatti kannabista kodissamme, koko avioliitomme ajan. Vieläkin pohdin ajoittain, oliko minulla riittävä syy (muiden mielestä) erota..
mitäs jos "yhteiskunta onkin vain mätä kun kieltää vaarattoman huumeen, kannabiksen käytön vaikka se ei ole alkoholia vaarattomampaa" ja erosin ns. turhaan...
Niin; KUKAAN ei voi ratkaista toisen puolesta
onko eroon ollut riittävä syy, ei voi muuta kun todeta "minä olen nyt sillätavoin kusipää etten vaan kestänyt ja hyväksynyt tilannetta vaikka sitkeästi parikymmentä vuotta yritin, se aiheutti liikaa pelkoja (jos lapset huomaavat, jos poliisi tulee ja lapset näkevät) ja kaunaisuutta kun mies "valitsi" päihteen minun sijastani.
Luterilaisuus EI muuten tuomitse avioeroa syntinä
(minua se tieto lohduttaa) ; avioliiton tarkoitus on säilyttää, ylläpitää ja edistää elämää....
jos onneton liitto johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin ja elämänhalun kadottamiseen, ero saattaa olla oikea ratkaisu.
Saisinpa vielä itseltäni luvan olla itsekäs ja että on oikein ajatella omaa elämänhaluaan ja tarpeitaan.Niin, ja antaisinpa itselleni nyt luvan olla onnellinen, ilman kalvavaa syyllisyyttä siitä että "ostin" onneni toisen hylkäämisellä.
Vaimo, entinen
kun mies on juonut viimeiset 7 vuotta. Lähtee perjantaina, palaa sunnuntaina. Minä olen hoitanut kaiken, 3 lasta, lainat, talon, kaikki. Vieläkin mietin, teenkö oikein kun lähden, hyväksyvätkö läheiset tämän?? Mies vakuuttaa rakkauttaan, kuitenkin alkoholi ja kaverit menevät aina perheen ohitse. Hän saa minulle huonon omatunnon; kuinka huono vaimo ja äiti olen kun ajattelenkin eroa, minullahan on kaikki hyvin ... Tällä hetkellä olen lähellä sitä viimeistä ja v...maisinta temppua: olen ihastunut ulkopuoliseen ja mietin: otanko askeleen jotta suhde alkaisi. Näinhän pääsisin ainakin eroon miehestäni, mutta ....! Minähän haen vain hyväksyntää avioerolle...
Montakin syytä erota, miehesihän on jo valinnut tiensä. Hän on heikko ihminen, pakoilee juomalla vastuuta tee sinä vahvana naisena ratkaisu se on helpotus myös miehellesi.
Miehesi on jo aika ryhtyä vastaamaan omasta elämästä .
Alkoholisti tai mikätahansa muukin holisti on ammattilainen toisten ja varsinkin läheisten syyllistäjänä. Se kannattaa muistaa ja antaa lupa itselle haluata ja tehdä asioita itselle (huolehdithan jo yksin lapsista ym). Siis ei kande enää suostua manipuloitavaksi. Lykkyä vaan sulle, jos aiot erota. Saattais tosin olla helompi ilman kolmansia osapuolia, mutta on sullakin oikeus omaan elämään. Tsemppiä!
Jos miehesi on jo 7 vuotta juonut kavereidensa kanssa kaikki viikonvaihteet, niin Sinun olisi pitänyt tehdä ratkaisusi paljon aiemmin. Jo ensimmäisen tällaisen hallitsemattoman ryyppyreissun jälkeen Sinun olisi pitänyt pitää miehellesi "pieni puhuttelu", jossa olisit maininnut, että seuraava ryyppyreissu tietää eroa. Jos miehesi olisi siitä huolimatta lähtenyt taas viikonlopuksi ryyppäämään, niin sen jälkeen heti eropaperit vetämään. Sinun olisi pitänyt herättää miehesi tajuamaan todellisuus.
Jos olisit heti alusta alkaen ollut tiukkana, niin se olisi säästänyt miehesikin paljolta pahalta. Nyt olet sallinut hänen kuluttaa rahojaan ja tuhota terveyttään, koska lempeällä käytökselläsi olet oikeastaan hyväksynyt miehesi juopottelun. Jos miehesi on jo 7 vuotta juonut, niin hän ei sitä lopeta, ellet Sinä lähde heti lätkimään. Hän on päättänyt juoda itsensä hautaan.
En minä halua Sinua syyllistää, sillä varmasti olet halunnut toimia lastesi ja perheesi parhaaksi. Heikot miehet vaan eivät lempeyttä ymmärrä, vaan heitä kohtaan on käytettävä kovempia otteita ja oltava päättäväisempi.
mieheni alkoholin käyttöä. Käyttö alkoi ihan viattomasti kun piti mennä kavereiden kanssa, enkä minä ole estelemässä jos haluaa kavereidensa kanssa olla, siis minun kanssani ei ole tarvinnut istua käsi kädessä sohvalla. Pikkuhiljaa homma vaan jatkui ja jatkui, ja minä otin asian joka sunnuntai puheeksi. Välillä itkin, välillä raivosin - erosta puhuminen johti minun syyllistämiseeni. Minähän en ole mihinkään tyytyväinen. Ja minä vain haluaisin rakkaan, jonka kainaloon voisin painautua ..... Kyllähän sitä oltiin sitten niin katuvaisia ja pyydeltiin anteeksi ja luvattiin että nyt se loppui! Kunnes tuli jälleen perjantaina ja tuuli kävi vaan ovessa.... Minä olen "kiltti" tyttö ollut aina ja jos lupaan jotain, niin se myös pitää. Ja näin kuvittelen kaikkien tekevän - tosin en enää kuvittele... Minä siis uskoin kaikkiin lupauksiin ja toivoin ja joskus rukoilinkin, että kaikki muuttuisi jälleen hyväksi. Turha toivo! Nyt hän on jo useita vuosia syyllistänyt minut, että hänen juomisensa johtuu minusta jne. Minusta joka olen pitänyt perhettä pystyssä, hoitanut lapset ja talouden, pitänyt yllä ystävyyssuhteita ja ennen kaikkea: salannut hänen juomisensa (en ole tehnyt itsestäni marttyyria hänen silmissään)! Ja siinäpä se virhe onkin, salaaminen - nytpä kukaan ei tiedä missä helvetissä olen elänyt nämä vuodet. Ja todellakin helvetissä, olen itse täysin raitis. Joten eroilmoitus on täydellinen pommi läheisille.
Joulun olemme yhdessä, sen tein selväksi ja alkuvuodesta on asiaa lakimiehelle. Mutta luulen, että hän ei uskokaan minun olevan tosissani, mutta saapahan nähdä! Tällä kertaa olen tosissani!
Entäs jos mies on liian kunnollinen....tekee koko ajan jotain ja ei vietä kanssanin aikaa.Halipula on aikamoinen ja sitäpaitsi oon rakastunut mieheen joka osaa antaa läheisyyttä (ylläri ylläri)..pitäsikö erota ihan seksin ja läheisyyden takia ja vaihtaa mies köyhempään...
Eikö rakkaus ole se tärkein eikä raha?!!!!!!Minusta juuri se rakkaus on kaiken a ja o ei raha.Taidat olla vain rahan perään etkä tiedä rakkaudesta mitään.Anteeksi jos se kuulostaa loukkaukselta,mutta sitähän sinä itse ajat takaa.
Alkoholisti todella syyllistää kaikesta, jopa lapsena sattuneista leikeistä, jossa vahingossa sai kivestä eli ihan kauheeta porukkaa...
Toisin tähän vähän erilaisen persfektin mukaan.
Minkä vuoksi se suuri rakkaus katoaa, oliko liian nopea tahti lähteä liittoon, syitähän voi olla monia. Olitko todella valmis vai tapahtuiko sitoumus haaveesta, kuten "Salattujen Elämän Pepille." Hän sovitteli sormusta sormessaan, se sormus kiehtoi, ei aito rakkaus.
Entä sitten oletko muistellut omaa lapsuuttasi, miten se sujui. Oliko kotisi sinulle hyvä, juolehtivatko vanhempasi sinusta, mitä lapsuudessa tapahtui.
Olitko avioero lapsi, kotiin yksin jätetty lapsi.
Johtuuko eroajtuksesi ehkä näistä liittoosi kuulumatomista laspsuuden traumoista.
Sitten pyytäisin ajattelemaan, mitä haluatte omille lapsillenne, turvallisen lapsuuden vaiko eroperheen lapsuuden, jossa lapset on hyvin monesti jätetty hyvin pieninä yksin, he eivät pääse enää kanssanne mihinkään, itse vietätte sitä sinkkuelämää sillä aikaa kun lapset ex:llä.
Lapsenne kyllä kuulevat matkuisteluistanne ja menoistanne, mitä luulette heidän ajattelevan, ihan varmasti kokevat olevansa liikaa kaikille, kun eivät saa muuta kuin vaihtaa paikkaa äidin tai isän mukaan, jotta eivät ole näiden elämän tiellä.
Olisiko mitenkään estettävissä, vaikkapa terapiassa käynnillä, jossa mentäisiin tuolta lapsuuden ajoista keskustelun kautta etsimään sitä itsetunnon kohotusta.
Useimmat ovat ihan fiksuja ihmisiä, mutta usko elämään on kadonnut ja itsetunto on painunut hyvin alas.
Lapsella voi olla 100kertaa turvallisempi ja parempi lapsuus eroperheessä kuin huonossa ydinperheessä.
Joskus ihmiset jotka ovat rehellisiä toisilleen ja ennen kaikkea itselleen eroavat ilman mitään nimettyä syytä. Tulee sellainen tunne, että oma puoliso jarruttelee omaa elämää, ja päinvastoin. Yhteiset intressit puuttuvat isossa mittakaavassa, yhteinen elämä on vain arkea ja asuntovelkaa.
Ihan oikeasti, jos kunnioitat ja rakastat sitä toista ihmistä, päästät hänet elämään omaa elämäänsä.
Avioliittoa ei voi jatkaa vain koska on pakko, edes lasten takia. Huono ja rakkaudeton parisuhde heijastuu ennenkaikkea lapsiin. Kun vanhemmilla on hyvä olla niin lapsillakin on hyvä olla.
Eron syyksi kelpaa mikä tahansa syy. Tästä on lähdettävä. Parisuhde on kahden kauppa. Ihan sama mitä muut suhteesta/liitosta miettivät
Lapsiperheen erotessa kuitnkin toivoisin, että se uusi ei tulisi taloon moneen vuoteen, vaan antaisitte elämän ensin asettua ja höyryjen haihtua, lapsetkin ehtisivät tulla huomatuksi.
Jos se uusi on jo oven raossa, enpä usko asioita kovin ajatellun kokonaisuutena, vaan enemmän on jäänyt lapselliseksi teiniajan hakemiseksi ja niin ei voi lasten kanssa yksinkertaisesti elää, siinä lapset todella kärsivät.
Jopa asiantuntijat väittävät, että jokainen päättää itse kuinka nopeasti aloittaa uuden suhteen :). Siinä ei siis ole kysymys sinun tai minun toiveista.
Unohtui: liiton aikana toisella tai molemmilla on voinut olla toinen jalka oven raossa pitkäänkin. Liitto ollut "höyryinen" ja kaikkea muuta kuin "asettunut". Siksi juuri erotaankin ja etsitään rauhallisempi kumppani.