Onko kellään muulla samaa ongelmaa että oma perhe ei oikeen kannata au pairiksi lähtöä? Olen kyllä täysi-ikäinen ja itsehän loppujen lopuksi päätän että lähenkö vai en. Mutta se vaikuttaa suuresti, mitä perheeni ajattelee au pairiksi menemisestä. Olisi niin paljon helpompi lähteä au pairiksi jos perhe tukisi.
Perhe ei kannata au pairiksi lähtöä
Au pairiksi tahtova
332324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sama täällä! Ei yhtään kannustusta lähtöön! Olen kuitenkin lähdössä. Se vain, että jos asiat ei suju siellä sitten ja hostperhe onkin kamala, en kehtaisi tulla takaisin kesken kaiken tms. jottei perhe pääsisi sanomaan "Mitäs minä sanoin", ja siitä saisi taas sitten kuulla loppu elämän ajan.
siskoki sano että tuun varmaan ensimmäisellä maitojunalla takas. Lisää paineita tietysti..
meiränkin porukat ei hyväksy ollenkaan että aion lähteä aupairiksi, vaikka oon puhunut siitä jo pari vuotta, ne sanoo vaan että se on täysin hullun hommaa, jossa ei ole minkaanlaista järkeä,ärsyttävää,mutt kummiskaan en tahtois lähtee aivan kauheassa riidassa.ja mä luulen että jollen lähde,kadun sitä
lopun ikäni.
Meillä oli aikoinaan nuorukainen lähdössä itänaapuriin opiskelemaan.Varsinkin minusta äitinä ajatus oli sietämätön.
Mieheni kanssa pohdittiin vaihtoehtoja.Yksi vaihtoehto oli,että poika lähtisi vastusteluista huolimatta ja kaikille jäisi paha mieli.Toinen vaihtoehto oli,että hän jättäisi menemättä ja olisi meille katkera asiasta lopun ikänsä.
Tulimme siihen tulokseen,että jokainen kulkee omaa tietään.Kaikkea voi sattua kotimaassakin,ei joka hetki eikä kaikelta voi lastaan varjella.
Päätimme siis tukea kaikin tavoin hänen suunnitelmiaan.Päätimme luottaa lapseemme.
Monenlaista sattui seitsemän vuoden aikana,niinkuin elämässä sattuu.Mutta tutkinto valmistui ja hän palasi kotimaahan.
Vanhempien rakkautta lapsiinsa osoittaa tietenkin se,että heitä on vaikea päästää siipiensä suojasta.Toivon että löydätte yhteisymmärrysen perheidenne kanssa.
Toinen asia sitten,kertokaapa mitä mieltä olette siitä.että äiti lähtee "aupparoimaan" saatuaan elämäntilanteensa sellaiseksi,että lähtö on mahdollista.Asiallista mielipidettä haluaisin.
Kaikille hyvää viikonloppua!
Sisko joutuu tyottomaksi Suomi-onnelassa ja tulee todennakoisesti 6kk paasta silla maitojunalla perassa.
Lähde, lähde, lähde!!!
Olet oikeassa, ellet näe ja koe uutta ja mullistavaa nyt kun vielä on tilaisuus, kadut sitä loppuelämäsi!
Sano etta joo en lahdekkaan.
"Jaan Suomeen, luen itseni lahihoitajaksi, menen naimisiin somalin kanssa ja hankin kuusi kikkarapaista lasta. En saa toita ja saatte elattaa meidat kaikki. Ok?"
Toimii joka kerta.
Onko sinulla montakin kertaa toiminut.Näyttää au paireja ja perheitä kotimaassakin löytyvän joka lähtöön.Tähän asti keskustelu oli asiallista.
Kun itse 4 vuotta sitten päätin auppariksi lähtee, puhuin siitä kyl perheelleni, mutta tuntui koko ajan ettei ne tajua, ja et "joo joo.. oot varmaan juu lähdös.." No mä sit laitoin joskus keväällä profiilin aupair-worldiin ja sitä kautta isäntäperheeni (puoliks suomalainen) otti muhun yhteyttä, ja mä sovin kaikki asiat, ja ilmotin sit omalle perheelleni et nyt on perhe ja mä oon lähdös syksyllä, eipä siinä sitten mitään enää mukistu mistään suunnasta. Oma päätös, oma tahto.. ja elämäni paras ratkasu! :D
Äidille joka aikoo aupparoimaan:
Minä ainakin ottaisin mielelläni vanhemman au pairin, jolla omat lapset ovat jo maailmalla! Tiedän naisen joka lähti noin 55-vuotiaana au pairiksi. Mies jäi Suomeen ja omat lapset olivat aikuisia ja kuka missäkin. Hyvin meni. Lähde ehdottomasti, samoin kaikki muut varttuneemmat aikuiset joita homma kiinnostaa!
Mitas asiatonta tuossa oli.
Aika tavallinen tarina suomalaisnaiselle kun luet muitakin kuin tata palstaa. Voin pistaa linkkeja jos et usko.
Monet vanhemmat eivat kyllakaan halua sellaista kokemusta lapselleen joten ajattelevat etta au pairiksi lahteminen onkin oikeastaan hyva ratkaisu.
Eivätkä monet lapset halua sellaista kokemusta vanhemmilleen.Moneen junaan on lähtijöitä ja näkee,että kirjoittajilla ei itsellään ole lapsia.Ja kaikki eivät arvosta edes omia vanhempiaan.
Niin, minulla kylla on useampiakin lapsia.
Jos tyttareni sanoisi etta haluaa vaihtoehtona on:
1) Au paireilu
2) Hynttyyt yhteen Ahmedin kanssa ja lapsia hankkimaan
...ostan tyttarelle lentolipun etta paasee au pairiksi. Ai rasisitinen kommentti - puhu sitten kun olet asunut ulkomailla muslimiyhteisossa. Kokemus opettaa ihan toisella lailla kuin lehdesta asioiden pohtiminen.
Vanhempani olivat aikoinaan järkyttyneitä, kun ilmoitin lähteväni au pairiksi kolemn viikon kuluttua Amerikkaan.
Au pairin työ ei heitä järkyttänyt, mutta se, että olsin kaukana kokonaisen vuoden, vaikka olin asunut omilallani jo vuosia (olin 23 v lähtiessäni). Tä'mä oli jo edellisen laman aikaan ja töitä oli todella vaikea saada Suomesta, nin paremmaksi vaihtoehdoksi lähetä opetelemaan kunnolla englantia vuodeksi.
Vanhmepani tulivat käymään keran vuoden aikana ja olimme paljon yhteyksissä, vaikka (gulp!) internetiä, sähköpostia, skypeä ja chatteja ei vielä ollut, ihan käsin kirjoitettiin kirjeitä ja puhelimella soiteltiin kerran viikossa. Myöhemmin he olivat hyvin iloisia, että olin saanut mahdollisuuden kohentaa kielitaitoa (joka on vaikuttanut työelämässä todella paljon sen jälkeen) ja sain huolettoman vuoden taloudellisesti vaikean ajan keskellä, jonka aikana matkustelin paljon ja koin uutta.
Mulla oli muutama vuosi aivan sama asia. Tosin hieman eri aihepiiri. Olen nimittäin tänä keväänä valmistuva matkailunopiskelija ja ensimmäisen kerran (kesälomilla tehtyjä perhelomia Norjaan lukuunottamatta) tein oman matkani ulkomaille 06-07 talvella. Lähdin Aasiaan Taiwaniin opiskelemaan puoleksi vuodeksi. En kertonut vanhemmilleni asiasta ennenkun sain vahvistuksen hyväksymisestä kouluun Taipeissa. Ja niin kävi, että minut hyväksyyttiin. Kaksi viikkoa mietin että miten kerron äidille ja isälle että lähden seuraavana syksynä kauas pois. Viimein soitin äidille, sillä en malttanut olla kertomatta. Kysyin äidiltä, että istuuko hän (kertoi lukevansa pitkällään kirjaa) sanoin että hyvä niin. Kerroin asian alusta lähtien ja päätin kertomuksen siihen, että minut on hyväksytty ja olen lähdössä. Äiti oli hetken hiljaa ja sanoi että "mitä sun opiskeluille tapahtuu". Vastasin, että juuri sinnehän mä lähden opiskelemaan! Eniten ehkä elämää.
Viime kesänä hain Välimerelle töihin ja olin 7kk jakson Mallorcalla töissä. Mitään en enempää haluakkaan tällä hetkellä kuin muuttaa koulun jälkeen Italiaan ja perustaa oman kahvioni Milanon ihmisvilkkaille kaduille. Se että toteutuuko se koskaan, on eri asia. Mutta kovasti olen menossa.
Äiti kerran sanoi, että hänen suurin huolen aihe on se, että löydän elämänkumppanini ulkomailta ja jään sille tielleni, enkä muuta koskaan Suomeen. Isäni taasen sanoi, että "elämässä on muutakin kuin matkailu". Noh, minulle matkailu on henki ja elämä, ja asuin sitten missä tahansa, tulee se aina olemaan osa minua.
Ja tuossa jostain kommentista luin, (vapaasti siteeraakseni) että 'huomaa ettei kirjoittajilla ole omia lapsia tai kunnioitusta vanhempia kohtaan'. Harvalla 20 vuotiaalla nuorella on lapsia! Ja kunnioitus vanhempia kohtaan on toinen asia, sitä pitäis olla aina, mutta jos lasta kohdellaan vielä 25 vuotiaana lapsen tavoin, niin miten vanhemmat ovat ajatelleet ansaitsevansa kunnioituksen?
Ja vielä tuohon au-pari asiaan. Olisin halunnut kovasti lähetä lukion jälkeisenä vuotena New Yorkiin au-pairiksi. Olisi ollut helppo tilaisuus, Ystäväni sanoi että perhe haluaa jonkun aina edellisen au-pairin ystäväpiiristä ja sattumoisin yställeni tuli minä mieleen. Silloin isäni sanoi että en tule saamaan rahoitusta opiskeluihini, mikäli en mene suorinta tietä lukiosta amkiin tai yliopistoon. Noh, eipä ole paljon rahoitusta näkynyt.. Ja omillani olen aina toimeen tullut. Ja tällä hetkellä harmittaa etten lähtenyt ja taas tänä keväänä on New Yorkin au-pairin hommaa tarjottu, mutta sain sen verta hyvän työtarjouksen Suomesta, että täytyy katsoa mihin se minut vie. Joten sekin "tilaisuus" meni.
Yhteenvetona voisin kaikesta tuosta tilityksestäni sanoa, että tehkää siltä kuin tuntuu! Teidän elämä ja omat unelmat! Rajat on tehty rikottaviksi. Ja ainaki minä (niin fyysinen kuin henkinen kuin kaikki minäni) olen muuttunut niin paljon ulkomailla vietetyn ajan jälkeen, etten ole enää koskaan se hiljainen ujo tyttönen luokan perällä, vaan itsevarmuuteni lavaesiintyjänä on huikaiseva! Uskaltakaa elää omaa elämää!
Kaikkea hyvää teille, jotka haaveilette oman elämän elämisestä! :) Ja toisen kirjoittajan kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että lähtekää sovussa. Ja maitojunalla palaaminen ei ole häpeä vaikka se ehkä hetken kirpaisee mieltä..
"Ole kuin reunojen yli tulviva lähde, älä kuin allas jossa seisoo vesi"
ehkä hieman sivuutin aihetta, mutta toivottavasti sieltä jotain punaista lankaa löytyi, josta jotain apua! :)
"Silloin isäni sanoi että en tule saamaan rahoitusta opiskeluihini, mikäli en mene suorinta tietä lukiosta amkiin tai yliopistoon."
Mulla on yliopistokoulutus takana mutta vasta hiljattain olen alkanut katselemaan TOSI menestyneiden ihmisten koulutuksia. Ihmeekseni huomasin etta se koulutus ei olekaan ikuisen onnen tae:
http://www.hub-uk.com/chefsbios/bill-granger.htm
http://www.famemagazine.co.uk/2008/04/29/legendary-nashville-musician-dave-cloud-inspires-new-bud-tv-ad/
http://en.wikipedia.org/wiki/Bill_Gates
http://www.biographyonline.net/people/richard_branson.html
http://www.amazon.co.uk/Anyone-Can-Do-My-Story/dp/0752881892/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=books&qid=1236126111&sr=8-1
http://www.vg247.com/2009/02/14/self-taught-coder-rakes-in-660k-in-one-month-with-iphone-game/
http://www.lep.co.uk/news/Former-lecturer39s-book-tops-US.1793323.jp
http://www.contactmusic.com/news.nsf/article/musician isaac hayes dies_1076942
http://www.creative-choices.co.uk/server.php?show=ConWebDoc.516
Tulevaisuuden onnettomilla ihmisilla on kova kiire koulutukseen lukion jalkeen?
Ihan sama mita haluat tehda kunhan olet paras siina. Koulutus ei ole millaan muotoa valttamaton.
Ja nyt ostamaan konserttilippuja eraan ikuisen opiskelija keikalle. Kyseinen henkilo sinnitteli yliopistossa pari vuotta tanssia opiskellen kunnes heitettiin ulos:
http://www.biogs.com/madonna/
oon puhunut au pairiksi lähdöstä jo tooosi kauan, ja aina sen päätteeksi tulee porukoilta(varsinkin äiteltä) järkyttävä huuto.se menee aivan sekasin raivosta, ja nyt tänään se ilmotti että jos lähden mulla ei oo mitään asiaa tulla koskaan kotiin):, ja se on mun unelma että pääsisin, siihen ei auta mä oon täysikäinen, ja ettei niitten tartte kustantaa mitään,mutta se ei kuuntele,ei. mä oon ollu meidän talon luuseri koko ikäni, jolle aina motkotetaan ja jolta kielletään kaikki.miten ihmeessä saisin sen ymmärtämään että tää on mun elämä josta ite päätän, se on niin väärin kun ei kannusteta,eikä kuunnella, saa vaan haukut ja huudot päälle.
Voi voi voi, mikä tilanne. Varmaan äitisikin on pahoillaan tuollaisen jälkeen:( Sinä itse olet jo varmaan sanonut kaiken mahdollisen, joten pitäsikö jonkun muun jutella äidillesi (isäsi, sisarusten?). Kyseessä on iso asia tietysti kun lapset lähtevät maailmalle, mutta tuossa tilanteessa voisi todeta että kyseessä on vain vuosi ulkomailla, ei siis mikään todellinen maailmanloppu. Kyllä tuollainen uhkaus pitäisi osata suhteuttaa itse asiaan. Minkä takia äitisi hermostuu noin pahasti? Pelkääkö hän että sinulle sattuu jotain vai mikä on kyseessä? Toivottavasti asia helpottuu teillä:) Tsemppiä vaan!
isä, sisko, ja veli ei pidä ajatuksesta ollenkaan että olen lähdössä, mutta ei ne ikinä noin hurjistu mitä toi äitee.meirän äitee o kauhea stressaamaan, mutta ei tää oo eka kerta kun se uhkailee, haukkuu ym,mua vaan harmitaa koska se ei oo ikinä pyytänyt anteeksi mitään mitä se on mulle sanonu.sitten se sanoo vaan että meillä ei oo varaa maksaa sun lentoja ja lähettää sulle rahaa jpka viikko sinne, mutta se ei kuuntele että mää olenkin menossa töihin josta saan rahaa, lennot ei maksa koska meen järjestön kautta(järjestön kautta on turvallisin), ja ne kustanuukset mitä siitä tulee pystyn itse maksamaan, se vaan alkaa huutaa niin kovaa ettei varmasti kuule mitä sanon kun yritän selittää. meillä ei ole lämmintä suhdetta ollut koskaan, vaikka tullaan hyvin toimeen,se huolestuu tois helposti, mikä voi olla yhtenä syynä siihen että se pelkää että mulle sattuu jotain,mutta se vois kyllä puhua ihan normaalilla äänellä asiallisesti mitä mieltä se on.
"lennot ei maksa koska meen järjestön kautta(järjestön kautta on turvallisin)"
Sivuhuomautuksena etta tuossa yllaolevassa lauseessa on kaksikin virhetta mutta vanhempasi ja sisaruksesi ovat tosiaan aivan hakoteilla.
Onko perheesi mahdollisesti Pohjanmaalta? Serkkuni on sielta kotoisin, 52 vuotias eika ole paivaakaan kaynyt toissa. Perhe pakotti pysymaan kotona "kun maailma on niin kauhia paikka, ja oo taalla meille vanhuurenturvana". Suunnilleen 25 asti serkku oli ok mutta nykyaan on selvasti rajuja mielenterveydellisia ongelmia. En tarkoita etta sinulle kavisi nain mutta olen tosiaan seurannut miten voi kayda ylisuojelevien perheenjasenten kanssa.
joo ollaan pohjanmaan alueelta.joo meirän äite ei päästä mua mihinkäään, nuoremana kun olin jotain 15 ja kaverit lähti jonnekkin diskoihin tai konsertteihin, mä enpäässyt, mä en oo koko ikäni käynyt viettämässä vapaa aikaa niinkuin "normaalit" käy, eikä se vieläkään tahtois mutta mä oon vaan lähtenyt.kaveritkin o sanonu että jos joku meistä sekoisi se oliin mää kun mulla o niin pöljä äitee.toivotaan etten.kyllä mä töitä oon tehnyt tosi paljon, 14 vee asti kaikki kesät, ja koulun ulkopuolellaja muilla lomilla keikkahommia,ja tekisin enemmänkin, mutta me asutaan korvessa,eikä oo omaa autoo.mutta silti sen lempisanonta on mulle että musta tulee sosiaalipummi,ja mä joudun asumaan kotona koko loppuikäni meirän vaivoina,kun en mää tuu pärjäämään,kuulemma, mikä ottaa päähän sillä töissä missä oon käynyt, mulle ei oo ikinä sanomttu että tekisin huonosti,tai olisin laiska, pelkkää positiivista.mua alkaa ärsyttää suunnattomasti, ja aion pitää pääni aupair hommassa, ja kun tuun pois sireltä hommaan oman asunnon enkä muuta kaupunkiin jossa me nyt asutaan, mulla ei oo muuten omaa elämää,josta voin päättää.
Ihminen sopeutuu tai ainakin yrittää sopeutua ikäväänkin tilanteeseen (senhän me maailmalle lähteneet tiedämme), joten tosipaikan tullen äitisikin varmaan heltyy. Tuskin viimeisenä iltana ennen lähtöä enää rähjätään että kotiin ei ole tulemista. Lähdet vaan, kyllä siinä vuoden aikana saattaa mieli muuttua kun huomataan että oikeasti pärjäät etkä tarvitse rahoitusta. Näin ainakin toivon. Minuunkaan ei uskottu, jopa kaverini kysyivät hölmistyneinä "ai sä oikeesti oot lähössä?"... Se kyllä ärsytti, mutta päätin että en tasan palaa maitojunalla vaikka miten kova ikävä olisi. Siitä sai sisua ja hyvän lääkkeen koti-ikävään; minä tulin tänne toteuttamaan unelmaani,sanoivat muut mitä tahansa!:)
Mäkin sain paljon vastustusta vanhemmilta ku sanoin et haen aupairiksi. En hakenu, ja nyt harmittaa. Niin kun voit tuolta mun edellisestä tekstistä lukea. Mut mä tein siis niin, että eka hain paikan (siis ulkomaille opiskelemaan), ootin varmistuksen ja vasta sit kerroin porukoille. Koska siinä vaiheessa kun on saanut varmistuksen menemisestä, ni ei niil sit paljon enää sanomista ole? Sit mennää eikä meinata. Ja mitä ihmiset sanoo koti-ikävästä, ni se on totta et se saattaa iskee. Muhun se kävi niin, että näin kadulla ihan mein äitin näkösen ihmisen ja sinä iltana just äiti soitti ja itkin ja sanoin et tuun ekalla lennolla kotii. Mut äiti sano, että kotiin et tule ennekö lukukausi loppuu. Ja mitä kävi? Mä jäin, nautin täysin rinnoin Aasiasta ja Taiwanista. Mä olin äärettömän onnellinen siellä! Ja kaipaan edelleen niitä hetkiä Taipein kadulla, kun kukaan ei tunnista ja voit sanoa "hei" ja hymyillä jos siltä tuntuu! :) Mä rakastan isoja kaupunkeja ja tän hetkinen kaupunki ei ole iso, eikä ollenkaan sitä mitä haluan. Sen takia pidän ajatusta yllä, että joku päivä omistan oman majatalon tai kahvilan jossain pohjois-italiassa. Se on mun ultimate unelma. Ja unelmista on pidettävä kii! Ilman unelmia, ihmiset ei tavoittele mitään ja ilman tavoitteita, voi sitten kysyä, että miks me eletään? Noniin, se siitä. Mä toivon todella, että lähdet aupairiksi!! :) Ilmottele, että mitä tapahtuu!! :)
Tsemiä! :)
Sinulla pitäisi olla jo perhe valmiina!
Ellei vielä ole, heti nyt seuraavaksi nettiin ja hakemaan sellainen, mitä kauemmaksi kotoasi, sitä parempi!
Olet nuori ja opit nopeasti jos vain näet sen vaivan että hankkiudut pois kotoasi. Vanhemmistasi siihen ei ole apua joten sinun on tehtävä se aivan itse!
äitisi on tietysti peloissaan mutta maailma on täynnä luotettavia ja hyviä ihmisiä, sinä kuulut siihen joukkoon, älä anna äitisi pilata tuota kuvaa!
tai ku kerroin, että muutaman vuoden päästä halusin lähtee au pairiks, äiti oli heti sanomassa vastaa ja nauro siihe päälle ja sano etten mä ikinä tuu lähtemää au pairiks.
Noh, vähä sama juttu oli ikän kaa, ku kerroin sille, se sano et töihi pitää mennä, mut si se kuiteski ymmärs (kai) sen, et mä todella haluun lähtee, ja ei niitten mielipiteet oikee mua liikuta siin asiassa, et lähenkö vai en, mut en kyl haluu riidoissa lähtee....
Sen jälkee se alko si kyselemää, et mihi päi maailmaa mä haluisin lähtee... ja kaikkee tollasta..
mut äiti ei kyllä mua päästäis jos se ois vanhemmista kiinni. Onneks iskä o ymmärtäväisempi, okei, seki kohtelee mua välillä ku pikkulasta... mut silti se ymmärtää mua paljon paremmin ku äiti, ja ollaa läheisempiäki. Ja si pari päivää si se vähä vihjaili, et se alkaa pikkase säästämää mulle rahaa, jos viel silloi parin vuoden päästä viel haluun lähtee au pairiks...
Luulen, et iskä o ny hyväksyny sen, mut äitin kaa pitää viel jutella monet kerrat, ennen ku se ymmärtää et mä todellaki haluun tätä ja aijon lähtee...
Kun keskustelette vanhempienne kanssa au pairiksi lähdöstä kannattaa painottaa, että au pairin työ on tosiaankin työtä siellä ulkomailla. Siihen kuuluu tietyt velvollisuudet ja vastaavasti etuudet eikä kyse tosiaankaan ole mistään vuoden kestävästä lomamatkasta. Uskoisin, että useimpien vanhempien kauhukuvat pyörivät nimenomaan jatkuvan bilettämisen ympärillä ja tätä mielikuvaa kannattaa pyrkiä hälventämään muistuttamalla, että ensisijaisesti ulkomaille lähdetään kuitenkin töihin. Parhaimmassa tapauksessa aupair vuodelta palaa henkisesti kasvanut aikuinen, joka on saanut tärkeän opetuksen siitä millaista on asettua vieraaseen maahan ja kulttuuriin ja pärjätä. Se on hieno kokemus, joka kantaa läpi koko elämän!
"Ja si pari päivää si se vähä vihjaili, et se alkaa pikkase säästämää mulle rahaa, jos viel silloi parin vuoden päästä viel haluun lähtee au pairiks... "
No ei sen iskan kasityskaan au paireilusta ole kovin kaksinen. Au pairilla on ilmainen ylospito ja lennot, seka huvituksiin enemman rahaa kuin tavallisella suomalaisella huoltoaseman kassalla (homma jossa meidan au pairimme oli ennen).
Eli au pair tienaa rahaa.
Niin, töihinhän au pairiki lähtee, ei muuten ole mitään helppoa työtä aina vaikka työtunnit olisivatkin pienet.
Ei sun isukin sulle tartte säästää rahaa, ellei nyt väkisin halua. Mä tein töitä koko viime kesän ennen kuin tulin tänne enkä ole saanu kuluttettua noista rahoista paljoa mitään. Eli silläkin voit lohduttaa vanhempiasi, että au pairin taskurahat ovat kyllä riittävät (riippuu tietysti summasta ja kaupungin hintatasosta) Ei siitä vuoden jälkeen mitään isoa summaa jää käteen, mutta säästöihin tuskin tarvitsee kajota:)
...et aina kaikki au pairit ei saa niitä lentoja ainaka euroopan sisällä perheen maksamana, vaa joutuis ite maksamaa... (en oo siis iha perillä viel näistä kaikista au pauri jutuista iha perillä) mut toi on vaa hyvä... ja kyl se tietää et au pair saa palkkaa... se sano vaa et lentolippuihi se vois alkaa säästämää jonku verra rahaa..
Oikeassa olet. Etuudet (samoin kuin työajat, palkka, kaikki!) on perhekohtaisia kun yksityisesti lähtee ja yksityisestihän eurooppaan yleensä lähdetään.
Kyllä kai lennoista sentään aina vastaa perhe? Ainakin meidän molempien auppareiden lennot maksoimme me, samoin matkat lentokentälle koto-Suomessa ja täällä keski-euroopassa. Mutta jos käytäntö kovasti vaihtelee niin kannattanee katsoa sellaisia perheitä jotka maksavat lennot. Aupparin palkalla ei rikastu, mutta jos hyvin käy se riittää normaaleihin menoihin eikä näin ollen myöskään köyhdytä säästöjä. Siitä huolimatta vähän säästöjä kannattaa varata kuitenkin mukaan, ainakin meidän molemmat aupparit tekivät täältä käsin viikonloppumatkoja naapurimaihin ja muitakin pieniä reissuja ja tällaisia varten on hyvä olla vähän ekstrarahaa mukana.
ohje kai euroopan sisällä on, että au pair maksaa ite lentonsa. se mitä aupairworld jne sanoo, että au pairille kuuluu työn puolesta vaan taskuraha (plus tietty asunto ja safkat). mutta että muuta ei periaatteessa kuullu, paitsi aupairworld taitaa suositella et perhe maksaisi paluulennon, jos "kaikki menee hyvin ja au pair pysyy sopimuksen loppuun asti perheessä" tms.
TIETYSTI on ihan mahtavaa jos perhe haluaa muuta maksaa, ja varmaan vaikuttaa au pair-aikaan positiivisesti ja silleen.
Riippuu tietysti myös paljon siitä, mistä ajasta puhutaan. kesäaupairille en nää mitään syytä maksaa lentoja, jos pari kuukautta maassa on. vuoden reissu on jo eri juttu...
käsittääkseni kaikki kaverini, kuten minäkin, on maksaneet ite lentonsa, kaikki siis au paireina euroopassa 5-10 kk.