..Neljä vuotta katkeroituneeksi,ilkeäksi ja tasapainoiseen suhteeseen kykenemättömäksi paljastuneen yksinhuoltajan kanssa on imenyt mut niin kuiviin kuin ihminen olla voi.. Niin täynnä oli sydän rakkautta antaa,niin kauniit oli unelmat.Jäljellä vain tyhjyys ja pelko. Talokin ehdittiin,näin jälkeenpäin ajatellen ihmeellisten sattumusten painostamana rakentaa.Itseasiassa alunperin yhteenmuuttokin samaa kaavaa noudatti. Kokemattomuuttani ja hyväuskoisuuttani luulin kaiken paremmaksi muuttuvan..Mutta sydämestä on usko ja toivo kuollut,vaikka pää yrittäisi sanoa mitä. Tuntuu että olisi valmis mihin hyvänsä että tämä tuska lakkaisi. Jos ero tulee,menetän kotini..Ja tuntuu ettei mulla koskaan tule voimia samanlaiseen ponnistukseen olemaan..Eihän liene mitenkään mahdollista mun tähän jäädä,kun vaimolla puolet lainasta ja yksin en pysty siitä vastaamaan.. ..Anteeksi tämä vuodatus..Niin lohduttoman yksin vain näitä sisällään kantaa.
Miksi mulle kävi näin..
uupunut mies
143151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen eronnut itse noin 6 kuukautta sitten ja minä olin ilmeisesti se evil yksinhuoltaja äiti. Kun menin mieheni kanssa yhteen niin olin juuri eronnut ja tarvitsin päästä pois tilanteesta missä olin ja hän vaan oli oikeessa paikassa oikeeseen aikaan. Minulle hän ei ollut se iso rakkaus vaikka kuinka yritin ja halusin yrittää, sitä ei vaan tullu. Hän oli minulle vähän semmoinen laastari suhde joka jäi päälle 9 vuodeksi, en tajunnut sitä silloin heti vaikka olisi pitäny mutta olin aika sekaisin. Emme tee aina oikeita ratkaisuja ja sitten myöhemmin on paha niitä sitten ratkoa. Kuulostaa vähän niinkuin että olet liian 'hyvä' ja kokematon hänelle, ei millään pahalla mutta jos ajattelet taakse päin niin voitko rehellisesti sanoa että sinulla ei ikinä ollut edes vähän epäilyä että teidän juttu ei nyt oikein ole ihan ok? Joskus haluamme jotain niin paljon että emme pysty ajattelee järjellä eikä tekee oikeita valintoja. Yritä nyt eteenpäin ilman häntä ja asuntoa ja muuta maallista ja pistä tää juttu kokemukseksi ja joku päivä sä löydät sen oikean.
..että seurusteluaikana jossain sisällä oli tunne ettei kaikki mene oikein,mutta luulin sen olevan jotain ohimenevää..,kokemattomuutta,sitoutumisen pelkoa tms. Mutta ainakin nyt tiedän millaisen ihmisen vierelleni haluan. Oppirahat on ilmeisesti jokaisen maksettava.
Minulla on näissä eroon päättyneissä suhteissani ollut aina joku ihme tunne, että ei kaikki ole OK.
Muutama viikko ennen eroa mietin, että miten hienoa olisi olla rakastunut ja pelästyin omia ajatuksiani. Tiesin siis, että en ole onnellinen ja kaikki ei ole kunnossa, mutta en uskaltanut myöntää sitä itselleni.
Toisaalta joskus nytkin miettiin, että mitä ihmiset mahtavat puhua kun tämäkin suhde päättyi eroon.
Välillä tuntuu paremmalta, ei hyvältä. Viikonloput on kauheita. Ensimmäisen eron jälkeen tuli tissuteltua viinaa yksinollessa keskellä viikkoakin. Toivottavasti nyt pysyisi homma lapasessa ja se jäisi edes lauantai-iltaan.
Mitä te muut olette tehneet pahan olon ja ikävän yllättäessä? Tänne kirjoittelu tuntuu auttavan, ja aina välillä tulee kurkistettua, että onko joku jo vastannut.
Itselleni koko suhde oli todella rankka, mutta jaksoin silti viimeiseen asti uskoa parempaan. Ehkä on nyt helpottavaa myöntää, että niin ei sitten ollutkaan tarkoitettu. Pakko hyväksyä, ettei hän rakastanut minua vaikka aluksi rakastui minuun.
Itse lähden salille, lenkille, tapaan ystäviä, jos tulee paha olo tai jo ennen sitä. Kirjoitan sähköpostia kavereille, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita. Minä olen avautunut heille ja saanut itse tukea heitä kuullessani asioita joita he eivät ole aiemmin uskaltaneet minulle kertoa. Näitä asiotia tapahtuu ihmisille, eri asia puhtuaanko niistä kenellekään.
Yritän saada itseni kiireiseksi ja ehkä jopa hakeutua tilanteisiin, jossa olisi mahdollista tavata joku uusi mies. Sinkkuna en jaksaisi olla, vaikka se varmasti terveellistä jonkun mielestä olisikin. Alkoholia yritän jopa välttää, pakko kohdata nämä tunteet niinkuin ne tulee.
Tänään kolasin töistä tullessa lumet pihalta ja illalla menen kansalaisopistoon. Alkuiltaan asti siis asiat hyvin, mutta kyllä se iltamyöhä nyt jo jännittää, että miten saa unta.
Oletteko käyttäneet ja saaneet helposti mieliala- tai nukahtamislääkkeitä eron yhteydessä? Onko niistä apua, vai tuleeko se ahdistus sitten jälkeenpäin kun lopettaa lääkkeiden käytön?
minunkin turvautua nukahtamislääkkeisiin eron jälkeen, koska kaikki tipahti eteeni kuin pommi. Mies selvisi pedofiiliksi ja oli korviaan myöten veloissa, joihin minäkin jouduin osalliseksi...
Kyllä lääkkeet helpottavat oloa, eikä niihin jää koukkuun. Mutta niiden lopettaminen tapahtuu vasta lääkärissä käynnin jälkeen ja vasta sitten, kun elämäsi on taas raiteillaan! Jaksamisia!
Oli kuin omasta elämästäni kirjoituksesi! Pystyn hyvin tuntemaan tuskasi ja ymmärrän hyvin että voimasi ovat tyystin menneet! Meillä tämän yllätyksen teki avomieheni, paljastui aivan muuksi kuin mitä aluksi näytti.. Muista että et ole yksin vaikka siltä tuntuukin. Olet varmasti hyväsydäminen mies ja ansaitset varmasti parempaa elämää! Voi kunpa voisin sinua auttaa jotenkin, sillä olen itse parin vuoden aikana aikamoisen helvetin käynyt läpi mutta kummasti sitä on alkanut nousta vähitellen jaloilleen. Sydämestäni toivon sinulle voimia, jotta jonain päivänä sydämessäsi on taas tilaa uskolle ja toivolle, silmissäsi kipinä elämään!!!!
..kauniista sanoistasi! Kaikkea Hyvää toivon myös sinulle! ..Ehkä silloin on taivas maan päällä kun kaksi ihmistä saa olla enkeleitä toisilleen.. Nyt sitä alkaa tajuta mistä on jäänyt paitsi,mitä sydän on niin kaivannut..jos tuolla liikkuessaan saa söpöltä naiselta osakseen kauniin katseen ja vilpittömän hymyn..voi että miten sitä voi mies mennä tolaltaan.....
..et ole ainoa kuka on yksin asioidensa kanssa!
Toisaalta taas.. Se opettaa.
Yritetään kestää! Periksi ei anneta! Elämä voittaa vielä. Ja sitten kun se voittaa niin se myös näkyy ja kuuluu, vaikkakin sen aika ei ole juuri nyt. Surut on surtava, haavat parannettava, kerättävä voimansa.
Koska mikään muu täällä ei päde paremmin kuin se, että juuri kun luulet asioiden olevan kunnossa, matto lähtee jalkojen alta. Kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ellei asioille tee jotain ja lakkaa kiertämästä kehää. Koska sitähän se on jos ei muuta kun kerta samoihin juttuihin törmää kerta toisensa jälkeen esimerkiksi nyt vaikka samanlaisiin ihmisiin. Silloin on syytä repäistä itsensä irti ja kurkata taas jälleen kerran myös itse sinne peiliin. Mitä teen väärin, miten toimin väärin? Entäpä toinen osapuoli? Katsoa asioita puolueettomasti, löytää se vikavipu sieltä. Hyväksyä tosiasiat, jättää menneisyys menneisyyteen, muuntaa se nykyisyyskin menneeksi kun kerta kehää kiertää.. Ihmisessä on suunnaton voima, ei unohdeta sitä. Eikä missään vaiheessa jäädä ajattelemaan kuinka ei muka kyettäisi johonkin asiaan!
Kyllä se sattuu niin paljon kuin kuvitella saattaa ja vielä vähän enemmänkin, sielua revitään sydämen ohella rinnasta irti. Vaan asioiden on muututtava, entiset kuviot on jätettävä taakse. Se on vaikeaa, tuskaista ja kivinen tie noustavaksi, mutta siltikin prkle. Näillä korteilla mennään mitä on annettu, sattui sitten miten paljon tahansa!
Koska muutenhan en olisi masokisti ;) Mikä toisaalta saa kanssa nyt luvan riittää, koska kierrän selkeästi kehää. Rajansa kaikella, myös masokismilla.
Älä menetä toivoasi!
Näitä surullisia kohtaloita tuntuu olevan todella paljon. Itsekin olen menettänyt lähes kaiken, kun uskoin ja luotin mieheen ja avioliittoon. Minun lapseni tämä mies "turmeli" ja toisen yhteisen lapsemme vei mukanaan helvettiin...
Teillä ei tainnut olla yhteisiä lapsia?
Kunhan saat raha/asunto-asiat hoidettua, niin kyllä sinä sieltä vielä nouset! Sinä ansaitset oikeaa rakkautta! On sitäkin olemassa :)
..Voimia! ..Pieniltä mun murheet taas tuntuu kun sinullekin tuollaista tapahtunut..Ja silti jaksat mua kannustaa... ihailen tuollaista...
Sitä vain ymmärtää toista, kun on itsekin kokenut vääryyttä!
Tärkeintä on puhua tai kirjoittaa tuska ja pettymys ulos!
http://www.youtube.com/watch?v=LkuV1KdURM8
Lohtua yöhön ja aurinkoa aamuun Sinulle sinne jonnekin!
yksinhuoltaja vaikka teillä oli yhteinen talokin? Entä hänen lapsensa mitä he olivat?
Minun mieheeni iski ahneus, kun talo oli valmis, rakkautta ei ollutkaan vain rahankuvat silmissä.
nim merk. kärryiltä pudonnut
Meille puolssestaan kävi niin, että mies innostui oman talon ostosta yhdessä vaiheessa aivan valtavasti. Kaikki viikonloput juostiin asuntonäyttelyissä ja tehtiin lainalaskelmia. Lopulta hankittiin "vain" rivitalo-osake, mutta sekin riitti ja hän teki suunnitelmia remonteista ym. Nyt yhtäkkiä hän sanoi, että kaupat oli ihan peestä, hän ei olisi koskaan mitään halunnutkaan..No huh, huh, minähän olin se, joka viimeiseen asti harasin pois vuokralta muuttamista.
Nyt on se tilanne, että ostan häneltä puolet osakkeista ja teen lsää lainaa. "Tuuliviiri" etsi itselleen vuokra-asunnon ja muuttaa pois. Veikkaisin, että puoli vuotta menee, kunnes hän toteaa senkin asunnon olevan suoraan perseeestä..
Hän on ollut aina huono hoitamaan raha-asioita ja luulen ,että lainanmaksu teki hänelle stressin, vaikkakin tietysti maksoin puolet kaikesta. Hän on joskus aiempina vuosina voinut pelata oko tilinsä yhtenä viikonloppuna ja hän jätti laskujaan maksamatta, niin että hänellä oli ulosotossa melko paljonkin.
On tietysti väärin miettiä ja etsiä näitä narsistisia piirteitä, mutta kyllä niitä löytyy. Löytyy niitä varmaan minustakin.
Onko jollain muulla ollut tällaista tuuliviiriä kumppanina ja miten te erosta selvisitte?
Mä en kauheasti itke kaipausta, vaan sitä, että mulle tehtiin tosi paskamainen temppu.