Onko muilla kokemuksia siitä kun kaverit ja ystävät muuttavat puolisoiden kanssa avoliittoon, miten se on vaikuttanut siitä kuinka usein näette?
Itelle on se tilanne että ennen näin viikottain kavereita, mut nykyisin hyvä jos joku ottaa yhteuttä edes kerran kuussa. Olen yksinäisessä töissä eli kaikki sosiaaliset kontaktini ihmisiin rajoittuvat pitkälti kavereihin eli vain noin kerran kuussa on tilaisuus jutella jonkun kanssa. Onko tämä outoa vai normaalia? Itelle tämä ottaa tosi kovasti ja yksinäisyys tekee hulluksi, vaikka sinänsä mulla on paljon tuttuja ja kavereita. Onko myös normaalia että avoliitossa olevat eivät enää pyydä minnekkään tai jos itse pyydän kylään, niin aina on jotain muuta? Korkeintaan jos nähdään niin ne ovat lyhyehköt lenkkeilylenkit.
Itelle on se tilanne että ennen näin viikottain kavereita, mut nykyisin hyvä jos joku ottaa yhteuttä edes kerran kuussa. Olen yksinäisessä töissä eli kaikki sosiaaliset kontaktini ihmisiin rajoittuvat pitkälti kavereihin eli vain noin kerran kuussa on tilaisuus jutella jonkun kanssa. Onko tämä outoa vai normaalia? Itelle tämä ottaa tosi kovasti ja yksinäisyys tekee hulluksi, vaikka sinänsä mulla on paljon tuttuja ja kavereita. Onko myös normaalia että avoliitossa olevat eivät enää pyydä minnekkään tai jos itse pyydän kylään, niin aina on jotain muuta? Korkeintaan jos nähdään niin ne ovat lyhyehköt lenkkeilylenkit.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pyydät kylään? Oletko oikeasti yrittänyt näin tehdä? Hyvä jos niin.
Omasta puolestani täytyy sanoa, että kyllä, avoliitto vaikuttaa ystävyyssuhteisiin. Itse ainakin löysin mieheni mukana itselleni sen parhaista parhaimman kaverin ja muiden seura ei tästä syystä kiinnostanut enään niin paljon.
Mutta yritin olla aktiivinen myös ystävyyssuhteissa. Kun vielä asuimme kauempana kavereistani pyysin näitä sinkkuystäviäni käymään, mutta ketään ei tullut lukuisista pyynnöistä huolimatta. Syy oli usein se ettei ollut rahaa, vaikka sitä tuntui kyllä bilettämiseen ja kaikkeen muuhun törsään aina riittävän. Tuli ihan oikeasti sellainen tunne ettei näitä minun seurani oikeasti edes kiinnostanut, kun sain aina yksin nähdä vaivaa tavatakseni heitä muuallakin kuin mailiteitse.
Muutimme lähemmäs tuttuja ympyröitä ja tapasin sinkkukavereitani enemmän. Mutta nyt on vanha ärtymys ja jätetyksi tulemisen tuska nostanut päätään kun olen muistanut sen kuinka minut eristettiin vain seurustelusuhteeni ja uuden paikkakunnan takia.
Olenkin siirtynyt huomaamattani siihen vaiheeseen ettei näiden sinkku-ystävien seura enään kiinnosta. Olen lopullisen kypsä heidän itsekkääseen elämänmalliin ja kuuntelemaan heidän iänikuisen typeriä ja lapsellisia juttuja. Ehkä tästä omasta aikuistumisestani johtuen, minua ei tarvita enään muuhun kuin kakkoskaveriksi jos ketään muuta ei ole näköpiirissä. Parasta on joutua "pitoon" siksi aikaa kun toinen oikeasti kyttää puhelimensa vieressä sitä soittaako joku kundeista, ja vasta tämän jälkeen osaa tehdä päätöksiä menemisiensä suhteen.
Mielummin yksin kuin huonojen ystävien seurassa!
Ehkä olen vain ole heille niin tärkeä enää. Harmi vaan kun nyt ei sitten ole enää yksikään ystävää, sillä kaikki seurustelevat. Toki oma kumppani täytyy olla se numero yksi, mut ois mukava edes silloin tälöin nähdä.
Olen hyvinkin monta kertaa kutsutunut kylään, ehkä noin kerran kuussa kyselen lenkille tai tekemään jotain. Aina vastaus on sama, nyt ei oikein kerkee tai että katotaan. Viimeisen puolen vuoden aikana Ainoastaan yksi henkilö on tullut pari kertaa kylään ja nekin oli vain puoleksitunniksi, kun piti tappaa aikaa.
Paremmin yksin kuin huonojen kavereiden kanssa kyllä, mutta järki siinä menee...
Mun mielestä pariutuminen, seurusteleminen, yhteenmuuttaminen eivät saisi liikaa vaikuttaa ystävyyssuhteisiin, kaverisuhteisiin ja tuttavuussuhteisiin ne varmasti aina väkisinkin vaikuttavat, koska niistä on helpompi karsia, mutta sitä en ymmärrä, jos hyvistä ystävistään on valmis luopumaan vain sen takia, että on löytänyt hyvän miehen, jonka kanssa haluaa olla 24/7.
Itse seurustelen, olen kihloissa, asunut yhdessä yli 2 vuotta mieheni kanssa. Täytyy sanoa, että olen siitä ylpeä, ettei oma pariutumiseni ja varsinkaan tuo avoliittoon siirtyminen ole vaikuttanut mielestäni juurikaan ystävyys- ja kaverisuhteisiin. MUTTA kamalan monilla omilla kavereillani ja hyvillä ystävilläni näin kävi. Pahinta oli, kun paras ystäväni löysi erittäin mustasukkaisen miehen, joka on sitonut ystäväni täysin kotiinsa. En näe häntä enää juurikaan, tekstiviesteihinkään ei juuri vastaa.
Jokainen tekee valintansa. En ymmärrä sitä, jos puoliso pakottaa valitsemaan joko itsensä tai ystävät! Näin on käynyt tuttavapiirissäni enemmän kuin kerran.
Tuohon, miten usein näen kavereitani tai ystäviäni.. Ystävääni (jolla on mies ja 2 alle 4v. lasta) näen noin 1-2 kert. viikossa, katsomme leffoja, käymme lenkillä, käyn heillä kylässä (jolloin touhaamme lasten kanssa ja juttelemme), käymme ehkä 1-3kk:n välein baarissa tai leffassa...
Paria läheisintä kaveriani näen 1-2 kert. kuukaudessa, muita sitten paljon harvemmin. Jos tuota ystävääni ei lasketa mukaan (jota näen eniten) teen aloitteen näkemisen suhteen yli 80% tapauksista. Kavereista harvoin kuuluu ite mitään...
Onhan se ihan luonnollista, että pariutuminen vaikuttaa jonkin verran ystävyyssuhteisiin. Niinhän sen toki kuuluukin olla, että oma perhe on ykkönen. Toisilla taas se menee siihen, että ensi tsekataan miehen menot ja sitten on aikaa kavereille. Tai perutaan joku juttu, kun mies onkin saatavilla. Tai yhteydenpito katkeaa ihan tyystin.
Mä oon pitänyt periaatteena, että kohtelen kaikkia samalla tavalla. Oli sitten kyse miehestäni tai hyvistä ystävistäni, niin sovittuja juttuja ei peruta. Myöskin voin ihan "itsenäisesti" suunnitella menoja kavereiden kanssa. Onhan avoliitto vaikuttanut ystävyyssuhteisiin, että harvemminhan kavereita näkee. Mutta mielestäni se johtuu enemmän heistä, kun kuitenkin sinkkuystäviäni näen kaikista eniten.
Jotain mun mielestä kertoo tuo "Kehityskaaren" kommentti "Itse ainakin löysin mieheni mukana itselleni sen parhaista parhaimman kaverin ja muiden seura ei tästä syystä kiinnostanut enään niin paljon." Ehkä ne kaverit aavistaa sen, ettei seura kiinnosta?!
En vain oikein ymmärrä miten voi unohtaa jonkun ihmisen, jonka on tuntenut 10-15 vuotta heti sitten kun tapaa miehen?! Parisuhde on tärkeä asia, mutta ehkä se sellaisille ihmiselle on se tärkein ja muu ei niinkään. Itelle ei vain yksi ihmissuhde riitä vaan kaipaan monenlaisia ihmisiä ympärilleni vaikken mikään supersosiaalinen olekaan. Ehkä nuo "parisuhdeihmiset" ovat siinä mielessä erilaisia, pelkkä parisuhde riittää. Ite huomaan etsiytyneeni sellaisten ystävien seuraan, jotka ajattelee tästä samalla lailla. Samoin uusiin ihmisiin tutustuminen on huomaamattani mennyt niin, että ne samantyyppiset ovat tulleet ystäviksi asti. Parisuhdeihmiset ovat sitten jääneet taka-alalle.
KYllä parituminen luontaisesti vaikuttaa myös ystävyyssuhteisiin. Tai näin on käynyt kaikissa tuntemissani tapauksissa, jopa omassani.
Joskus kaverit kaikkoaaa ja joskus taas pari ei itse ole enään niin aktiivinen. Siis syntipukkina ei aina todellakaan toimi vain pariskunta.
Ja onhan selvää, ettei kaverilla ole välttämättä enään intoa lähteä baariin, kun sieltä ei enään mitään varsinaisesti haekaan. Tunnustettu tosiasiahan nyt vaan on, että normi ihminen ei viihdy koko ikäänsä baarissa, vaan etsii sieltä pääasiassa kontakteja ja uusia ihmissuhteita.
Oman parisuhteeni myötä entisten kavereiden yhteydenpito väheni, koska en lähtenyt enään vetämään itseäni jojoon joka la-ilta. Olin kuulemma tylsää seuraa. Ok, totesin että jos ystävyyssuhteeni perustuu vain yhdessä ryypiskelyyn niin antaa olla. Ehkei ne sitten aitoja ollutkaan.
"Jätin" myös itse yhden ystävän ihan vain ajan puutteen vuoksi. Hän jäi asumaan vanhalle asuinpaikkakunnalleni ja itse tein töitä osin vkonloppuja myöten, jakaen vapaa-aikaani miehelleni ja muulle perheelleni. Joten yksi ihmissuhde oli vain liikaa ylläpitää.
Onhan ikävää kun olosuhteet ja elämäntilanteet muuttuu, mutta niin vain elämä etenee. Turha pitää edes yllä illuusiota että kaikki kestää samana vuodesta toiseen. Mukavampi on olla kun uskaltaa ottaa uuden elämän vastaan, jatkaen matkaa eteenpäin. Toisaalta hyvä ystävyys kestää myös huonon yhteydenpidon, mutta kuinka hyvä se sitten oikeasti olikaan...