Olen ollut avoliitossa kohta 15 vuotta, lapsia on kaksi, 4 ja 14 vuotiaat. Rakkautta minulla ei ole ollut avokkiani kohtaan enään ainakaan viiteen vuoteen ja olen varma ettei sitä enään tule olemaankaan, olen sanonut kumppanilleni monet kerrat että lähden mutta lapset ja myötätunto avokkiani kohtaan pitää minut vielä perheessä, tunnen kuitenkin että kuolen sisältä päivä päivältä enemmän. Pitääkö kantaa "vastuuni" lapsista ja ei erota vaiko luottaa että lapset selviää hyvin erosta, olisinhan toki iso osa elämää siltikin.
Älkää neuvotko löytämään rakkautta uudelleen, se ei ole mahdollista, mitään isoa rakkautta se ei edes ole koskaan ollutkaan.
Älkää neuvotko löytämään rakkautta uudelleen, se ei ole mahdollista, mitään isoa rakkautta se ei edes ole koskaan ollutkaan.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos sinusta oikeasti tuntuu siltä, että "kuolet sisäisesti" ja sinulla on selvästi paha olla, lähde pois. Säälistä ei kannata kenenkään olla, kumpikin teisstä ansaitsee parempaa kuin se.Lapsille selität tilanteen hienotunteisesti ja teet heille selväksi, että vaikka vanhemmat eroavatkin, eivät he eroa lapsistaan. Ole heidän lähellään ja pikku hiljaa tilanne muuttuu paremmaksi kaikille. Täytyy tehdä se, mikä tuntuu oikealta!
Vaihtelu virkistää, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella ja ihan varmasti löydät uuden kumppanin kanssa vuosisadan rakkaustarinan johon ei arki tai kyllästyminen koskaan pääse väliin vaan kaikki on paljon paremmin... Toivottavasti ymmärsit.
Neuvoisin omasta kokemuksesta asumaan jonkin aikaa yksin.Mietit sitten rauhassa,mitä haluat.Voipa olla,että tunteesi muuttuvatkin toista kohtaan.Et menetä näin mitään,vaan annat teille vielä mahdollisuuden.Ei se yksin eläminenkään herkkua ole.Eikä uuden löytäminen ole itsestäänselvyys!
Jos pahaa oloa on kestänyt jo viisi vuotta, niin aika epätodennäköistä on, että niitä rakkauden tunteita enää löytyy. Olette kuitenkin tänä aikana hankkineet vielä lapsen, oliko se yritys parantaa suhdetta?
Mitä mieltä avokkisi on erosta? Jos pystytte asiallisesti sopimaan lapsia koskevista asioista ja käyttäytymään kuin aikuiset, niin lapset kyllä sopeutuvat tlanteeseen. Erityisesti nuorempi sopeutuu hyvin, kun huomaa että molemmat vanhemmat ovat elämässä mukana. Vanhempi lapsi on kyllä pahimmassa murrosiässä, joten melkein suosittelisin, että vuosi löysässä hirressä voisi hänen vuokseen olla vielä tarpeen. Mutta jo päätöksen tekeminen voi helpottaa pahaa oloasi.
Moi, ikävää kuultavaa, mutta tämäkin on vain elämää. Yritä poistua kuvioista pienin äänin ja yritä saada avokkisi sitoutumaan jonkinnäköiseen yhteishuoltajuuteen. Jos kaikki menee hyvin, niin lapset kyllä aikaa myöten ymmärtävät ja voivat olla huomattavasti onnellsimpia kuin nyt. Hekin " aavistavat " kyllä, jos kaikki ei ole hyvin. Kerää rohkeutta vaikkapa tapaamalla nyt muita ja selvitä mahdollisuuksiasi saada elämäsi kuntoon eron jälkeen. Alussa se tuntuu tietysti ontolta, kun olet tottunut toisenlaiseen kuvioon, mutta päivä päivältä tulet tietämään, että teit oikein kaikkien puolesta, niin itsesi, avokkisi ja ennen kaikkea lasten takia. Herää nyt ajoissa, ettei mitään pahempaa ehdi tapahtua !
Tsemmppiä, hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty.
että velvollisuutesi sitä neljävuotiasta kohtaan on pysyä avoliitossa. Kehtaat väittää, ettet ole yli viiteen vuoteen rakastanut, ja silti teit sen 4 v lapsen?
Olisit jättänyt tekemättä. Ei olisi kuin se 14 vee, ja voisit kohta lähteä.
Niin tuntunut, Rakkaus on ihmeellistä, välillä sitä on, välillä taasen sitten ei.
No mun laskutaidon mukaan ei rakastanut. Jos ei ole omien sanojensa mukaan viiteen vuoteen rakastanut, ja lapsi on 4.
Rakkaudetta tehty.
Minulla on samanlainen ero takana. Vaimoa kohtaan ei oikeastaan ollut enää muutakuin myötätuntoa. Hän jonkinlaisessa epätoivossa, tajusi kait ettei ollut enää rakkautta välillämme mutta halusi silti pitää minut elämässään. Hän hankkiutui raskaaksi osittain omaa päätöstään. Minä en välttämättä olisi kolmatta lasta enää halunnut iltatähdeksi. Lapsen syntymän jälkeen alkoi totaalinen alamäki. Kun olisi pitänyt alkaa panostaa parisuhteeseen ja yhdessäoloon, halusi vaimo vielä äidiksi lähes nelikymppisenä. Ehkä hänkin tajusi ettei meillä ole enää muuta yhteistä ja yhdistävää kuin lapset. Nyt olen eronnut, uuden ihanan naisen kanssa naimisissa. Lapset ovat sopeutuneet hyvin ja näkevät erilaisen esimerkin naisen ja miehen suhteesta uuden vaimoni kanssa. Me arvostamme ja rakastamme toisiame aidosti eikä avioliitto perustu lasten huoltajuuteen ja kasvattamiseen tai statukseen ja elintasoon vaan rakkauteen. Nyt voin aidosti sanoa että tein oikein kun erosin. Se oli palvelus myös exvaimolleni, joka on aikamoinen takertuja. Hänkin sanoi viimeisinä vuosinaan olevansa onneton, silti olisi halunnut jatkaa vaikka minulla oli jo uusi. Toivon että hänkin ajan kanssa tajuaa että ero oli paras ja ainoa oikea ratkaisu.
PIDÄ MÖLINÄT OMANASI. TURHA TOISELLE LISÄÄ PAHAAMIELTÄ ON TUODA TUOLLAISILLA MIELIPITEILLÄ. APUA HÄN ON TÄÄLLÄ HAKEMASSA.
vittuako uhoot kurjuuttasi, itseaiheutettua.
siinä on kun roikutaan huonossa suhteessa,eikä lähdetä,ennenkun uusi on jo ollut jonkun aikaa.
Onko se jotain pelkuruutta jäädä yksin, ja sitä paskaa ämmää ´tai äijää pidetään varalla,ettei vaan jäädä yksin.....uusi pitää olla enenkö erotaan.
Minusta aivan selkärangatonta touhua.
Siinä se elämä menee ruikuttaessa ja valittaessa. Jos olette suht koht terveitä, tehkää jotain mukavaa. Menkää metsään kävelemään, kerätkää risuja tai piirtäkää perhosia. Ei sinun ruikuttava elosi erosta parane. Ole kiitollinen siitä mikä on ja hae ystävyys takaisin, jos suurta rakkautta ei ole ollut. Päätä rakastaa, jos ei mitään ongelmaa kerran ole. Ihan tosi: hoidan sairaita ihmisiä ja jonkunlainen terve elo lasten ja miehen kanssa on suuri lahja elämältä. Tee jotain kivaa. Ihan mitä vain ja katso maailmaa toisin silmin. Soita vaikka Aira Samulinille ja kysy neuvoa. Avaudu elämälle. Mitä menetettävää sinulla on positiivisuudessa?? Anna mennä, suupielet itään ja länteen.
ja mulle on myös turha tulla sanomaan, että menkää metsään kävelemään, niin se rakkaus palaa. elämä on yhtä mykkäkoulua ja riitaa. Miehessä ei kuulemma ole mitään vikaa, minussa vika on.
Olen loppu ja ero on aivan varma. Onneksi on hyviä ystäviä joille puhua ongelmista.
Tsemppiä ap:lle.
Ei se rakkaus palaa ellei sen halua palaavan. Roskan saa ilmaiseksi, laadun eteen täytyy tehdä jotain. Metsään vaan! Ei sieltä rakkaus löydy, mutta omalle itselle voi saada voimaa eteenpäin luonnosta tai liikunnasta. Ihminen on se sama eron jälkeen ja ennen ja aina ja iankaikkisesti, ellei kisko itseään irti omista asenteistaan. Eli itsestään huolta pitäminen on olennaista: jos olet loppu hae hyvä terapeutti, kunto-ohjaaja, sielulle jotain hyvää yms. Älä uuvuta ystäviäsi. Puhu mielummin jotain kivaa heidän kanssaan. Pysyvät kuvioissa kauemmin.
Ihminen ei yleensä muutu, vaikka mahdollisuus siihen olisikin. Tsemppiä sinulle: hae uusi tie. Ei se erosta aukea. Yksinäisyys siitä vain aukeaa, jos mies on peruskunnollinen ja sen jättää. Juopon ja väkivaltaisen joutaa tietty jättääkin.
Mene terapeutille: ovat hyviä. Niin saat mykkäkoulun ja riidat hallintaan. Voi olla ihan uutta kivaa edessä.
ei se ole kumppanin vika että olette turhautuneet OMAAN elämäänne. Älkää levittäkö paskaanne ympäriinsä vaan tehkää ITSELLENNE jotain rakentavaa.
Hieman olet katkeran oloinen MIES.
Sulla tuskin naista on...
on mulla ja hyvä onkin....olemme eläneet tahoillamme. Hehe, katkeruutta ei ole tippaakaan,ikääkin on jo, ja PALJON kokemusta ELÄMISESTÄ! Tietää jo ettei tarvitse kumppania syyttää....kevättä.
senkin energian eron hakuun, kun kirjoittamalla tänne.Ite se päätös on tehtävä.
Voisi onnistua siten, että ero hoituisi ilman kolmansia osapuolia. Itselläni on takertujamies, joka ei millään päästä irti, toivottavasti sinun
tuleva exäsi ei ole sellainen.
eroa, hanki ekaksi salarakas ja petä oikeen kunnolla, että se oikeen sattuu toiseen, sittehän sut jo erotetaan ja sitten tappelet osituksessa myös kunnolla, näin laulu on valmis, ja tällailla täällä suurin osa tekee, ja vielä pitävät sitä oikeutenaan tehdä näin.....
Jätetyn MIEHEN puhetta.
minusta ole katkeruutta vaan faktaa.Näin on minullekin käynyt, ja monelle muulle, mutta minä jätin.
Nyt olen menossa uuden kerran avioon sen oikean kanssa.