Meikällä tota kesällä kuluu, litra tunnissa kun hikoilu on niin kovaa. Neljän tunnin lenkillä menee 4 litraa juomaa, siihen kuluu jo puoli säkillistä jauhetta, joten halvempaa pitäs löytyä. Netistä yritin etsiä home made-juomia, mutta olivat kovin simppeleitä ja omaperäisiä. Suurin osa oli ängennyt hiilareiksi tavallista sokeria, lisänneet T-pusseja liottamalla kofeiinia(?), banaanimurskaa(?), tuoremehua jne. WTF? Kuulostaa pellepelottoman harrastukselta.
Siis mistäpäin kannattaa etsiä kaupallista juomajauhetta joka olis halpaa ja täyttäis tehtävänsä? Tai onko noista omista sekoituksista yhtään mihinkään?
Halpa urheilujuoma (?)
15
2845
Vastaukset
- pelkkää
maltodekstriiniä ja pistä siihen jotain keinotekoisesti maustettua mehua sekaan, muutenhan pelkkää maltoa ei juo Ollikaan. Tullee kaikkein halvimmaksi. Henkilökohtaisesti en käytä mitään " urheilujuomia " vaan pelkkää vettä. Mukaan banaani tai sitten viimeiseksi varoiksi geeli taskun pohjalle. No sitä geeliäkään ei tullut viime kesänä käytettyä, tainnut mennä parastaennen päiväys vanhaksi. Pahimmillaan tullut ajettua 5-6 tunnin settejä pelkällä vedellä ja banaanilla, eikä ongelmia.
- pärjää pelkällä vedellä
Ensiksikin pitää kysyä, oletko joku sunnuntairetkipyöräilijä vai treenaava harrastaja?
Useamman tunnin harjoitteessa jossa hikoillaan runsaasti ei nyt ihan pärjää pelkällä vedellä ja banaanilla se nyt on tullut jo testattua aikoja sitten. Banaanissakin veden osuus on 80-90 prosenttia. Laske siitä kalorimäärät.
Pelkän veden kanssa läträämisellä ei saa kuin kropan huuhdottua tyhjäksi ja suoritustehot alas. Mieti, 4 litraa hikoilemalla ja korvaat kaiken menetetyn nesteen pelkällä vedellä ja banaanilla!?
30km naisten hiihdossa alettiin nestetankkaus jo vartin hiihdon jälkeen, neste ei ole vettä vaan "hakattua" colaa tai urheilujuomaa, tällä saatiin kroppa pidettyä tehoissa, lisänä on suola tarvittaessa. - kilpahiihto
pärjää pelkällä vedellä kirjoitti:
Ensiksikin pitää kysyä, oletko joku sunnuntairetkipyöräilijä vai treenaava harrastaja?
Useamman tunnin harjoitteessa jossa hikoillaan runsaasti ei nyt ihan pärjää pelkällä vedellä ja banaanilla se nyt on tullut jo testattua aikoja sitten. Banaanissakin veden osuus on 80-90 prosenttia. Laske siitä kalorimäärät.
Pelkän veden kanssa läträämisellä ei saa kuin kropan huuhdottua tyhjäksi ja suoritustehot alas. Mieti, 4 litraa hikoilemalla ja korvaat kaiken menetetyn nesteen pelkällä vedellä ja banaanilla!?
30km naisten hiihdossa alettiin nestetankkaus jo vartin hiihdon jälkeen, neste ei ole vettä vaan "hakattua" colaa tai urheilujuomaa, tällä saatiin kroppa pidettyä tehoissa, lisänä on suola tarvittaessa.tai muu liikunta ( pyöräily ) asia ihan erikseen. 3-5 tunnin pyörälenkin pystyy ajamaan ihan pelkällä vedellä ilman banaaniakin, kunhan vai pysyttelee rauhallisella teholla.
- muuttaa kaiken
kilpahiihto kirjoitti:
tai muu liikunta ( pyöräily ) asia ihan erikseen. 3-5 tunnin pyörälenkin pystyy ajamaan ihan pelkällä vedellä ilman banaaniakin, kunhan vai pysyttelee rauhallisella teholla.
Olkoon vaikka minkälaista menoa, mutta jos hikoilee 4 litraa lenkin aikana sitä ei pelkällä vedellä voi korvata. Keho on muutakin kuin vettä ja hikoilun aikana kehosta häviää muutakin kuin vettä. Joten suolojen/mineraalien saanti on ensiarvoisen tärkeää koko aikana. Vaikka suolojen puute ei haittaisikaan suoritusta tai lenkin pystyy suorittaman pelkällä vedellä, on 4 litran hikoilun takia keho jo ajautunut mineraalivajeeseen josta palautuminen vie oman aikansa. On siis melko hyödytöntä kuluttaa kehon varantoja ja täydentää näitä jälkikäteen kun saman asian voi hoitaa suorituksen aikanakin nauttimalla sopivaa "juomaa". Tällaisen nesteen nauttimisesta ei ole minkäänlaisia haitavaikutuksia.
- vai, vai miten se nyt oli
pärjää pelkällä vedellä kirjoitti:
Ensiksikin pitää kysyä, oletko joku sunnuntairetkipyöräilijä vai treenaava harrastaja?
Useamman tunnin harjoitteessa jossa hikoillaan runsaasti ei nyt ihan pärjää pelkällä vedellä ja banaanilla se nyt on tullut jo testattua aikoja sitten. Banaanissakin veden osuus on 80-90 prosenttia. Laske siitä kalorimäärät.
Pelkän veden kanssa läträämisellä ei saa kuin kropan huuhdottua tyhjäksi ja suoritustehot alas. Mieti, 4 litraa hikoilemalla ja korvaat kaiken menetetyn nesteen pelkällä vedellä ja banaanilla!?
30km naisten hiihdossa alettiin nestetankkaus jo vartin hiihdon jälkeen, neste ei ole vettä vaan "hakattua" colaa tai urheilujuomaa, tällä saatiin kroppa pidettyä tehoissa, lisänä on suola tarvittaessa.Ihan tavallinen kuntopyöräilijä. Ajelen 2-5 tunnin lenkkejä. Keskarit kesäkelillä 30-34 välissä kelistä ja matkasta riippuen. Suomessa ei nyt usein ole sellaisia helteitä, että kuntopyöräilyssä kuluisi litraa tunnissa, eikä elimistö sitä paitsi ota edes tuollaista määrää tunnissa vastaan,ihan vesipoikana olen ollut ilman mitään " urheilujuomia", enkä ole mistään suolojen puutteista kärsinyt ?!
vai, vai miten se nyt oli kirjoitti:
Ihan tavallinen kuntopyöräilijä. Ajelen 2-5 tunnin lenkkejä. Keskarit kesäkelillä 30-34 välissä kelistä ja matkasta riippuen. Suomessa ei nyt usein ole sellaisia helteitä, että kuntopyöräilyssä kuluisi litraa tunnissa, eikä elimistö sitä paitsi ota edes tuollaista määrää tunnissa vastaan,ihan vesipoikana olen ollut ilman mitään " urheilujuomia", enkä ole mistään suolojen puutteista kärsinyt ?!
omaa kirjoitusta olisi lukenut. 100% samaa mieltä. Itsellä kuluu kesäaikaan 3-4 tunnin lenkillä litra puhdasta hanavettä. Lasillisen juon lähtiessä. Kyllä litra tunnissa kuulostaa uskomattomalta. Talvisin on banaani mukana.
- + voi johtaa kuolemaan +
vai, vai miten se nyt oli kirjoitti:
Ihan tavallinen kuntopyöräilijä. Ajelen 2-5 tunnin lenkkejä. Keskarit kesäkelillä 30-34 välissä kelistä ja matkasta riippuen. Suomessa ei nyt usein ole sellaisia helteitä, että kuntopyöräilyssä kuluisi litraa tunnissa, eikä elimistö sitä paitsi ota edes tuollaista määrää tunnissa vastaan,ihan vesipoikana olen ollut ilman mitään " urheilujuomia", enkä ole mistään suolojen puutteista kärsinyt ?!
Aikuinen kykenee ottamaan nestettä jatkuvana virtana noin litra tunnissa lepotilassa, tällöin ylimääräinen neste erittyy munuaisten kautta virtsarakkoon ja sieltä ulos. Kun lisätään tähän rasitus lämpimässä ilmanalassa voi nesteen ottokyky kasvaa moninkertaiseksi, tällöin ylimääräinen neste poistuu hikenä. Kun keho menettää nestettä, samalla poistuu mineraaleja kehosta. Mineraalien katoaminen aiheuttaa veren suolavajeen joka on hengenvarallinen tila. Pelkkää vettä juomalla useita litroja syntyy myrkytystila, elektrolyyttihäiriö, joka johtaa kuolemaan.
- tuollainen toiminta
kilpahiihto kirjoitti:
tai muu liikunta ( pyöräily ) asia ihan erikseen. 3-5 tunnin pyörälenkin pystyy ajamaan ihan pelkällä vedellä ilman banaaniakin, kunhan vai pysyttelee rauhallisella teholla.
Surkuhupaisaa, että lenkillä pitää rajoittaa vauhtia ja rasitusta että pärjää pelkällä vedellä.
- höpö, höpö
+ voi johtaa kuolemaan + kirjoitti:
Aikuinen kykenee ottamaan nestettä jatkuvana virtana noin litra tunnissa lepotilassa, tällöin ylimääräinen neste erittyy munuaisten kautta virtsarakkoon ja sieltä ulos. Kun lisätään tähän rasitus lämpimässä ilmanalassa voi nesteen ottokyky kasvaa moninkertaiseksi, tällöin ylimääräinen neste poistuu hikenä. Kun keho menettää nestettä, samalla poistuu mineraaleja kehosta. Mineraalien katoaminen aiheuttaa veren suolavajeen joka on hengenvarallinen tila. Pelkkää vettä juomalla useita litroja syntyy myrkytystila, elektrolyyttihäiriö, joka johtaa kuolemaan.
Suomen " kuumudessa " ei ihan heti lämpöhalvauksia tule. Aikanaan kun tuli ajeltua kilpaa 80-luvulla, ajoin 30 asteen hellekelissä 150 km kisan yhdellä vesipullolla (toinen putosi eikä ollut huoltoa), silloinkaan ei tullut "lämpöhalvausta " , tosin juoda piti reippaasti kisan jälkeen.
- kaikki oli toisin
höpö, höpö kirjoitti:

Suolovaje ei ole riippuvainen paikasta vaan siitä, paljonko nestettä ja suoloja menetetään ja paljonko niitä saadaan, se voi tulla Suomessa tai Espanjassa.
Ja lämpöhalvaus on aika paljonkin eri asia kuin veren suolotasapainon järkkyminen. Lisäksi nesteen ja suolojen ym tankkauksen merkityksen huomiottajättäminen on kaikinpuolin omaa typeryyttä, ja vieläpä kilpailuissa..
Kaikki kilpaurheilijat tietävät mikä merkitys on hiilihydraattien ja mineraalien merkitys ennen, kesken ja jälkeen suorituksen. 80-luvulla näitä "höpö-höpö-juttuja" pidettiin lähinnä bullshittinä kun asioista ei mitään tiedetty ja kovin kundi oli se joka jaksoi pisimmälle ilman juomista. Tänäpäivänä moiset typeryydet ovat lähinnä koulupoikien päähänpistoja. Tänäpäivänä näihin "höpö-höpöjuttuihin" suhtaudutaan jo vakavamielisesti kun asioita on tutkittu. Tämä näkyy kaikissa pitkäkestoisissa kilpaurheilusuorituksissa, hiihto, juoksu, pyöräily jne. - sitten viimein
höpö, höpö kirjoitti:
Suomen " kuumudessa " ei ihan heti lämpöhalvauksia tule. Aikanaan kun tuli ajeltua kilpaa 80-luvulla, ajoin 30 asteen hellekelissä 150 km kisan yhdellä vesipullolla (toinen putosi eikä ollut huoltoa), silloinkaan ei tullut "lämpöhalvausta " , tosin juoda piti reippaasti kisan jälkeen.
Löytyipä hyvä juttu 80-luvun epätietoisuudesta.. on ne ajat muuttuneet.. Tosin näköjään jotkut silti elää vaan siinä uskossa edelleen. Herää tähän päivään!
""...Back in the early 1980s, the prevailing consensus was that it made little positive contribution. This was because of the concern that carbohydrate drinks could impair fluid uptake, which might increase the risk of dehydration. It was also mistakenly believed that ingested carbohydrate in such drinks actually contributed little to energy production in the working muscles."" - olla näitä
sitten viimein kirjoitti:
Löytyipä hyvä juttu 80-luvun epätietoisuudesta.. on ne ajat muuttuneet.. Tosin näköjään jotkut silti elää vaan siinä uskossa edelleen. Herää tähän päivään!
""...Back in the early 1980s, the prevailing consensus was that it made little positive contribution. This was because of the concern that carbohydrate drinks could impair fluid uptake, which might increase the risk of dehydration. It was also mistakenly believed that ingested carbohydrate in such drinks actually contributed little to energy production in the working muscles.""nykypäivän " vesipoikia ", jotka kuntosalilla joka liikkeen jälkeen hörppii pullolisen vettä !!!!! Tottakai vettä täytyy juoda lenkillä, mutta joku roti siinäkin pitää olla. Muotipelleilyksi monella mennyt, kulkevat vesipullo mukana jo paskahuusissakin.
- unohtui?
olla näitä kirjoitti:
nykypäivän " vesipoikia ", jotka kuntosalilla joka liikkeen jälkeen hörppii pullolisen vettä !!!!! Tottakai vettä täytyy juoda lenkillä, mutta joku roti siinäkin pitää olla. Muotipelleilyksi monella mennyt, kulkevat vesipullo mukana jo paskahuusissakin.
Toi edellinen teksti oli muuten englantia.
- 985837
Uusimmassa Juoksija lehdessä (1/09 s.9) on mielenkiintoinen juttu hunajavedestä. Kanattaa lukea. Maito muuten sitten on erinomainen ja halpa palautusjuoma.
- HurjaHulda
Hunaja on antibakteerinen kun se on liukenemattomana. Kun taas hunaja sekoitetaan veteen, katoaa tämän antibakteerinen ominaisuus. Eli kesäkelillä hunajavesi alkaa ikävästi "käymään" ja tuottaa bakteereita ja maha on sitämyöten kuralla.
Ihmettelen myös miten jotkut sekoittaa tuoremehua juomiinsa, lämpimässä mehut alkaa käymään ja pilaantuvat melko nopeasti. Pitkille lenkeille niistä ei ole jos juomaa pitää säilöä pitkiä aikoja kuumassa, näin se yleensä pyörän kyydissä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55902- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759