Kun tapasit miehesi missä vaiheessa kerroit vanhemillesi tästä ulkomaalaisesta vävy ehdokkaasta.Mä en oo vielä kertonut vaikka ollaan miehen kanssa tunnettu 9kk.
Mietin vaan !!!
Sevgilim
161529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kerroin toisen tapaamis kerran jälkeen äidille ja viikon jälkeen isälle. (serkku oli meillä yötä silloin kun tapasin mieheni, oli siis myös ensimmäinen sukulainen, joka näki mieheni.)
Äiti tapasi miehen vissiin samoihin aikoihin kun me tapasimme toisemme.
(varmaan jo samalla viikolla, äiti kun asuu naapurissa niin ei mikään pysy salassa. Ja voihan se tältä palstaltakin käydä lukemassa;D)
Isän, mummon ja ukin luo vein miehen käymään muutaman kuukauden päästä tapaamisestamme.
Äiti on tavannut myös nykyisen kaverini mutta eivät ole mitään oikeastaan sanoneet toisilleen... ohimennen on nähneet ja moikanneet vaan. Isäkin näki tämän miehen kun käytiin yhdessä torilla ja hän oli siellä mutta en ruvennut heitä sen kummemmin esittelemään, koska hän ei ole kuin vain "kaveri" ja sellaiseksi jää, "valitettavasti".
Äidilleni kerroin jo parin viikon tapailemisen jälkeen. Isä kuulikin vasta sitten kuukauden seurustelun jälkeen, kun mies tuli käymään näytillä kotona. Minun onnekseni meillä on hyvät välit vanhempieni, erityisesti äitini, kanssa ja tiesin heidän suhtautuvan ulkomaalaisiin suvaitsevaisesti (eivät tuomitse taustan perusteella, vaan harkitsevat käytöksen ja luonteen pohjalta). Ja loistavasti ovatkin tulleet toimeen!
Poikaystäväni kanssa tehdyn yhteispäätöksen johdosta kerroin hienovaraisesti osalle sukulaisistani nyt 7 kuukauden jälkeen. Syynä oli, että he asuvat maaseudulla, enkä ole varma etenkään 80-vuotiaiden isovanhempieni suhtautumista afrikkalaiseen vävyehdokkaaseen. Osalle en ole vielä maininnut ollenkaan, koska yksinkertaisesti he eivät ole niin läheisiä.
Mielestäni 9 kuukautta alkaa olla jo semmoinen aika, että voi vanhemmille kertoa, mutta tietenkin se on teidän päätettävissänne. Jos aidosti pidät hänestä ja tulette toimeen, kannustaisin kertomaan. Itselläni on niin ihana mies, että vaikka olenkin saanut rapaa niskaani ja tulen saamaan jatkossakin hänen syntypärensä takia, en anna sen hätkäyttää. Itse asiassa sitäkin oppii ajan myötä käsittelemään, vaikkakin rakkaimpien ihmisten rasistisuus tietenkin erityisesti kirpaisee.
Voimia!
Kiitos kaikille asiallisista kommenteista.Varmaan suurin syy miksi en ole vielä kertonut miehestä mun lähipiirille on varmaan se että tällä hetkellä vielä asumme eri maassa ja tapaamisten välit on aika pitkät ja tottakai mulla on pieni pelko et jos tästä ei tuukkaan mitään haluan säästää itseni kommenteilta että pitihän se arvata ettei tuosta mitään tule ja olisit vaan tyytynyt suomalaiseen mieheen tms.Mun vanhemmat kyllä on tän miehen tavannu koska mies oli töissä hotellissa missä me asuttiin,mutta mä luulen että tuo miehen turkkilaisuus on niille kuitenkin aika suuri mörkö.Mielenkiinnolla odotan miten ne suhtautuu tähän uuteen vävyehdokkaaseen.Vaikka mulle sillä ei oo niin suurta merkitystä mitä ne sanoo,mutta mun miehelle on koska se tulee erilaisesta kulttuurista missä perhettä ja vanhempia kunnioitetaan erilailla
vitun yllättävää. Turkkilainen hotellipoika. Taidat olla ensimmäinen!
on joka viikko uusi tyttö.Mene ilmottamatta tuloassi niin näät sen touhun.Ajattele miten monessa reijässä se on käynyt sinun jälkeesi hyi helvetti ihan oksettaa.
En unohda koskaan kun ystävättäreni tuli ensimmäiseltä matkaltaan, posket punottaen rusketuksen läpi, niiíiin rakastuneena kertoi siitä iiihanasta romanssista... joka kesti sen yön.... seuraavalla viikolla tuli uudet turistit...
Vanhemmat on haluaa turkkilaista vävyä.
Tutustuttuaan mieheeni, eivät omat vanhempani ketään muuta rinnalleni toivoisikaan. Hän on tehnyt ja tekee minut onnelliseksi ja hän on persoona, josta on hyvin vaikea olla pitämättä.
Puolisen vuotta taisi mennä ennenkuin vanhempani tapasivat miehen. Ei mulla ole tapana ollut aikaisemminkaan heti miehiä heille esitellä, ainoastaan sitten kun kyseessä on vakavampi seurustelusuhde. Ulkomaalaisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä, en siis erityisesti kertonut että nyt olen ULKOMAALAISEN miehen kanssa.
En oikeastaan muista ihan tarkkaan koska kerroin vanhemmille, mutta arvelisin, että noin puolen vuoden päästä tavattuamme.
Syynä siihen, etten kertonut heti ei ollut niinkään se, että mieheni on ulkomaalainen, vaan lähinnä siksi, että yhteinen tulevaisuutemme oli suhteen alussa hyvin epävarmalla pohjalla.
Äiti tapasi miehen samaan aikaan kuin minä ensi kerran, ja armas äitini myös kannusti, että "mene nyt sen kanssa kahville, kun sillä on niin nätti hymykin". Eli jossain määrin saa syyttää itseään, jos ei vävy miellytä. ;) Tosin miellyttäähän tuo.
Isälle kertomista en totta puhuakseni muista. Kyllä siinä varmaan jokunen viikko saattoi mennä. Tosin voi olla että äiti jo kertoi ennen kuin minä, vaikka epäilen sitäkin. Ei se kuitenkaan mikään iso uutinen ollut isällenikään, joka oli jo sopeutunut ajatukseen somalimiehestä ystävänä jne. Mieshän on kuitenkin monta astetta somalia vaaleampikin. ;)
Jeps, eli meillähän oli se kuvio sellainen, että tapasimme netissä. Isäni kirjoitti miehelleni ensimmäisen kutsukirjeen, joten tiesi tulevasta tapaamisestamme, muttei sitten koskaan valitettavasti ehtinyt tapaamaan miestäni. Ongelmaa ulkomaalaisuuden kanssa ei ollut, vaikka välillä miettikin, että mies tulee pakettiauton kanssa tyhjäämään asunnon, ja myy minut huoraksi Venäjälle! :-D Niin ei sitten käynyt. Ainakaan toistaiseksi.
Äitini sen sijaan luulin suhtautuvan negatiivisesti, joten kerroin, että vien poikaystäväni Jarkon meidän mökillemme. Mieheni tuomat tuliaiset olin kuitenkin tyhmyyksissäni ja innoissani jättänyt työpöydälleni, ja niistä näkyi, että mies olikin venäläinen. :-D
Äiti soitti sitten minulle mökille: "No, mites on mennyt Jarkon kanssa siellä mökillä?". Minä: "No, mites tässä, ei mitään kummosia, ollaan saunottu ja uitu...". Äipsykkä: "Tota, löysin täältä tälläsiä venäläisiä suklaakonvehteja, että onko se poika sittenkin venäläinen, eikä mikään Jarkko?". Minä: "......." :-D
Heh, no, hyvinhän äitini sen sitten kuitenkin sulatti, ja nykyään mieheni on hänelle lähes yhtä rakas kuin oma poika (ei nyt kuitenkaan, velkeni on sellainen kultapoika, ettei kukaan mene hänen edellensä. IKINÄ!)
En muistaakseni ole tätä koko tarinaa kuullutkaan (siis tätä jarkko juttua).
Mitähän siitä olisi tullut jos minun poikakaveri olisi ollut venäläinen... meinaan vaan kun ukin ainoat sanat venäjäksi oli tsuaju ja rukiveer;D
(en tiedä miten kirj.)
Mummo ajatteli kanssa että minut vaihdetaan kameleihin tai jotain ... ;D
Jännä että isä kirjoitti sen kutsun... ei olisi kyllä meillä tullut päinsä mutta onneksi ei mitään kutsukirjeitä tarvittukaan (tai no onneksi ja onneksi... kyllä se silloin oli ihan onnea)
No kiitos tarinasta
Pitää minun lähteä että saa jeps jeps ja muut melskata rauhassa. Kivempi niille kun ei ole yleisöä kommentoimassa ja häiriköimässä.
Mekin elimme aikamme nettisuhteessa, tosin olimme tavanneet ennen suhteen aloittamista. Erosimme ensitapaamisen jälkeen ystävinä, mutta tunteet kehittyivät siinä hiljalleen matkan varrella. Tai jos totta puhutaan, niin minun tunteeni kehittyivät sen verran hitaasti, että alkutaival vaati nettisuhteen. Mies muistaa aina sanoa, että tiesi jo heti ensimmäisinä päivinä tavanneensa elämänkumppaninsa.
Menimme naimisiin ilman kummankaan lähisuvun läsnäoloa. Ilmoitimme etukäteen vain muutamille ihmisille, oikeastaan vain lähimmille ystäville, että aiomme mennä naimisiin. Avioliiton alkumetrit asuimme eri maissa ja päätin, että kerron perheelleni avioliitostamme vasta sitten kun heillä on mahdollisuus tavata mieheni henkilökohtaisesti.
Vihdoin, kuukausien jälkeen tulimme yhdessä Suomeen, ja isäni olisi välttämättä halunnut tulla minua vastaan lentokentälle - olinhan taas kerran resunnut maailmalla useamman kuukauden ajan (olen aina ollut isin tyttö, ainoana tyttärenä kahden veljen keskellä), mutta jonkun selityksen ansiosta saimme saapua kotiin ilman virallista vastaanottoa. Pelkäsin hieman suojelevan isäni reaktiota avioliittooni, mutta turhaan! Kutsuimme perheen koolle heti seuraavana viikonloppuna, sattui vielä olemaan isäni syntymäpäivä. Kerroin kaikille haluavani järjestää isän synttärit kotonani ja veljilleni, joilla aina tuntuu olevan "muuta menoa", että toivon kaikkien olevan paikalla, sillä minulla on tärkeää kerrottavaa. Kaikki suhtautuivat asiaan hyvin, heitä harmitti ainoastaan se, että eivät olleet päässeet osallistumaan vihkiäisiimme. Lohdutuksena järjestimme juhlat avioliittomme kunniaksi Suomessa ja seuraavana kesänä vielä toiset mittavammat juhlat mieheni kotipuolessa, sillä hänenkään sukua ei ollut paikalla, kun meidät vihittiin. Miehen suku jaksaa vieläkin muistuttaa siitä, että emme järjestäneet "kunnollisia" häitä, vaikka olemme olleet naimisissa jo kuusi vuotta, ja jälkikäteen vietyt hääjuhlat olivat suomalaisen mittapuun mukaan enemmän kuin kunnolliset.
Molempien perheet ovat suhtautuneet hyvin avioliittoomme. Samoin vanhempamme tulevat hyvin toimeen keskenään ja tapaavat toisiaan aina kun se vain on mahdollista.
Muuten kannattaa myöskin miettiä sitä, kuinka toisen osapuolen perhe suhtautuu ulkomaalaiseen miniään, aina hyväksyntä ei ole itsestäänselvyys. Omalta kohdaltamme ainakin mietin sitä, kuinka miehen vanhemmat suhtautuvat siihen, että heidän vanhin poikansa, johon heidän kulttuurissaan yleensä kohdistetaan kovimmat paineet, muuttaa kauas pois kotoaan. Isän kanta ratkaisi, hän sanoi toivovansa vain, että hänen poikansa löytää itselleen hyvän puolison ja on onnellinen - se missä hän asuu, ei nykymaailmassa merkitse yhtään mitään.
olimme seurustelleet muutaman viikon, kun vanhempani tapasivat mieheni. Tämä tosin johtui siitä, koska olin kovin nuori, joten kulkemiseni kuuluivat muutenkin vanhemmilleni :-)
Siinä vaiheessa kun vihkivaloja lausuttiin, niin kukaan ei ihmetellyt asiaa millään lailla; mies oli siinä vaiheessa jo niin osa sukua :-D
pian äidille. Isälle kertominen kesti joku pari kuukautta. Turhaan pelkäsin reaktiota, molemmat ottivat tosi hyvin asian, myöskin meiän avioliiton myöhemmin. Perhe on ottanut tosi hyvin asian, mutta muilta on sitten tullutkin typeriä kommentteja ja pitkiä katseita. Myös hänen perhe on ollut onnellinen meidän puolesta.